Sain tänään pari tuntia omaa aikaa.
Tiedän, että moni keksisi paremmankin tavan karata kotona vallitsevaa kaaosta kuin mennä pisteltäväksi neuloilla, mutta mulla oli oikein hauskaa. Tämä oli nyt viides kuva iholla, viimeisimmistä olikin jo yli seitsemän vuotta, sen jälkeen olen hankkinut lähinnä vauvoja. Ajatus tästä suojaavasta hamsa/Fatiman kädestä oli ollut mielessä jo pari vuotta, mutta aina toteutushetkellä olin joko raskaana tai imetin. Kolme synnytystä oli tehnyt sen, että kipukynnys oli kasvanut tai sitten päiväunia käden päällä nukkuva vauva oli vaurioittanut hermoratoja sen verran, että ei ollut millään muotoa kovin epämiellyttävä kokemus.
Olen ihan supertyytyväinen kuvaan. Onneksi nyt tulee matkan ajaksi pakollinen tauko, koska muuten kävisin varmaan kuvittamassa koko kropan kun taas pääsin vauhtiin. Myönnän kuitenkin, että samalla kun tätä kuvaa hakattiin niin selailin puhelimella inspiraatiota seuraavaan tatuointiin – seuraavalla kerralla tosin korjaillaan ensimmäistä tatskaani, jonka otin 15-vuotiaana Karibialla paikallisen kynsistudion takahuoneessa. Delfiini-tramp stamp alaselässä, ei tosiaan mikään omaperäisyyden tai tatuointitaiteen multihuipentuma, mutta tässä vaiheessa olen lähinnä iloinen etten saanut epämääräisistä olosuhteista mitään hepatiittia. Nyt onneksi löytyi kaverin suosituksella erittäin pätevä tatuoija, jonka käsialaa tämä uusi koristus on. Että keväällä taas takaisin Luna Kreativan penkkiin…
Päivitysilmoitus: EKSISTENTIAALINEN AHDISTUS | Periaatteen Nainen
Päivitysilmoitus: TATUOINTIKUUME – Periaatteen Nainen