KROG ROBAN BRUNSSI ALITTI ODOTUKSET

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Loppiaisviikonloppuna Helsinki ei varsinaisesti pullistellut brunssitarjonnasta, joten oli ikään kuin tartuttava siihen mitä on tarjolla. Tällä kertaa se oli Krog Roban sunnuntaibrunssi (kattaus 12.30-15.00), jonne meidät houkutteli erityisesti myyntipalvelun nopea ja ystävällinen toiminta kun selvitimme vaihtoehtoja seurueellemme. Itse olen tottunut siihen, että kun syö kaikkea muuta paitsi mitään millä on jalat, brunsseilla on hyvin tarjontaa, mutta koska porukassa oli nyt mukana yksi vegaani, varmistettiin brunssin sopivuus myös hänelle etukäteen. Tarvittaessa ruokaa luvattiin tuoda suoraan keittiöstä.

Niinpä olikin ikävä aloitus brunssille, kun mahdollisten vegaanioptioiden perään kyselleelle ystävälleni oli todettu: ”me olemme ensisijaisesti kyllä sekasyöjille tarkoitettu brunssi”. Okei, missään nimessä ei ole pakko heittäytyä ituhipiksi, mutta brunssi on yleensä sellainen sosiaalinen tapahtuma, ei mikään hätäinen työmaalounas. Näinä päivinä alkaa olla yhä todennäköisempää, että joukkoon mahtuu monenlaisia ruokavalioita, eikä silloin ole mielestäni varsinaisesti varaa ylenkatsoa mitään erityisruokavalioita. Vaikka näiden toiveiden toteuttaminen vaatisikin vähän vaivaa, oli tällainen reaktio asiakaspalvelun puolelta tympeä aloitus brunssille. Seuraavissa kuvissa vegaanille järjestynyt ruoka; salaattia ja leipää brunssibuffetin puolelta, keittiöstä tuotu erikoisannos sekä jälkiruoaksi pala raakakakkua. Sarjassamme ”vegaanihyvää”, eli ihan okei, mutta panostukseksi riitti näemmä se, että jätetään eläinproteiinit pois.

OLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERA

Brunssin hinta, 29 euroa, järkytti meitä jo valmiiksi mutta päätimme satsata. Kyseessä on kallein brunssi (ilman alkoholia) jonka olen Helsingissä syönyt vuosiin, joten odotukset olivat aika korkealla. Selvästikään Kaartinkaupungissa, entisen poliisiaseman tiloissa sijaitsevan Lilla Roberts-hotellin yhteydessä oleva Krog Roba ei ole ylihinnoitellut itseään ulos, sillä paikka oli tupaten täynnä ja suosittelenkin ehdottomasti varausta jos haluatte nauttimaan brunssia tähän erittäin kauniiseen miljööseen. Myös asiakaskunta oli niin tyylikästä, että itähelsinkiläiselle iski alemmuuskompleksi.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

29 euroon ei sisältynyt mitään perustarjonnan ulkopuolelta. Ikävä yllätys oli, kun seurueessa yksi toivoi kofeiinitonta kahvia, oli sitä saatavilla vain lisämaksusta. Erikoiskahvit, kuten tämä decaf-latte, olivat muutaman euron lisää, mutta esimerkiksi 9 euroa mimosasta brunssin päälle tuntui jo aivan ryöstöltä. Niinpä nautimme brunssin omaa juomatarjontaa, mistä kiitosta erityisesti appelsiini- ja omenamehun lisäksi tarjotulle kuplavedelle. Sen lisäksi kahvit oli tuotu näteissä termoskannuissa valmiiksi pöytiin, mikä lisäsi luksuksen tunnetta: sai santsata edes nousematta pöydästä. Mutta näin vannoutuneena iKaffen ystävänä en jaksanut alkaa kysellä kauramaidon perään, kun meille oli jätetty mitä ilmeisemmin pelkkää lehmänmaitoa…

