SELLAINEN SEMANA SANTA

semana-santa-valdevaqueros.jpg

Niin kuin jo kerroin, olin vähän yllättynyt viikon pääsiäislomasta, vaikka eihän sen mikään yllätys olisi pitänyt olla. Tämä on ilmeisesti niin vakiintunut käytäntö, etten löytänyt sitä lähes orjallisesti seuraamastani año escolar-osasta Andalusian kunnanhallinnon kotisivuilta. Mutta pojille se tuli tarpeeseen – itsehän kaipasin lomaa lasten loman jälkeen, vaikka ihanaa olikin.

Nimittäin juuri sopivasti Semana Santaksi meille saapui kesä. Tai ehkä se on hieman liioittelua. Mutta kovasti odotettu kevät tuli. Kuukausien (noh, melkein kahden kuukauden) tauoton vesisade loppui ja lämpötilat nousivat yli 20 asteen. Ensi viikoksi on luvattu taas jatkoa surkeille säille mutta jo tämä hetki täyttä auringonpaistetta (eli myös aurinkorasvan puutteessa palanut otsa allekirjoittaneella) teki niin hyvää, helli sielua, lämmitti mieltä, mitä näitä kliseitä nyt onkaan.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Heti kun huomasimme, että lasten vapaapäiville osui näin komeat ilmat, syöksyimme ulos. Tai syöksyminenkin on liioittelua, koska kolmen lapsen kanssa se uloslähtö on nopeimmillaankin puolen päivän projekti. Ensimmäiseksi menimme omalle kotirannalle, joka oli juuri sopivasti saanut uudet hiekat; haluaisin sanoa, että se on siivottu mutta oikeasti kaiken rannalle huuhtoutuneen ja jätetyn moskan päälle on vain tuotu rekkalasteittain uutta hiekkaa. En siis antanut poikien kaivaa ”Kiinaan asti”. Muita ulkoilijoita ei rannalla ollutkaan vaan saimme yksin pitää urheilukilpailun, katsoa lentokoneiden laskuja ja nousuja, kerätä simpukoita ja rakentaa linnan, joka lopulta katosi laineiden mukaan. Tämän jälkeen tietenkin mentiin jäätelölle, sillä kesän varmin merkki, lempijäätelöbaarimme, avattiin maaliskuun alussa ja me olemme saaneet jo leimakortin melkein täyteen.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Helleaallon jatkuessa pakkasimme tavarat ja suuntasimme lempipaikkaamme Espanjassa. Valdevaqueros on kilometrejä pitkä rantakaistale Tarifan vieressä, täynnä turisteja, leijasurffaajia, ratsastajia, mutta tietenkin myös tilaa nauttia Välimerestä ja melkein kosketusetäisyydellä olevasta Atlantista, upeista näkymistä suoraan Marokkoon ja ylipäänsä yhdessäolosta pelkän oman perheen, hiekan ja kivien kesken. Suosittelen ehdottomasti tätä paikkaa, jos saapuu Aurinkorannikolle ja kaipaa vaihtelua ruuhkaisiin rantoihin, sillä täällä riittää tilaa, urheilullisia aaltoja ja surffifiilistä.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Pääsiäissunnuntaina teimme kuten monet muutkin espanjalaisperheet ja menimme Pinar del Rey- mäntymetsään, jonne paikalliset saapuivat autolasteittain pitämään piknikkejä, grillaamaan, pelaamaan jalkapalloa, polttamaan pilveä, huudattamaan reggaetonia ja nauttimaan leirielämästä. Suomalaisen eränkävijän silmään tapa ajaa autolla aivan leiripaikan kylkeen, perustaa oikea mustalaisleiri huonekaluineen ja sitten vain istua keskellä metsää juoden kaljaa tuntuu hassulta, vaikka ehkä se oikeasti eroa niin kauheasti suomalaisesta mökkielämästä.

