RAKKAUDESTA RUOKAKAUPPOIHIN

Jo ihan tavan turistina mun lempiasioita matkoilla on ollut kierrellä paikallisissa ruokakaupoissa. Pidän kyllä kovasti colmadoista ja muista kulmakioskeista sekä kauppahalleista ja markkinoista, mutta oikein erityisesti rakastan marketteja. Tämä juontaa juurensa varmasti johonkin lapsuudentraumaan: meillä ei ole koskaan ollut autoa, joten jokainen visiitti Prismaan tai Citymarkettiin on ollut täynnä juhlan tuntua. En siis vitsaile nyt. Jo Suomessa voin käyttää helposti koko päivän kierrellen hyllyjen välissä valikoimaa fiilistellen, ja eksoottisilla ulkomailla tämä riemu erilaisista tuotteista on suorastaan satakertainen. Kun pääsin ensimmäistä kertaa eksymään Wal-Martiin Kaliforniassa, oli paikallinen emäntäni suorastaan huolissaan mielenterveydestäni. Ei kai kukaan voi olla oikeasti noin innoissaan ruokakaupasta?

ASDA

Lähes aina tuliaiset maailmalta liittyvät ruokaan. Koska olen onneton kokki, jätän yleensä mausteet kauppaan mutta santsaan öljyjä, herkkuja, kaikenlaista kuivattua ja öhm joskus viinejä. Usein valitsen tuotteet pakkauksen enkä sisällön perusteella, kaikenlainen paikallisuuteen viittaava uppoaa tähän turreen täysillä. Väli-Amerikasta toimme aikoinaan puolen rinkan verran kauniita peltisiä Faros-savukkeiden rasioita – niin kauniita, ja nyt harmittaa ettei enää yhtään ole tallessa. Etelä-Afrikasta toin peltirasioissa kahvia ja teetä, olkootkin että niiden afroteemaa voisi hieman paheksua kulttuurisen omimisen kontekstissa. Toreilta ja markkinoilta mukaan päätyy lähes aina jotain paikallisten tuottajien ja käsityöläisten tekeleitä, ja muuttaessa kotoa löytyikin melkoinen kokoelma erilaisia peltisiä tai savisia koriste-esineitä, Día de los Muertos-krääsää sekä uskonnollisia ikoneita. Ateistiperheemme keräilee rukousnauhoja, patsaita ja muita eri uskontojen symboleita.

ASDA2

Vaikka olemme olleet yhteensä jo yli puoli vuotta täällä Espanjan eteläreunalla, on ruokakaupassa käyminen yhä yksi lempiharrastuksiani. Tai oikeastaan ainoa harrastus. Perheenäidille tietenkin kovin kätevää, että sattuu suhtautumaan ruokaostoksiin näin intohimoisesti. Ajattelin ensin käydä läpi nämä arkiset lempipaikkani yhdessä postauksessa mutta ehei, päätinkin käydä läpi jokaisen kolmesta vakiokaupasta yksi kerrallaan! Varoitan siitä sitten etukäteen – voi nimittäin olla etteivät kaikki muut suhtaudu ruokakauppoihin ihan samalla kiihkolla. Tämän postauksen kuvat ovat Skotlannista, jossa meidän lyhyen Skotlannin elämisen aikana tuppukylän ainoa todellinen viihdyke oli ympäri vuorokauden auki ollut ASDA, jonne pakenin usein viettämään ”omaa aikaa”. Taisin tehdä suurimman osan sen matkan shoppailuistakin ASDAsta, josta löytyi todella hienoja takkeja ja kenkiä. En ole tosiaankaan mitenkään merkkiorientoitunut.

ASDA3

Joten jossain vaiheessa aion mennä pyörimään meidän (koska siis mehän suorastaan omistamme ne…) ruokakauppoihin kameran kanssa. Ehkä jonkun toisenkin matkoilla pakollinen pysähtymispaikka on paikalliset marketit ja markkinat. Pakko myöntää, että harrastan ulkomailla myös sitä sopimatonta ostoskärrykyyläystä ja yritän sitä kautta tehdä empiiristä tutkimusta siitä, mitä paikalliset syövät. Espanjassa keskeisessä osassa ovat tähän asti olleet jättipakkaukset vettä ja Coca-Colaa, vesimelonit sekä ilmakuivattu kinkku. Ehkä ensi kesänä taas S-Market tuntuu yhtä jännittävältä?

