MAHA TÄYTEEN MADRIDISSA

Kun se puolimaraton jäi väliin, pystyin keskittymään kaksi vuorokautta Madridissa lempiharrastukseeni: syömiseen ja juomiseen! Luvassa on aika monta postausta tuosta ihanasta kaupungista, ja aloitetaan tietenkin tärkeimmällä eli ruoalla. Koska eihän matkustamisesta tule mitään tyhjällä vatsalla. Lähdinkin liikkeelle taktisesti paastoamalla koko päivän ennen lähtöä, jotta varmasti saisin nauttia koko vatsalaukun vetokyvyn verran paikallisesta ruokatarjonnasta.

Ensimmäisenä iltana kun raahauduin nälkäisenä juna-asemalta AirBnB-asumukseemme ohitimme tämän pienen italialaisen – ja menimme sisään sen suloisen tunnelman houkuttelemina. Ja tietysti koska oli nälkä. Loistava valinta! Reina Sofia-museon läheisyydessä sijaitseva Oliveto oli täydellinen paikka nauttia rauhallinen illallinen! Pieni ja rauhallinen, mahtavia viinejä, ystävällinen, mutkaton ja asiantunteva palvelu. Kasvissyöjälle oli useampi vaihtoehto: itse söin sekä pinaatti-ricottaravioleja että perinteisen parmiggiano-munakoisovuoan, seuralainen todella herkullista kurpitsaraviolia salvialla. Jälkiruoaksi syötiin erinomaiset (muttei mitenkään spektaakkelimaiset) mojito pannacotta sekä sitruunamarenkileivos. Lähtiessä nauratti – ei pelkästään loistava ruoka vaan erittäin kohtuullinen loppulasku. Lämmin suositus!

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Lauantaina päädyttiin lounaalle Gymage-nimiseen ”terveyskompleksiin”, jota AirBnB-isäntämme suositteli. Hän piti ehdottoman tärkeänä kokea ainakin yhden Madridin monista kattobaareista ja nimesi Gymagen yhdeksi kokemisen arvoiseksi. Ihan ostoskatujen kulmilla sijaitseva Gymage on tosiaan paitsi kattoterassi ja lounge, uima-allas ja ravintola niin myös crossfitsali, solarium… Ja noh, asiakaskunta oli hyvin tiedostavaa, mitä tulee ainakin omaan ulkonäköön. Ruoka – hummus, tonnikala tataki, raviolit (taas) – olivat ihan maittavia, mutta huomattavan ylihintaisia, etenkin kun otti huomioon keskinkertaisen palvelun ja sen, ettei ruokailualueella päässyt nauttimaan näkymistä lainkaan. Joten jos nyt haluaa kokea Madridin kattoterassitarjonnan, varmasti löytyy vähän inspiroivempiakin paikkoja!

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Illalla suuntasimme jälleen muiden vahvasta suosituksesta San Miguelin kauppahalliin, joka on siis enemmänkin monen pienen ravintolan yhdistelmä. Oikein vaikuttava, kaunis ja näkemisen arvoinen, mutta ruokapuoli jäi varsinkin vegetaristille ohueksi. Drinkit olivat hyviä ja niiden kanssa oli kiva kulkea pitkin käytäviä, mutta ryysis ja ylihintaiset suupalat eivät tehneet kulinaristiin vaikutusta. Suosittelen kuitenkin piipahtamaan ja kokemaan!

Koska Mercado de San Miguel ei ollut nälkäisille ihmisille, etenkään sille joka oli valmistautumassa seuraavan aamun puolimaratoniin, paras paikka tankata, kiertelimme alueella ja päädyimme suht aggressiivisten sisäänheittäjien takia Maestro Villa-nimiseen paikkaan. Se oli selvästi turisteille tarkoitettu paikka, annokset hyvin perinteisiä espanjalaisia ruokia ilman mitään kunnianhimoa tai yritystä. Saimme mahan täyteen manchegoa ja pimientos padronia, mutta mitään tajunnanräjäyttävää paikka ei tarjoillut. Geneeristä turistimättöä siis, joka kruunatiin espanjalaisilla muusikoilla joille oli ryhmäpaineessa pakko jättää vähän kolikoita.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Sunnuntaina, ystäväni juostua huikean puolimaratonin ja mun tehtyä aamulla reippaan 10 km kävelylenkin maratonhuumassa, päädyimme lounaalle aivan majapaikkamme viereen. Olin ikkunan läpi nähnyt, että La Musa de Espronceda-ravintola on paikallisten suosiossa ja se on yleensä hyvä merkki. Okei, lautaset (jotka itsessään olivat tosi kauniit) olivat hieman rähjäiset ja tarjoilijat vähän hampuusin näköisiä, mutta se ruoka!

