PUHUTAANKO VÄHÄN SÄÄSTÄ?

Jos suomalaisten ”no on ilmoja pidellyt”-small talkista vitsaillaan, niin väittäisin että täällä se sää – jossa on paljon vähemmän vaihtelua kuin pohjolassa – on paljon enemmän puheissa. Tai ehkä se on vaan sellainen turvallinen keskustelunaihe tällaisen ulkomaalaisen kanssa, koska kaikki olettavat että tämä eteläespanjalainen ilmasto on maailman paras. Mutta nyt ajattelin blogissakin puhua säästä. Kun meillekin saapui se syksy. Oikeastaan viime viikonloppuna Suomessa saattoi olla lämpimämpi kuin meillä, eikä ensimmäistä kertaa: viime toukokuussa me paleltiin silloin kun Suomessa rikottiin lämpöennätyksiä. Eihän se mikään iloinen asia ole noin ilmastonmuutosta ajatellen, mutta kyllä siitä on saatu taas hetkeksi jutunjuurta täällä. ”Voitteko uskoa, Suomessakin on lämpimämpi kuin täällä!”.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Tämän postauksen valokuvat ovat lokakuun ensimmäiseltä viikonlopulta, kun lämpötila pyöri päivisin vielä kolmessakymmenessä ja Välimeri oli niin lämmin, että suostuin sinne vyötäröä myöten. Sitä syvemmälle en ole dipannut pariin vuoteen: kuten olen jo tunnustanut, huolimatta siitä että olen ollut vuosien ajan wannabe-surffari en oikeasti kestä yhtään viileää, eli alle 35 asteista vettä. Mutta lokakuun ensimmäinen sunnuntai, oi kuinka ihana se oli. Raikas merituuli, siedettävän lämpöinen meri ja auringonpaiste, joka antoi energiaa. Olimme lasten kanssa aivan onnessamme rannalla vietetyn päivän jälkeen ja suunnittelimme seuraavalle viikonlopulle uutta rantaretkeä. Paitsi viime viikonloppu sitten odotettiin hurrikaania ja katseltiin kun ihmiset kulkivat kaduilla kevyttoppatakeissa.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Päivisin on yhä neljän, viiden tunnin ajan tosi kuuma. Kun haen pojat koulusta niin lähes aina tulee hiki, etenkin kun kyydissä on kymmenisen kiloa potkulautoja. Suurin osa oppilaista kulkee vielä shortseissa eikä eskarilaiselle ole tullut vielä käskyä pukea ”baby”-mekkoa, joka on varma talven merkki. Itse olen pakkaillut hellemekkoja jo pois, lähinnä tehdäkseni tilaa neuleille ja villapaidoille. Uskomatonta kyllä, niitä tulee aina jossain vaiheessa ikävä vaikka onkin kiva kulkea suurin osa vuodesta flipflopeissa.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Seuraavaksi viikoksi on luvattu lähes pelkästään vesisadetta. Täytyy tunnustaa, etten ole espanjalaisen talven suurin fani. Täällä paistaa kyllä aurinko noin 300 päivää vuodessa, mutta kyllä täälläkin tulee kylmä. Ja kun vettä tulee, sitä myös tulee. Meidän kaupungissa siihen liittyy ikävänä lieveilmiönä jätevesien tulviminen kaduille. Puhumattakaan siitä, että rankkasateet ovat ihan oikea turvallisuusriski, joihin kuoli toissavuonna useampi ihminen huuhtouduttuaan mereen moottoritieltä. Talvikuukausina meillä nousee sähkölasku yleensä useampaan sataan, samoin vesi- ja kaasulaskut kun luihin ja ytimiin asti jäätyneet asukkaat tarvitsevat pitkiä kuumia suihkuja. Kodin lämpötila on monina aamuina alhaisempi kuin ulkona. Kesällä meillä on kyllä mukavan viileää ilman ilmastointiakin – että kaikkea ei voi saada.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Yksi isoin syy muuttoon oli sää. Muistan yhä joka päivä kääntää kasvot aurinkoon ja olla iloinen siitä, ettei meidän tarvitse pukea kurahousuja tai lähteä liikkeelle kun on vielä pimeää, mutta suurin loputtoman auringonpaisteen synnyttämä riemu on jo vähän kulunut. Olen alkanut espanjalaisten tapaan päivitellä kuumuutta (syyskuussa oli muuten kuuminta yli 50 vuoteen – apua!) ja analysoida tuulensuuntia, onko se levante vai poniente. Toinen tuuli tuo kaupungin päälle pilvet, toinen saasteet. Jos jotain voisi vielä säältä toivoa, olisi se, että vielä muutamana päivänä ennusteet olisivat pielessä ja ehtisimme uimaan. Viime vuoden viimeinen virallinen rantapäivä oli marraskuun alussa, ja meillä on märkäpuvut vielä esillä…