Asda1

VIIKON PARAS PÄIVÄ

IMG_3821

En nyt ole aivan varma, mikä se oma suosikkipäivä oli Suomessa, saattoi nimittäin olla silloinkin perjantai. Mutta Espanjassa, Espanjassa se on satavarmasti perjantai. Perjantaissa on suuren urheilujuhlan tuntua, kun Käytännön Miehen paikoittain varsin pitkältä tuntuva työviikko tulee maaliin, edessä on kaikkea kivaa ja lapsetkin ovat ehtineet neljässä päivässä asettua arkirytmiin, joka totta kai laitetaan viimeistään perjantai-iltana ihan läskiksi.

Vaikka makeaa syödään täällä joka päivä, aamupalachurroina, välipalajäätelönä tai ihan muuten vaan, niin perjantai on virallinen karkkipäivä jolloin paikallisessa karkkikaupassa Don Caramelossa on kolme hyvin harrasta pikkupoikaa valitsemassa pusseihinsa täsmälleen saman verran irtokarkkeja – viisi senttiä kappale. Limaksi sulavat namit, ravintoarvoiltaan nollaa lähentelevät maissisipsit ja vesipullot kassissa mennään rannalle, jossa hiekkaleikkejä enemmän kiinnostaa vertailla karkkipussien sisältöä ja vaihdella näitä vähän ällön hiekkasia herkkuja.

Perjantain perinteisiin on vakiintunut myös päivällinen paikallisessa pihviravintolassa. Kasvissyöjälle ainoa vaihtoehto on provoleta-juusto, uunissa sulatettu noin 3000 kalorin annos yrteillä ja öljyllä maustettua mömmöä johon dipata leipä. Lapset rakastavat pihvejä, enkä niiltä henno kieltää, vähän aneemisia kun ovat, raukat. Ja aina kun istumme aukion laidalla siinä kantapaikassa, tapahtuu se, mitä aina ajattelin elämän olevan kun asumme Espanjassa: Aikuiset juovat lasin viiniä ja napsivat tapaksia kaikessa rauhassa kun lapset juoksevat pitkin aukiota muiden läheisessä ravintoloissa ruokailevien perheiden lasten kanssa. Ah, perjantai – onneksi jo huomenna!

IMG_3832IMG_3846IMG_3829

VIINISTÄ JA VIINASTA

Luin lauantaina Ylen artikkelin kuopiolaisesta ensiavusta. Ei kuulostanut kovin hauskalta – en nyt odottanutkaan mitä Teho-osasto-tv-sarjan tyyppistä jännitysnäytelmää, mutta kai sitä toivoisi että alkoholilla ei olisi ihan niin isoa osuutta ensiavun arkeen. Vaikka tiesin sen kyllä omastakin kokemuksesta: olen ollut vappuna itse migreenikohtauksen takia ensiavussa, samoin mahakipuisen miehen seurana kesän vilkkaimpana viikonloppuna. Silloin me selvin päin olleet olemme kyllä olleet vähemmistö. Toisaalta olen myös tutustunut espanjalaiseen ensiapuun yhtenä kesän suurimmista juhlapäivistä; lauantaina, jota voisi verrata meillä vaikka vappuaattoon. Meidän lisäksi paikalla oli keskiyöllä kaksi muuta potilasta. Joista kumpikaan ei ollut kännissä.

Vitsailen viininjuonnillani aika paljon täällä blogissa ja aina välillä mietin, kuinka tosissaan heittoni drinkintarpeesta otetaan. Noin tilastojen ja totuuden vuoksi, juon keskimäärin viikossa kolmena iltana viiniä tai otan lasin skumppaa. Se itseasiassa kuulostaa itsestänikin aika paljolta, vaikka määrät ovat kaukana mistään Audit-testissä hälyttävistä annoksista. En kuitenkaan ole koskaan kotona humalassa, en hiprakassa, korkeintaan astetta hilpeämpänä kun olemme skoolanneet jonkun juhlan kunniaksi tai olen syönyt hyvän aterian (johon voi kuulua tai olla kuulumatta viiniä). Minulla ei ole erityisempiä lapsuudentraumoja aikuisten alkoholinkäytöstä ja varmaan siksi suhtaudun siihen yleisesti aika rennosti: kunhan lasten perusturvallisuus ja aikuisten toimintakyky säilyy ei oluita tai viinejä tarvitse laskea desimitan kanssa että pysytään Ilta-Sanomien galluppien suosituksissa.

