SUMUINEN SAGRES

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Ulkona on harmaata. Tai pimeää. Utsjoella aurinko nousee seuraavan kerran 1,5 kuukauden päästä ja sekin on aika masentavaa. Tai ei ehkä pelkkä synkkyys ja ankeus, mutta myös kylmyys ja tihkusade. Olen pahoillani, olen pahimman luokan säänarisija koska herkkä sieluni ja huono ääreisverenkiertoni eivät kestä kylmää, varsinkaan jos tulee naamalle roiskuvan jäätävän räntäsateen muodossa.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Portugalin-matka varattiin vähän ns. viime tinkaan, sillä lokakuussa sää alkaa viilentyä jo huomattavasti, linnut pysähtyvät syksyisellä muuttomatkallaan juuri Sagresin alueella, turistit palaavat pohjoiseen. Koko pari kuukautta ennen matkaa jänniteltiin melkein joka päivä Accuweatherin pitkän ajan sääennustuksia, välillä luvattiin koko reissun ajaksi +25 ja aurinkoa, välillä näytti siltä että sataa sen koko kaksi viikkoa.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Kävi lopulta ihan hyvin. Ensimmäiset päivät olivat tosi kuumia ja aurinkoisia, parhaimmillaan +26 astetta, rannalla alkoi puskea ihan hikeä. Aamut ja illat olivat vilpoisia eikä vuokratalon uima-altaalla voinut kovin pitkään polskia ennen kuin huulet sinertyivät, mutta pääasiassa pystyttiin pukeutumaan vain shortseihin ja flipfloppeihin, mikä oli ollut tavoite. Sitten oli pari kolme päivää kun vain satoi. Ja satoi vähän lisää, oikea portugalilainen vedenpaisumus.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Juuri näille sumuisille ja sateisille päiville osuivat meidän visiittimme Sagresiin, Portugalin lounaisimpaan kulmaan, jonne joskus aikoinaan uskottiin myös maailman loppuvan. Käytiin siellä pari kolme kertaa ja aina tuuli niin kovasti, että lapsetkin meinasi lähteä lentoon. Ehdittiin kuitenkin tutustua kahteen rantaan, eli Maretaan sekä Martinhaliin (Praia da Mareta ja Praia da Martinhal), josta nämä kuvatkin ovat.

IMG_7430

Kaikilta rannoilta löytyi isoja aaltoja, pehmeää hiekkaa sekä ravintolat, joissa pystyi syömään jäätelöä ja/tai juomaan viiniä samalla kun katseli kaihoisasti ulapalle. Varsinkin Martinhal (yllä ja alla kuvissa) on kesäisin suosittu lapsiperheiden keskuudessa, siellä järjestettiin suppauskursseja ja näytt olevan aloitteleville surffaajille oikein sopivat laineet, ja vierestä löytyi myös hieno hotelli, jota mainostetaan Portugalin lapsiystävällisemmäksi majoituspaikaksi.

IMG_7452

Verrattuna muuhun Algarveen Sagresissa oli nuorempaa väkeä, parempi tarjonta ravintoloiden ja etenkin kasvisruoan suhteen, paljon surffikauppoja sekä sesongin lopusta huolimatta letkeä ja keskieurooppalainen ilmapiiri. Lapsiystävällisen rantahotellin lisäksi tarjontaa oli boutique-hotelli ja monta pitkätukkaisten partapoikien suosimaa hostellia, joiden seinät olivat täynnä kuivuvia surffilautoja.

IMG_7434

Sagresista löytyy myös Fortaleza de Sagres, hieman ”keskustan” ulkopuolella olevalla niemekkeellä sijaitsevat linnoituksen rauniot. Ovat kuulemma hienot ja ehdottomasti käymisen arvoiset, me ei kuitenkaan niitä päästy kokemaan saappaiden ja muutenkin vaillinnaisen sadevarustuksen vuoksi. Rauniofaneille tarjolla on myös Fort do Beliche. Beliche-nimeä kantaa myös todella jylhiin maisemiin sijoittuva ranta hieman ytimen ulkopuolella, sielläkin kannattaa käydä kahlaamassa!

