EI MUISTELLA PAHALLA

Sosiaalisen median perusteella tänään on se päivä, kun pitää tehdä julkinen tilinpäätös kuluneesta vuodesta. No, eihän tämä kummoinen vuosi ollut. Kun selasin postaukseen valittavia valokuvia, vuosi kyllä näytti oikein hyvältä – sehän on se illuusio, että kuvatuksi ja varsinkin näytetyksi tulevat ne hyvät hetket, kun taas omassa muistissa on päällimmäisenä pitkät illat kun kandityö ei edisty enkä sitä lopulta saanut tänä vuonna palautettua, mikä pettymys. Itseeni siis. Olen saanut viettää vuodesta neljä kuukautta Espanjassa ja etenkin kesä täällä lämpimässä – siis silloin oli lämmintä, nyt vähän vähemmän – oli onnellinen ja seesteinen. Tästä kaikesta olen kiitollinen.

Ja olen tietenkin onnessani, että kaikista vaikeuksista huolimatta alkoi keskimmäinen yhtäkkiä puhua, tehden vitseillään tästä vuodesta paljon hauskemman. Kuopus on kasvanut isoksi pojaksi, joka aloitti kerhon ja kiipeilee nyt niihin telineisiin, joihin vuosi sitten vain tuijotti surkeana veljien valloittaessa puistot. Esikoisen eskarivuosi on sujunut upeasti, 6-vuotias osaa olla välillä sairaan rasittava mutta samalla on saa äitinsä ylpeäksi ja haikeaksi kun lähtee itse pyytämään naapurinpoikaa leikkimään ja katoaa jo välillä omaa kotipihaa kauemmaksi. Siinä missä lapset ovat kasvaneet ja kehittyneet, oma kasvu on ollut lähinnä fyysistä. Huolimatta ahkerasta itsetutkistelusta ja kaikenlaisesta kornien mietilauseiden hokemisesta, en ole ollut yhtään parempi ihminen vuonna 2016 kuin ennenkään.

Tänä vuonna on masentanut yhteiskunnallinen ilmapiiri, huonosti äänestetyt poliittiset päätökset, Suomen surkea hallitus ja maailman tila. Jotain lohtua siitä, että autoin neljä koiraa uuden elämän alkuun ja tälläkin hetkellä meillä on kotona viikon ajan hoidossa löytökoira Simo. Ensi vuodelle vaatelakon lisäksi tuntuisi tärkeältä siirtyä yhä enemmän vegaaniseen ruokavalioon, vähentää sokeria ja jotenkin aivopestä lapset pitämään mun papumössöistä. Vuosi 2016 on ollut jonkinlainen välitila, jolloin en saanut asioita päätökseen. Ehkä ensi vuosi on sitten se suurten muutosten ja mullistusten vuosi, tai sitten ihan samanlainen kuin tämä, who knows. Vuosi vaihtuu perheen ja lainakoiran kesken, lapset ovat luvanneet valvoa keskiyöhön asti nähdäkseen raketit Gibraltarilla ja Algecirasissa, ja minä toivotan kaikille lukijoille próspero Año Nuevo. Tässä vielä tiivistelmä viime vuodesta, nähdään ensi vuonna.

Tammikuu

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Tässä on yksi vuoden ensimmäisiä kuvia, uudenvuodenpäivänä valloitettu Gibraltarin vuori ja yksi onnellinen kiipeilijä. Tammikuu 2016 näyttää kalenterin perusteella todella pitkälti samalta kuin suunnitelmat vuoden 2017 tammikuulle: Retket Rondaan ja Sevillaan, La Líneasta nauttimista, Skype-puheterapioita ja koulutöitä.

Helmikuu

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Helmikuu vietettiin Espanjassa ja musta tuli melkoinen mökkihöperö. Yhdestä kaverista huolimatta sateinen ja kylmä kuukausi kaukana kaikesta tutusta otti aika koville, ja iltaisin pakenin usein kantakuppilaan juomaan lasin viiniä ja syömään kakkua. Pampula täytti neljä ja kuun lopussa alkoi vihdoin aurinko paistaa ja kevät kukkia.

Maaliskuu

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Maaliskuussa palasimme Suomeen. Ei ehkä mikään paras aika palata pohjolaan, mutta onneksi päästiin heti uudestaan reissuun kun ystävä vei meidät Skidit-risteilylle. Huhkin koulutöitä ja pääsin rasismia käsittelevällä postauksella ensimmäistä kertaa MV-lehden sivuille. Saavutus sekin.

Huhtikuu

na%cc%88ytto%cc%88kuva-2016-12-31-kello-17-33-04
Kuvan otti Ville Malja, ja ihana avec on Leluteekin Emilia

Öö, eipä ole juuri muistikuvia tästä  huhtikuusta – eikä silloin tullut paljon mitään ajankohtaista blogattuakaan, mitä nyt kävin esimerkiksi gaalassa.