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Krog Roban filosofiaan kuuluu selvästi laatu ennen määrää. Brunssin buffetpöytä ei todellakaan notkunut, vaan tarjolla oli vihersalaattia sekä vuohenjuusto-punajuurisalaattia paahdetuilla pähkinöillä, lohipiirakkaa, skagenia, muutamia maustettuja pikkulisukkeita. Lämpimänä meille tarjoiltiin kasvismunakasta sekä pekonia että tomaattilinssiragua – jälkimmäinen jäi näistä kokeilematta, koska se oli saman lämpökannen alla lihan kanssa ja ottimet olivat yhdessä kasassa. Tässä vaiheessa ei tullut mieleen pyytää erikseen neitseellisiä aterimia. Ruoat oli nimetty ja merkitty sen mukaan, sisälsivätkö ne laktoosia tai gluteiinia, mutta tarkemmin raaka-aineet eivät lapuista selvinneet. Noin yleensä mukava henkilökunta oli melko kiireistä, ja brunssin aikana astiat saattoivat loppua pisteiltä. Myös jonoa muodostui jonkin verran.

Leipäpöydässä valikoima oli pieni, mutta ihan okei. Ja noin ylipäänsä: kaikki ruoat olivat laadukkaita ja herkullisia. Valikoima oli vain tavattoman niukka, joka jätti mahdollisuudet valikoinnille hyvin vähäiseksi. Sen lisäksi kun pöydän pääaterian ollessa ruokaisa vuohenjuustosalaatti joutui aika usein kärkkymään, että sai rääpittyä itselleen muutakin kuin pelkkiä salaatinlehtiä – yllättäen vuohenjuusto ja punajuuri katosivat aika vauhdikkaasti parempiin suihin. Itselleni suurin pettymys oli kuitenkin onneton jälkiruokatarjonta, onhan brunssin päättäminen makeaövereihin lähes pyhä asia itselleni.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Tarjolla oli suklaasalmiakkikakkua (joka jäi itselläni väliin, koska vihaan salmiakkia) sekä pieniä suklaaleivospalasia. Tämän lisäksi oli kuudesta eri lajikkeesta koostuva ”irtokarkkibuffet”, neljää erilaista keksiä (mm. Jaffakeksejä ja Dominoita, eli ei mitään hifistelyä), kahta eri juustoa pähkinöiden ja karviaishillon kera sekä suppea valikoima hedelmiä. Taso, niin laadun kuin määränkään suhteen, ei millään muotoa vastannut hintaa.

Noh, aina ei voi onnistua. Puitteet olivat upeat; Krog Roba on tyylikkäästi toteutettu (säästän teidät siltä, että alan muistella omia kokemuksia ajoilta, jolloin paikalla oli juuri se poliisiasema….), tuli hetkeksi tunne että oli siirtynyt Etelä-Helsingin sijaan johonkin suurkaupunkiin. Meidät piti lopulta suunnilleen heittää ulos, kun viihdyimme mukavilla sohvilla niin hyvin. Ikävä kyllä itse pääasia eli ruoka ei yltänyt lähes 30 euron väärtiksi – tuli mieleen pettymys El Fantissa, joka euron edullisempana oli myös Helsingin brunssien kalleinta kastia.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Jollain tapaa on kuitenkin lohdullista, että on näin suosittuja paikkoja, joilla on varaa vielä valikoida asiakaskuntaa. Krog Roba on selvästi vakiinnuttanut asemansa, eikä silloin ehkä tarvitse kumarrella vegaanien tai muidenkaan erityispalvelua vaativien ruokailijoiden suuntaan, ja se on ihan okei. Me tiedämme silloin, että suuntaamme seuraavalla kerralla juoruilemaan ja syöpöttelemään paikkaan, jossa koko jengi tuntee itsensä tervetulleeksi.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

