AMURIN TYÖLÄISMUSEOKORTTELI

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Tampereella on varsin laaja ja monipuolinen museovalikoima aina Sara Hildenin vaihtuvista, yleensä hyvin ajan hermoilla olevista taidekattauksista vakoilumuseoon, mutta mulle – noin omaa historiaani ymmärtääkseni – merkittävin on varmasti Amurin kaupunginosassa sijaitseva Amurin työläismuseokortteli, joka kertoo työväen arjesta Tampereella yli 150 vuoden takaa. Sekä mun isäni että isoisäni ovat kasvaneet Amurissa ja käsittääkseni isoisä tällaisessa puutalokorttelissa, joita Amurin alueelle oli ilmestynyt 1800-luvun puolivälistä alkaen teollistumisen ja työvoiman tarpeen myötä. Oman isäni lapsuus oli tietenkin 50-luvulla jo urbaanimpi, mutta kun kumpikaan suvun miehistä ei ole enää kertomassa näitä tarinoita, olen iloinen että kivitalojen keskellä on säilynyt yksi aikansa ilmiö.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Me vierailtiin Amurin työläismuseokorttelissa kesäkuussa, jolloin koronatilanne oli hetkeksi rauhoittunut. Tällainen ulkomuseo olikin miellyttävä konsepti, varsinkin kun eri vuosikymmenten asumismuotoja sekä elämäntapaa ilmentävien asuntojen sisustusta ei saa lääppiä (vaikka välillä teki mieli). Työläiskorttelin muuttaminen museoksi alkoi 1950-1960-lukujen vaihteessa, ja vuoden 1973 asunto on ainoa alkuperäinen; sen jälkeen museokorttelin asuntoja on palautettu omaan tyyliinsä vuosikymmen kerrallaan, mahdollisimman huolella kunkin aikakauden tyyliä vaalien. Erityisen vaikuttava on 1970-luvulla rakennettu yhteissaunojen edustaja, jonka kolkko tyyli teki vaikutuksen. Tampere on toki muutenkin erinomainen saunakaupunki, onhan siellä Rauhaniemen kansankylpylä ja Rajaportin yleinen sauna.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Asuntojen ovilta löytyi esimerkkiasukkaiden kertomuksia, jotka sisälsivät aika karujakin huomioita ajalta, jolloin työväen lasten oli seurattava vanhempien jalanjälkiä ja unohdettava opiskelu, ja ajalta jolloin yli 50-vuotiaaksi oli huomattavan harvinaista elää. Mutta olisinhan surkea moderni ihminen jollen kuitenkin nostalgisoisi tätä mariekondonkin kateelliseksi tekevää askeesia: ei mitään turhaa. Laadukkaita, huolella käsin tehtyjä tavaroita ja vaatteita, arvokkaita materiaaleja, minimalismia. Jos etsisin sisustusinspiraatiota, tulisin enemmin Amurin työläismuseokortteliin kuin menisin Asuntomessuille.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Myös 10-vuotias piti ulkomuseosta ja etenkin bongaili innolla opaskylttien mielikuvitusperheistä tuttuja nimiä – aika monta luokkakaverien kaimaa löytyi 1800-luvun lopustakin. Eri vuosituhannella syntyneelle lapselle monen tavaran tarkoitus oli ihan mysteeri, mutta toisaalta kun kerroin että meidän sukumme juuret ovat ihan konkreettisesti myös täällä, alkoi lapsi kiinnostua kotoa löytyvistä valokuvista. Iso osa niistäkin Amurin kortteleissa.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Suosittelen Amurin työläismuseokorttelissa käyntiä oikeastaan kaikille. Se on helppo ja kansantajuinen kohde, joka tuo historian kirjaimellisesti käsien ulottuville. Jos haluaisin myös jotain potkua minimalistiksi ryhtymiseen niin täällä löytää itsensä kyseenalaistamasta sitä, onko aivan kaikki kehitys ollut meille hyväksi (vaikka todettakoon, että museon yhteydessä on ihana kahvila Amurin helmi sekä pieni museokauppa jossa on kaikkea söpöä menneiden aikojen peltilelua ja muuta, joten well, eihän sieltä tyhjin käsin eikä vatsoin lähdetty).

