Kuukausi: marraskuu 2018

HYVIÄ TAPOJA LOMAILLA ESPANJASSA

On Tekijä Milla/Periaatteen NainenKategoria(t): Espanja, maailmanparannus, rescuekoirat12 kommenttia

Voluntourism, eli vapaaehtoisturismi, on itselleni aika ristiriitainen aihe. On mahtavaa, että ihmiset haluavat auttaa, tietenkin. Mutta siihen liittyy paljon ongelmia, etenkin jos auttamisen kohteena ovat toiset ihmiset. Hyväntekeväisyyttä voi harjoittaa monista eri motiiveista, mutta kun lähdetään ulkomaille ”apua tarvitsevien” keskuuteen niin siinä on riski ruokkia monia paikallisille haitallisia ilmiöitä ja nakertaa samalla pohjaa pitkäjänteiseltä avustustyöltä, sen lisäksi siihen liittyy eräänlaista ”köyhyyspornoa” ja myös paljon muita sosiaalisesti arveluttavia aspekteja. Tämän takia itse en lähtisi vapaaehtoisena ”työlomalle” toisten ihmisten keskuuteen. Sen sijaan eläimiin ja ympäristöön liittyvä eettinen lomailu on ehkä hieman yksinkertaisempaa, vaikka toki voi kysyä kuinka ekologista on lentää toiselle puolelle maailmaa vahtimaan kilpikonnanmunia ja maksaa siitä (kun taas maksamalla saman verran rannalle palkkaisi paikallisen vuodeksi vahtimaan kuoriutuvia kilpikonnia ja säästäisi lennon päästöt, mutta…). Jos kuitenkin satutte tulemaan Espanjaan päin, täällä on monia kivoja tapoja auttaa ja osallistua; saada hyvää mieltä ja vaikuttaa!

GALGOS DEL SOL – VAPAAEHTOISENA KOIRATARHALLA

Arvasitteko, että aloitan rescuekoirilla? Galgos del Solin juuri galgojen ja podencojen pelastamiseen keskittyvä koiratarha sijaitsee Murcian läheisyydessä. En ole siis siellä itse koskaan käynyt, vaan seurannut heidän ihanaa (ja toisinaan hyvin surullista) Facebook-sivuaan jo pitkään. Galgos del Sol on kansainvälisestikin suosittu vapaaehtoistyön kohde, ja paikat varataankin jo hyvissä ajoin. Osallistuminen viikon mittaiseen vapaaehtoistyöhön maksaa n.250 euroa sisältäen majoituksen ja yhden päivittäisen aterian, mutta ei matkoja. Työskentely on sitä, mitä koiratarhalla vapaaehtoiset yleensä tekevät: siivoamista, rapsuttelua, eläinten hoitoa ja joskus esimerkiksi some-materiaalin tuottamista.

Los Barrioksen koiratarha
Nämä kuvat ovat Los Barrioksesta

Koiratarhoilla voi käydä myös ihan tavallisen loman puitteissa, joskin visiitti koiratarhalle on todennäköisesti enemmän masentava kuin piristävä ohjelmanumero. Niille voi viedä mukanaan myös lahjoja; tervetulleita ovat niin kaulapannat ja remmit kuin lelutkin. Lääkkeet, ruoka ja muut tarvikkeet kannattaa hankkia vasta paikan päällä, koska Espanjassa nämä ovat huomattavasti halvempia ja monilla tarhoilla on tietty markettimerkki, jota koirat syövät (mitä vähemmän koiratarhalla on sekaisin meneviä vatsoja, sitä parempi). Usein koiria pääsee ulkoiluttamaan ja rapsuttelemaan – toiveena tietenkin on, että veisitte yhden mukananne. Annan mielelläni vinkkejä Aurinkorannikon koiratarhoista. Ja tietenkin suosittelen oman kokemukseni perusteella toimimaan lentokummina: se on erittäin helppo ja vaivaton tapa auttaa yhtä eläintä pääsemään uuden elämän alkuun, ja yhtä perhettä saamaan uusi perheenjäsen. Olen kirjoitellut adoptoinnista enemmän täällä, ja lentokummius vaikuttaa normaaliin lentämiseen lähinnä niin, ettet voi tehdä online-check inniä vaan joudut kulkemaan kentällä tiskin kautta, ja saapuessa kuljettamaan koiran matkatavarahihnalta terminaaliin. Pieni vaiva, suuri ilo!