VIIME HETKEN LAHJAVINKIT

Kirjoitan tämän postauksen oikeastaan kolmesta syystä:

  • Kehuskellakseni sillä, että meillä on kerrankin kaikki joululahjat hankittu (jos ei lasketa sukulaisia ja kummityttöä, jolla on kaikenlaisia elämyksiä lunastamatta noin kuuden vuoden edestä – isovanhemmilleen lapset halusivat käytännöllisinä ostaa ”vessapaperia ja ehkä sanomalehden”, joskin saatamme pyrkiä vähän juhlallisempaan ratkaisuun esimerkiksi ässäarvoilla).
  • Koska en ehtinyt etsiä valokuvia suureen vuosikymmenkatsauspostaukseen, joka tulee sitten kun joulun pyhinä ehdin plärätä kuluneen kymmenen vuoden kuvat läpi ja etsiä teille parhaat 204 kappaletta… not. Tämä postaus on kuvitettu tämän vuotisen piparkakkutalon leivontaprosessin kuvilla. Aavikkokirkko on jo ehtinyt romahtaa ja suurin osa siitä on syötykin.
  • Totesin tänään, että itse saan joulumielen päälle parhaiten kun a.) kuuntelen joululauluja (näin umpipakanana vähän ahdistaa kun omat suosikit on sellaisia kuin Oi jouluyö ja Tulkoon joulu) ja b.) syön niin paljon konvehteja että meinaan oksentaa ja c.) annan joululahjoja. Viimeisin on vaan vähän vaikeaa kun kukaan ei nykyään halua mitään! Niinpä sitten listasin tietysti omat aineettomat suosikkini. Niissä parasta ei suinkaan ole pieni hiilijalanjälki tai monipuolinen tarjonta vaan se, että ne voi hankkia vaikka siinä vaiheessa kun pukki patsastelee eteisessä.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Ihan ensimmäiseksi kannattaa rahaa syytää tietenkin sinne, missä sitä eniten tarvitaan: hyväntekeväisyyteen. Keksin tosi monta tosi hyvää kohdetta, mutta ehkä eniten tässä joulun alla mua puhutteli Asikaisen koskettava kuvaus siitä, millainen ”juhla” joulu joillekin on. Jos siis en olisi käyttänyt kaikkia rahojani kakka-aiheiseen muovailuvahaan ja legoihin, joita meillä on vain noin 98 litraa entuudestaan, antaisin rahaa tähän tarkoitukseen. Tänä vuonna olen lahjoittanut Diakonissalaitoksen kautta romanialaisille naiskerjäläisille, sekä säännöllisenä kuukausilahjoittajana Unicefille. Mähän en pysty edes katsomaan noita Unicefin sivuja ja kaikkea sitä, mitä pienellä summalla saisi aikaan, alkamatta itkeä joten tiedätte millä saa mulle kyyneleet silmään jos haluatte yllättää jouluna! Ensi vuoden tavoite voisi olla lahjoittaa enemmän ympäristönsuojeluun. Jaa paras vinkkisi kommenttiboksissa!

