SUNNUNTAIBRUNSSI: CAFÉ LASIPALATSI

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

En ole kovin usein tällä Suomi-lomalla huokaillut että no tää on just niin tyypillistä suomalaista, mutta myönnän sanoneeni sen tänään sunnuntaina kello 11 kun Kampin keskuksen yläkerran ravintolamaailma oli täysin autio. Tarjolla oli vain dumplingeja, mutta keho vaati kahvia ja aamiaisruokaa. Niinpä jätimme esimerkiksi Torrefazionen, joka ilmeisesti periaatteessa oli auki mutta ei kuitenkaan, väliin ja suuntasimme Narikkatorin toiselle puolelle klassiseen Café Lasipalatsiin, jonka sisäpihan ikkunoista oli kiva katsella kun ihmiset valloittivat kuun lopussa avattavan Amos Andersonin taidemuseon halkeilevia tiilivuoria.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Päädyimme siis testaamaan Café Lasipalatsin brunssin hieman vahingossa. Mikä iloinen sattumus, että paikassa oli tarjota brunssia (sen lisäksi vitriinistä löytyi herkullisia, hieman tuoreemman ja innostavamman näköisiä aamiaisannoksia ostettavaksi) ja paikan päällä oli vieläpä tilaa. Mikään itsestäänselvyys ei ole Helsingissä kävellä suoraan sisään brunssille ilman varausta. Hintapolitiikka oli ihan okei: omat mässäilyni maksoivat 19,50 euroa ja lapsiseuralaisesta sai maksaa euron per ikävuosi. En tiedä kuinka pitkälle lapsihinnoittelua sovelletaan; tuskin aina sinne 19 ja puoleen ikävuoteen asti. Kehuttakoon tässä välissä myös erinomaista kahvia, joka pehmeää ja herkullista.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Sitten alkaakin tämänkertainen tylytys. Olen nyt oppinut, ettei Helsingissä lähes millään brunssilla kannata haaveilla tuorepuristetusta mehusta joten laadukas tölkkimehu oli ihan okei. Mutta sitten nämä ruoat. Ne hämmensivät. En tosiaankaan ole yleensä less is more-nainen mitä tulee brunssitarjoiluun, mutta nyt kattaus oli suoraan sanoen omituinen, eikä kovin aamiaishenkinen. Aloin miettiä, söimmekö kuluneen viikon lounastarjoilujen jämiä: chevre-tomaattiravioleja kylmänä, kukkakaalicurrya saksanpähkinöillä (ennen puoltapäivää!) ja öhm, nachoja ja cheddarkastiketta?? Mitään punaista lankaa ei ruokavalikoimalla tuntunut olevan. Valikoimassa kasvis- ja liharuokien suhde oli OK (näin lakto-ovo-näkökulmasta, vegaaneille ikävämpi juttu) ja ruoat maistuivat ihan hyvältä, mutta olisin kaivannut painotusta aamupalapuolelle: esimerkiksi jogurttia tomaattikeiton sijaan, kananmunaa muuallakin kuin shaksukassa.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Jottei nyt mene ihan valittamiseksi niin todettakoon, että tahnat (hummus, tonnikalatahna ja muutama muu) olivat kiva lisä ja leipävalikoima oli maukas. Jälkiruokavaihtoehdot olivat oudot; brietä ja kuivakkaa brownieta sekä jäätelöä kastikkeineen – sitä emme päässeet kokeilemaan, sillä muilla ruokailijoilla kesti noin 20 minuuttia hakata puolidesiä umpijäistä jäätelöä lautaselleen ja minä en ala urheilemaan brunssilla. Ruokien esillepanossa olisi parantamisen varaa: nyt hedelmät (joista olisi ihan näön vuoksi voinut vaikka irrottaa tarrat) olivat tomaattikeiton kaverina (loogisempaa olisi ollut tarjota niiden kanssa vaikka sitä jogurttia), leivän päälle laitettavat tahnat ihan muualla kuin missä leivät olivat ja leipäpöydän luona taas orpoja krutonkeja ja siemeniä, jotka varmaan olivat tarkoitettu salaattien kaveriksi.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Café Lasipalatsin brunssi ei nyt ole mitenkään kaupungin huonoin, jos ei kyllä missään nimessä paraskaan. Omituisen kunnianhimoton ja sekava ollakseen moisen ravintolainstituution osa, mikä on sääli. Seuraavalla kerralla brunssin sijaan valitsen tiskistä smoothien ja tuorepuuroa tai täytettyä leipää, sillä nyt kattaus muistutti enemmän lounasbuffaa johon oli eksynyt pari croisanttia mukaan. Onneksi seura oli hyvää ja brunssin jälkeen pääsi itsekin Lasipalatsin pihalle laskemaan peppumäkeä.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