Ystäväperheemme oli järjestänyt lapsille munajahdin, mikä toimi täydellisesti pojille, jotka juoksivat pitkin metsää ja voittivat ystäväperheen lapset mennen tullen paitsi ylivoimansa myös sokerinnälkäisen kilpailuviettinsä ansiosta. Vähän nolotti poikien rohmuaminen. Lapset nauttivat siitä, että saivat syödä takakontissa eväät, heittää käpyjä nuotioon ja pissata metsässä. Pienet ilot!

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

KIITOLLISUUSHARJOITUKSEN ALKEET

Viikko sitten oli sellainen aamu, jolloin kaikki kiitollisuusharjoitukset piti aloittaa siitä, että on ylipäänsä elossa.

Tämä nyt kuulostaa hieman dramaattisemmalta kuin mistä oikeasti on kyse, mutta silloin – sen täydellisen rantapäivän jälkeen – tuntui, että karma kostaa nyt eilisen ”voiko enää olla parempi päivä”-päivittelyt oikein kunnolla. Alkoi hävettää kaikki se fiilistely sosiaalisessa mediassa, kun oikeasti rantakin näytti tältä:

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

No, torstaiaamuna joskus kahdeksan jälkeen ovikello soi. Espanjassa tämä on melkoinen spektaakkeli, koska paikalliset tuntuvat heräävän poikkeuksetta vasta yhdeksän jälkeen. Oven takana oli alakerran naapuri, joka hieman kuivakkaalla äänensävyllä kysyi, onko meillä ongelmia keittiömme kanssa. Että kun heidän katostaan vuotaa vettä.

Ja keittiön lattia tosiaan lainehti vettä. Pahoittelin naapurille ja lupasin hoitaa asian. Tässä vaiheessa täytyy kyllä todeta, että espanjalainen naapuri suhtautui asiaan hyvin epäsuomalaisesti: Sanoi että OK ja lähti pois. Meni ilmeisesti töihinkin, koska ei ollut enää parin tunnin päästä kotona. Jotenkin kuvittelen, että Suomessa samassa tilanteessa olisi soitettu ainakin palokunta, isännöitsijä, kaikki mahdolliset vakuutustarkastajat ja luultavasti keskusteluun olisi sisältynyt kirosanoja. Ei täällä, ihan oltiin että no problemo.

Siinä vaiheessa tilanne vaikutti varsin masentavalta, kun seinästä pulppusi vettä kahdesta reiästä. Pian paikalle saapui kuitenkin putkimies sekä vuokraisäntä. Minä piilottelin hoitokoiraa makuuhuoneessa, koska vuokraisännän eläinrakkaudesta ei ollut tietoa, ja se mokoma alkoi oksennella. Siihen meni muutama tunti, mutta vuoto saatiin tukittua. Naapurin kiinakaupasta löytyi rullatolkulla talouspaperia – siis sellaisia isoja teollisuusrullia, mikä fantastinen keksintö! – ja kuivausoperaation jälkeen keittiö näytti aika lailla entiseltään, lattia taisi olla vähän puhtaampi.

Tulvan syy oli joku ilmeisesti säästösyistä väärin asennettu korkki, tai korkkimateriaali. Asia hoidettiin hyvin pikaisesti, täällä ei mitään rakenteita lähdetty purkamaan tai tilaamaan kuivaajia kotiin, talouspaperi riitti hyvin. Isommat vauriot taisivat tulla alakertaan, mutta niistäkään me emme tiedä: Annoimme vuokraisännän puhelinnumeron ja he olivat ihan tyytyväisiä.

P1051108.jpg

Espanjalaisten asenteessa olisi vähän opittavaa itsellenikin. Kävimme parin tunnin putkirikkoepisodin aikana kaikki mahdolliset vaihtoehdot läpi: Joudutaanko palaamaan Suomeen, joudutaanko maksamaan kaikki kulut, suunnilleen mietimme sitä hukummeko kotiin. Vähän sama kuin joulukuisen kaatumisen yhteydessä, kun taksissa matkalla hammaslääkäriin nyyhkin jo valmiiksi sitä, että matka peruuntuu murtuneiden hampaiden takia.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Pääsimme kuitenkin vielä rannallekin. Edellisen päivän ensivisiitin taika oli vähän haihtunut, tosin tällä kertaa olimme varustautuneet vaihtovaatteilla, shortseilla ja pusseilla, joihin kerätä rannalle huuhtoutuneita aarteita. Kuitenkin aikuisten stressi, espanjalaisen elämäntyylin sotkema vuorokausirytmi ja kuun asento tekivät sen, että meren äärellä vietettyjä tunteja lukuunottamatta lapset olivat varsin levottomia.