EL REFUGIO DEL BURRITO – IHANIA AASEJA AURINKORANNIKOLLA

Aasin osa ei ole Espanjassa(kaan) hääppöinen. El Refugio del Burrito on n. 40 minuutin ajomatkan päässä Málagasta sijaitseva aasien turvakoti, jonne myös yleisöllä on mahdollista mennä käymään. Me emme ole vielä päässeet, mutta tarkoitus olisi jonain lauantaina osallistua 12 euroa maksavaan ”aasien aamupäivään”, jolloin näitä ihania suurikorvaisia kavioeläimiä pääsee rapsuttelemaan sydämensä kyllyydestä. Myös heillä on oma vapaaehtoisohjelma, mikäli yksi päivä aasien parissa ei riitä. Paikan päälle voi mennä käymään myös muuten vain muutaman euron pääsymaksua vastaan. Jos et pääse käymään, voi netin kautta myös ”adoptoida” pelastetun aasin tai tilata aasikrääsää, jolla tuetaan keskuksen toimintaa.

Aasi, joka on kuin koira
Hän asuu La Línean Prodean-tarhalla

MONKEY TALK – OIKEA TAPA KOHDATA APINAT

Gibraltarin apinat ovat ehdottomasti suosikkiotuksiani maailmassa. Niillä on – syystäkin – maine melkoisina pahantekijöinä ja se on ihan totta: ne kyllä varastavat, purevat ja pelottelevatkin mielellään turisteja. En voi syyttää niitä, sillä tuhannet turistit ja apinoiden luonnollisia elintapoja mielellään häiritsevät turistioppaat pistävät pään sekaisin näiltä pohjimmiltaan oikein sympaattisilta eläimiltä. Gibraltarilla onkin mahdollista päästä tutustumaan näihin magotteihin myös niiden lajityypillistä käyttäytymistä kunnioittaen. Kyseessä on yhden miehen yritys, joka vie hyvin pieniä ryhmiä perinteisten turistivirtojen ulkopuolelle seuraamaan Gibraltarin vuoren berberiapinoiden elämää, samalla kertoen niiden todellisesta luonteesta sekä elämästä vuorella. En ole itse käynyt kierroksella mutta ollut sitäkin enemmän yhteydessä kierroksia järjestävän Brianin kanssa, joka on yhtä lailla turhautunut siihen kuinka ainutlaatuinen apinayhteisö kärsii matkailun ja erityisesti vastuuttomien paikallisoppaiden takia. Hinta on noin 100 euroa, riippuen hieman ajankohdasta ja ryhmän koosta, ja näin pääset parin tunnin ajan leikkimään oman elämäsi David Attenboroughia.

Kuvat omasta kotialbumista
Berberiapinavauva

Muitakin kohteita taatusti on, ja saa myös täällä kommenttiosiossa vinkata. Itselläni on haave lähteä ystävän kanssa joskus tulevaisuudessa Borneoon, jossa metsähakkuiden alta pelastetuille orangeille on useampi turvakoti. En ole kuitenkaan vielä a.) säästänyt matkan vaatimia tuhansia euroja ja b.) tutustunut aiheeseen ja organisaatioihin tarpeeksi tehdäkseni päätöksen sen eettisyydestä, joten toistaiseksi harrastan hyväntekeväisyyttä lähinnä lahjoittamalla rahaa, erityisesti juuri näille koiratarhoille joissa itse käyn. Koska se on yleensä tehokkain tapa auttaa.

AI VAALIT VAI?