Toukokuu

P5130506.jpg

Toukokuu oli aika kiva, olin ihan keväthullu kun Helsinki näytti kauneimmalta ikinä ja tämäkin kuva on esimerkiksi meidän mahtavalta visiitiltä Porvooseen. Toukokuussa oli yksi vuoden parhaista viikonlopuista, ja nautin täysin siemauksin Suomesta, olihan lähtö etelään taas edessä.

Kesäkuu

P6160069.jpg

Juoksin puolimaratonin. Ja sitten matkustettiin Espanjaan. Siellä sen ihan järkyttävän lennon jälkeen vastassa oli suorastaan trooppisen lämmin tuulahdus, eloon herännyt kotikaupunki ja puolentoista kuukauden aika täydellinen kesäloma.

Heinäkuu

P7172598.jpg

Kun heinäkuussa La Líneaan saapui feria, sain koko vuoden annostuksen kauneutta ja taianomaisuutta kerralla. Uimme joka päivä, lapset opettelivat surffaamaan ja snorklaamaan, herkuttelimme jäätelöllä. Ihana heinäkuu, joka päättyi Suomeen paluuseen sekä kuopuksen 2-vuotissynttäreihin.

Elokuu

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Kävimme kiipeilemässä Korkeessa ja Lasten Liikennekaupungissa. Olin töissä Flow’ssa, esikoinen aloitti eskarin eikä Suomi lunastanut lupaustaan intiaanikesästä vaan syksy alkoi sikamaisesti etuajassa.

Syyskuu

P9101677.jpg

Pääsin karkaamaan viikonlopuksi mökille kaveriporukan kesken, aloitin suhaamisen Jyväskylässä yliopistolla ja suureksi hämmästyksekseni pääsin läpi virkamiesruotsista, joka oli kummitellut koko seitsemän vuoden akateemisen uran ajan takaraivossa. Täytin jossain vaiheessa 31.

Lokakuu

IMG_8867.jpg

Kävin poikien kanssa Tampereella, harrastimme ahkerasti uimakoulua ja tanssia ja noh, lähinnä istuin bussissa jossain Joutsan kohdalla. Vietin kyllä hulvattoman hauskan illan ystävien kanssa, vaikka se päättyi siihen että oksensin koko matkan taksissa Myyrmäestä Itä-Helsinkiin.

Marraskuu

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Aloitimme joulunvieton etuajassa (tai joidenkin mielestä ihan normaalissa aikataulussa), koska valmistauduimme taas Espanjaan lähtöön joulukuussa. Kävimme Talvisirkuksessa ja Joulun Aikamatkalla, mutta pääasiassa istuin yömyöhään keittiön pöydän ääressä ja scrollasin ees taas sitä yhtä tekstitiedostoa…

Joulukuu

PC300916.jpg

Syksyn Jyväskylässä pendelöiminen sai ei-niin-tyylikkään päätöksen, kun kandiseminaarin ensimmäisen päivän jälkeen kaaduin sillä seurauksella, että nytkin jännitetään putoaako pari hammasta pois matkan aikana. Kandi jäi kesken ja ärsyttää vielä ensi vuonnakin, mutta onneksi Tuomaan markkinoiden, pikkujoulujen ja sairastelujen jälkeen pakattiin laukut ja palattiin Espanjaan.

KUINKA TEHDÄÄN ESPANJALAISIA LAPSIA?

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Poliittisesti korrektimpi otsikko olisi ehkä miten tehdä lapsista espanjalaisia, mutta se ei ole tässä blogissa niin just. Lapset ovat kuitenkin jo sen verran sopeutuneet eteläeurooppalaiseen elämäntyyliin, että kolmannella kerralla monet vuosi sitten hämmästyttäneet asiat tuntuvat jo itsestäänselvyyksiltä. He ovat oppineet vaatimaan paikalliseen tapaan välipalaksi sipsipussia tai pullaa, kieltäytyvät systemaattisesti maidosta Espanjassa, kahvilakäyttäytyminen on paitsi iän myös ahkeran harjoittelun myötä kohentunut sellaiseksi, ettei äidin tee enää mieli käpertyä pöydän alle pyytämään anteeksi kolmen villipedon puolesta.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Churrot, tai oikeastaan churrojen pikkuveljet pienet papitas-renkaat, olivat pojista aluksi todella epäilyttäviä. Ja täytyy tunnustaa, että itsestänikin ne ensimmäisellä kerralla olivat vain vähän ällöjä, rasvassa liotettuja taikinapötköjä. Mutta jälleen kerran määrätietoinen treenaaminen tuotti tulosta ja nyt me kaikki rakastamme churroja! Kesällä viimeisenä aamunamme Espanjassa jonotimme kantapaikassamme pöytää yli tunnin, koska kaikkien oli siinä vaiheessa jo pakko saada churroja ennen kotiinpaluuta. Luultavasti churrojensyöntikilpailussa saataisiin Suomeen maailmanmestaruus, jos esikoinen pääsisi mukaan kisaamaan.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Täällä on taas keskusaukiolla pieni tivoli, feria, jossa on lähinnä muutama erilainen karuselli ja pari muuta laitetta, joista yksikään ei täytä poikien vaatimuksia hauskalle hupiajelulle. Kuitenkin paremman puutteessa pikkupojat ovat oppineet, täkäläiseen tyyliin, riemuitsevaan siitä että karuselli kiertää, suhteellisen kovaäänisen latinopopin pauhatessa, ympyrää noin kymmenen minuuttia kun äiti kuvaa tätä spektaakkelia. Se ei tunnu vatsanpohjassa, korkeintaan korvissa, ja kuopusta lukuunottamatta kaikki yleensä ovat valmiita lopettamaan jo puolivälissä. Mutta olemme oppineet senkin, että kun karuselli on laitettu käyntiin häipyy työntekijä yleensä tupakalle, chättäilemään tyttökaverinsa kanssa, vessaan tai jonnekin muualle niin, että saamme kyllä kierroksia koko rahan edestä.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Espanjassa ruuhkatukat joutuvat ensimmäiseksi parturintuoliin. Suomessa pipon alta ei Danny-tyylinen kuontalo näy, mutta espanjalaislapset eivät harrasta hattuja. Täällä lapset ovat muutenkin aina puettu sen näköisesti, että Suomessa he olisivat menossa johonkin viralliseen valokuvaukseen tai vähintäänkin hienoihin juhliin. Nyt kolmannella kerralla jätinkin verkkarit minimiin ja niin lapset kuin aikuiset käyttävät ihan oikeita housuja. Parturikokemus oli sinällään aika lähellä meidän aikaisempia käyntejä Vallilassa parturissa: Pohjois-Afrikasta tai Lähi-Idästä tulleita kundeja, musiikkikanavat kovalla ja hiustenleikkuussa vain yksi tyyli, sivuilta lyhyt ja päältä vähän pidempi, mutta Espanjassa tämäkin lysti maksoi kahden pojan osalta 16 euroa.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Sitten nämä papatit! Tai koska mulla ei ole lapsuudesta yhtään papattikokemusta, en tiedä onko papatti oikeaoppinen nimitys näille minibombetasille. Kyse on kuitenkin pienistä paperiin käärityistä pommeista, jotka poksahtavat maahan heitettäessä tai päälle astuttaessa. Suomessa toivon hartaasti, että ilotulitteet kiellettäisiin yksityishenkilöiltä, mutta Espanjassa jostain syystä turha meteli, roska, rahan laittaminen kirjaimellisesti maahan heitettäväksi ei haittaa ollenkaan – päin vastoin, haluan itsekin heitellä näitä poikien kanssa. Vielä vuosi sitten lapset säikkyivät kun täkäläiset ikätoverit paiskoivat näitä papatteja maahan, nyt se ovat niin sanotusti messissä geimeissä. Täällä kyllä tykätään kaikesta räjäyttelystä – ilotulituksia on ammuttu joka yö aatonaatosta alkaen, jouluyönä aina auringonnousuun asti. Onneksi lapset eivät häiriinny paukkeesta eivätkä naapuruston koirista, joille tämä juhlakausi on selvästi aika stressaavaa aikaa.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Monessa asiassa meidän pojat ovat tietty pesunkestäviä suomalaislapsia, vaikka kuinka uppopaistaisi paikalliseen tapaan. He eivät pärjää valvomisessa espanjalaislapsille, jotka jaksavat kaupungilla aina keskiyöhön asti. Eivätkä he vielä puhu espanjaa: Osaavat kyllä ulkoa Ryhmä Haun eli Patrulla Caninan tunnarin espanjaksi, sanovat churro, abuela ja hola, ymmärtävät keskusteluista sanan sieltä, toisen täältä. He ovat hauska sekoitus Suomeen ikävöiviä pohjoisen jässiköitä, jotka haikailevat lunta, järjestelmällisyyttä ja Oltermannia, toisaalta itkevät jo valmiiksi eroa Espanjasta, auringosta ja niistä churroista.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

SÄÄNNÖT SHOPPAILULLE

Vielä neljä päivää jäljellä shoppailla maanisesti vaatteita, ennen kuin alkaa vuoden askeesi. Oikeasti hamstraukset on suurilta osin jo suoritettu, ja nyt kun ollaan Espanjassa niin täällä ei oikeastaan ole mitään mihin mulla olisi  rahaa tai mikä mahtuisi mun päälle tai mitä edes haluaisin. Tai sitten tämä sanottuani sekoan lauantaina ja yritän viimeisen kerran täsmähoitaa stressiäni tai eksistentiaalista ahdistusta shoppailemalla, mene ja tiedä. Tavoite on kuitenkin pysyä poissa niin oikeista kuin virtuaalisistakin vaatekaupoista, ja ainoat poikkeusluvat myönnän itselleni seuraavasti:

  • Saappaat, jos nykyiset Hai-saappaat alkavat vuotaa, koska kolmen lapsen äitinä neljän vuodenajan maassa ei oikein pärjää ilman. Paitsi laittamalla muovipussit jalkoihin enkä usko että sekään on kovin kestävä ratkaisu.
  • Jos nykyiset talvikengät ratkeavat saumoista, kuten hieman uhkaavasti näyttää, salli itselleni myös lämpimät varpaat. Vaihtoehtoisesti jätän mielelläni kaikki ulkoilut lasten kanssa pariksi, kolmeksi kuukaudeksi, mutta se ei liene suositeltua.
  • Jos palaan sisäliikunnan pariin, salille tai jumppaamaan niin tarvitsen uudet sisäkengät, koska nykyisistä on toinen pari kateissa. Tämä poikkeuslupa perutaan jos a.) löydän nykyisen sisälenkkarin parin tai b.) oikea jalkani syystä tai toisesta amputoidaan.
  • Ylipäänsä force majeureksi lasketaan tulipalot, turkiskuoriaiset ja sakset löytänyt taapero, eli jos yli puolet vaatevarastosta tuhoutuu niin tilalle on sallittua ostaa se, mitä välttämättömänä tarvitaan. Välttämättömyyden voi arvioida joku ulkopuolinen, esimerkiksi blogin kolmesta lukijasta koottu raati.
  • Sukkahousut. Lähtökohtaisesti niitä ei ole tarkoitus ostaa, mutta koska elämä voi heittää eteen ties mitä kutsuja Linnan juhliin tai kesähäihin ja voi olla, että silloin ei satu käsillä olemaan Kaarina Suonperän hyväksymää sävy-yhdistelmää, sallin itselleni uudet sukkahousut. Todelliseen tarpeeseen.
  • Sukat, mutta vain siinä tapauksessa että kaikki parit katoavat toiseen ulottuvuuteen.
  • Hanskat ja lapaset. Haluaisin sallia listalle kaulaliinat ja pipotkin (edes sen Samujin vaaleanpunaisen beanien), mutta niiden loppumisesta ei ole pelkoa jollei meteoriitti osu kotiimme tai muuta vastaavaa. Hanskoja ja lapasia, tai oikeastaan niiden pareja, katoaa kaiken aikaa ja jälleen kerran vastakkain ovat lasten liikuntasuositukset ja oma shoppailulakkoni.
  • Tarkoitus olisi, etten ainakaan lihoisi, mutta jos nyt esimerkiksi jostain syystä kroppaani kasvaa joku uusi uloke tai puolet siitä sahautuu pois, on sallittua täydentää vaatekaappia muutamilla sopivankokoisilla hankinnoilla.
  • Periaatteessa en tarvitse mitään ”työvaatteita”, koska missä tahansa siistissä sisätyössä pitäisi meikäläisen karderoobilla pärjätä, mutta jos päädyn vuoden aikana johonkin erityistä ammattivaatetta vaativaan tehtävään – leipuriksi, strippariksi, putkimieheksi – niin uniformun ostamista ei lasketa.

Uskon, että selviän. Lupaan raportoida säännöllisesti ja olla rehellinen lipsahdusten suhteen – olen toki optimistinen, että niitä ei tule. Tässä on kyllä todella firstworldproblemsin maku, kun ihminen tuskailee jo etukäteen että ei voi vuoteen ostaa mitään uutta vaatetta. Jota ei edes tarvitsisi. Ja vain, koska itse päättää näin, ei siksi että kaikki vaatekaupat olisi pommitettu maan tasalle tai koska ei olisi rahaa mihinkään vaan koska on vain pakko opetella parempaa kulutuskäyttäytymistä, ja se ei tunnu onnistuvan kuin totaalikiellon kautta. Toivon kuitenkin, että vuoden 2017 päättyessä (anteeksi, pieni välihuomautus: En voi uskoa että olemme olleet tällä vuosituhannella jo vittu 16 vuotta. Jos multa kysytään mikä vuosi oli kymmenen vuotta sitten niin vastaisin nopeasti että 1998) olen järkevämpi rahankäyttäjä, osaan noudattaa omia ekologisia ja eettisiä periaatteitani myös vaatekaupassa enkä enää hoida mielenterveyttäni uusilla vaatteilla.