Illalla lähdimme vielä kaupungin kaduille, kuten kaikki muutkin paikalliset, katsomaan loppiaisaaton kulkuetta, cabalgataa. Viime vuodesta viisastuneina olimme varautuneet karkkien keräilyyn pussein ja eturivin paikoin, mutta kun paraati saavutti meidät noin 40 minuuttia jäljessä aikataulusta – olisihan se tietenkin pitänyt arvata – niin lapset olivat jo aika valmiita nukkumaan. Ja niin oltiin me aikuisetkin.

Illalla olin kiitollinen jo muustakin kuin siitä, että ollaan terveitä ja hengissä. Vaikka totta kai yhä kiitollinen niistäkin. Kävelyä oli kertynyt yhden päivän aikana yli 14 kilometriä – hoitokoiraa on ikävä ainakin siksi, että päivittäinen 10 000 askelta täyttyi helposti, tuplastikin. Se oli lopulta ihan hyvä päivä, mutta hitto miten onnellinen sitä joskus myös on siitä, että päivä päättyy.

NO ONKOS TULLUT KESÄ…

OLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERA

P1040975.jpg

Tasan vuosi sitten oltiin retkellä Rondassa, ja vuorilla tie oli jäässä ja satoi jotain lumen tapaista ja olin aika varma, että emme selviä kapeilla vuoristoteiltä hengissä siinä myrskyssä. No, tänä vuonna tammikuun 4. oli vähemmän jännittävä ja paljon aurinkoisempi. Vaikka sääennusteet ovat luvanneet melkein joka päivälle sadetta, emme ole vielä kertaakaan kastuneet tällä reissulla. Ja tänään sitten saimme aurinkoa enemmän kuin uskalsimme toivoa tammikuussa, ja menimme sille samalle rannalle, jossa vietimme oikeastaan koko viime kesän.

Nyt sieltä tietty puuttuivat rantaravintolat, Enrique Iglesiasin tuotantoon perustuva soittolista, espanjalaiset aurinkovarjoineen, jäätelöauto ja vähän lämpimämmät vedet. Sen lisäksi ranta oli täynnä niiden tulvien ja sateiden takia ajopuuta, muovipusseja ja muuta roskaa, paitsi ihan rantaviivalla oli yhtä idyllistä kuin kesälläkin. Lapsia ei pieni tuuli tai viileä vesi häirinneet, ensin heitettiin pois kengät ja käärittiin lahkeet ja pian he olivat enemmän tai vähemmän vahingossa kaatuilleet itsensä läpikastuneiksi ja keskimmäinen juoksi pitkin rantaa Baywatchin punaisissa kalsareissaan. Ne muutamat paikalliset, jotka olivat tulleet rannalle, pyörittelivät meille silmiään. Hulluja nuo suomalaiset!

Jos huomenna tämä valo ja lämpö hellii meitä vielä, menemme uudestaan tankkaamaan d-vitamiinia tuolle isolle hiekkalaatikolle. Vielä jos meidän suosikkijäätelöbaarimme olisi auki, tämä olisi täydellistä.

OLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERA

 

EI MENNYT NIINKUIN SANDY BAYLLA

P7122323.jpg

Käytiin retkellä, ja osaatte ehkä jo otsikosta arvata että kaikki ei mennyt niinkuin eräässä toisella kotimaisella toimitetussa vapaa-ajan ohjelmassa. Tämä oli ensimmäinen kerta kun lähdettiin rannalle Gibraltarin puolelle – Espanjan puolella käymme uimassa joka päivä, yleensä itärannalla Välimerellä tai sitten lähempänä kotia, lännessä Gibraltarinlahdella. Halusimme ehdottomasti tämän entisen saaren, nykyisen niemen kauimmaiselle uimarannalle maan itäpuolella: Jouluna kävimme täällä kävelyllä ja haaveilimme mummin kanssa, miten kesällä mekin sukeltelemme turkoosinsinisessä poukamassa.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA
Jos taapero olisi voinut käyttää voimaa se olisi teleportannut itsensä pois rannalta