On Tekijä Milla/Periaatteen NainenKategoria(t): Espanja, politiikkaaJätä kommentti

Täällä on sunnuntaina vaalit. Tarkalleen ottaen Andalusian alueparlamentin vaalit, joista en ymmärrä yhtään mitään. Olen opiskellut politiikkaa, olen ollut töissä lähes jokaisissa vaaleissa viimeiset seitsemän vuotta, olen joskus kuulunut puolueeseenkin ja muutenkin politiikka on yksi mun lempiaiheita ränttäämiselle, mutta täällä Espanjassa en ole päässyt siihen oikein sisälle. Poliittinen järjestelmä on itselleni autonomisine alueineen kovin vieras, ja niin ovat puolueetkin. Eläinsuojeluhommissa vastaan on tullut lähinnä eläinten asioita ajava Pacma-puolue, jolla ei kuitenkaan ole kovin suurta kannatusta saati valtaa. Muuten espanjalaiset puolueet vaikuttavat kaikki hyvin samankaltaisilta ja vanhanaikaisilta, etenkin kun ne itseäni kiinnostavat kysymykset keskittyvät nimenomaan juuri eläinten ja ihmisten oikeuksien parantamiseen.

Mistään vaalikiimasta ei todellakaan voida meillä päin puhua. Ainoa ”kansanliike”, minkä olen nähnyt, on tyhjän äänestämistä edistävät julkitulot.  Kukaan ei usko muutokseen, ja kaikki ne joiden kanssa olen asiasta puhuneet ovat sanoneet samaa: emme aio äänestää, koska emme usko systeemiin. ”Ketä nyt La Línean asiat edes kiinnostaisivat?” Mä voisin kuvitella, että nämä ovat La Líneankin kannalta aika tärkeät vaalit, mutta ymmärrän tappiomielialan todella hyvin. Brexitin lähestyessä tunteet ovat olleet todella pinnassa, ja poliitikot heittelevät ilmoille omituisia ehdotuksia aina La Línean itsehallinnosta siihen, että vastarannalle Afrikkaan Espanjan hallinnoimaan Ceutaan ja Melillaan perustettaisiin Gibraltarin vastavoimaksi verovapaa alue peliyrityksiä varten (ja tämä taas imaisisi työpaikat Gibraltarilta ja olisi ihan viimeinen niitti La Línean arkkuun, monet arvioivat).

Ymmärrän hyvin, miksi usko demokratiaan on täällä koetuksella. Korruptiotapauksia ilmenee jatkuvasti ja se näkyy arjessakin, tuo ”maan tapa”. Täältä puuttuvat poliisit, lääkärit, opettajat ja toisaalta kukaan ei halua puuttua huumeiden salakuljetukseen koska sitten kaupungista loppuisivat rahat. Työttömyysluvuista en ole tarkalleen perillä, mutta viime viikolla televisiossa puhuttiin että Andalusian synkimmillä seuduilla se on 70%. Tämän rinnalla tietenkin tuntuu hieman irvokkaalta, että oma kiinnostukseni on lähinnä siinä mitkä puolueet tahtovat kieltää härkätaistelun ja panostaa haittaveroihin, sillä ihan konkreettista inhimillistä hätää riittää myös. Odotan, että saan ensi viikolla vähän paremman käsityksen siitä, miten täällä on äänestetty ja mitä siitä voi seurata La Línealla. Toivon todella, että hyviä asioita. Tämä kaupunki ansaitsisi parempaa.

Politiikko?
Vai suomalainen maajoukkuejalkapalloilija?