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Sisään pääsee ilmaiseksi museokortilla, totta kai, ja muutenkin sisäänpääsy on hyvin kohtuuhintainen 8 euroa aikuisilta ja 3 euroa lapsilta. Tämä Tampereen ulkoilmamuseo on auki vielä syyskuun 6. päivään asti, eli jos harrastat kotimaanmatkailua niin ehdit ihan hyvin piipahtaa, kunhan et mene maanantaina. Itse suosittelen ainakin kaikille jotka tykkäävät kultaisista kehyksistä, kauniista tapeteista, upeista kaakeleista ja helpostilähestyttävästä kertauksesta siihen, miten lyhyessä ajassa Tampere, ja Suomi, on kehittynyt nykyiseksi moderniksi digimaailmaksi.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Ei kovin kaukana Amurista sijaitsee Näsinpuisto (jossa olen ensin lapsena syöttänyt sorsia ja oravia isäni kanssa ja sitten isompana juonut monta kertaa pussikaljaa ja samalla kuunnellut Särkänniemen kiljuntaa, suosittelen melkein molempia aktiviteetteja, sekä nykyään aivan ihastuttavaa urbaania Mältinrannan uimapaikkaa puiston toisella laidalla). Näsinpuiston päältä löytyy ”Näsinlinna”, joka on vasta joitain vuosia sitten uudistettu ja avattu nyt yleisölle niin museo Milavidan kuin samannimisen kahvilan muodossa. Peruskorjattu Näsinlinna onkin upea, ja voisin pitää siellä vaikka häät  – kun nyt löytyisi ensin joku Milavidan alkuperäisten asukkaiden kaltainen rikas tehtaanomistaja!

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Jos samana päivänä vierailee molemmissa kohteissa, saa upean käsityksen siitä miten elivät samoina aikoina Finlaysonin tehtaan omistajat kuin sen työntekijät. Kontrasti on aika huikea. Milavidassa on useampi huone ehostettu entiselleen, vaikuttavia ja dramaattisia sisustuselementtejä myöten, ja paikan päällä on myös ehkä lievästi pelottavia vahanukkeja – joiden trendikkäät pitsipaidat olisin voinut viedä mennessäni (muutun selvästi kleptomaaniksi tällaisissa museoissa, missä on marmoria ja kultaa käsien ulottuvissa!).

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Milavidassa on pysyvän, von Nottbeckien suvun tarinaa ja elämäntyyliä heijastelevan näyttelyn lisäksi vaihtuva näyttely; tällä kertaa kesäkuussa se oli käsilaukuista ja täytyy sanoa, että ihan hirveän kiehtovaksi en sitä kokenut. Rakennus itsessään on mitä kaunein ja von Nottbeckien kosmopoliittisuvun tarina mielenkiintoinen, mutta mikään museospektaakkeli Milavida ei ainakaan toistaiseksi ole. Onneksi on museokortti, jonka avulla voi ohittaa tässä tapauksessa 8 euron pääsymaksun ja ilmaiseksi käydä kiertämässä yläkerta (ja sitten maksaa itsensä kipeäksi alakerran kahvilassa, jossa hinnat oli selvästi omistavalle luokalle toisin kuin Amurin työläismuseon duunarikahvilassa – mutta miellyttäviä paikkoja molemmat, omilla tunnelmillaan!).

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Tässä siis museoraportti Tampereelta. Toivottavasti pääsen taas pian möyryämään läpi Mansen museoita – omia suosikkejaan saa suositella kommenttikentässä!

MAHA TÄYTEEN MANSESSA

Todettakoon heti kättelyssä, että nyt en ole kirjoittamassa mitään ”Tampereen parhaat ravintolat”-postausta. Kyse on enemmänkin siitä kattauksesta, johon kesäkuisella Tampereen-visiitillä tutustuin eikä kovin vertailukelpoisesta otannasta. Esimerkiksi kun luin Meriharakan Tampereen herkutteluista, iski hurja annoskateus ja suoranainen pakko lähteä taas parin tunnin Onnibussi-matkan päähän nautiskelemaan entisen kotikaupunkini kukoistavasta ruokakulttuurista. Suurimman osan vinkeistä olin bongannut Emmi Nourgamin Instan puolelta ja sain vielä omaan Instagramiin runsaasti vinkkejä, etenkin kukkakaaliwingsien osalta (Hoaxin vegaanimättöjä ja vähemmän vegaanisia Siipiweikkoja suositeltiin). Tässä siis meidän aterioinnit:

