NE PIENET EROT

Ensimmäisen viikon kulttuurishokin jälkeen olen yrittänyt muuttaa enemmän itseäni kuin ympäristöäni. Koska rrrrrakastan olla oikeassa ja pidän luonnollisesti omaa elämäntapaani ylivoimaisena, on välillä vaikea sopeutua kulttuuriin, jossa tällainen vanha jäärä joutuu joustamaan omista tavoista ja tottumuksistaan. No okei, eihän me nyt mihinkään kovin eksoottiseen paikkaan ole muutettu, mutta tässä on lista asioista, jotka näin kantasuomalaisen mielestä poikkeavat radikaalisti pohjoismaalaisista tavoista. Jostain syystä näitä eroavaisuuksia on helpompi huomata kuin yhtäläisyyksiä.

  • Kaikki polttavat tupakkaa. Ketjussa. Leikkipuistossa kukaan ei hiivi häpeillen mahdollisimman kauas lapsista, ei täällä ole ehkä koskaan kuultukaan passiivisesta tupakoinnista. Siinä missä Suomessa rööki tuntuu olevan enemmän ns. elämänkoululaisten harrastus tai sitten emansipoituneiden kotiäitien satunnainen tapa kapinoida, niin täällä, noh, kaikki polttavat.
  • Asunnoissa on valokatkaisin sekä oven suussa ETTÄ sängyn vieressä. Kuinka kätevää! Toki siis katkaisin on luultavasti ollut paikallaan ennen sänkyä ja teknisesti toki Suomessakin voi sängyn sijoittaa katkaisimen viereen, mutta esimerkiksi jos yöllä pitää rämpätä valoja härnäävien hyttysten takia niin sentään ei tarvitse lähteä kävelemään voidakseen sytyttää ja sammuttaa valot. Oikeastaan nyt kun mietin, niin vielä kätevämpää olisi hankkia joku toinenkin valo makuuhuoneeseen kuin se kattolamppu…
  • Suojatiekulttuuri! Vaikka nämä eteläeurooppalaiset muuten ajavatkin kuin sosiopaatit, niin vanhan suojatienatsin sielu kehrää kun täällä ihan oikeasti kaikki rekoista skoottereihin noudattavat suojatiesääntöjä ja antavat tietä jalankulkijalle. Jos joku ei ehdi jarruttaa ajoissa (ja täällä sitä sääntöä ei tulkita niin, että 40 metriä ennen suojatietä kiihdytetään että ehditään varmasti joko ajaa jalankulkijan yli tai hyvällä tuurilla ehditään suojatien ohi liikennevaloihin odottamaan) niin ne kiittävät jalankulkijaa!
  • Koirat, siis muut kuin kulkukoirat. Niitä on paljon, ne kakkaavat kaikkialle ja saavat säntäillä vapaana tavalla. On ylipainoisia labradorinnoutajia, paljon pinsereitä ja muita pieniä räksyttäjiä, huskeja ja alaskanmalamuutteja ja tosi paljon ns. tappelukoiria, joista suurimmalla osalla on kuonokopat käytössä.
  • Espanja on internetyhteyksien kehitysmaa. Rajatonta nettiä ei ole tarjolla missään, puhelimiin saa sellaisia 10 euron hintaisia yhden gigan pre-paideja jotka meikäläisen netinkäytöllä menee täyteen puolessa päivässä. Jos ja kun kotona oleva verkko ei toimi niin yhteyden tarjoajalle ihan tavallinen tapa reagoida palautteeseen on levitellä käsiään ja naureskella kikkelis kokkelis-tyyliin. Kun palaan Suomeen osaan arvostaa meidän nopeaa ja tehokasta nettiä ja kympin kuukausimaksua rajattomasta tiedonsiirrosta.
  • Ehkä se johtuu juuri netin surkeasta saatavuudesta, että täällä ei kukaan (oikeasti, kukaan) näprää puhelintaan julkisella paikalla. Ei edes bussissa. Ei yksin ravintolassa istuessaan (vaikka täällä ei paljoa yksin ravintoloissa istuskellakaan). Ei kävellessään kadulla tai kaupan kassalla. Puhumattakaan siitä, että kahviloissa seurueilla tai vanhemmilla puistoissa olisi puhelimet kädessä samalla kun ollaan muiden ihmisten kanssa. Suorastaan käsittämätöntä läsnäoloa suomalaisesta näkökulmasta! Ainoa, jonka olen nähnyt täällä valokuvaavan ruokiaan, olen minä itse.