Pimientos padron, erilaisia leipiä ja yksi lempiruoistani, friteerattuja munakoisoja hunajalla – parhaiten valmistettuna mitä olen koskaan Espanjassa syönyt (ja uskokaa pois, olen syönyt tämän annoksen muutaman kerran). Todella edullista, hyvää ja hauskaa ruokaa. Ei varmastikaan mikään uniikki lumihiutale Madridin runsaassa ruokatarjonnassa, mutta jos olette Antón Martin-metroaseman lähellä niin tässä on erinomainen paikka syödä itsensä ähkyyn.

Juuri ennen lähtöä söimme La Mucca-ketjuravintolassa, koska en jaksanut enää yhtään annosta pimientoja. Sinänsä helppoa ja nopeaa, mutta ei tässä juuri kehuttavaa ollut. Että ei kannata nyt tällaisessa ruokaparatiisissa mennä La Muccaan. Paitsi jos on kiire yöbussiin eikä tiedä mitä ruokaa tekisi mieli.

BRIGHTONISSA

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Kun julkaisin ensimmäisen kuvan Brighton Pieristä Instagramissa, kävi äkkiä ilmi että olin jäänyt kokonaan vaille erästä oleellista sukupolvikokemusta meille vähän ennen kovinta globalisaatiota kasvaneille nuorille: kielikurssia Brightonissa! 1990-luvun kielikursseja muisteltiin haikeudella ja ymmärränhän sen: jos tämä alle tunnin junamatkan päässä Lontoosta sijaitseva viehättävä, juuri sopivan kokoinen rantakaupunki Englannissa tekee vaikutuksen matkoilla kuluneeseen kolmekymppiseen, mahtaa se olla ihana juuri maailmalle karanneille teineille! No, koskaan ei ole liian myöhäistä rakastua Brightoniin!

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Minä tosiaan lensin viime kuun lopussa, ikään kuin synttärienikin kunniaksi, Englantiin. Matka oli sellainen puoli-ex tempore: Brightonissa asuvalla ystävällä oli yliopiston lopputyön tiimoilta taidenäyttely kaupungissa, meillä on lentokentälle matkaa kotoa noin 300 metriä (matka kotiovelta lentokoneen lähtöportille, passin- ja turvatarkastukset mukaan lukien: 19 minuuttia!), suorat lennot Gatwickiin irtosivat alle 80 eurolla, ja olin vaan valmis matkustamaan ekaa kertaa kymmeneen vuoteen yksin.  Ja mikä täydellinen loma mulla olikaan! Tai oikeastaan osa lomasta meni kaikenlaisten rästitöiden parissa, mutta matka täytti kaikki odotukset ja sydämen hyvällä fiiliksellä. Ystävätär ja tämän avomies, jonka tapasin ensimmäistä kertaa, olivat loistava isäntäpari ja Brighton loistava matkakohde.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Tämä noin 155 000 asukkaan kaupunki Englannin etelärannikkolla oli, kuten jo aiemmin hehkutin, jotenkin just sopivan kokoinen: tarpeeksi kompakti että kaikkialle pääsi jalan (vaikka tietenkin kuljettiin myös klassisilla kaksikerrosbusseilla), sopivan suuri että sai shoppailtua (siitä tulee ihan oma postauksensa…), tarpeeksi, mutta ei liikaa nähtävyyksiä ja kulttuuria… ja sitten mikä valikoima ruokapaikkoja! Voisin viettää viikon Brightonissa pelkästään syöden! Niin paljon erilaisia leipomoita, kahviloita, pieniä ravintoloita, pizzerioita… Kävin vaa’alla reissun ensimmäisenä ja viimeisenä päivänä ja onnistuin keräämään massaa lomalla kaksi kiloa. Ihan hyvä saavutus neljässä päivässä!