Maailmanparantamisen lisäksi myös kulttuuriin panostaminen kannattaa aina. Jos on oikein tehokas, ehtii vielä viedä sukulaislapset katsomaan Talvisirkus Bauta tai Koiramäen Suomen historiaa. Itse haaveilen, että joku vie mut keväällä Kansallisteatteriin katsomaan Sinivalaan kantaesitystä. Oman äitini vien syyskuussa katsomaan Elton Johnia, ja sitä ennen varmaan pitää fiilistellä Rocket Manin ja kohta ilmestyvän Eltonin Johnin vastailmestyneen omaelämänkerran verran (okei, kirjat ovat materiaa eikä niitä tälle listalle hyväksytä, paitsi että nekin saa kirjastosta ja sitä ei lasketa, ja toisaalta voit antaa lahjaksi vaikka äänikirjallisuusaikaa BookBeatiin tai Storyteliin). Ehkä paras lahjavinkki, josta on iloa pitkäksi aikaa, on Museokortti. Se on osoittautunut tänä vuonna myös treffailun kannalta erinomaiseksi hankinnaksi – jos siis lähipiiristä löytyy joku, joka joulupöydässä salamyhkäisesti swaippailee Tinderissä niin anna sille Museokortti. Huonotkaan treffit ei mene hukkaan jos niihin yhdistää vähän taide-elämyksiä. Jos olette yhtä persaukisia kuin allekirjoittanut, mutta pidätte kuitenkin klassisesta musiikista ja suuren maailman tunnelmasta ja hyvästä akustiikasta niin tässä ilmainen (tai tarkalleen viiden euron ja käsittelymaksun arvoinen) vinkki: HKO:n kenraaliharjoitukset. Nähdään siellä keväällä, aion ostaa itselleni muutamat liput lahjaksi!

Kuten ehkä arvaattekin, kolmas intohimoni on kulttuurin ja maailman pelastamisen lisäksi ruoka. Sitähän voisi tehdä itsekin – Lähiömutsi on kätevänä emäntänä leipaissut saaristolaisleipiä lahjaksi (missä on meidän, saanko kysyä?!) kun taas itse hieman anteeksipyydellen kiikutin opettajien pöydälle tänään Blossaa – mutta omat lempilahjat ovat sellaisia, joissa mut viedään syömään niin että voin nauttia samalla lahjanantajan loistavasta seurasta sekä hyvästä ruoasta ilman, että kumpikaan meistä joutuu tekemään aterian eteen muuta kuin heiluttelemaan visaansa. Itse vein yhden vegaanin juuri viime kuussa syömään kolmen ruokalajin menyyn Yes Yes Yesiin. Tai itse asiassa tämän vain kasvisruokaa tarjoavan paikan konseptiin kuuluu pienemmät, jaettavat annokset: niitä söimme satasella yhteensä seitsemän, siihen päälle parit limut, lasi huippuluokan Rieslingiä ja kahvit. Ihan täydellinen suoritus ilta ei ollut ravintolan puolesta (paikka on kiireiseen aikaan ahdas ja meluisa silleen työmaaruokalatavalla, ja henkilökunta oli ihan kirjaimellisesti hukassa välillä) mutta parsley root tempura ja whole roasted sweet potato lisukkeineen saavat mulle veden kielelle vieläkin. Muita ravintoloita, joihin mut voi viedä syömään: Kuurna, Boulevard Social ja oikeastaan kaikki muut paitsi Viikinkiravintola Harald. Siihen vedän rajani.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Tämä lienee viimeinen postaus ennen joulua. Koti näyttää vähän siltä, että olen ollut tosi kiireinen koko syksyn… eikun niinhän mä olenkin ollut. Ja jos jotain inhoan niin sitä kiireen ja jaksamisen glorifiointia. Oma joululahjani onkin vähän enemmän lepoa ja neljän päivän ruhtinaallinen loma työjutuista: se lahja hyödyttää lapsiakin, jotka saavat sitten toivottavasti vähän rennomman äidin ja monta erää Labyrinttiä ja Aliasta. Joululomalla aion myös vinguttaa sitä ainoaa korttiani, jolla on pitoa, eli Museokorttia, syödä brunssin Ruplassa esimerkiksi Anun kanssa ja kirjoittaa teille eeppisen yksityiskohtauksen postauksen kaikista elämäni tapahtumista kuluneen kymmenen vuoden ajalta.

images.jpg

LIIAN HYVÄ RUPLAN BRUNSSI

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Hyvät uutiset: Ruplan brunssi lienee Helsingin paras vegaaninen brunssi.

Huonot uutiset: Toiminta nykyisissä tiloissa Hesarilla (tarkalleen ottaen Helsinginkatu 16) loppuu tammikuussa, eikä tulevaisuudesta ole vielä tietoa.