Voisin myös hehkuttaa hintatasoa – nautimme juuri lounaan, johon kuului limu, vesi, cappucino ja pieni pullo skumppaa, iso pala suklaakakkua sekä kaksi voileipää ja hintaa oli lopulta 18,20 euroa – ja rentoa otetta elämään vaikka kuinka paljon, mutta nyt on aika siirtyä uuden vuoden viettoon eli aloittaa vuoteen 2016 valmistautuminen niinkin glamööristi kuin ruokaostoksilla. Viva España, muistakaa noudattaa rakettien ampumisaikoja, pitää suojalaseja ja pussailla paljon!

ESPANJALAINEN JOULU

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Takana on elämäni kolmas joulu ulkomailla. Tällä kertaa en ollut host-perheen järjestämissä juhlissa ja yrittänyt parhaani mukaan piilotella satakiloista olemustani kuunnellen samalla kysymyksiä siitä, söinkö sen hoikan blondin joka saapui perheeseen vain pari kuukautta aiemmin. Enkä ollut kolmen rakkaan ystävän kanssa Tyynen valtameren aalloissa surffaamassa, juomassa olutta ja tanssimassa aamuun asti omituisten saksalaisten kanssa vältellen koko ajatusta joulusta (okei, kirjoitan tätä päivitystä juuri siellä tutussa kantaravintolassa ja alan epäillä että olen juonut enemmän kuin kaksi hörppyä valkoviiniä, sillä ohitseni marssi juuri Dora Seikkailija, Mikki Hiiri ja Pipsa Possu… hmm… jouluparaatit jatkuvat siis tapaninpäivänä).

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Tänä vuonna siis yriteltiin rakentaa jonkinlainen joulu Espanjaan, vuokrakotiin jossa on jonkun toisen huonekalut ja koriste-esineet (jotka ansaitsevat ihan oman postauksensa). Mummi saapui sopivasti aatonaattona, toi naistenlehtiä, vihreitä kuulia ja paketin, josta eilen paljastui Afrikan Tähti – kuinka mahtavaa onkaan, että isoimmat pojat ovat jo niin isoja että niiden kanssa voi pelata lautapelejä! Kohta opetan pikkujätkät pelaamaan pokeria ja mennään tyhjentämään Gibraltarin kasino!