PLEVNA

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Finlaysonin teollisuusalueella iät ja ajat olemassa ollut Plevanahan on osa kulttuurihistoriaa (ja se näkyy myös sisustuksessa, ruokalistassa ja henkilökunnan vaatetuksessa – älkää antako lievän korniuden hämätä!). Plevna oli yksi mun ja isäni kantapaikoista, jossa etenkin talvisin käytiin lämmittämässä sielua ja ruumista ihanalla lohisopalla tai silakkapihveillä. Eläinperäisiin proteiineihin painottuva panimoravintola oli mun ja esikoisen ensimmäinen käyntikohde kun saavuttiin nälkäisinä Tampereelle. Lasten lista on kattava eikä edullisin, ja se koostuu pitkälti perinteisistä nakeista, lihapullista ja kananugeteista mutta hieman paranneltuina versioina. Lapsi otti lehtipihvin, josta piti erittäin paljon – itse en ollut oikein vakuuttunut lihasta joka oli näin leikkausavustajana toimineen näkökulmasta hieman sitkeää. 10-vuotias kuitenkin tykkäsi jopa maustevoista, joten todettakoon että lapsikävijöille Plevna on yhä erinomainen kokemus. Itse söin poikkeuksellisesti kasvisburgerin (eli liki 17 euron annos ”Eevan vegeburger”), ja se ei valitettavasti mennyt ihan maaliin. Ateria oli tuhti, ja oikeastaan voisin olla ruoasta täysin eri mieltä jos se olisi syöty joskus sydäntalvella eikä keskellä kesän toistaiseksi ainoita helteitä. Palvelu oli ihanan tamperelaista ja mutkatonta ja joustavaa, ja lapsi kiitteli erikseen valtavaa limsaa.

VOHVELIKAHVILA

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Tunnustan heti, että mulla on henkilökohtaisia kytköksiä Vohvelikahvilaan (siihen Ojakadun pieneen, aitoon, alkuperäiseen ja ainoaan oikeaan ”Vohveliin”) eli olen kovasti puolueellinen. Sen lisäksi söin kuvassakin esiintyvän vohvelin ilmaiseksi, joskaan en näkyvyyttä vastaan vaan kun olin hieman nostellut pakastinta kynnyksen yli, periaatteessa siis raskasta fyysistä työtä vastaan. Mutta asiaan: Vohvelikahvila on ihana. Se oli tuttu instituutio mulle lapsuudessa (kävin ala-astetta vieressä ennen sijainneessa Steiner-koulussa) ja lempipaikkoja jo ennen kuin kahvilan vetovastuuseen siirtyi rakas perhetuttu. Onhan meillä kotonakin vohvelirauta, mutta se ei koskaan maistu samalta kuin Vohvelikahvilassa. Kausivohvelit ovat yleensä varma valinta (sen perinteisen hillovohvelin lisäksi) ja nyt Tampereella ollessani lääkitsin kaameaa kankkustani makealla vuohenjuustovohvelilla, jossa vuohenjuuston, kermavaahdon ja viikunahillon hieman perverssi kolmiodraama vahvisti mut takaisin elävien kirjoihin kun olin ensin monta tuntia luullut kuolevani. Tämä on muuten mitä kätevin taukopaikka jos on liikkeellä lasten kanssa ja jumissa viereisessä Pikku Kakkosen puistossa. Vahva suositus!

