EKSISTENTIAALINEN AHDISTUS

Siinä missä Suomessa leivotaan pipareita, paketoidaan ja pyyhitään pölyjä niin täällä lähinnä pyöritellään peukaloita. Olemme olleet myös ilman kunnollista internetyhteyttä (jouduin raukka taas tulemaan 1,7o euron viinilasilliselle vakipaikkaan että sain vähän purettua sydäntäni blogin puolelle!), joten on ollut aikaa ajatella. Oikeastaan vähän liikaakin.

Nimittäin jos tähän asti kolmenkympinkriisi on ollut lähinnä sitä höpsismiä, uusi tatuointi ja sellaista henkistä remonttia, niin nyt alkavat realiteetit painaa päälle. Kun maaliskuussa palaamme Suomeen, olen työtön yhteiskuntatieteiden ylioppilas. Toki tässä sivussa opiskelen ja olen kotiäiti, mutta ensimmäistä kertaa vuosiin olen ilman turvallista työsuhdetta tai varmempaa tietoa tulevaisuudesta. Ja eniten tässä ahdistaa se, että en ihan oikeasti tiedä mitä haluan ”isona” tehdä.

En ole erityisen lahjakas missään, joissain asioissa kuten matematiikassa olen suorastaan erityisen lahjaton. Olen kyllä hyvä poliittisissa väittelyissä, teen melkein täydellistä porkkanakakkua ja olen aika hyvä äiti, mutta mikään näistä ei varsinaisesti työllistä – jos saisin euron joka kerta kun alan väittelemään Facebookissa mottipäisten ihmisten kanssa olisin jo miljonääri, mutta ei, ei siitä makseta. Tykkään nukkua, syödä, lukea kirjoja ja lehtiä, juosta, jumpata ja joogata, matkustaa ja kirjoittaa, mutta edes jälkimmäisellä en voi itseäni elättää. Pelottavaa on, että en ole enää erityisen intohimoinen minkään asian suhteen.

Siinä missä nämä elämän 30 ensimmäistä vuotta menivät aika lailla universumin huolenpitoon luottaen, on hallituksen dystopistinen tulevaisuuspuhe alkanut syödä uskoa siihen, että ”hyville tyypeille on aina töitä” tai että jos ei ole, niin hyvinvointivaltio hoitaa – varsinkin kun emme todennäköisesti asu ikuisesti siinä hyvinvointivaltiossa. Kolmekymppisenä eivät hanttihommat haittaa ja työllistyn toivottavasti asiakaspalvelutehtäviin tai vaikka tarjoilijaksi, mutta jonain päivänä olen 50 ja joskus 60. En välttämättä enää kuuminta hottia työmarkkinoilla, eikä näillä eläkekertymillä vielä heittäydytä vapaaherrattariksi.

Ehkä hakeudun Suomessa ammatinvalintapsykologin puheille. Täytyisi löytyä ammatti, jonka harjoittaminen ei ole riippuvainen Suomessa asumisesta (”kansainvälisestä ammatinharjoittamisesta” tulee heti mieleen eräs vähemmän säädyllinen ammatti, hmph). Olen kateellinen Käytännön Miehelle, joka aikuisiällä löysi kutsumuksensa, ahkeroi kolmen vuoden koulun ja voi nyt tehdä unelmatyötään missä päin maailmaa tahansa. Nyt yritän olla cool ja keskittyä siihen mantraan, että jos olen 30 vuotta selvinnyt, ehkä selviän vielä seuraavat 30 vuotta. Sitä pidemmälle en edes uskalla ajatella.

 

 

14 kommenttia artikkeliin ”EKSISTENTIAALINEN AHDISTUS

  1. Voin lohduttaa, tuo on normaalia kolmekymppisen kriiseilyä höystettynä ulkomaan ensiajoilla :D! Ei vaan, komppaan kyllä tuota ahdistusta, nimim. en tiedä olenko mitenkään halutulla uralla, mutta tässä sitä ollaan nelikymppisenä. Tsemppiä jouluun, kyllä se menee ohi kun vähän asetutte ja Consuela tulee lohduttamaan <3!

    Tykkää

  2. wandis

    Onks sulla pitkä matka kandiin? Migriin palkataan kuulemma tuhat ihmistä, ja about mikä vaan soveltuva ylempi korkeakoulututkinto käy. Mulla on siellä humanisti- ja juristituttuja.

    Tykkää

    1. Mä itse asiassa hain Migriin marraskuussa koska se ois ihan ”mun juttu” (tää kuulostaa niin kliseiseltä, mutta vastaa siis moniin ominaisuuksiin työnkuva sekä koulutukseen, mutta sinne haki silloin 2000 muutakin joista suurin osa oli ihan maistereita). Kandiin on matkaa pari hassua kurssia ja se itse kandi, mutta koska meillä on semmassa niin ”vahva” läsnäolopakko en saa aloittaa kuin aikaisintaan ensi syksynä (mikä on ihan oma moka, kun olen matkani sijoitellut juuri niin, että aina porukka aloittanut). Ja sitten tietenkin se, että jos Suomesta löytyy unelmatyö ja puolet porukasta on Espanjassa… Vaikeeta!