Yksi asia kuitenkin, mistä pidän ihan hirveästi Espanjassa, on suhtautuminen alkoholiin. Epäilemättä myös Espanjassa on alkoholisteja ja kansanterveydellisiä ongelmia siihen liittyen, mutta yleinen ilmapiiri on suvaitsevainen ja sosiaalinen. Alf Rehn kirjoitti Facebookissa viikonloppuna kokemuksistaan Kööpenhaminassa, jossa leikkipuistossa juotiin keskellä päivää olutta. Siis aikuiset, lastensa kanssa olevat ihmiset, eivät yöllä keinuille kokoontuneet teinit. Eikä varmasti se bissenjuominen ole ollut pääasia (vähän koomiseltahan se kuulostaisi, ”pakko saada bisse, vienpä lapset leikkipuistoon”). Eikä alkoholi ole mikään itseisarvo ja monta mukavaa, rempseää ja hulvatontakin absolutistia tuntien tiedän, että alkoholiton elämä on oikein hyvä vaihtoehto. Mutta Espanjassa olut tai lasi viiniä on usein oleellinen osa ateriaa eikä kukaan katso kulmien alta, vaikka samassa pöytäseurueessa olisi alaikäisiä.

Koska omaan kuplaani kuuluu lähinnä ihmisiä, joilla on alkoholinkäyttöön mutkaton, terve (ja jopa elitistinen) suhtautuminen; harrastetaan pienpanimotuotteita, hifistellään laatugineillä, tilataan viiniharvinaisuuksia netistä, olen pitkään kannattanut viinien vapauttamista ruokakauppoihin ja Alkon monopolista luopumista. Ja toivonut kulttuurista muutosta kohti eteläeurooppalaista tapaa, jossa lounaalla juotu olut ei automaattisesti ole merkki interventiota kaipaavasta ongelmasta. Nyt olen kuitenkin, osittain myös tuon Ylen artikkelin myötä, alkanut epäillä omaa liberaalia näkemystäni alkoholilainsäädäntöön. Sisäinen kepulaiseni epäilee, että enemmistön hallitusta ja hillitystä nautiskelusta huolimatta ei osa suomalaisista kestäisi henkistä vapautumista, eikä ihan konkreettista vapautumistakaan.

Vuoden päästä olen varmaan viisaampi sen suhteen, onko espanjalaisten juomakulttuuri yhtään sen sivistyneempää kuin Suomessa. Ulkopuolisena se saattaa hyvinkin näyttää vain kauniin, vapaamielisen puolensa ja piilossa on samanlaisia vakavia haittavaikutuksia kuin täällä pohjolassa. La Línea tarjoaa varsin mielenkiintoisen tarkkailupaikan, koska kyseessä on ehdottomasti yksi Espanjan köyhimpiä alueita. Olemme nähneet siellä jo mainoskampanjan, jossa puututaan teinien juomiseen, sekä joka päivä matkalla Gibraltarin rajalle kuljemme läpi kujan, jossa jo auringonnoususta alkaen istutaan terassilla kaljalla. Lupaan raportoida, onko Espanjalainen tapatissuttelu ja tinto de verano paljastaneet pimeän puolensa vai julistanko yhä lounaalla nautitun viinin ja rantaleikkien lomassa sipaistun bissen ilosanomaa.