Nyt kun voin vihdoin liikkua muutenkin kuin ryömien viime sunnuntain brunssin jäljiltä, haluan kertoa teille siitä kaiken. No oikeasti kerrottavaa ei edes ole kauheasti: Ruplan 23 euroa maksava brunssi, joka on erittäin kasvispainotteinen (sunnuntaina tarjonta oli karitsaa lukuunottamatta vegaaninen) on aivan mielettömän hyvä. Yhteen pöytään koottu suolainen buffettarjonta teki vaikutuksen terveellisyydellä, kauden kasviksilla ja monipuolisilla mauilla, ja käytännön asiat toimivat niin hyvin että jouduin oikein miettimällä miettimään sitä perinteistä kritiikkiä brunssiarviooni.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

No mistä sitten voisi valittaa? Ehkä siitä, että mm. galleriana ja pop up-kauppana toimiva Rupla ei nyt ole mikään tunnelmallisin brunssipaikka (mutta riittävän toimiva ja tilava) ja muutamissa ruoissa ottimina oli tavalliset aterimet, joka aiheutti hieman sotkua ja hidastelua linjastossa. Muuten tuntuu kuin Ruplassa olisi luettu ajatukseni, tai ainakin valitukseni muilta brunssikokemuksilta: Ruoat oli merkitty ja nimetty selkeästi, ja rasti ruutuun-periaatteella kerrottiin mille ruokavalioille ne sopivat. Ilahduttavan usein kaikki ruudut oli rastittu, jolloin ruoka sopi niin vegaaneille kuin keliaakikoille. Sen lisäksi ruokaa täydennettiin koko ajan, esimerkiksi aivan taivaallisen ihania smoothieita (vihermehumainen versio sekä marjaisempi vaihtoehto) tuotiin kannutolkulla tiskiin koko ajan, eikä mikään ruoka tai juoma loppunut kesken brunssibakkanaalien.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Omat suosikkini pöydässä, jossa oli pääasiassa kylmiä ruokia lämmintä karitsaa sekä sienimuhennosta lukuunottamatta, olivat makeudella leikittelevä linssibataattimössö sekä täydellinen pico de gallo. Valikoimaa oli riittävästi, sillä söin itseni vuosisadan ähkyyn. Bataattia ja perunaa oli käytetty runsaasti, tahnat olivat erinomaisia ja tarjolla oli kahta leipää. En kaivannut lautaselleni croisantteja enkä lohta enkä mitään perinteisiä aamiaisemmeitä kuten jogurttia, vaan kahdessa kattauksessa eli kello 11 ja 13 tarjoiltava brunssi ajoi asiansa lounasmaisena ruokaorgiana, jonka avulla voisi valmistautua vaikka talviunille.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Parasta olivat ehdottomasti jälkiruoat. Vegaaniseuralaisen silmät laajenivat kun hän kuuli, että ikkunalle asetetut kakut olivat kaikki vegaanisia. Itsekin olin tähän erittäin tyytyväinen katsottuani edellisenä iltana Netflixin The Game Changers-dokumentin, joka ainakin väliaikaisesti vähensi juuston- ja kalanhimoani. Porkkanakakku on ollut vuosien ajan leipomisbravuurini ja alkoi hävettää, että Ruplan vegaaninen versio oli about yhtä herkullista kuin omani, jonka salaisuus on noin puoli kiloa voita sekä sata purkkia tuorejuustoa. Vegaaninen banoffee ei eronnut eläinproteiinien avulla valmistetusta banoffeesta millään lailla. Suklaakakku oli tuhtia tavaraa, raakamarjakakkuun asti ei enää vatsalaukkuni venynyt. Jouduin kierimään kotiin.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Ruplaa on siis pakko suositella. Se oli muistutus siitä, miten hyviä ruokia saa aikaiseksi simppeleillä, kasvisperäisillä raaka-aineilla ja jos vaan voisin, vetäisin siellä kerran viikossa ruokaöverit ja sitten paastoaisin loppuviikon. Pöytä kannattaa varata ja käydä kokeilemassa omaa turnauskestävyyttään ennen vuodenvaihdetta, ja samalla toivon joululahjaksi että Ruplalle löytyisi uudet tilat ja voisin ottaa tästä brunssista itselleni perinteen.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