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Noudatin ravintolavalinnoissa pitkälti emännän suosituksia, onhan hän asunut kaksi vuotta Brightonissa ja niin sanotusti tuntee mestat. Kävin nauttimassa yksin lauantai-illan aterian libanonilaisessa Al Rouche-ravintolassa. Alle kahdella kympillä söin itseni älyttömään ähkyyn lempiruokaani, erityismaininta pinnalta rapeille ja sisältä mehukkaille falafel-pullille. Paikan sisustus muistuttaa kyllä kiinalaisravintoloista Keravalla, mutta jos ei anna ulkonäön hämätä niin sympaattinen palvelu ja kohtuuhintainen ruoka hurmaavat. Söimme lounasta myös kaverini kantakuppilassa, Billie’sissä, jonka avokadoleipä vilahti jo aiemmassa postauksessa. Erityisen suosittu paikallisten keskuudessa, ei ehkä oma suosikkini mutta siis siitäkin huolimatta oikein hyvä (siis oikeasti kannattaa käydä!). Söimme sunnuntai-illan viimeisen ehtoollisen Very Italian Pizza (eli V.I.P.) nimisessä paikassa, joka kornista nimestään huolimatta oli jotain tajunnanräjäyttävää. Taivaallista napolilaista pizzaa kiviuunista. Hyvää juomaa – jälkkärit ovat paikan heikko lenkki, mutta ei niille oikeasti ole tilaakaan sen pizzan jälkeen. Sitä ennen olin syönyt fish & chips-annoksen yhdessä Brightonin rantakadun monista kalapaikoista, Melrosessa, joka jäi kelvollisen, joskin varsin yllätyksettömän annoksen sijaan mieleen todella omituisesta, itäeurooppalaisesta palvelusta ja kalliista cokiksesta. Sijainti ja viehättävä ranskalaistyylinen sisustus, sekä ilmainen wi-fi, antoivat paljon anteeksi! Ja viimeisempänä, muttei vähäisempänä oli hampurilaispaikka Coggings & Co, johon piipahdimme pikalounaalle matkalla juna-asemalla. Emme olleet suunnitelleet syövämme siellä, mutta ovesta kadulle tulvahtanut täydellisen pihvin (kyllä, se kutsui jopa kasvissyöjää!) tuoksu kutsui sisälle. Ja hyvää oli se kasvishampurilainenkin. Ja niin monen ravintolan ja pubin kutsuun jäi vastaamatta!

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Ravintoloiden ja kauppojen lisäksi tuli luuhattua rannalla; sekä tunnin bussimatkan päässä sijaitsevalla Seven Sisters-luonnonpuiston alueella että ihan Brightonin omalla rannalla, joka syksyn harmaudessaankin oli kiva paikka kuluttaa aikaa. Kunhan tasaisin väliajoin toistuneet sadekuurot eivät haitanneet. Jos en olisi niin pahasti korkeanpaikankammoinen, olisin varmasti katsonut Brightonia myös yläilmoista käsin i360-näköalatornista käsin, joka sijaitsee aivan rannassa. Ehkä ensi kerralla? Seuraavalle kerralle jäi vaikka mitä muutakin tehtävää ja nähtävää: kaunis Royal Pavilion, jonka puutarhassa ehdin kyllä pyöriä nauttimassa kukkien värien ja tylsän harmaan taivaan välisestä kontrastista, sen lisäksi muutama museo kuten esimerkiksi Brighton Museum and Art Gallery, ja esimerkiksi The Lanes-kadut kauppoineen ja kahviloineen.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Luultavasti kaikista suosituin kohde turisteille on Brighton Pier, tuo uusi palaneen tilalle rakennettu kompleksi, jonka ääni- ja valomaailmasta tuli mieleen täkäläiset feriat. Vaikka sinällään ymmärrän tuon pelihallin ja tivolin ja herkkukojujen kombon viehätyksen, mua lähinnä ahdisti tuollaisessa ilmapiirissä. Kävinkin ottamassa pakolliset ennustukset (olenhan vanha Big-elokuvan fani) Zoltar-koneelta ja katsomassa paikan, mutta en lopulta jäänyt edes churroille – joita paikan päällä mainostettiin jonain kevyenä terveysruokana. No, kaikki on kai suhteellista…