IMG_7400.jpg

Ajettiin myös Cape St. Vincentin niemeen, missä on sekä Euroopan valovoimaisin majakka että Manner-Euroopan lounaisin piste. Otettiin pakolliset turistikuvat majakan edessä, odotettiin maailmanloppua ja jännitettiin irtoaako tämä imetyksen ohentama tukka tuulen mukaan. Hieno paikka, jossa vaikuttavinta olivat nuo komeat kalliot joita koko Vila do Bispon maakunnan länsirannikko on täynnä.

IMG_7397

Vaikka Sagresin retkillä ei ehditty hankkia rusketusraitoja niin erityisesti juuri tuonne kaukaisimpaan kolkkaan tekee mieli palata mahdollisimman pian. Tunnelma oli rento, haaveilen siitä surffauskurssista, ruoka oli keskivertoa parempaa (todettakoon, etten arvosta portugalilaista keittiötä ihan kauhean korkealle) ja rannat kallioiden syleilyssä majesteetillisia, kauniita ja jotenkin todella ylväitä.

IMG_7391

Vaikka viihdyimme hyvin Lagos-Albufeira-akselilla hieman idempänä rannikolla, harmittelimme jälkikäteen paljon sitä ettei Sagresin alueelle varattu enempää aikaa. Seuraavalla kerralla käydään varmaan vain pulahtamassa muutamalla suosikkirannalla ja suunnataan sitten länteen nauttimaan karusta luonnosta ja kauniista kallioista. Suosittelen sitä vähän rauhallisempana lomakohteena kuin Lagos tai Portimao, ja uskaltaisin väittää että Sagres sopii niin lapsiperheille kuin seikkailuja etsiville aikuisillekin.

IMG_7392

 

RETRIITTIMANIA

Se alkoi ehkä siitä kun Laihisraivarit-blogin Mariela matkusti Meksikoon Joogaa & surffia-retriittiin. Seurasin kauniita maisemia, herkullisia hedelmälautasia, eteerisen näköisiä asanoita ja komeita surffipoikia Instagramissa matkakateudessa kierien – jostain syystä tammikuinen Suomi, jolloin mies taisi vielä olla työharjoittelussa Irlannissa ja minä yksin kolmen lapsen kanssa, ei oikein tarjonnut sellaista ”borta bra men hemma bäst”-fiilistä…

Sitten yhtäkkiä tuntui siltä, että kaikki kaverit ovat viikonloppuretriiteillä Villa Mandalassa tai kesälomalla Kreikassa tai Pohjois-Italiassa venyttelemässä oliivipuiden alla. En sitten itsekään keksinyt mitään muuta pyydettävää 30-vuotislahjaksi kuin pääsyä joogaretriittiin, koska juuri mikään ei kuulosta tässä elämänvaiheessa houkuttelevammalta kuin viikko hiljaisuutta, terveellistä, muiden laittamaa ruokaa ja itseensä käpertynyttä muminaa. On-off-joogaharrastajana ja wannabe-surffarina tietysti kiinnostaa myös se urheilullinen anti, mutta kyllä tässä on kyse myös sellaisesta sosiaalisesti hyväksytystä pakomatkasta. Kymmenen vuotta sitten olisi koko retriitti-konsepti lyöty läskiksi ja lähdetty San Franciscoon kreisibailaamaan.

Kun sitten luin Anna-lehdestä väsyneestä perheenäidistä, johon tietenkin samaistuin täysillä, joka lähti Saharaan joogaretriitille, olin suunnilleen saman tien varaamassa paikkaani ensi helmikuun jooga/meditaatio/kontakti-improvisaatio-leirille. Tähdethän olivat enemmän kuin kohdallaan, koska mehän vietetään talvi niin lähellä Marokkoa, että sen oikeasti melkein näkee ikkunasta. Äkkiäkös siitä huitaisisi Afrikkaan aavikolle. Mun hörhömittarini ehkä hieman värisi kun puhuttiin iltanuotiosta yhteislauluineen, halauspiireistä tai siitä kontakti-improsta, jota kymmenen vuotta sitten silloinen kämppikseni harrasti ja sai kuulla siitä minulta silloin säännöllisin väliajoin melkoista pilkkaa.