TURKURAKKAUS

Ei ole totta! Olimme kaksi yötä Turussa ja mulla ei ole sieltä kuin muutama valokuva – paitsi siis itse reissun pääkohteesta Muumimaailmasta josta kuvia on noin kuusituhatta, mutta Turusta… No, kuvailenpa sitten senkin edestä mikä hauska paikka tuo Turku on. Pitäisi varmaan käydä siellä joskus maaliskuussa niin en joka kerta haluaisi muuttaa tähän läntiseen paratiisiin. Olen aina vain yhtä fiiliksissä tuosta vanhasta pääkaupungista, joka näin lapsiperhevinkkelistä näyttäytyy hauskana, monipuolisena ja just sopivan kokoisena kaupunkina.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Vaikka en ole käynyt Turussa yhdessäkään joen varren monista kutsuvista ravintoloista enkä koskaan bailannut Dynamossa eikä tällä reissulla ehditty edes lasten rakastamaan Seikkailupuistoon niin SILTI olen taas sitä mieltä että Turku nyt vain on melkein parasta mitä Suomella on tarjota. Luulen, että kaikki se jo onneksi vähän niinkuin moukkamaiseksi muuttunut vittuilu turunmurteestakin on ollut vain kateutta, kun niillä on kiva kirkko, Ruisrock ja vielä linnakin.

Nyt meillä kävi monella tapaa mahtava munkki kun ensimmäiseksi kaupunkiin saavuttuamme saimme seuraksi mun rakkaan ystävän Helsingistä (!), joka nautti lentoemännän työsuhde-eduista eli yöpymisistä eksoottisissa kohteissa. Turussa siis, jos et vielä hoksannut. Kävimme lounaalla Pizzariumissa, johon rakastuin ensimmäistä kertaa Turussa mutta joka on sittemmin tuottanut useamman pettymyksen pääkaupunkiseudulla – kuten kaikki kunnon masokistit, tahdon silti antaa sille aina vain uuden tilaisuuden. Taas piti pettyä, hintaansa nähden oli kuivakkaa. Ei siis pahaa missään nimessä, mutta ei nyt ihan hinta-laatusuhde hienosäädettynä. Syy, miksi menimme alunperin Hansa-kortteliin (josta ei voi päästä ulos eksymättä ainakin kerran, ainakaan nyt remonttien aikaan se oli melkoinen labyrintti) oli jäätelöbaari Gelateria Nuvole, jossa on töissä meidän La Línean kantapaikkamme pyörittäjän serkku. Siis se nyt jo turkulaiseksi tituleerattava poika, joka ensimmäisenä kesänämme palveli meitä kiltisti suomeksi!

Koska mukana oli kolme lasta ja matkalaukku, ei jaksettu pienessä vesisateessa lähteä sinne Seikkikseen tai muuhunkaan kivaan leikkipuistoon vaan suunnattiin parin kadunkulman päähän Forum-kortteliin, josta löytyi pikkupoikieni paratiisi: Kokoo-legopaikka (en keksi oikein pätevää nimitystä, koska mikään perinteinen myymälä se ei ollut). Viisi euroa per lapsi, ja mä sain istua kaksi tuntia täydessä rauhassa (mitä nyt välillä piti kehua legotekemyksiä) koneeni kanssa ja vähän kuikuilla naapuriliikettä, joka oli täynnä kaikkea ihanaa hipsterivaatetta. Olisihan siinä vieressä ollut se yhtä lailla lumoava Turun pääkirjastokin, jossa olemme joskus vuosia sitten lasten kanssa sekoilleet ennenkin.