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Matka oli siis mainio irtiotto kotoa. Toki kävi vähän niin kuin pelkäsin: monessa paikassa sydämestä pisti, kun mietin miten innoissaan pojat olisivat olleet – juuri Pieristä, tai Seven Sistersistä, tai Brightonin suuresta SeaLifestä. Kotimatka oli vaiherikas, koska päivää ennen paluutani oli yksi kolmesta Gatwickiltä Gibraltarille lentävistä lentoyhtiöistä mennyt konkurssiin ja minun Easyjet-lennolleni oli myyty viimeisiä paikkoja vaatimattomaan tuhannen punnan hintaan. Lento oli muista syistä pari tuntia myöhässä ja Gibraltarille – jonka kiitorata on 1,8 km pitkä ja alkaa ja päättyy mereen – oli ristituulten takia niin vaikea laskeutua että jouduttiin ensimmäisellä yrityksellä nostamaan nokka viime metreillä takaisin ylös ja kiertelemään Marokon päällä. No, lopulta laskeuduttiin Iso-Britannian yhdeltä alueelta toiselle, rentoutuneena, onnellisena ja muistikortti täynnä kuvia.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

 

TRIPADVISOR-KOSTAJA

Olette saattaneet huomata, että olen ihminen joka tykkää analysoida. Voin keskustella loputtomasti ravintola-annokseni syvimmästä olemuksesta, suhtaudun ulkona syömiseen usein kuin sosiologiseen kokeeseen johon kuuluu oleellisena osana muiden ruokailijoiden ruotiminen (onko kyseessä ujot ensitreffit vai mököttävän avioparin 19. hääpäivän illallinen?) ja usein ruokani ehtii jäähtyä kun ensin se pitää valokuvata, arvioida annoksen asettelu, sitten maistella läpi kaikki ruoka-aineet ja tietenkin raportoida joka havainto seuralaisilleni. Joidenkin mielestä olen siis aivan fantastista, toisten mielestä taas aivan sietämätöntä seuraa ulkona syömiseen.

Nyt olen löytänyt täydellisen palvelun meille ylianalysoijille. Tripadvisor! Sen lisäksi, että saan mehustella ravintolaelämyksellä paikan päällä, pääsen vielä uudestaan kirjaamaan ylös kaikki yksityiskohdat ja antamaan vieläpä tähtiä kokemuksestani. Esimerkiksi ihanan pääasiassa syömiseen ja hieman myös juomiseen keskittyneen tammikuisen Sevillan-matkan jälkeen oli oikea jälkihekuma päästä kotona arvioimaan kaikki ne upeat ravintolat, joissa söimme viikonlopun aikana. Onhan näitä palveluita muitakin, siinä missä muut selaavat AirBnB:tä ehkä enemmän sisustusinspiraation perässä, minä tykkään lukea majoittajien saamia arviointeja. Tietenkin siinä on se ikävä puoli, että AirBnB:ssä arvioidaan myös asiakas – ei sen puoleen, mehän käyttäydymme aina esimerkillisesti.

Parasta tietenkin Tripadvisorissa on se, että siellä maksava asiakas saa todella äänensä kuuluviin. Kun mut suorastaan ryöstettiin espanjalaisessa kahvilassa, jossa kylmä kahvi (joka ei siis ollut mikään jääkahvi) ja rasvassa lilluvat taikinakikkareet maksoivat viisi euroa eikä mun valitusta tiskillä otettu kuuleviin korviin, sain suurta tyydytystä kun saatoin kymmenen minuutin päästä avautua Tripadvisoriin. Saivat yhden tähden, yllättäen. Jos ravintolassa joutuu oikeusmurhan uhriksi, saa kokemuksen jakamisesta koko maailmalle hieman lohtua. Tahdon luonnollisesti antaa reiluja ja rehellisiä arvioita, ja periaatteen naisena yritän ottaa huomioon aina olosuhteet sekä inhimillisten virheiden mahdollisuudet. Yleensä ravintolassa huonoa ruokaa voi kompensoida hyvällä palvelulla, tai toisin päin, mutta jos koko homma niin sanotusti kusee niin silloin jo maksuvaiheessa luonnostelen päässäni myrkyllistä Tripadvisor-arviotani.