Loppukevennyksenä kerrottakoon näistä vaalimainoksista, jotka pystytettiin meidän kadulle viime viikolla. 4-vuotias kuopukseni innostui niistä valtavasti: Äiti, katso, Suomen jalkapallojoukkueen mainos! (Olihan siinä sinivalkoinen kuvitus ja PP-tunnus, joka ehkä metrin korkeudelta näyttää hieman jalkapallolta.) Ystävällisesti yritin selittää lapselle, että ei kun se on vaalimainos. Hän kuitenkin hyvin sitkeästi aina mainoksen nähdessään alkoi mulle selittää että olen ymmärtänyt väärin, kyseessä on Suomen jalkapallojoukkueen mainos. Lopulta luovutin: en jaksanut joka päivä väitellä 4-vuotiaan kanssa siitä, onko kyseessä jalkapallojoukkueen vai poliitikon mainos. Sanoin että no niinpä onkin Suomen joukkueen mainos! 4-vuotias pysähtyi ja katsoi mua hyvin tuimasti silmiin: Mä olen yrittänyt sanoa tätä sulle monta päivää! Miksi sä et voi yhdellä kertaa uskoa!? Niinpä!

JÄRJELLÄ , EI TUNTEELLA

On Tekijä Milla/Periaatteen NainenKategoria(t): Espanja, expatelämä, koti kaukana, paluumuutto8 kommenttia

Kyllä, me lähdemme – tai palaamme – Suomeen vuoden lopussa.

Tällä viikolla järjestyi oikeastaan kaikki, väliaikainen asunto, lennot. Koulu- ja tarhapaikat ovat työn alla, muuttokuormaa pitäisi kai varata. Olen itsekin ollut vähän hämilläni tästä äkkilähdöstä: tarkoitus oli vielä marraskuun alussa olla täällä ainakin kesään asti ja sitten palata Suomeen, mutta sitten kävi klassisesti ja yksi asia johti toiseen ja pian huomasinkin vertailevani imureita ja varaavani lapsille hammaslääkäreitä. Helsingistä.

Syyt suunnitelmien muutoksiin löytyvät niistä asioista, jotka olen aina tietoisesti jättänyt blogissa hieman pimentoon, ja siellä ne pysyvät jatkossakin. Kyseessä olikin enemmän sattumien sarja, jonka takia tuntui järkevämmältä hoitaa lähtö nyt ryminällä alta pois. Olen oikeastaan helpottunut, koska tämän ansiosta voimme ensi kesänä viettää monta viikkoa täällä Espanjassa ilman, että joudun samalla suorittamaan näitä lähtöjärjestelyitä. Nyt lyhyen varoitusajan ansiosta olen ollut yllättävänkin tehokas. En ole kovin innoissani siitä, että luvassa on lisää lentämistä, mutta rehellisyyden nimissä se ei ole ollut tässä myllerryksessä ensimmäinen murheeni. Sen lisäksi Helsingissä elämä muuttuu ekologisemmaksi kertaheitolla: olen tylysti ilmoittanut lapsille, että en kotona enää kokkaa erikseen heille liharuokaa, meillä ei ole enää autoa, ja tulemme asumaan todella tiiviisti.

Vaikka päätös palata oli pikainen, se oli lopulta ainoa oikea.  Olen surrut suunnattoman paljon lähtöä, niin paljon kuin tiedänkin sen olevan se paras vaihtoehto. Olen kulkenut päiväkausia aurinkolasit päässä – sateista huolimatta – koska mikä tahansa on saattanut laukaista tunnereaktion, joka yleensä siis on ollut holtiton itku. Kaikesta kitinästä huolimatta minä pidän tästä paikasta kovin paljon, etenkin näistä ihmisistä täällä. Lapset ovat olleet koko ajan kartalla siitä, mitä tapahtuu, ja suhtautuneet asioihin miellyttävän pragmaattisesti. Heistäkin on kurja lähteä, mutta he näkevät juuri ne hyvät puolet ”kotiinpaluussa”. Sen ansiosta pystyn itsekin keskittymään juuri siihen positiiviseen, joka Suomessa odottaa. Ja me pääsemme tänne takaisin. Ja kyse on lopulta menetetystä puolesta vuodesta, koska emme me tänne loppuelämäksi olisi koskaan jääneetkään. Yritän lohduttaa itseäni sillä, että kesällä se vasta olisi ollut kamalaa, kun olisimme vielä entistäkin kiintyneempiä koulukavereihin, kotikulmiin, koirapuiston tuttuihin ja kahviloissa istumiseen. Nyt oranssit metrot, jäyhät suomalaiset ja hyvin organisoitunut arki ovat vielä tuoreessa muistissa.