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

MUUSA

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Olin nähnyt useammankin somevaikuttajan herkuttelevan Tampereen uudistettuun Olympia-kortteliin perustetun Muusan Bang Bang kukkakaaliwingseillä, ja nämä olivat mun ”pakko saada”-listan ykkösenä. Annos oli saavuttanut mun makunystyröillä jo lähes eeppiset mittasuhteet, eikä tuottanut pettymystä! Herkuttelin lähes koko alkupalalistan läpi kaverini kanssa, joskin tällä kertaa ruokailu oli siirretty Muusan yläkerran ”kattoterassille” ravintola Puutarhaan, joka ei ehkä ole mikään paras optio jos tahtoo keskittyä vain syömiseen mutta on kyllä kiva yhdistelmä erinomaista ruokaa ja kesäistä bileidenvirittelyä. Kun mä olen viimeksi tuossa Satakunnankadulla sijaitsevassa kompleksissa vieraillut se oli vielä vähän nuhjuinen hotelli Pinja, joten ravintolan, kattoterassin ja keikkapaikan luoma kasvojenkohotus teki vaikutuksen. Palvelussa olisi petrattavaa: ymmärrän suosion ja kiireen, mutta etukäteen oli varoiteltu hitaasta ja vähän poissaolevasta palvelusta, ja valitettavasti se piti samalla tavalla paikkansa kuin ruoan erinomaisuus. Mutta siitä ruoasta: tilasimme pöytään mausteisten kukkakaalifrittereiden lisäksi pistaaseilla ja mansikoilla ryyditettyä burratajuustoa, friteerattuja timjami-risottopalloja, nuudelilla ja tofulla täytettyjä kesärullia sekä spelttileipää ja muhammaraa sekä halloum-melonivartaat. Parasta kaikessa oli ihanat soossit, joiden seuraksi olisi suonut tarjoiltavan talon puolesta vähän lisäleipää – nyt nolotti kaapia lautasia lusikalla. Hinta-laatusuhde oli mun mielestä kohdallaan, vaikkei tämä missään nimessä mikään halpa keikka ollutkaan. Kesärullat olivat vähän aneeminen esitys mutta burrata-annos, kukkakaalit ja ne Primavera Arancini-pallot olivat kaikki niin helvetin hyviä että annan anteeksi yhden vähän heikomman (ja silti ihan maukkaan) annoksen. Ehdottomasti uusintakäynnin arvoinen kohde!

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

VALKOINEN PUU

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Keskustorilla sijaistevassa Valkoinen Puu-kahvilassa piipahdin pikaisella aamupalalla kuultuani paikan suussasulavista, amerikkalaistyylisistä kakuista. Luojan kiitos en asu tämän kahvilan vaikutuspiirissä, sillä muuttuisin itsekin ihmisjuustokakuksi jos saisin joka päivä kuolata lasivitriinin herkkuja. Oli kamalan vaikea valita mitä ottaa, joten tylsänä ihmisenä otin sitten kaiken maailman snickerskakkujen ja kesäbritojen keskeltä ihan vaan porkkanakakkua. En haluaisi kutsua mitään ruokaa syntiseksi, koska syöminenhän on iloinen aihe eikä ansaitse tulla sheimatuksi, mutta nämä kakut. Oijjoi. Oli siellä jotain suolaista ja smoothiekin maistui ihan hyvältä mutta herranen aika ne kakut.

PIZZERIA LUCA

Viimeiseksi ateriaksi tällä reissulla jäi kiireessä valittu Pizzeria Luca keskustan Frenckellin aukiolla, joka on muuten saanut joskus arvonimen ”Pohjois-Euroopan paras pizza”. Kehtaan olle tästä kovasti eri mieltä, vaikka paikka itsessään oli sympaattinen, italialaisten pyörittämä ja erityisesti taikinallaan ylpeilevä ristorante. Ehkä meillä kävi vain huono tuuri, kun erityisesti mun Margherita oli sinällään kunnioitettavasti yhtä aikaa sekä palanut että raaka. Valitettavasti se legendaarinen taikina ei päässyt oikeuksiinsa löysänä ja venyvänä purkkana ja vastaavasti, vaikka hiilloksesta pidänkin, niin nyt oli pizzalla liian pahat palovammat. Kun pizzojen hinnat liikkuvat lähempänä kahtakymppiä kuin kymppiä, on odotukset aika korkealla ja nyt lähdettiin lapsen kanssa harmitellen kun ei tajuttu mennä parin korttelin päähän Sitkoon. No, aina ei voi voittaa!