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

SELLAINEN SILPPUPOSTAUS

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Ainakaan meillä ei ole ollut tylsää. Tuntuu, että koko ajan ollaan menossa tai tekemässä jotain ja se kyllä on samalla tosi mahtavaa (koska you know, eletään täysillä ja silleen) mutta jossain horisontissa odottaa se viiden päivän vapaa ilman nettiä tai yhtä retkeä lukuunottamatta sovittuja menoja, ja ooh la laa se ajatus antaa voimaa. Tosin nyt on myös yhtä huippua, sillä meillä on vieraita Suomesta. Vielä huipumpaa on, että yllytyshullut vieraat pakkasivat kuopuksen autoonsa ja lähtivät seikkailemaan rannikolle isojen poikien koulupäivän ajaksi. Nyt ne tuolla jossain ajelevat neljän lapsen kanssa ja huh, onneksi en ole kyydissä. Kyllä se kolme on tosiaan omakin kipuraja.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Viime viikolla osallistuimme vesileikkeihin läheisessä puistossa, löysimme uuden lempirannan tunnin ajomatkan päästä sekä saatoimme mummin matkalle (ei sille viimeiselle sentään, vaikka Royal Air Marocin potkurikone ei varsinaisesti vakuuttanut). Keskimmäisellä oli koulun suuri musikaali, jossa kaikki 3-5-vuotiaiden eskariryhmät esittivät oman osansa Kaunotar ja Hirviö-musikaalista. Lapseni oli hyvin uskottava haarukka. Seuraavaksi aletaan valmistautua valmistujaisiin, jotka ovat ensi viikolla. Ne ovat niin iso juttu, että kaikki vanhemmat kutsuttiin erikseen koululle iltapäivällä osallistumaan arvontaan, jossa kerrottiin mille paikalle pääsee istumaan lapsen juhlaan. Sain paikat 47 ja 48, eli sijoitus oli surkea. Paikkoja oli siis yhteensä 50. Kaikki tulivat pahoittelemaan minulle. Ensi viikolla sitten selviää millainen tilaisuus nämä valmistujaiset ovat ja kuinka kamala kohtalo oli joutua ”taaimmaiselle”, eli kolmannelle riville sitä katsomaan.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Täällä alkaa olla kuuma, niin kuuma, että poikien rugbyharrastus jäi kesätauolle. Jostain syystä en nyt pane pahakseni sitä, että ei tarvitse sunnuntaiaamuisin ryysiä ulos kello 9.30. Myös esikoisen kuvataidekerho loppui, tai siis jatkuuhan se joskus lokakuussa. Me olemme saaneet alustavasti kaksin kerroin hyviä uutisia poikien koulusta, mutta vielä en uskalla hehkuttaa, en, ennen kuin näen omin silmin että asiat ovat varmoja. Fiilis koulun suhteen on kuitenkin korkeammalla. Varmasti myös siksi, että nyt vanhempien Whatsapp-ryhmissä suunnitellaan lähinnä aikuisten grillausiltoja eikä vängätä esiintymisasuista, opettajien lahjoista tai sellaisesta, mistä on koko lukuvuosi tuhansien viestien verran kiistelty.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Vieraat ovat tuoneet hauskaa vaihtelua arkeen, ja tietysti tärkeintä on lapsille omanikäinen, suomenkielinen seura. Kyllähän ne paikallisten kanssa pärjäävät pieruhuumorin tasolla, mutta kun esikoisen ja kyläilijän ystävyys on kestänyt jo liki kahdeksan vuotta, ei sellaista oikein voi korvata. Huomenna suuntaamme lähemmäksi Fuengirolaa kohti taloa, jonka olemme vuokranneet loppuviikoksi. Luvassa on uima-allas. Eikä juuri muuta. Nyt olen saanut esitellä La Líneaa ja Gibraltaria, nähnyt itsekin uusia paikkoja kotikulmilla. Esimerkiksi Jewish Gate (tai Herkuleen pilari) kohteen Gibraltarin vuorella, sekä juuri avatun Skywalk-näköalatasanteen jossa on lasinen lattia. Sen kävi muuten vihkimässä käyttöön itse Luke Skywalker muutama kuukausi sitten.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Olen sivusilmällä seurannut Anun porukan paluuta Suomeen. Meillä on vielä kaksi kuukautta ennen kuin minä palaan tämän pisimmän poissaoloni jälkeen lomalle, ja kuten olette lukeneet niin tunteet seilaavat vähän joka suuntaan. Ehkä eniten hämmentää se, miten kuitenkin tuntuu vaikealta lähteä täältä – joskin tiedän että kun elokuun tappohelteet iskevät niin olen aivan onneni kukkuloilla kun voin poistua tukalasta Andalusiasta. Mutta koko ajan enemmän ja enemmän tämä on meidän kotimme ja täällä ovat meidän tapamme ja tuttumme ja tällainen elämä, josta tulee koko ajan enemmän meidän näköistä. Kai sitä sopeutumiseksikin kutsutaan.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