Tämä postaus oli jonkinlainen vastaus niihin yllättävän moniin yksityisviesteihin, joita olen viime viikkoina saanut. Onhan tämä vähän tällainen odottamaton käänne meidän muuten varsin tylsässä tarinassa, vaihtelua vanhempien WhatsApp-ryhmistä valittamiseen. Blogista on tullut oikea surkeiden lähtöjen kiintopiste, jossa ensin kipuilin lähtöä Espanjaan oikein urakalla, ja nyt olen yhtä lailla tuskaillut tunteiden kanssa kun pitääkin palata Suomeen. Tai ei Suomeen palaaminen tunnu pahalta, La Línean jättäminen kyllä. Kaiken alla muistan kyllä edellisestä maanvaihdosta, että siinä missä oma elämä tuntuu hetkeksi olevan pelkkää luopumista, muiden elämä jatkuu ja tämä ei oikeastaan ole mitään kovin kummallista. Ihmiset muuttavat kaiken aikaa. Ja kun sitäkin on kautta rantain kysytty, että kaduttaako, niin voin sanoa että non, je ne regrette rien.

KUN SATAA NIIN SATAA

On Tekijä Milla/Periaatteen NainenKategoria(t): Espanja, valivali18 kommenttia

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Aurinkorannikolla, täällä meidän Costa del Solilla, paistaa aurinko keskimäärin 320 päivää vuodessa. Ja ne päivät kun aurinko ei paista, niin sataa. Sataa ihan helvetisti. Tiedän, ettei marraskuussa Suomessa myötätuntomittarit juuri värise kun joku valittaa 4000 kilometriä etelämpänä siitä miten kerta kaikkisen paska sää täällä juuri nyt on, joten jos olet kovin herkkä sääpuheelle niin kannattaa lopettaa postauksen lukeminen tähän. Aion nimittäin kertoa siitä, millainen tämä ”sadekausi” on käytännössä. Se saattaa kuulostaa, ja jopa olla, hetkittäin vähän samaa kuin valittaminen.

Kuukausi sitten kirjoitinkin jo aiheesta. Silloin sateet olivat vasta lupauksen asteella. Täällä olen ehtinyt tottua siihenkin, että saattaa mennä puoli vuotta ilman, että sataa pisaraakaan. Ihan yhtä huolestuttavaa sekin on; kuivuus, metsäpalot, sietämätön kuumuus, meriveden lämpeneminen ja veden loppuminen on nekin nähty. Siinä mielessä sade on melko pieni murheenaihe, vaikka kaksi vuotta sitten juuri nämä marras-joulukuun sateet aiheuttivat todella pahoja tulvia, maanvyöryjä ja muutaman kuolemantapauksen moottoritiellä. Vuoristojen ja jokien alueella viikkotolkulla putkeen jatkuvat sateet voivat nekin olla vaarallisia, vaikka itseäni tässä nonstop-sateessa ärsyttävät hieman pikkumaisemmat piirteet.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Pyykit eivät kuivu. Meillä on parvekkeella ollut samat pyykit kohta kymmenen päivää; aina kun vähänkään sade lakkaa ja tuuli ehtii niitä kuivatella, nappaan ne uudestaan pesuun etteivät homehdu ja sitten kuivatellaan samoja pyykkejä sisällä. Sisälläkin niitä saa kuivata noin neljä päivää ennen kuin voi pistää uuden koneen pyörimään. Onneksi on niin paljon vaatteita, ettei tästä ihan heti seuraa alasti kulkemista, mutta kosteuprosentti myös sisätiloissa on sen myötä aika korkea. Saamme nauttia brittiläisestä tunnelmasta, kun ulkona ja sisällä on yhtä kylmää ja märkää. Meillä tosin on asiat hyvin, sillä kerrostalon keskellä meillä ei vuoda katto. Ystäväperheen talossa vettä valuu joka huoneesta, ja heillä on jo aikoja sitten ämpärit loppuneet. Ystäväni joutui odottamaan neljä päivää kotoa poistumatta katonkorjaajia, kunnes lopulta vuokraemäntä ilmoitti että he eivät tule… ennen kuin sade on loppunut. Ja sitä, milloin sateet loppuvat, on melko mahdoton ennustaa. Sähköpistokkeiden kohdalle valuva vesi on aiheuttanut heillä jo useamman oikosulun, joten pelkät pyykit ovat melko vaatimaton ongelma.