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Koska Käytännön Miehellä oli vielä aattona töitä, me mentiin ostoksille paikalliseen Carrefouriin, josta sai viisi kassillista jouluruokaa murto-osalla siitä, mitä Suomessa pyhien muonat maksavat. Me emme ole koskaan harrastaneet perinteisiä jouluruokia, korkeintaan konvehteja ja savulohta, mutta mitään kriisiä ei kinkun tai rosollin puuttuminen aiheuttanut. Tänäkin vuonna syötiin mm. tonnikalapihviä ja meksikolaista.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Sen verran on pidetty kiinni joulutraditioista, että suurin osa porukasta oli kipeänä. Aattoiltana lähdettiin kuitenkin mummin ja Nipanderin kanssa ihmettelemään La Línean joulujuhlintaa, ja koko kaupunki olikin liikkeellä. Ihmiset olivat joukoin ilakoimassa perheidensä, työkavereidensa ja ystäväporukoiden kesken, pientä hiprakkaa, naurua, lapsia juoksemassa ympäriinsä sokerihumalassa, eikä merkkiäkään siitä että Suomen Turussa oli seitsemän tuntia aiemmin julistettu joulurauha.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Me piipahdettiin kirkossa ja leipomossa hakemassa vielä vähän lisää herkkuja jouluyön paketointisessioon: Oli päätetty noudattaa brittiläistä tyyliä ja antaa lahjat vasta joulupäivän aamuna, ja suurin osa oli aattoiltana yhä paketoimatta. Kun lapset olivat nukkumassa, aikuiset joivat viiniä, söivät kermavaahtovuorella kuorrutettuja kakkuja ja paketoivat valtavat Lego-paketit.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Espanjalaiseen jouluun selvästi kuuluvat ilotulitteet, papatit ja pommit kaikissa muodoissa. Räjäyttely alkoi aattoaamuna ja jatkuu yhä, etenkin meidän kotitalomme takana olevassa puistossa. Äänimaailma muistuttaa sisällissotaa ja lapset juoksevat innoissaan ikkunaan katsomaan onko pamahtelu kunnon ilotulitusta vai pelkkiä savupommeja. Suhtaudun itse tähän yllättävän rennosti, koska Suomessa olen ihan raivopää jos joku aloittaa uudenvuodenpaukuttelut pari tuntia ennen iltakuutta aattona. Täällä en ole hermostunut jouluyönä summeria soittelevista humalaisista naapureista, koirankakasta tai huonosti käyttäytyvistä lapsista leikkipuistossa, vaan suhtaudun kaikkeen espanjalaisella olankohautuksella.

PC250940.jpg

Paketteja oli jokaiselle pojalle vain neljä, ja niissä oli myös hyödyllistä tavaraa kuten pyjamia, pipo ja noh, rasia suklaarusinoita pienimmälle. Tämä määrä riitti loistavasti, ja toisaalta meillä aika herkästi ostetaan leluja ja legoja arkenakin. Aikuisia ei lahjottu ollenkaan, mitä nyt Suomesta tuli tuliaisina keltainen Kastehelmi-tuikku.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Joulupäivänä pienimmän päiväuniaikaan lähdin esittelemään Gibraltaria kunniavieraalle, käytiin paikallisessa kirkossa, käveltiin itärannikkoa niin pitkälle kuin päästiin ja syötiin lounas paikallisessa kahvilassa suomiräpin soidessa radiossa. Kotona rakennettiin legoista poliisi- ja paloasemat, ja menetettiin hermot kun kuopus ei arvostanut näitä saavutuksia vaan parhaansa mukaan söi osia tai vähintäänkin rikkoi rakennuksia.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Tänään on katseltu alennusmyynneissä juoksevia espanjalaisia, pelattu, käyty Gibraltarilla kaupassa ja nyt karkasin ottamaan omaa aikaa taas tähän paikalliseen kahvilaan. Nyt se Seikkailija-Dora soittaa tuossa edessä rumpuja ja mietin vaan, että enpä olisi vuosi sitten arvannut viettäväni tällaista joulua.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Tosin ehkäpä jotkut todella pitkämuistiset Instagram-seuraajat muistavat, että juhannuksena en enää kestänut Suomen surkeaa kesää ja varasimme jouluksi talon Malagan läheltä. Jouduimme perumaan suunnitelmat espanjalaisesta joulusta jo seuraavalla viikolla, kun Käytännön Mies saikin yllättäen työpaikan Skotlannista ja näytti siltä, että jouluksi ei välttämättä heru lomaa. Lopulta kuitenkin löysimme itsemme Espanjasta jouluna, joten eihän tässä hullummin käynytkään.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

FELIZ NAVIDAD

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Tässä ovat kolme parasta otosta meidän joulukorttikuvaussessiosta paikallisella rannalla viime viikolla. Tänä vuonna tontut eivät olleet kovin yhteistyökykyisiä tai kuvauksellisia, mutta ajatushan on tärkein!

