Ensimmäisen viikon kulttuurishokin jälkeen olen yrittänyt muuttaa enemmän itseäni kuin ympäristöäni. Koska rrrrrakastan olla oikeassa ja pidän luonnollisesti omaa elämäntapaani ylivoimaisena, on välillä vaikea sopeutua kulttuuriin, jossa tällainen vanha jäärä joutuu joustamaan omista tavoista ja tottumuksistaan. No okei, eihän me nyt mihinkään kovin eksoottiseen paikkaan ole muutettu, mutta tässä on lista asioista, jotka näin kantasuomalaisen mielestä poikkeavat radikaalisti pohjoismaalaisista tavoista. Jostain syystä näitä eroavaisuuksia on helpompi huomata kuin yhtäläisyyksiä.

• Kaikki polttavat tupakkaa. Ketjussa. Leikkipuistossa kukaan ei hiivi häpeillen mahdollisimman kauas lapsista, ei täällä ole ehkä koskaan kuultukaan passiivisesta tupakoinnista. Siinä missä Suomessa rööki tuntuu olevan enemmän ns. elämänkoululaisten harrastus tai sitten emansipoituneiden kotiäitien satunnainen tapa kapinoida, niin täällä, noh, kaikki polttavat.
• Asunnoissa on valokatkaisin sekä oven suussa ETTÄ sängyn vieressä. Kuinka kätevää! Toki siis katkaisin on luultavasti ollut paikallaan ennen sänkyä ja teknisesti toki Suomessakin voi sängyn sijoittaa katkaisimen viereen, mutta esimerkiksi jos yöllä pitää rämpätä valoja härnäävien hyttysten takia niin sentään ei tarvitse lähteä kävelemään voidakseen sytyttää ja sammuttaa valot. Oikeastaan nyt kun mietin, niin vielä kätevämpää olisi hankkia joku toinenkin valo makuuhuoneeseen kuin se kattolamppu…
• Suojatiekulttuuri! Vaikka nämä eteläeurooppalaiset muuten ajavatkin kuin sosiopaatit, niin vanhan suojatienatsin sielu kehrää kun täällä ihan oikeasti kaikki rekoista skoottereihin noudattavat suojatiesääntöjä ja antavat tietä jalankulkijalle. Jos joku ei ehdi jarruttaa ajoissa (ja täällä sitä sääntöä ei tulkita niin, että 40 metriä ennen suojatietä kiihdytetään että ehditään varmasti joko ajaa jalankulkijan yli tai hyvällä tuurilla ehditään suojatien ohi liikennevaloihin odottamaan) niin ne kiittävät jalankulkijaa!
• Koirat, siis muut kuin kulkukoirat. Niitä on paljon, ne kakkaavat kaikkialle ja saavat säntäillä vapaana tavalla. On ylipainoisia labradorinnoutajia, paljon pinsereitä ja muita pieniä räksyttäjiä, huskeja ja alaskanmalamuutteja ja tosi paljon ns. tappelukoiria, joista suurimmalla osalla on kuonokopat käytössä.
• Espanja on internetyhteyksien kehitysmaa. Rajatonta nettiä ei ole tarjolla missään, puhelimiin saa sellaisia 10 euron hintaisia yhden gigan pre-paideja jotka meikäläisen netinkäytöllä menee täyteen puolessa päivässä. Jos ja kun kotona oleva verkko ei toimi niin yhteyden tarjoajalle ihan tavallinen tapa reagoida palautteeseen on levitellä käsiään ja naureskella kikkelis kokkelis-tyyliin. Kun palaan Suomeen osaan arvostaa meidän nopeaa ja tehokasta nettiä ja kympin kuukausimaksua rajattomasta tiedonsiirrosta.
• Ehkä se johtuu juuri netin surkeasta saatavuudesta, että täällä ei kukaan (oikeasti, kukaan) näprää puhelintaan julkisella paikalla. Ei edes bussissa. Ei yksin ravintolassa istuessaan (vaikka täällä ei paljoa yksin ravintoloissa istuskellakaan). Ei kävellessään kadulla tai kaupan kassalla. Puhumattakaan siitä, että kahviloissa seurueilla tai vanhemmilla puistoissa olisi puhelimet kädessä samalla kun ollaan muiden ihmisten kanssa. Suorastaan käsittämätöntä läsnäoloa suomalaisesta näkökulmasta! Ainoa, jonka olen nähnyt täällä valokuvaavan ruokiaan, olen minä itse.

Voisin myös hehkuttaa hintatasoa – nautimme juuri lounaan, johon kuului limu, vesi, cappucino ja pieni pullo skumppaa, iso pala suklaakakkua sekä kaksi voileipää ja hintaa oli lopulta 18,20 euroa – ja rentoa otetta elämään vaikka kuinka paljon, mutta nyt on aika siirtyä uuden vuoden viettoon eli aloittaa vuoteen 2016 valmistautuminen niinkin glamööristi kuin ruokaostoksilla. Viva España, muistakaa noudattaa rakettien ampumisaikoja, pitää suojalaseja ja pussailla paljon!