TÄLLÄ KERTAA TALLINNASSA

Tämän loppuvuoden reissut ovat selvästi risteilypainotteisia (ei nyt mennä hiilijalanjälkiin, mutta oikeasti kai päästöiltään tämä Suomenlahden ylittäminen on samaa tasoa jonkun Euroopanlennon kanssa?), sillä marraskuun alussa otin nokan taas kohti etelänaapuria. Elokuussa Tallinna teki vaikutuksen: se olikin ihastuttava yhdistelmä modernia, keskieurooppalaista hipsterimetropolia ja toisaalta sieltä täältä ränsistynyttä, neuvostonostalgiaan osuvaa pikkukaupunkia. Oli selvää, että takaisin oli tultava, jos ei mistään muusta syystä niin ruoan vuoksi, ja niinpä marraskuun ensimmäisenä päivänä nousin seuralaisen kanssa Tallink Megastariin. Laivavalinta osottautui erinomaiseksi, sillä yhteys oli kiitettävän nopea ja niin oli myös nettiyhteys, jonka ansiosta matka kului rattoisasti rästitöiden parissa.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Viime kerralla majoituimme Swissôtelissa, tällä kertaa olimme naapuritornissa Radisson Blu Skyssa. Kerros oli sama kuin loppukesän reissussa, eli sain ihailla maisemia 21. kerroksesta. Tuossa korkeudessa yleensä myös mun korkeanpaikankammo lakkaa vaivaamasta ja olen saanut rauhassa tuijotella satamaa, jonne kummallakin kerralla on ollut näkymät. Hotellin ylin, 24., kerros oli tullut tutuksi jo viime reissulla kun söimme Lounge24:ssa, ja tällä kertaa pääsin viideksi tunniksi hemmoteltavaksi Beauty Skin Spa’han. Hotellin spa’ssa ei ole altaita vaan pieni ja intiimi tila hengailuun, maisemien katseluun ja skumpan juontiin, tavallinen sauna josta aukeaa näkymä koko vanhakaupungin yli sekä höyrysauna. Mun tomumajaani korjattiin kokovartalohieronnan, kasvohoidon ja pedikyyrin muodossa ja erityisesti kasvohoito teki ihmeitä – ei ehkä vielä silmäpusseille, siihen tarvittaisiin jo plastiikkakirurgiaa, mutta noin yleensä naamalle.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Tälläkään kertaa en kauheasti kehdannut heilua kameran kanssa. Toisaalta marraskuinen Viro nyt ei ole yhtään sen kuvauksellisempi kuin Helsinkikään, mutta ruokia räpsin vähän kännykän kanssa. Nimittäin tällä kertaa jätettiin kulttuuririennot väliin ja keskityttiin vain ja ainoastaan syömiseen, esimerkiksi kolmetuntisen lounaan muodossa (josta olikin hyvä siirtyä jo muutaman tunnin päästä päivälliselle). Vegaaniravintola V:n ovia kävimme koputtelemassa kolmeenkin otteeseen, mutta olimme liian myöhään liikkeellä. Onneksi V:n naapurista Rataskaevulla vanhakaupungissa oli tarjolla muita loistavia ravintoloita, joissa hankkia itselleen vuosisadan ähky.