Eräs todella viisas ihminen kuvaili itseään fraasilla ”mielipide joka asiaan, ei asiaa joka mielipiteeseen”. Saatan tunnistaa tästä itsenikin. Millaista olisikaan, jos ei tahtoisi pohtia puhkia jokaista ateriaa alkuruokasta jälkkäriin, vaan keskittyisi vaan tankkaamiseen. No varmaan tosi tylsää. Oikeastihan Tripadvisorista on ollut myös apua; joskus yksittäinen arvio paljastaa juuri sellaisen epäkohdan, joka itseäni ärsyttäisi varmasti, toisinaan kokonaiskuva kertoo jo paljon paikan tasosta. Salaa kyllä välillä ikävöin matkustelua 15 vuoden takaa, jolloin Lonely Planet matkaopas oli kuin Raamattu, josta selattiin vinkit ja varoitukset, ja jos joskus eksyi off the beaten track, siis sellaiselle polulle jota tuossa rohkeille kokeilijoille suunnatussa Lonely Planetin sektorissa ei oltu edes suositeltu, tunsi itsensä todelliseksi pioneeriksi. Nyt netin kautta on helppo löytää pienet ja paikalliset paikat, toisaalta samalla tavalla monet hyvin varjellut salaisuudet tulevat ilmi suurelle yleisölle. Koska nyt on aikomus taas aktivoitua reissaamisessa, saa tänne paljastaa omat suosikkisovellukset ja ne sivut, joita itse selaa ennen lomaa!

 

VIIKON PARAS PÄIVÄ

IMG_3821

En nyt ole aivan varma, mikä se oma suosikkipäivä oli Suomessa, saattoi nimittäin olla silloinkin perjantai. Mutta Espanjassa, Espanjassa se on satavarmasti perjantai. Perjantaissa on suuren urheilujuhlan tuntua, kun Käytännön Miehen paikoittain varsin pitkältä tuntuva työviikko tulee maaliin, edessä on kaikkea kivaa ja lapsetkin ovat ehtineet neljässä päivässä asettua arkirytmiin, joka totta kai laitetaan viimeistään perjantai-iltana ihan läskiksi.

Vaikka makeaa syödään täällä joka päivä, aamupalachurroina, välipalajäätelönä tai ihan muuten vaan, niin perjantai on virallinen karkkipäivä jolloin paikallisessa karkkikaupassa Don Caramelossa on kolme hyvin harrasta pikkupoikaa valitsemassa pusseihinsa täsmälleen saman verran irtokarkkeja – viisi senttiä kappale. Limaksi sulavat namit, ravintoarvoiltaan nollaa lähentelevät maissisipsit ja vesipullot kassissa mennään rannalle, jossa hiekkaleikkejä enemmän kiinnostaa vertailla karkkipussien sisältöä ja vaihdella näitä vähän ällön hiekkasia herkkuja.

Perjantain perinteisiin on vakiintunut myös päivällinen paikallisessa pihviravintolassa. Kasvissyöjälle ainoa vaihtoehto on provoleta-juusto, uunissa sulatettu noin 3000 kalorin annos yrteillä ja öljyllä maustettua mömmöä johon dipata leipä. Lapset rakastavat pihvejä, enkä niiltä henno kieltää, vähän aneemisia kun ovat, raukat. Ja aina kun istumme aukion laidalla siinä kantapaikassa, tapahtuu se, mitä aina ajattelin elämän olevan kun asumme Espanjassa: Aikuiset juovat lasin viiniä ja napsivat tapaksia kaikessa rauhassa kun lapset juoksevat pitkin aukiota muiden läheisessä ravintoloissa ruokailevien perheiden lasten kanssa. Ah, perjantai – onneksi jo huomenna!

IMG_3832IMG_3846IMG_3829