Kun lopulta sain uhkailtua ja lahjottua lapset pois paikasta, suuntasimme akateemisen emäntämme luokse. Tästäkin saa vaan kiittää internettiä ja sitä vanhaa blogiskeneä, jonka ansiosta tapasin Emerita of Turun, joka joskus tunnettiin Taikinanaama-pseydonyymilla. Vain neljän lapsen äiti on niin hullu että spontaanisti tarjoaa yösijaa kolmelle lapselle ja niiden äidille, ja sekin oli taas – sori kun nyt käytän vain tätä yhtä adjektiivia koko ajan – IHANAA. Kaunis puutalokoti aivan järkyttävän lyhyen kävelymatkan päässä keskustasta. Siellä oli neljä suloista lasta, joiden kanssa mun lapsilla synkkasi heti ja minä sain vähän soseuttaa omalle pihalle pudonneita omenoita, ihmetellä sitä miten jollain on niin iso ja upea koti ja vielä keskeisellä sijainnilla ja toisin kuin pääkaupunkiseudulla, Turussa jää tällaisen kotihankinnan jälkeen vielä rahaa esimerkiksi ostaa ruokaa. Vaikka ei sitäkään tarvita kun puutalounelmassa voi melkein alkaa omavaraiseksi.

Kävimme lasten kanssa siellä Muumimaailmassakin, siitä lisää myöhemmin. Ja jos en siihen mennessä ollut valmis vaihtamaan Andalusiaa Aurajokeen niin illalla tiedostava emäntäni vei minut Turun Kirjakahvilaan katsomaan elokuisen tähtitaivaan alle ulkoilmanäytöstä. Paikka oli täynnä ihmisiä jotka olivat paljon coolimpeja kuin minä mutta se ei haitannut: sain juoda kivitalon sisäpihalla siideriä ja syödä vegaanista mokkapalaa, seurata Silvana Imamin kehityskaarta yhden ruotsalaisen dokumentin verran ja okei, palella niin paljon että tärisen vielä tänäänkin. Sen verran täytyy sanoa, että valitettavasti Turun ilmasto ei vieläkään sovi meikäläiselle. Kotimatka joen yli taianomaisen puolikuun valossa ja olin valmis muuttamaan heti Turkuun. Turku, ota minut! (Olen luultavasti tuon ulkoilmanäytöksen seurauksena lievässä kuumeessa, siitä tämä sekoilu.)

MORRISONS

OLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERA

Yhdellä osalla ylipitkäksi venynyt ruokakauppatrilogiani on tullut päätökseen. On aika esitellä Morrisons, tuo brittituotteiden keidas Gibraltarin puolella. Tämä ”musta hevonen” löytyi kunnolla vasta nyt keväällä, sitä ennen yhden epäonnisen jouluaatonaaton ostoskierroksen takia pidin paikkaa ihan surkeana. Mutta sittemmin olen rakastunut tähän kalliiseen mutta ah-niin-ihanaan kauppaan, joka saa erityisesti laiskan kokin sydämen sykkimään. Kaikkea mahtavaa – ja valmiina!

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Morrisonin valmisruokavalikoima on ilahduttava. Löytyy runsaasti valmiita annoksia intialaista ruokaa ja peribrittiläisiä aterioita, mahtavia paistovalmiita pizzoja – erityisesti 90 pennyn arvoiset ”pikkupizzat” ovat yksi lasten lempivälipaloista. Kasvissyöjälle löytyy ainakin kuutta erilaista hummusta, vegaanista Wiener schnitzeliä ja ihania intialaisia kasvisherkkuja. Ja jos haluaa leikkiä itse ruoanlaittoa, löytyy supermaukkaita valmiita kastikkeita ja marinadeja ja sellaisia ”lisää vain vesi”-vaihtoehtoja. Koska en voi tarpeeksi korostaa miten vähän motivaatiota mulla on ruoanlaittoon (paitsi tietenkin pitää perhe hengissä), niin yhtä paljon rakastan Morrisonin valikoimaa näissä aika monipuolisissa valmisaterioissa. Ei todellakaan mitään mikroruokia.

OLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERA

Morrisonilta löytyy usein myös hyviä marjoja (ironista kyllä, Espanjasta ei tunnu saavan ikinä hyviä mansikoita!) ja yrttejä. Morrisons kuitenkin kärsii eniten eristäytyneestä maantieteellisestä sijainnistaan, sillä tavarat tuntuvat loppuvan heti. Hyllyt ovatkin usein tyhjiä useammasta tuoteryhmästä, jonka takia arkiostokset tehdään usein esim. Carrefourissa sen sijaan, että mentäisiin kokeilemaan onnea Morrisonille – se kun tarkoittaa usein uutta kauppareissua esimerkiksi toiseen Gibraltarin vakiokaupoistamme, Eroskille. Todettakoon, että Gibraltarin ruokakaupat ovat aika pitkälti näissä kahdessa.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Morrisonilta haenkin ns. guilty pleasure-herkkuja. Kuten Rice Crispie Treatseja, noita vaahtokarkin ja riisimurojen ällömakeita yhdistelmiä. Ja Crumpetseja, paksuja paahdettavia leipäsiä jotka vaativat kaverikseen aitoa voita, näihin ihastuimme talvella Lontoossa. Smirnoff Iceä; tiedän, tiedän, ihan teinien juttu nämä limuviinat mutta minkäs teet. Ja Finders Keepers-valkosuklaakeksejä, joihin niin ikään rakastuimme Englannin-matkalla. Näitä ei tietenkään kuvauspäivänä ollut. Sen lisäksi kosmetiikan kuten shampoiden ja hoitoaineiden suhteen Morrisonilta löytyy harvinaisempia herkkuja, ja kaupassa on myös pieni, kätevä apteekki.

OLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERA

Lihansyöjälapsille Morrisonin pihvit ovat lempiruokaa, ja lihatiskin kinkku on kuulemma vertaansa vaille. Itse olen koukussa Morrisonin suolattuihin cashewpähkinöihin ja lohelle tarkoitetulle teriyaki-kastikkeelle. Mutta usein kun menemme Morrisonille, kaikki on loppu. Sitten harmittaa. Mutta Morrisonille onkin kiva usein mennä vain ihmettelemään ja tekemään kalliita heräteostoksia. Kaupan yhteydessä on myös harvinainen pieni kukkapiste, lastenvaatekauppa, apteekki sekä kahvila, jossa tarjoillaan epäterveellisiä annoksia.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Nyt olen tehnyt osuuteni esitellessäni kaikki oleellisimmat ruokakaupat 10 kilometrin säteellä La Líneasta. Toki meillä on myös Lidl, Día ja muutama muu halpaketju,  kauppahalli ja…äh, ehkä sitä pitää vielä kirjoittaa lisää!

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

JÄÄTELÖTEHTAALLA

elgulus-voittajat-jaatelolla.png
Kuva: El Gulus

Muistatte ehkä, kun pyysin auttamaan minua ja esikoista erään valokuvakilpailun voittoon Instagramissa: paikallinen jäätelöbaarimme on päättänyt kesän ajan palkita jokaisen eniten tykkäyksiä saaneen #yocomogulus-julkaisun retkellä jäätelötehtaalle. No, kiitos teidän ja muiden ahkerien tykkääjien, esikoisen toive toteutui ja pääsimme toukokuun alussa käymään ”jäätelötehtaalla”. Jäätelötehdas kuulostaa itsessään aika mahtipontiselta, sillä kyse on oikeastaan aika pienestä jäätelöbaarista, joka valmistaa kaikki jäätelöt alusta loppuun itse paikan päällä. Aina, eli lähes päivittäin, kun käymme El Guluksessa, näemme lasin takaa jomman kumman heladerían italialaisista perustajista valmistamassa jäätelöitä. Ei siis mikään Jali ja Suklaatehdas-kokemus varsinaisesti, mutta kurkkaus lasin toiselle puolelle ja jotain, mitä kilpailuviettinen 8-vuotias oli kovasti odottanut.