Kaikki näytti hyvältä. Mummi oli värvätty lastenvahdiksi siksi aikaa, että menen vierottautumaan käteen kiinni kasvaneesta kännykästä ja nauttimaan viikoksi askeesista, ei vettä, ei sähköä, ei turhia murheita! Olin pakannut jo villisti kuvioidut haaremihousut ja opetellut laulamaan Kumbayaata, kunnes se sisäinen ja hieman ulkoinenkin väsynyt perheenäiti heräsi. Yli viikko erossa lapsista? Varsinkin kun kuopus on ihan hirveä mammanpoika, sehän saa elinikäiset traumat kun äiti vaan häipyy etsimään itseään. Keskimmäisen syntymäpäivätkin osuisi reissun ajalle. Ja koska aavikolla ollaan eristyksissä ilman puhelimia, ei minuun saisi yhteyttä jos jotain kävisi lapsille – tämän varmistin ihan erikseen järjestäjältä, että eikö olisi jotain presidentin salalinja-tyyppistä ratkaisua ihan vain sitä varten, jos joku jälkikasvusta toteuttaisi tapaturma-altista luonnetaan ja joutuisi sairaalaan Espanjassa. Joutuisin myös matkustamaan yksin yöjunalla Marokossa, ja nyt alkoi jo seikkailuhenki loppua. Olen toki varmaan neljä kertaa isompi kuin keskivertoarabi enkä nyt persurummutuksesta huolimatta usko, että tällainen kalpea kinkku on välittömässä hengenvaarassa Afrikassa, mutta kyllä tässä mennään silti vähän oman mukavuusalueen ulkopuolelle.

Eli en lähde. Lohdutukseksi tosin suomalaiset kaverit tulevat samaan aikaan Barcelonaan kiipeilemään ja voin viettää ihan omaa retriittiä sangriakannun kanssa, mutta kyllä vuoden 2016 tavoite on yhä karata viikoksi omien ajatusten kanssa harjoittelemaan bakasanaa ja muita temppuja. Onneksi Marokossa on huomattu, että kysyntää tällaisille nollauslomille on ja tällaiset stressaantuneet, henkisyyttä hektisyyden tilalle kaipaavat tuurijoogaajat ovat varmaan juuri täydellinen kohderyhmä. Eiköhän tässä vielä jollekin retriitille päästä, mutta menkää nyt joku munkin puolesta sinne Road Junkyn Saharan retriitille ja tehkää taas kateelliseksi matkakuvillanne!

KUN YKSI EI RIITÄ

Sain tänään pari tuntia omaa aikaa.

12274335_10153769843157498_6665885741408234888_n

Tiedän, että moni keksisi paremmankin tavan karata kotona vallitsevaa kaaosta kuin mennä pisteltäväksi neuloilla, mutta mulla oli oikein hauskaa. Tämä oli nyt viides kuva iholla, viimeisimmistä olikin jo yli seitsemän vuotta, sen jälkeen olen hankkinut lähinnä vauvoja. Ajatus tästä suojaavasta hamsa/Fatiman kädestä oli ollut mielessä jo pari vuotta, mutta aina toteutushetkellä olin joko raskaana tai imetin. Kolme synnytystä oli tehnyt sen, että kipukynnys oli kasvanut tai sitten päiväunia käden päällä nukkuva vauva oli vaurioittanut hermoratoja sen verran, että ei ollut millään muotoa kovin epämiellyttävä kokemus.