Sandy Bay on meiltä vain neljän kilometrin päässä. Rantaretket rajan toiselle puolelle ovat kuitenkin hieman haastavia, koska turistit ovat tukkineet rajanylityspisteet, lisääntynyt lentoliikenne pysäyttää liikenteen ja maan sisällä julkinen liikenne on alle kymmenen melko harvoin kulkevan bussilinjan varassa. Ja meillä tietty kulkee mukana koko espanjalaistyylinen ranta-arsenaali: On boogieboard, aurinkovarjo, kelluketta ja uimarengasta, ämpäreitä, lapioita ja noin kymmenen kiloa eväitä. Näitä kun kuljettaa ees taas kodin ja uimarannan väliä ja toiseen suuntaan saa aina kantaa vielä muutaman lisäkilon hiekkaa sekä väsyneet lapset niin voin sanoa, että mitään erityistä käsitreeniä en ole tänä kesänä kaivannut.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA
Lapset leikkivät Tappajahaita

No, oltiin siis suunniteltu tätä retkeä jo useampi päivä, koska nämä yli kilometrin päähän kotoa suuntaavat matkat vaativat hieman ennakointia. Olimme sopineet lähtevämme tosi aikaisin, mutta kävi tietenkin klassisesti ja löysimme itsemme kello yhdeltätoista turistien keskeltä jonossa – espanjalainen passivirkailija osasi onneksi pari sanaa suomea, ja ilahdutti sillä poikia suunnattomasti. Kävimme ostamassa varmuuden vuoksi lisää eväitä (eli mehua ja sipsejä) ja vaihtamassa rahaa, ja lähdimme odottamaan taksia noin 35 asteen paahteeseen. Kävi sitten niin kätevästi, että siinä tunnin sisään nousi ja laski noin viisi lentokonetta. Jotkut ehkä tietävätkin, että heti rajamuodollisuuksien jälkeen on lentokenttä, jonka kiitorata kulkee läpi kaikkien väylien. Näin ollen reitti Gibraltarin ja Espanjan välillä suljetaan jokaisen koneen kohdalla ainakin viideksitoista minuutiksi, ja siinä sitten vain odottelet. Nyt sitten oltiin täysin motissa, taksit jumissa toisella puolella ja me päätimme kymmenen minuutin odottelun jälkeen lähteä kävelemään bussipysäkille kentän toiselle puolelle.

P7122391.jpg

Murphyn laki on tietysti voimassa täällä etelässäkin, ja juuri kun olimme kävelleet hikisen kilometrin väsyneiden lasten ja rantakamppeiden kanssa ilmestyi taksitolpalle takseja jonoksi asti. Odottelimme oikeaa bussia noin 20 minuuttia, ja ensimmäinen sopiva oli saapuessaan niin täynnä että ei mahduttu kyytiin. Lopulta kuitenkin pääsimme perille ja päivittelimme heti, miten niin kaunis ranta on niin tyhjä – täydellinen päivä uimiselle ja auringonotolle, missä ovat kaikki paikalliset!? Siihenkin löytyi selitys heti, kun olimme saaneet mustalaisleirimme määränpäähän.

P7097595.jpg
Sandy Bay näyttää houkuttelevalta myös ylhäältä Gibraltarinvuorelta katsottaessa