Toivotan siis täältä etelästä sisältä lämmintä ja ulkoa lumista joulua kaikille lukijoille ja koko maailmalle noin yleensä, vaikkei koko maailma nyt tätä blogia luekaan. Syökää seitankinkkua, halailkaa toisianne ja itkekää mun puolesta kun Lumiukko tulee televisiosta!

EKSISTENTIAALINEN AHDISTUS

Siinä missä Suomessa leivotaan pipareita, paketoidaan ja pyyhitään pölyjä niin täällä lähinnä pyöritellään peukaloita. Olemme olleet myös ilman kunnollista internetyhteyttä (jouduin raukka taas tulemaan 1,7o euron viinilasilliselle vakipaikkaan että sain vähän purettua sydäntäni blogin puolelle!), joten on ollut aikaa ajatella. Oikeastaan vähän liikaakin.

Nimittäin jos tähän asti kolmenkympinkriisi on ollut lähinnä sitä höpsismiä, uusi tatuointi ja sellaista henkistä remonttia, niin nyt alkavat realiteetit painaa päälle. Kun maaliskuussa palaamme Suomeen, olen työtön yhteiskuntatieteiden ylioppilas. Toki tässä sivussa opiskelen ja olen kotiäiti, mutta ensimmäistä kertaa vuosiin olen ilman turvallista työsuhdetta tai varmempaa tietoa tulevaisuudesta. Ja eniten tässä ahdistaa se, että en ihan oikeasti tiedä mitä haluan ”isona” tehdä.

En ole erityisen lahjakas missään, joissain asioissa kuten matematiikassa olen suorastaan erityisen lahjaton. Olen kyllä hyvä poliittisissa väittelyissä, teen melkein täydellistä porkkanakakkua ja olen aika hyvä äiti, mutta mikään näistä ei varsinaisesti työllistä – jos saisin euron joka kerta kun alan väittelemään Facebookissa mottipäisten ihmisten kanssa olisin jo miljonääri, mutta ei, ei siitä makseta. Tykkään nukkua, syödä, lukea kirjoja ja lehtiä, juosta, jumpata ja joogata, matkustaa ja kirjoittaa, mutta edes jälkimmäisellä en voi itseäni elättää. Pelottavaa on, että en ole enää erityisen intohimoinen minkään asian suhteen.

Siinä missä nämä elämän 30 ensimmäistä vuotta menivät aika lailla universumin huolenpitoon luottaen, on hallituksen dystopistinen tulevaisuuspuhe alkanut syödä uskoa siihen, että ”hyville tyypeille on aina töitä” tai että jos ei ole, niin hyvinvointivaltio hoitaa – varsinkin kun emme todennäköisesti asu ikuisesti siinä hyvinvointivaltiossa. Kolmekymppisenä eivät hanttihommat haittaa ja työllistyn toivottavasti asiakaspalvelutehtäviin tai vaikka tarjoilijaksi, mutta jonain päivänä olen 50 ja joskus 60. En välttämättä enää kuuminta hottia työmarkkinoilla, eikä näillä eläkekertymillä vielä heittäydytä vapaaherrattariksi.

Ehkä hakeudun Suomessa ammatinvalintapsykologin puheille. Täytyisi löytyä ammatti, jonka harjoittaminen ei ole riippuvainen Suomessa asumisesta (”kansainvälisestä ammatinharjoittamisesta” tulee heti mieleen eräs vähemmän säädyllinen ammatti, hmph). Olen kateellinen Käytännön Miehelle, joka aikuisiällä löysi kutsumuksensa, ahkeroi kolmen vuoden koulun ja voi nyt tehdä unelmatyötään missä päin maailmaa tahansa. Nyt yritän olla cool ja keskittyä siihen mantraan, että jos olen 30 vuotta selvinnyt, ehkä selviän vielä seuraavat 30 vuotta. Sitä pidemmälle en edes uskalla ajatella.