TUNNELMIA TOUKOKUUN TAKAA

Jos toukokuuta on jokin tunne hallinnut, niin sellainen FOMO-olo. Tiedättehän, Fear Of Missing Out. Olen kärsinyt siitä koko elämäni, sellaiseen absurdiin pisteeseen asti että olen toivonut kutsua juhliin joihin en oikeasti ole halunnut mennä ja tahtonut viettää välitunnit seurassa, jossa en viihdy, ja nyt vappuna herännyt haikeus on jatkunut aaltoilevana levottomuutena. Ei varsinaisesti ikävänä, vaan sellaisena että voisinpa olla Suomessa. Enkä muuten vain siksi, että koko kuukauden on Suomessa ollut lämpimämpi kuin meillä Euroopan eteläreunalla. Olet Suomi sääsi ansainnut!

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Talvella tämä ei vaivannut juuri ollenkaan. Kun Suomessa ihmiset olivat kiireisiä arjessa ja kaikki sellaiset kollektiiviset kuvatulvat koskivat pulkkamäkeä tai hiihtoloman Lapin-reissuja, ei se herättänyt mitään suuria tunteita. Mutta nyt näen kuinka kaikki ovat vaihtaneet saappaat sandaaleihin, karanneet piknikeille, terasseille, mökeille, maauimaloihin ja ties minne, yhdessä, nauttien ikään kuin hyvitykseksi viime vuoden ankean kylmästä kesästä jonkinlaisesta etumaksusta. Minä haluan mukaan. Haluan pakata lapsille uikkarit ja karjalanpiirakat evääksi ja mennä ystäväperheiden kanssa puistoon koko päiväksi. Tahdon päästä mökille kastamaan talviturkin pienessä nousuhumalassa (en suosittele humalassa uintia, mutta vilukissana se vaatii vähän pintaverenkierron aktivointia nestemäisesti) lempeän saunan jälkeen. Voi kun pääsisin Altaalle, Vallisaareen, Suomenlinnaan, Kumpulaan ja kaikkiin Helsingin kesäparatiiseihin.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Tiedän totta kai, että kaikkea ei voi saada. En olisi välttämättä ollenkaan valmis luopumaan Espanjan auringosta, pieneen kaupunkiin keskittyvästä elämästä jossa muutaman ystävän ansiosta on jo mukavampi asua, en elintasosta johon Suomessa ei olisi varaa, en siitä hassusta tunteesta kun näet kolmeen eri maahan kun seison kotikadullasi. Vanha kunnon sananlasku kakun syömisestä ja pitämisestä konkretisoituu kun kaipuu kesäiltoihin, tutun kaveripiirin keskelle tai puistoon, jonka puiden kiipeilyreitit lapset osaavat unissaankin kasvaa sellaisiin mittoihin, että se tuntuu lähes fyysisesti. Pitkän ja rauhallisen, sanoisin jopa seesteisen ajanjakson jälkeen koko kuukauden kestänyt kaipuu on ärsyttänyt. Luulin jo hetkeksi asettuneeni, ainakin vähän.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Blogiin näitä hetkiä tulee raportoitua juuri tällaisina ryöppyinä. Elämä on pääasiassa kiireistä, vauhdikasta ja siihen kuuluu mukava määrä säpinää ja seikkailuja. Emme vello ikävässämme ja jopa esikoinen palasi Suomesta ilman dramaattista vastustelua. Hänellä oli ollut hauskaa, mutta kai vähän ikävä kotiinkin. Miten mukavaa, 8-vuotias osaa käsitellä tätä kaksijakoisuutta paremmin kuin äitinsä! Pelkään myös pahinta, että kun elokuussa pääsemme mekin Suomeen toteuttamaan kilometrin mittaiseksi venynyttä toivelistaa, ovat kaikki Suomen kaverit jo kyllästyneet koko kesään ja he kaipaavat arkea ja rutiineja seuraavaksi kahdeksaksi kuukaudeksi, eivät Suomen suvesta huumautuneita expatteja, joiden arjesta he ovat yhtä lailla olleet yli vuoden ulkopuolisia. Tekisi vain mieli huutaa että hei me olemme tulossa, säästäkää jotain sinnekin!