F-HOONE (1)

Rataskaevu 8:ssa sijaitsee Von Krahli Aed, jossa söimme ensimmäisenä iltana. Se itse asiassa oli mulle koko matkan lempiruokailu: perjantai-iltana oli täyttä ja sen vuoksi palvelu vähän hidasta (joskin todella ystävällistä ja mutkatonta), mutta tunnelmallisessa kellaritilassa oli hauska vakoilla muihin pöytiin. Ylläolevassa kuvassa oikealla oleva alkupalani oli niin hyvää, että nuolin lautasen puhtaaksi (no olisin halunnut, en sitten viitsinyt). Vuohenjuustokreemi (jota Virossa tunnutaan rakastavan), mansikat, paahdetut päärynät ja erilaiset pähkinät olivat vaan sellainen makujen sinfonia että uh huh. Niin monta eri sävyä, yhdessä – erittäin kohtuuhintaisessa – annoksessa! Pääruoassakaan ei ollut valittamista, ja vegaaninen voi keräsi kiitosta. Seuraavana päivänä lounastimme naapurissa Rataskaevu 16:ssa, jonne pääsimme pienen odottelun jälkeen ilman pöytävarausta. Noin yleensä ottaen opin, että Tallinnassa kannattaa tehdä pöytävaraus, varsinkin näihin suosituimpiin kasvispainotteista ruokaa tarjoaviin paikkoihin.

F-HOONE (2)

Rataskaevu 16 oli rastapäisiä tarjoilijoita myöten tyylikäs paikka, naapuriaan Von Krahlia hieman kalliimpi ja toisaalta modernimpi. Ruokalista oli jälleen yhdistelmä eurooppalaista ja virolaista keittiötä sillä slaavilaisella tvistillä, pöydässä nähtiin silakoita ja paljon juureksia, ja tietysti jälkiruoaksi pullavanukas. Pääruoaksi söin lohta, joka oli oikein okei mutta kokoon nähden hieman yläkanttiin hinnoiteltu (eli siis suomalaista hintatasoa, kun Tallinnassa muuten saa nauttia halvemmasta fine diningista). Kiitosta kuitenkin aivan supersympaattisista personoiduista viesteistä jälkiruokakahvin kera, sekä ravintolan omasta leivästä jota olisin halunnut tunkea taskuihin. Kolmen ruokalajin jälkeen oli hyvä suunnata kohti seuraavaa ruokapaikkaa, joka tällä kertaa sijaitsi Telliskiven trendikkäällä alueella.

F-HOONE

Jos jotain, niin F-Hoonetta kaikki olivat käskeneet kokeilemaan. Lauantai-iltana tämä industrialhenkinen ravintola oli täpötäynnä, ja umpikännisten suomalaisseurueiden tuijottelu kävi ihan hyvin ohjelmanumerosta. Ruoan puolesta sitten koettiin tämän matkan pettymykset: valikoima on laaja ja hinta-laatusuhteelta oikein OK, mutta mitään suuria kulinaristisia elämyksiä ei ollut tarjolla. Kaikki oli hyvää, siis maukasta ja kelvollista ja jopa kekseliästäkin, mutta sellainen yritys siitä puuttui. Reissun parhaan jälkiruoan palkinto menee kyllä F-Hooneen crème brûléelle, mutta muuten viime kerralla kokeiltu Kivi Paber Käärid pysyy kyllä omana suosikkinani tässä korttelissa.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Tallinna on siis se paikka, minne aion jatkossakin matkata kun haluan vähän treat myself-aikaa. Hintataso on sen verran matalampi Suomeen verrattuna että hieronnat ja hoidot eivät kirpaise ja ruoka on loistavaa, ja vaihtoehtoja paljon – useamman ruokalajit yhdellä viinilasillisella olivat joka aterialla viidenkympin luokkaa. Näissä nuoremmissa ja kansainvälisissä paikoissa palvelu on poikkeuksetta ollut hyväntuulista ja lämmintä, vaikka sitten muualla saattaa vastaanotto olla hieman tylympi. Että Tallinna, I’ll be back!