Jäätelöbaari on ollut meille kantapaikka jo ensimmäisestä Espanjan kesästä alkaen. Kun 2016 aloimme siellä käydä – El Gulus sijaitsee samalla kadulla missä asumme, ja se on täydellisesti puolimatkassa uimarannalle kun lähdemme kotoa…tai rannalta – oli paikassa töissä myös suomalainen nainen, sekä hänen suomea puhuva miehensä, joka taas sattuu olemaan toisen perustajan serkku. Nykyään hän muuten työskentelee jäätelöbaarissa Turussa! Vaikka olisimme palanneet El Gulukseen aina uudestaan jo pelkkien jäätelöiden takia, myös hauska henkilökunta on merkinnyt meille paljon. Churrerian pojan tapaan El Guluksen väki on sellaista, jonka kanssa vaihdetaan iloisesti kuulumisia myös silloin, kun kohtaamme kadulla.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Ja sitten se jäätelö: aivan sairaan hyvää! Miksi ylipäänsä kirjoitan tästä hyvin paikallisesta heladeriasta (toinen samanmoinen löytyy myös lahden toiselta puolelta Algecirasista) on se, että jos satutte käymään Gibraltarilla autolla, kannattaa paluumatkalla ehdottomasti napata mukaan jäätelö tai jäähilejuoma (granizado – oma suosikkini on ihanan kirpeä limon). Jäätelöbaari sijaitsee nimittäin aivan täydellisesti, eli pääsette ajamaan siihen suoraan jos ylitätte rajan autolla. Eikä se ole paha kävelymatka muutenkaan. Kaikki maut valmistetaan tuoreista raaka-aineista, ja niin paikallisia materiaaleja suosien kuin mahdollista. Huelvan mansikoita, andalusialaisia pähkinöitä sekä esimerkiksi banaaneja kanariansaarilta. Nam nam. Suosittelen kokeilemaan ainakin mascarponea ja pinjansiemeniä yhdistävää crocia, kookosta ja valkosuklaata ja keksiä sekoittavaa raffaelloa tai Pipsa Possua, jossa maistuu mansikkasuklaa.

kartta-gibraltar-el-gulus.png

Itse jäätelötehdasvisiitti oli hauska kokemus. Siellä oli myös kolme muuta voittajaa, parikymppisiä ja ujompia nuorisolaisia, sekä perustajat kertomassa pitkällä kaavalla siitä, miten he ne Espanjan parhaat jäätelönsä tekevät. Esikoinen jaksoi upeasti kuunnella hetkittäin melko luennoivan esittelykierroksen kokonaan läpi, vaikka minäkään en ymmärtänyt aivan kaikkea suht teknistä jäätelönvalmistuksesta. Näimme kuinka valmistettiin tavallista kermajäätelöä, sitten banaanijäätelöä ja lopulta banaanijäätelön pohjalta banoffee-jäätelöä. Pääsimme tietenkin myös maistelemaan paisti raaka-aineita kuten erilaisia suklaita, myös itse jäätelömakuja. Tämä oli tietenkin lapselle kaikista odotetuin hetki, joskin vieraskoreana hän taisi maistaa vain neljää makua. Ei sen puoleen, olemme niitä kyllä ihan asiakkaina kokeilleet jo suurinta osaa.

Nyt jäätelöbaari on taas päivittäin auki, iltapäivästä keskiyöhön asti, hyvin espanjalaiseen tapaan. He olivat kiinni lokakuun lopusta maaliskuun alkuun, ja El Guluksen odotettu avautuminen talvitauon jälkeen on ollut varma merkki keväästä ja kesästä, vaikka Espanjan surkeat säät eivät ole muuten rantakelejä luvanneet. Suosittelen ehdottomasti pysähtymään maistiaiselle jos ja kun käytte Gibraltarilla, koska sieltä ei ainakaan saa näin herkullista jäätelöä. Ja kiitos kaikille, jotka Instagramissa antoivat äänestä ja joiden ansiosta pääsimme syömään itsemme jätskiähkyyn!