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

SE KIVEMPI COSTA

conil-palmar.jpg
Palmarin rannalla

Mua on itse asiassa hieman hävettänyt se, miten vähän me ollaan harrastettu Espanjassa ns.kotimaanmatkailua. Meillä on parin tunnin ajomatkan päässä niin upeita kohteita, ettei meinaa uskoa, eikä siltikään olla vieläkään vierailtu Cádizissa, Vejer de la Fronterassa, oikeastaan koko Andalusian länsirannikko on näkemättä ja sisämaastakin moni kiehtova paikka. Ensimmäinen oikaisuliike tehtiin kuitenkin viime viikonloppuna, kun esikoinen oli isänsä kanssa Suomessa ja me muut vuokrattiin talo läheltä Conilia, joka on yksi maakunnan rantakaupungeista, Costa de la Luzin Atlantin rannalla nouseva valkoinen kylä.

Ajoimme perjantairuuhkassa kohti Cádizia ja matka itsessään kesti noin 1,5 tuntia. Päätieltä poikettuamme ajoimme vain keskellä käsittämättömän kaunista maalaismaisemaa, jossa olimme tuhansien kukkien ympäröimänä. Vehreä luonto teki vaikutuksen, eikä perille päästyä tarvinnut myöskään pettyä. Taloltamme ajoi nopeasti ties kuinka monelle rannalle, ja ne olivat kaikki aivan huikeita. Muistuttivat sopivasti niitä ihania Portugalin rantoja, joita lasten kanssa jatkuvasti ikävöimme. Oli ”caloja”, kallioiden sisään syntyneitä pieniä poukamia, ja kilometrien pituisia hiekkarantoja joilla turistit, kalastajat ja surffarit jakoivat tilansa sopuisasti.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Emme malttaneet pysähtyä vain yhdellä rannalla, vaan ajelimme läpi useamman. Faro de Roche-majakalta, joka on melko pian Conilin kaupungin jälkeen, alkoi kaunis kävelyreitti jylhien kallioiden päällä, jossa oli mahdollisuus poiketa juuri pienille kalliorannoille. Niistä kävimme yhdellä, jossa lapset onnellisena kiipeilivät itsensä naarmuille simpukoiden ja korallien peittämillä kivillä.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Monta erilaista lapsiystävällistä rantaa, joita olisi voinut käydä rauhassa läpi ties kuinka kauan. Ja me suhasimme vain muutaman kymmenen kilometrin pätkää, kun oikeastaan koko rannikko on täynnä kiehtovia kohteita – paluumatkalla ajoimme tarkoituksella Barbaten ja Zahara de los Atunesin läpi, päätyen myös keskelle upeita luonnonpuistoja josta löytyisi retkikohteita koko vuodeksi. Henkilökohtaisesti sydämeni sykki näille maisemille paljon enemmän kuin itään päin Aurinkorannikolle mentäessä, vaikka ymmärrän toki Costa del Solinkin viehätyksen. Mutta jos haluaisin seikkailla Andalusiassa, en malttaisi jättää näitä rantakohteita väliin.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Emme tutustuneet Conil de la Fronteraan kaupunkiin kuin Mercadonassa vierailun ja läpiajon verran, mutta me tietysti olimme innoissamme surffiskenestä, ”eurooppalaisista” ravintoloista (=hippien kasvisruokaa ja muutakin kuin tapasta, kaikille rakkaudella espanjalaiselle ruokakulttuurille). Lapset olisivat halunneet kartingiin ja minä ratsastamaan rannalle, sillä alueella järjestetään surffauskurssien lisäksi myös runsaasti pidempiä ratsastusleirejä. Kaupungeista varmasti löytyisi erilaisia kulttuurikohteita ja viehättäviä kyliä oli pitkin Atlantin rantaa, tällä kertaa menimme tarpeeksi sekaisin noista rannoista.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

OLYMPUS DIGITAL CAMERA
Rochen lomakylästä alkava ikuinen rantaviiva