Ja tietenkin sitten on ne isot ongelmat. Oma sydän on sykkyrällä huolesta kun tiedän, että koiratarhat ovat todella isossa vaarassa näinä aikoina. Paitsi että ulkohäkeissä oleville eläimille tämä on kamalaa aikaa muutenkin, ne ovat kylmissään eivätkä voi juuri liikkua, koska yleensä tarhan alueella on vettä hetkessä vähintään nilkkaan, on esimerkiksi se tarha, jolla yleensä itse käyn, laaksossa ison joen vieressä. Toissavuonna se jouduttiin evakuoimaan, ja tätä menoa koiria joudutaan pian taas siirtämään turvaan. Eläinten lisäksi monien ihmisten kodit ovat vaaravyöhykkeellä.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Samalla tavalla kun talvi joka vuosi yllättää suomalaiset autoilijat, on espanjalaistenkin varustautuminen näihin tasaisin väliajoin toistuviin sateisiin aika huvittavaa. Infra ei todellakaan meinaa kestää tätä vesimäärää, vaan kaupungin viemäröinti (joka on kylläkin kaiken ihmisten oman moskan tukkimaa) pettää yleensä alkumetreillä. Kadut tulvivat. Sadevaatteita harrastavat vain ulkomaiset, paikalliset heiluvat ympäriinsä sateenvarjojen kanssa. Olen hämmentynyt, että olemme nyt selviytyneet joka päivä koulusta lasten noudosta ilman, että kenenkään silmä on puhjennut sillä jo ennestään ruuhkainen piha on täynnä kahdessa tasossa ympäriinsä heiluvia piikkejä, kun sekä aikuiset ja lapset ryysivät ympäriinsä sateenvarjot tanassa. Pahoina päivinä kukaan ei mene kouluun. Jos tuulee tarpeeksi ja vettä tulee paljon, aika moni jättää töiden salliessa lasten koulupäivän väliin. Oikein pahoina päivinä opetus myös virallisesti perutaan. Vaikka Suomessa en usko, että sateen takia lintsaamista katsottaisiin hyvällä, on se meillä ollut muutamana päivänä pakollista sillä en ilman autoa yksinkertaisesti saisi poikia kunnolla kotiin tulvivan kaupungin läpi. Lapsia se ei ole haitannut.

Heitä on kyllä haitannut se, että sateella täällä ei ole mitään tekemistä. Ja niinhän ne kaikki lapset nurisee, ettei oo mitään tekemistä, mutta täällä ei ihan oikeasti ole. Ei sisäleikkipuistoja, yksi museo joka on nähty jo monta kertaa, ei leffateatteria, ei edes kauppoja joissa pyöriä. Olemme siis sisällä, minä erotuomarina ja veljekset valmiina aloittamaan riidan ihan mistä tahansa väärästä katseesta tai siitä, että toinen jollain astraalitasolla ärsyttää. Odotamme siis kovasti kuivempia kausia. Hauskaa on muuten se, että juuri sateella kaupungin kaikki suihkulähteet ovat toiminnassa (yleensä ne ovat päällä ehkä kaksi tuntia viikossa) – harmi vain, että koko kaupunki on autio eikä kukaan pääse nauttimaan niistä.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA