BRIGHTONISSA

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Kun julkaisin ensimmäisen kuvan Brighton Pieristä Instagramissa, kävi äkkiä ilmi että olin jäänyt kokonaan vaille erästä oleellista sukupolvikokemusta meille vähän ennen kovinta globalisaatiota kasvaneille nuorille: kielikurssia Brightonissa! 1990-luvun kielikursseja muisteltiin haikeudella ja ymmärränhän sen: jos tämä alle tunnin junamatkan päässä Lontoosta sijaitseva viehättävä, juuri sopivan kokoinen rantakaupunki Englannissa tekee vaikutuksen matkoilla kuluneeseen kolmekymppiseen, mahtaa se olla ihana juuri maailmalle karanneille teineille! No, koskaan ei ole liian myöhäistä rakastua Brightoniin!

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Minä tosiaan lensin viime kuun lopussa, ikään kuin synttärienikin kunniaksi, Englantiin. Matka oli sellainen puoli-ex tempore: Brightonissa asuvalla ystävällä oli yliopiston lopputyön tiimoilta taidenäyttely kaupungissa, meillä on lentokentälle matkaa kotoa noin 300 metriä (matka kotiovelta lentokoneen lähtöportille, passin- ja turvatarkastukset mukaan lukien: 19 minuuttia!), suorat lennot Gatwickiin irtosivat alle 80 eurolla, ja olin vaan valmis matkustamaan ekaa kertaa kymmeneen vuoteen yksin.  Ja mikä täydellinen loma mulla olikaan! Tai oikeastaan osa lomasta meni kaikenlaisten rästitöiden parissa, mutta matka täytti kaikki odotukset ja sydämen hyvällä fiiliksellä. Ystävätär ja tämän avomies, jonka tapasin ensimmäistä kertaa, olivat loistava isäntäpari ja Brighton loistava matkakohde.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Tämä noin 155 000 asukkaan kaupunki Englannin etelärannikkolla oli, kuten jo aiemmin hehkutin, jotenkin just sopivan kokoinen: tarpeeksi kompakti että kaikkialle pääsi jalan (vaikka tietenkin kuljettiin myös klassisilla kaksikerrosbusseilla), sopivan suuri että sai shoppailtua (siitä tulee ihan oma postauksensa…), tarpeeksi, mutta ei liikaa nähtävyyksiä ja kulttuuria… ja sitten mikä valikoima ruokapaikkoja! Voisin viettää viikon Brightonissa pelkästään syöden! Niin paljon erilaisia leipomoita, kahviloita, pieniä ravintoloita, pizzerioita… Kävin vaa’alla reissun ensimmäisenä ja viimeisenä päivänä ja onnistuin keräämään massaa lomalla kaksi kiloa. Ihan hyvä saavutus neljässä päivässä!

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Noudatin ravintolavalinnoissa pitkälti emännän suosituksia, onhan hän asunut kaksi vuotta Brightonissa ja niin sanotusti tuntee mestat. Kävin nauttimassa yksin lauantai-illan aterian libanonilaisessa Al Rouche-ravintolassa. Alle kahdella kympillä söin itseni älyttömään ähkyyn lempiruokaani, erityismaininta pinnalta rapeille ja sisältä mehukkaille falafel-pullille. Paikan sisustus muistuttaa kyllä kiinalaisravintoloista Keravalla, mutta jos ei anna ulkonäön hämätä niin sympaattinen palvelu ja kohtuuhintainen ruoka hurmaavat. Söimme lounasta myös kaverini kantakuppilassa, Billie’sissä, jonka avokadoleipä vilahti jo aiemmassa postauksessa. Erityisen suosittu paikallisten keskuudessa, ei ehkä oma suosikkini mutta siis siitäkin huolimatta oikein hyvä (siis oikeasti kannattaa käydä!). Söimme sunnuntai-illan viimeisen ehtoollisen Very Italian Pizza (eli V.I.P.) nimisessä paikassa, joka kornista nimestään huolimatta oli jotain tajunnanräjäyttävää. Taivaallista napolilaista pizzaa kiviuunista. Hyvää juomaa – jälkkärit ovat paikan heikko lenkki, mutta ei niille oikeasti ole tilaakaan sen pizzan jälkeen. Sitä ennen olin syönyt fish & chips-annoksen yhdessä Brightonin rantakadun monista kalapaikoista, Melrosessa, joka jäi kelvollisen, joskin varsin yllätyksettömän annoksen sijaan mieleen todella omituisesta, itäeurooppalaisesta palvelusta ja kalliista cokiksesta. Sijainti ja viehättävä ranskalaistyylinen sisustus, sekä ilmainen wi-fi, antoivat paljon anteeksi! Ja viimeisempänä, muttei vähäisempänä oli hampurilaispaikka Coggings & Co, johon piipahdimme pikalounaalle matkalla juna-asemalla. Emme olleet suunnitelleet syövämme siellä, mutta ovesta kadulle tulvahtanut täydellisen pihvin (kyllä, se kutsui jopa kasvissyöjää!) tuoksu kutsui sisälle. Ja hyvää oli se kasvishampurilainenkin. Ja niin monen ravintolan ja pubin kutsuun jäi vastaamatta!

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Ravintoloiden ja kauppojen lisäksi tuli luuhattua rannalla; sekä tunnin bussimatkan päässä sijaitsevalla Seven Sisters-luonnonpuiston alueella että ihan Brightonin omalla rannalla, joka syksyn harmaudessaankin oli kiva paikka kuluttaa aikaa. Kunhan tasaisin väliajoin toistuneet sadekuurot eivät haitanneet. Jos en olisi niin pahasti korkeanpaikankammoinen, olisin varmasti katsonut Brightonia myös yläilmoista käsin i360-näköalatornista käsin, joka sijaitsee aivan rannassa. Ehkä ensi kerralla? Seuraavalle kerralle jäi vaikka mitä muutakin tehtävää ja nähtävää: kaunis Royal Pavilion, jonka puutarhassa ehdin kyllä pyöriä nauttimassa kukkien värien ja tylsän harmaan taivaan välisestä kontrastista, sen lisäksi muutama museo kuten esimerkiksi Brighton Museum and Art Gallery, ja esimerkiksi The Lanes-kadut kauppoineen ja kahviloineen.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Luultavasti kaikista suosituin kohde turisteille on Brighton Pier, tuo uusi palaneen tilalle rakennettu kompleksi, jonka ääni- ja valomaailmasta tuli mieleen täkäläiset feriat. Vaikka sinällään ymmärrän tuon pelihallin ja tivolin ja herkkukojujen kombon viehätyksen, mua lähinnä ahdisti tuollaisessa ilmapiirissä. Kävinkin ottamassa pakolliset ennustukset (olenhan vanha Big-elokuvan fani) Zoltar-koneelta ja katsomassa paikan, mutta en lopulta jäänyt edes churroille – joita paikan päällä mainostettiin jonain kevyenä terveysruokana. No, kaikki on kai suhteellista…

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Matka oli siis mainio irtiotto kotoa. Toki kävi vähän niin kuin pelkäsin: monessa paikassa sydämestä pisti, kun mietin miten innoissaan pojat olisivat olleet – juuri Pieristä, tai Seven Sistersistä, tai Brightonin suuresta SeaLifestä. Kotimatka oli vaiherikas, koska päivää ennen paluutani oli yksi kolmesta Gatwickiltä Gibraltarille lentävistä lentoyhtiöistä mennyt konkurssiin ja minun Easyjet-lennolleni oli myyty viimeisiä paikkoja vaatimattomaan tuhannen punnan hintaan. Lento oli muista syistä pari tuntia myöhässä ja Gibraltarille – jonka kiitorata on 1,8 km pitkä ja alkaa ja päättyy mereen – oli ristituulten takia niin vaikea laskeutua että jouduttiin ensimmäisellä yrityksellä nostamaan nokka viime metreillä takaisin ylös ja kiertelemään Marokon päällä. No, lopulta laskeuduttiin Iso-Britannian yhdeltä alueelta toiselle, rentoutuneena, onnellisena ja muistikortti täynnä kuvia.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

 

TRIPADVISOR-KOSTAJA

Olette saattaneet huomata, että olen ihminen joka tykkää analysoida. Voin keskustella loputtomasti ravintola-annokseni syvimmästä olemuksesta, suhtaudun ulkona syömiseen usein kuin sosiologiseen kokeeseen johon kuuluu oleellisena osana muiden ruokailijoiden ruotiminen (onko kyseessä ujot ensitreffit vai mököttävän avioparin 19. hääpäivän illallinen?) ja usein ruokani ehtii jäähtyä kun ensin se pitää valokuvata, arvioida annoksen asettelu, sitten maistella läpi kaikki ruoka-aineet ja tietenkin raportoida joka havainto seuralaisilleni. Joidenkin mielestä olen siis aivan fantastista, toisten mielestä taas aivan sietämätöntä seuraa ulkona syömiseen.

Nyt olen löytänyt täydellisen palvelun meille ylianalysoijille. Tripadvisor! Sen lisäksi, että saan mehustella ravintolaelämyksellä paikan päällä, pääsen vielä uudestaan kirjaamaan ylös kaikki yksityiskohdat ja antamaan vieläpä tähtiä kokemuksestani. Esimerkiksi ihanan pääasiassa syömiseen ja hieman myös juomiseen keskittyneen tammikuisen Sevillan-matkan jälkeen oli oikea jälkihekuma päästä kotona arvioimaan kaikki ne upeat ravintolat, joissa söimme viikonlopun aikana. Onhan näitä palveluita muitakin, siinä missä muut selaavat AirBnB:tä ehkä enemmän sisustusinspiraation perässä, minä tykkään lukea majoittajien saamia arviointeja. Tietenkin siinä on se ikävä puoli, että AirBnB:ssä arvioidaan myös asiakas – ei sen puoleen, mehän käyttäydymme aina esimerkillisesti.

Parasta tietenkin Tripadvisorissa on se, että siellä maksava asiakas saa todella äänensä kuuluviin. Kun mut suorastaan ryöstettiin espanjalaisessa kahvilassa, jossa kylmä kahvi (joka ei siis ollut mikään jääkahvi) ja rasvassa lilluvat taikinakikkareet maksoivat viisi euroa eikä mun valitusta tiskillä otettu kuuleviin korviin, sain suurta tyydytystä kun saatoin kymmenen minuutin päästä avautua Tripadvisoriin. Saivat yhden tähden, yllättäen. Jos ravintolassa joutuu oikeusmurhan uhriksi, saa kokemuksen jakamisesta koko maailmalle hieman lohtua. Tahdon luonnollisesti antaa reiluja ja rehellisiä arvioita, ja periaatteen naisena yritän ottaa huomioon aina olosuhteet sekä inhimillisten virheiden mahdollisuudet. Yleensä ravintolassa huonoa ruokaa voi kompensoida hyvällä palvelulla, tai toisin päin, mutta jos koko homma niin sanotusti kusee niin silloin jo maksuvaiheessa luonnostelen päässäni myrkyllistä Tripadvisor-arviotani.

Eräs todella viisas ihminen kuvaili itseään fraasilla ”mielipide joka asiaan, ei asiaa joka mielipiteeseen”. Saatan tunnistaa tästä itsenikin. Millaista olisikaan, jos ei tahtoisi pohtia puhkia jokaista ateriaa alkuruokasta jälkkäriin, vaan keskittyisi vaan tankkaamiseen. No varmaan tosi tylsää. Oikeastihan Tripadvisorista on ollut myös apua; joskus yksittäinen arvio paljastaa juuri sellaisen epäkohdan, joka itseäni ärsyttäisi varmasti, toisinaan kokonaiskuva kertoo jo paljon paikan tasosta. Salaa kyllä välillä ikävöin matkustelua 15 vuoden takaa, jolloin Lonely Planet matkaopas oli kuin Raamattu, josta selattiin vinkit ja varoitukset, ja jos joskus eksyi off the beaten track, siis sellaiselle polulle jota tuossa rohkeille kokeilijoille suunnatussa Lonely Planetin sektorissa ei oltu edes suositeltu, tunsi itsensä todelliseksi pioneeriksi. Nyt netin kautta on helppo löytää pienet ja paikalliset paikat, toisaalta samalla tavalla monet hyvin varjellut salaisuudet tulevat ilmi suurelle yleisölle. Koska nyt on aikomus taas aktivoitua reissaamisessa, saa tänne paljastaa omat suosikkisovellukset ja ne sivut, joita itse selaa ennen lomaa!

 

VIIKON PARAS PÄIVÄ

IMG_3821

En nyt ole aivan varma, mikä se oma suosikkipäivä oli Suomessa, saattoi nimittäin olla silloinkin perjantai. Mutta Espanjassa, Espanjassa se on satavarmasti perjantai. Perjantaissa on suuren urheilujuhlan tuntua, kun Käytännön Miehen paikoittain varsin pitkältä tuntuva työviikko tulee maaliin, edessä on kaikkea kivaa ja lapsetkin ovat ehtineet neljässä päivässä asettua arkirytmiin, joka totta kai laitetaan viimeistään perjantai-iltana ihan läskiksi.

Vaikka makeaa syödään täällä joka päivä, aamupalachurroina, välipalajäätelönä tai ihan muuten vaan, niin perjantai on virallinen karkkipäivä jolloin paikallisessa karkkikaupassa Don Caramelossa on kolme hyvin harrasta pikkupoikaa valitsemassa pusseihinsa täsmälleen saman verran irtokarkkeja – viisi senttiä kappale. Limaksi sulavat namit, ravintoarvoiltaan nollaa lähentelevät maissisipsit ja vesipullot kassissa mennään rannalle, jossa hiekkaleikkejä enemmän kiinnostaa vertailla karkkipussien sisältöä ja vaihdella näitä vähän ällön hiekkasia herkkuja.

Perjantain perinteisiin on vakiintunut myös päivällinen paikallisessa pihviravintolassa. Kasvissyöjälle ainoa vaihtoehto on provoleta-juusto, uunissa sulatettu noin 3000 kalorin annos yrteillä ja öljyllä maustettua mömmöä johon dipata leipä. Lapset rakastavat pihvejä, enkä niiltä henno kieltää, vähän aneemisia kun ovat, raukat. Ja aina kun istumme aukion laidalla siinä kantapaikassa, tapahtuu se, mitä aina ajattelin elämän olevan kun asumme Espanjassa: Aikuiset juovat lasin viiniä ja napsivat tapaksia kaikessa rauhassa kun lapset juoksevat pitkin aukiota muiden läheisessä ravintoloissa ruokailevien perheiden lasten kanssa. Ah, perjantai – onneksi jo huomenna!

IMG_3832IMG_3846IMG_3829

PITKÄ KUIN PÄÄSIÄINEN

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Mulle varmaan bloggaamisessa vuosi on just sopiva aika. Sen jälkeen alan väistämättä toistaa itseäni: taas teki mieli avautua, että aijjai kun pääsiäinen ahdisti, en oo yhtään perinneihminen, kauheet paineet, lapset ei pääse ees virpoo kun oon niin laiska askartelija, omalla tyylillä hei. Onneksi en kuitenkaan avautunut, koska olikin tosi kiva pääsiäinen eikä edes haitannut että se oli pitkä. Ei musta vieläkään mitään leipomisvinkkien jakelijaa tule, poikien kerhossa istuttamat vehnänoraatkin (tai mistä minä tiedän mitä ne oli, ainakaan rairuohoa eivät olleet!) kuoli niin kuin puolessa päivässä meillä.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Vaikka pääsiäiseen kuului myös pakollinen essee ja työjuttuja, niin pääasiassa otin takaisin huonosti hoidettuja sosiaalisia suhteita. Ex tempore kylään kutsuttua illallisseuraa saatiin kahdesti, jopa niin että melkein kolme vuotta kotona ollut ruokapöytä levitettiin ensimmäistä kertaa kymmenen hengen kattausta varten. Kävin sillä brunssilla (joka jälkikäteen ajatellen ärsytti vielä entisestään; se oli ihan surkea!) ja syötiin anoppilassa pääsiäispäivällinen.

 

Yllätin itsenikin häärimällä keittiössä oikein kunnolla, ja olin suoranainen pääsiäisnoita kun lauantai-iltana viimeisillä voimillani piilottelin pääsiäismunia pitkin kotia ja piirsin vielä kaikki arkkitehdit, graafikot ja ties mitkä kuvataiteilijat kateellisiksi saavan vihjekartan pojille. 15 euroa pääsiäismunia ja 10 minuuttia toteutusta ostivat meille lisää lötköttelyaikaa sunnuntaiaamuna noin, öhm, kaksi minuuttia. Hyvä minä!

Ja voi että, eilinen se vasta kiva olikin! Pääsin kaupungille tapaamaan erästä koiraa (ja hänen oikein mukavaa omistajaansa), jonka pelastusoperaatiossa Espanjasta Suomen kautta Ruotsiin olin syksyllä mukana. Silloin tämä hurmaava podenco oli meilläkin yhden yön, pelkäsi meitä keittiön pöydän alla, ja nyt se kulki pitkin Aleksanterinkatua kuin olisi koko ikänsä vain reissannut suurkaupungeissa. Toki se herätti ansaittua ihastusta, mutta myös epäileviä katseita – muistutti nääs kovasti sitä koiraa, joka joutui muutamaksi päiväksi varkaiden kynsiin.

Kävimme myös lounaalla Katajanokalla uudessa EGG-ravintolassa ja annan tässä lyhyen ravintolakriitikin: päädyimme syömään ihan vaan kananmunia pääsiäisenä, koska paikka oli a.) auki b.) kiinnostava uusi tulokas c.) eläinystävällinen, ts. koirakaveri oli tervetullut kerjäämään pöydän alle ja d.) juuri sopivasti matkalla Viikkarin terminaaliin. Hinta-laatusuhde oli oikein kohdallaan, reilu kympin munakas jonka kaverina oli pala leipää ja jotain hieman hummusmaista levitettä. Myös kahvi tuli kaupan päälle ja se oli muuten erityismaininnan arvoista! Kasvismunakkaaseen kuului cheddaria, mausteista kvinoaa, kurpitsapikkeliä ja guacamolea. Jälkikäteen kuulin, että annosta olisi voinut vähän muunnella oman maun mukaan ja itse olisin jättänyt pois kvinoan, joka oli omituisen makeaa. Muuten tosi hyvät maut, mainiot raaka-aineet, korianteria ja mielenkiintoinen, lyhyt lista. Varmasti menen takaisin. Munamuija antaa arvosanaksi 8,5 ja se on hei tosi hyvin munakkaalle!

kasvismunakas-egg.jpg

Ja kun eläin- ja ihmisystävä oli saateltu satamaan niin ponkaisin ystävän kanssa kiertämään Etelä-Helsingin rantoja ja päätimme terapeuttisen puhumis- ja kävelykierroksen Löylyyn, jossa köyhät ritarit ja lasi rieslingiä jotenkin kruunasivat kaiken. Että tälle pääsiäiselle annan arvosanan 9+ ja odotan jo innolla seuraavaa: väliaikatiedot Espanjasta kertoivat vähän erilaisesta Semana Santasta.