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

#MINILOMA MANSESSA

img_9127

DCIM100MEDIA

Syksy on ollut vähän pitkä. Meidät on ilmeisesti hemmoteltu piloille kun heti ilman viiletessä ja iltojen pimetessä kaikki alkavat kiukutella – ja kelle sitä muulle kiukuttelisi kuin perheenjäsenille. Jokaisella pojalla tuntuu olevan meneillään vähän vaikea vaihe, yksi puree, yksi viisastelee ja yksi ulvoo. Tuntui, että tarvitaan pieni pako arjesta. Mieluiten oltaisiin tietty lähdetty Espanjaan, mutta kalenterissa ei ollut tilaa kuin vuorokauden irtiotolle, eikä rahatkaan riittäneet kovin kauas. Onneksi on Onnibus, jolla menopaluu tällä kokoonpanolla maksoi 21 euroa (pojat olisivat halunneet junalla koska leikkivaunu, äiti kielsi koska 59 euroa meno-paluu – pitäkää säästölippunne, me halutaan perhelippu takaisin!). Cumulus oli lähettänyt kesällä kutsun viettää yö hotellissa, joten nyt tartuimme siihen tyytyväisinä.

img_9008img_9055

Mitään erityistä ohjelmaa meillä ei ollut suunniteltuna. Liikuimme oikeastaan koko ajan alle kahden kilometrin säteellä, Koskipuistossa sijaitsevan hotellin ja linja-autoaseman lähellä. Olimme kyllä suunnitelleet retken ihanaan Rullaan, mutta siellä olikin ovet kiinni – onneksi tarkastin tämän ennen kuin raahasin joukkueen Finlaysonille. Mähän olen täysverinen tamperelainen, joten Tampereen-visiitteihin kuuluu aina oleellisena osana perhetuttujen ja muiden tärkeiden ihmisten tapaaminen, ja nytkin sain nauttia itseäni vähän vanhempien ja paljon viisaampien naisten seurasta, ja avusta poikien kanssa.

img_9076img_9083

Lapsiperheen kannalta hotellin sijainti oli täydellinen, sillä suoraan ovesta ulos astuessa edessä oli kaikkien alle kouluikäisten eldorado, Pikku Kakkosen puisto. Lapset olivat innoissaan kuin eivät olisi ennen kiipeilytelineitä nähneetkään ja 21 Tampereen tunnista Pikku Kakkosen puistossa vietettiin neljä. Tampereella on tietysti paljon muutakin tehtävää ja nähtävää, mutta tämä riitti kyllä tälle reissulle loistavasti. Tampereen ravintolatarjonta näytti ihan älyttömän houkuttelevalta, mutta tällä jengillä en kehdannut mennä kuin Vohvelikahvilaan, joka on aina yhtä ihana. Keskimmäinen julisti ennen lähtöä lounaaksi nautitun hillovohvelin uudeksi lempiruoaksi, joka oli kuulemma parempaa kuin kakku. Siitä ei juuri kohteliaisuudet parane.

img_9093img_9074

Pojista parasta oli juosta pitkin käytäviä (onneksi oltiin hiljaisena arki-iltana) ja hotelli aamupala. Kasvissyöjän lapset söivät pekonia meetvurstilla ja fiilistelivät pullaa, nakkeja ja frozen yoghurtia…aamiaisella! Mä tarjosin liikemiehille aamiaisviihdykettä juoksemalla pöydän ja buffetin väliä, onneksi ehdin lopuksi hakea itselleni lautasen kevätkääryleitä ja hedelmäsalaattia. Mä olin tosi kiitollinen siitä, että huoneessa näkyi lastenohjelmat ympäri vuorokauden, paitsi sitten kun luotin liikaa piirrettyjen lumoavaan voimaan niin kuopus näppäränä poikana avasi lukitun oven, kipitti hissille ja ajoi yksikseen aulaan istuskelemaan samalla kun autoin keskimmäistä kenkien kanssa.

img_9119img_9113

Kotimatkalla bussi hajosi sopivasti keskelle Mannerheimintietä kilometri ennen Kamppia, mutta pojille täytyy antaa kiitosta suuresta seikkailuhengestä. Ihan samalla tavalla sitä kiukuteltiin ja komennettiin vaikka oltiinkin leppoisassa Hämeessä, mutta onneksi tyypit eivät jääneet märehtimään sitä vaan olivat fiiliksissä bussimatkoista (keskimmäinen on varsin kätevä mainos kun huutaa aina tavalliseen joukkoliikenteeseen joutuessaan että TAHDON ONNIBUSSIIN!), eksoottisesta hotelliyöstä, ihanilta täti-ihmisiltä saadusta huomiosta sekä suolatikuista. Ens kerralla vähän pidemmällä kaavalla, vanha kotikaupunki.