eve-1071356_640.jpg
Kuva: Pixabay

PITKÄ KUIN PÄÄSIÄINEN

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Mulle varmaan bloggaamisessa vuosi on just sopiva aika. Sen jälkeen alan väistämättä toistaa itseäni: taas teki mieli avautua, että aijjai kun pääsiäinen ahdisti, en oo yhtään perinneihminen, kauheet paineet, lapset ei pääse ees virpoo kun oon niin laiska askartelija, omalla tyylillä hei. Onneksi en kuitenkaan avautunut, koska olikin tosi kiva pääsiäinen eikä edes haitannut että se oli pitkä. Ei musta vieläkään mitään leipomisvinkkien jakelijaa tule, poikien kerhossa istuttamat vehnänoraatkin (tai mistä minä tiedän mitä ne oli, ainakaan rairuohoa eivät olleet!) kuoli niin kuin puolessa päivässä meillä.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Vaikka pääsiäiseen kuului myös pakollinen essee ja työjuttuja, niin pääasiassa otin takaisin huonosti hoidettuja sosiaalisia suhteita. Ex tempore kylään kutsuttua illallisseuraa saatiin kahdesti, jopa niin että melkein kolme vuotta kotona ollut ruokapöytä levitettiin ensimmäistä kertaa kymmenen hengen kattausta varten. Kävin sillä brunssilla (joka jälkikäteen ajatellen ärsytti vielä entisestään; se oli ihan surkea!) ja syötiin anoppilassa pääsiäispäivällinen.

 

Yllätin itsenikin häärimällä keittiössä oikein kunnolla, ja olin suoranainen pääsiäisnoita kun lauantai-iltana viimeisillä voimillani piilottelin pääsiäismunia pitkin kotia ja piirsin vielä kaikki arkkitehdit, graafikot ja ties mitkä kuvataiteilijat kateellisiksi saavan vihjekartan pojille. 15 euroa pääsiäismunia ja 10 minuuttia toteutusta ostivat meille lisää lötköttelyaikaa sunnuntaiaamuna noin, öhm, kaksi minuuttia. Hyvä minä!

Ja voi että, eilinen se vasta kiva olikin! Pääsin kaupungille tapaamaan erästä koiraa (ja hänen oikein mukavaa omistajaansa), jonka pelastusoperaatiossa Espanjasta Suomen kautta Ruotsiin olin syksyllä mukana. Silloin tämä hurmaava podenco oli meilläkin yhden yön, pelkäsi meitä keittiön pöydän alla, ja nyt se kulki pitkin Aleksanterinkatua kuin olisi koko ikänsä vain reissannut suurkaupungeissa. Toki se herätti ansaittua ihastusta, mutta myös epäileviä katseita – muistutti nääs kovasti sitä koiraa, joka joutui muutamaksi päiväksi varkaiden kynsiin.

Kävimme myös lounaalla Katajanokalla uudessa EGG-ravintolassa ja annan tässä lyhyen ravintolakriitikin: päädyimme syömään ihan vaan kananmunia pääsiäisenä, koska paikka oli a.) auki b.) kiinnostava uusi tulokas c.) eläinystävällinen, ts. koirakaveri oli tervetullut kerjäämään pöydän alle ja d.) juuri sopivasti matkalla Viikkarin terminaaliin. Hinta-laatusuhde oli oikein kohdallaan, reilu kympin munakas jonka kaverina oli pala leipää ja jotain hieman hummusmaista levitettä. Myös kahvi tuli kaupan päälle ja se oli muuten erityismaininnan arvoista! Kasvismunakkaaseen kuului cheddaria, mausteista kvinoaa, kurpitsapikkeliä ja guacamolea. Jälkikäteen kuulin, että annosta olisi voinut vähän muunnella oman maun mukaan ja itse olisin jättänyt pois kvinoan, joka oli omituisen makeaa. Muuten tosi hyvät maut, mainiot raaka-aineet, korianteria ja mielenkiintoinen, lyhyt lista. Varmasti menen takaisin. Munamuija antaa arvosanaksi 8,5 ja se on hei tosi hyvin munakkaalle!

kasvismunakas-egg.jpg

Ja kun eläin- ja ihmisystävä oli saateltu satamaan niin ponkaisin ystävän kanssa kiertämään Etelä-Helsingin rantoja ja päätimme terapeuttisen puhumis- ja kävelykierroksen Löylyyn, jossa köyhät ritarit ja lasi rieslingiä jotenkin kruunasivat kaiken. Että tälle pääsiäiselle annan arvosanan 9+ ja odotan jo innolla seuraavaa: väliaikatiedot Espanjasta kertoivat vähän erilaisesta Semana Santasta.