Siellähän tuuli aivan helvetisti. Kun Espanjan puolella hiekka on karkeaa, kosteaa ja harmaata, niin Sandy Baylla oli oikea hienon, vaalean hiekan hiekkamyrsky. Kävikin ilmi, että hiekka oli kuljetettu paikalle ihan Afrikasta asti ja se tietty lohdutti vähän illalla, kun kaivoin korvista, sieraimista ja päänahasta pois Saharasta saakka tuotua hiekkaa. Vähän. Olosuhteet olivat ongelmalliset muutenkin kuin pienten piikkien lailla päälle iskevien hiekanmurujen takia. Yritimme pystyttää auringonvarjon. Sillä seurauksella, että terävällä kärjellä varustettu varjo lähti kerta toisensa jälkeen tuulen mukaan. Sain mukavasti vaihtelua normaalille urheiluharjoittelulle kun jouduin treenaamaan räjähtävää voimaa loikkaamalla varjon perään ennen kuin se seivästäisi hengiltä jonkun viattoman lapsiperheen. Yleensä varjo ehti rannan toiseen päähän koska en nauramiseltani pystynyt juoksemaan erityisen vauhdikkaasti (ja vaikka olisin juossutkin niin varjo olisi silti voittanut), onneksi kuitenkin henkilövahingoilta vältyttiin.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA
Mikään ei piristä rantapäivää niinkuin kunnon maastopalo! Tämä oli kyllä oikeasti vakava juttu, koska noin 15 kilometrin päässä kodistamme syttyi kerrostalo palamaan ja levisi laajaksi maastopaloksi, jota on sammuteltu yli vuorokausi.

Me luovutimme suojamme kanssa siinä vaiheessa, kun rattaisiin viritetty auringonvarjo kaatoi kärryt kolmannen kerran hiekkaisia silmiään itkevän taaperon päälle ja turvauduimme vain korkeisiin suojakertoimiin. Rannalle saapui myöhemmin muitakin amatööreja, joilla ei ollut hiekkasäkkejä ja narua mukana varjon sitomiseksi paikallaan ja sain puolestani seurata muiden mammojen sprinttejä karkailevien varjojen, uimarenkaiden ja eväspussien perässä. Jos ei lasketa näitä aavikkomyrskystä muistuttavia juttuja, ranta oli oikeasti superkiva. Lapsille oli aidattu oma alue, jossa vesi ylsi syvimmilläänkin Omppua rintalastan korkeudelle. Aallonmurtajien ansiosta ei tarvinnut pelätä, että kukaan huuhtoutuu Välimereen ja jylhien kallioiden alla oli varsin mahtipontiset maisemat.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA
Meidän rantaviltti näytti tältä oltuaan maassa noin kaksi ja puoli minuuttia. Onneksi tällainen eläimellinen kuosi erottautui myös kuuden sentin hiekkakerroksen alta.

Tällainen tuontihiekka oli huomattavasti miellyttävämpää hiekkalinnojen rakentamiseen ja jalan alla kuin se Espanjan puolella oleva sorainen hiekka, ja toisaalta jos nyt kerran jotain hiekkaa on naamalle lennettävä niin mieluummin sitten tällaista pulveria kuin sitä raskaampaa rouhetta. Oltiin otettu evääksi niiden sipsien lisäksi esimerkiksi omenoita, mutta paikan päällä ajatus minkään tahmean syömisestä alkoi lähinnä naurattaa kun sipsitkin saivat sen hiekkakuorrutteen. Olimme rannalla suunnilleen yhtä kauan kuin teimme sinne matkaa, sillä kahden tunnin jälkeen oli pakko luovuttaa: Kuopus oli toivoton ollessaan juuri sillä korkeudella, jossa hiekka pöllysi pahiten ja isommat lapset olivat snorklanneet ja polskineet itsensä väsyksiin. Kotimatka onneksi sujui vähän nopeammin.

P7122354.jpg
Joku oli taiteillut hiekasta mafiatyylisen hevosenpään

Pesunkestävinä masokisteinä aiomme kyllä yrittää rannalle vielä uudestaan. Ensi kerralla katsomme ehkä vähän tarkemmin sääennusteen ja tuulen suunnan ja jätämme suosiolla sen metsästysvälineeksi muuttuvan auringonvarjon kotiin. Kuopukselle viritetään sukelluslasit tai kaasunaamari ja evääksi otetaan vain jotain suoraan pussista imettävää avaruussosetta. Ihan hyvä siitä tulee.

P7122438.jpg
Aurinkorannikon J-Lo päättää raporttinsa tähän ja pistää suun kiinni, ettei kaikki hammasvälit mene täyteen hiekkaa