12294758_10153753409783518_8248214431386090530_n

Olen ihan supertyytyväinen kuvaan. Onneksi nyt tulee matkan ajaksi pakollinen tauko, koska muuten kävisin varmaan kuvittamassa koko kropan kun taas pääsin vauhtiin. Myönnän kuitenkin, että samalla kun tätä kuvaa hakattiin niin selailin puhelimella inspiraatiota seuraavaan tatuointiin – seuraavalla kerralla tosin korjaillaan ensimmäistä tatskaani, jonka otin 15-vuotiaana Karibialla paikallisen kynsistudion takahuoneessa. Delfiini-tramp stamp alaselässä, ei tosiaan mikään omaperäisyyden tai tatuointitaiteen multihuipentuma, mutta tässä vaiheessa olen lähinnä iloinen etten saanut epämääräisistä olosuhteista mitään hepatiittia. Nyt onneksi löytyi kaverin suosituksella erittäin pätevä tatuoija, jonka käsialaa tämä uusi koristus on. Että keväällä taas takaisin Luna Kreativan penkkiin…

KUUKAUSI KOTONA

IMG_7353

Tänään tulee tasan kuukausi siitä, kun palasimme kotiin Portugalista. Koska olen hukkunut koulutöihin, kuravaatteisiin, kylmään tihkusateeseen, kiukutteluun, ikävään ja univelkaan en ole ehtinyt edes miettiä ajankulua. Nopeasti se on mennyt, sen tiedän. Vähän päälle kaksi viikkoa ja pääsemme taas auringon hellittäväksi, vaikka Etelä-Espanjassa lämpötila laskeekin joulu-tammikuussa 15 asteen tietämille. En valita.

IMG_7347

Vaikka jotkut päivät tuntuvatkin kestävän ikuisuuden, pääasiassa aika kuluu liian nopeasti. Jos, tai oikeastaan kun, aamulla herää tuskaisen väsyneenä ja haaveilee jo uusista yöunista, niin sekin hetki koittaa silmänräpäyksessä. Kuulostan ihan mummolta valittaessani näin, mutta oikeasti, täytin juuri kolmekymmentä ja tuntuu että ne kymmenen vuotta kaksikymppisenä vain vilahtivat ohi. Ensimmäiset neljä vuotta valvoin töissä ja Lostarissa, seuraavat kuusi vuotta valvoin töissä ja pinnasängyn vieressä.

IMG_7359

Portugalissa kelloille tapahtui jotain. Aika ei ihan pysähtynyt, mutta se hidastui, juuri sopivaksi. Aamuisin tutkittiin kartasta mille rannalle mentäisiin, haettiin eväitä, pakattiin jo valmiiksi hiekkaiset uimashortsit ja bodyboardit kyytiin, ajeltiin, oltiin yhdessä ja tosiaan vain oltiin. Olin varautunut siihen, että kolmen aika pienen lapsen kanssa reissaaminen, etenkin vaihtelevissa paikoissa ja vaihtelevilla kokoonpanoilla, olisi edes vähän stressaavaa. Se ei ollut. Olin koko matkan ajan ihan käsittämättömän onnellinen ja rauhallinen, vaikka välillä valvotti kuopus, välillä turistien yöelämä.

IMG_7334

En tiedä, mistä tämä taianomainen lomatunnelma syntyi. Tämä oli paras loma ikinä – ja kilpailu tittelistä on kova. lltapuuro ja muut rutiinit seurasivat mukana, samoin meteli ja kolmessa eri muodossa ilmenevä uhmaikä, mutta en kaivannut tämän loman perään toista lomaa. Täydellinen irtiotto – toki muutamia virhearviointeja aikataulujen suhteen, mutta päällimmäiseksi jäi kuitekin rentoutunut olo kaikesta siitä lämmöstä, auringosta ja yhdessäolosta.

IMG_7364

En tiedä, saavutammeko saman maagisen mielentilan seuraavalla matkalla. Tiedän, ettei arki voi olla aina yhtä autuasta, ainakaan ilman lottovoittoa, mutta huomasin myös että arki voi olla erilaista. Vaikka meidän elämämme ei ole kiireisimmästä päästä, ovathan pojat kotihoidossa ja olemme laiskoja harrastamaan ja teen töitä vain osa-aikaisesti. Haluaisin muistaa edes osan seuraavasta kymmenestä vuodesta yhtä kirkkaasti kuin nuo kaksi viikkoa Portugalissa. Nyt jäljellä on enää muutama työvuoro ja muutama viikko Suomessa ennen seuraavaa seikkailua. Sitten taas hengitellään ja harjoitellaan läsnäoloa, toivottavasti yhtä onnellisena kuin kuukausi sitten.

IMG_7370