      Tykkää

      1. wandis

        Thumbs up… Toi Migrin megarekry on kulttuurintutkimushumanisteille kyl pelastus oman alan töihin, vaikka oiskin tilapäinen parin vuoden ajan niin hyvä startti. Tää ei yhtään nyt helpota sun oloa mut kun oon vuosia harmitellut etten tehnyt lapsia ennen opiskeluja niin tätä lukiessa mua ei nyt harmittanutkaan… Aloin oottaa esikoista vasta 27v, kuukausi maisteristumisesta. Mutta nää pienet saadessa oon ollut äittärillä vakivirasta. Etten nyt oikein enää osaa kuvitella, mitä olen menettänyt. Ehkä mahkut neljänteen lapseen, koska oon kohta 42…

        Tykkää

      2. Joo, mä en sinällään edes pidätellyt hengitystäni Migrin suhteen kun kuulin mikä määrä hakijoita oli ollut (ts. luin Hesarista, kun määrä ylitti uutiskynnyksenkin). Ja joo, kyllä tässä on itsekin tullut mietittyä olisiko ehkä kannattanut edes vähän hoitaa hommat ns. perinteiseen tyyliin, mutta toisaalta en vieläkään tiedä mitä haluan tehdä, joten en tiedä olisiko sitä varmuutta ollut edes maisterintutkinnon jälkeen. Tosin monesti olen miettinyt muuten, että lastentekoa olisi voinut lykätä (jollei olisi ollut joku absurdi paniikki siitä, että olen varmasti maho enkä koskaan saa yhtään). Optimistisesti yritän ajatella, että kaikella on tarkoituksensa ja tämä johtaa varmasti johonkin vielä.

        Tykkää

  3. Mirkku

    Samastun! Tutkinto tosin löytyy mutta sillä tuskin työllistyy. Pelottaa ajatella huhtikuussa häämöttävää työnhakua, kammottaa miettiä niitä eläkekertymättömyyksiä. Olen myös ajatellut ammatinvalintapsykologin pakeille hakeutumista. Mutta sitä ennen koitan ottaa ilon irti kahdesta ulkomaankuukaudesta ja pyrkiä tietoisesti sulkemaan nuo ahdistukset pois mielestä.

    Ota toinenkin lasillinen 😉

    Tykkää

    1. Noudatin neuvoasi ja juon tässä toista lasillista (tai oikeastaan ensimmäistä tänään mutta varmaan kymmenettä tällä viikolla, oi tämä eteläeurooppalainen juomakulttuuri!).
      Eläkekertymän suhteen luotan yhä lottovoittoon, mutta joku kutsumusammatti olisi kiva löytää. Olen tosin ollut sitä mieltä, että voisin alkaa kuraattoriksi, ihan vain varoittavaksi esimerkiksi kaikille nuorille…

      Tykkää

  4. I so feel you!!!! Ja mä on jo 35 😉

    Mä en myöskään tiedä mitä haluan isona. Luulen aina tietäväni mutta sitten tulee joku empiminen. Ehkä se ammatinvalintapsykologi vois olla munkin juttu. Ihan tosissani haluaisin nyt keväällä edes yrittää hakea johonkin opiskelemaan mutta oishan se aika näpsäkkää hakeutua sellaiseen, joka olisi se oma juttu. Mitään vikapolkuja en nyt jaksaisi ainakaan. Sen tiedän ainakin että vuorotyö tällaisenaan tökkii nyt jotenkin tosi isosti. Ja varsinkin palkanmaksu. Oon niin kypsä tuohon oman työnantajani jatkuvaan kikkailuun ja vitkutteluun esim lisien maksujen kanssa. Vaihteeksi taas oottelen että mikä on säädyllinen kellonaika soitella palkkoihin ja vähän kysellä yölisien perään….

    Tykkää

    1. 35 ei oo mitään!
      Vuorotyötä ei ole kyllä ollut ikävä (noh, työtä sitten taas on, ja palkkaa!). Vikapolut on pelottavia, tosin kai sitä johonkin mystiseen määränpäähän voi päästä kietoreittejäkin. Mullakin vähän taas yhteishaku polttelisi (niin kuin joka vuosi) mutta se taas ei edesauta tätä perheenyhdistämistä jos sattuisi käymään joku ihme ja koulun ovet aukenemaan…

      Tykkää

  5. Suotar

    Mulla auttoi tohon ammattikriiseilyyn ainoastaan se, että tuli tarpeeksi iso epäkohta maailmassa vastaan ja siihen lisäksi tajusin, että voin tehdäkin asialle jotain. Yksi asia tuli ja vei, ja se kävi tänä vuonna. Oon pari vuotta sua nuorempi. Enkä edelleenkään tee asiaa ammatikseni, mutta pointti nyt oli siis että yksi asia tuli ja vei. Kirjoittaminen on paras ammatti etätyöskentelyyn, eli sen ympäriltä kun jonkun idean saisit niin varmaan viihtyisit. Tämä väittämä siis siltä pohjalta, että kirjoitat blogia niin ilmeisesti tykkäät kirjottamisesta…

    Tykkää

    1. Joo, mähän olen ollut aina intohimoinen maailmanparantaja, mutta laiskistunut. Nyt suunnitelmissa olisi hoitaa kandi käteen ja sitten ehkä yrittää työllistyä omalle alalle, esim. järjestöhommiin, täällä, mutta… Kirjoittaminen olisi ihanaa, vielä en ole keksinyt väylää elättää itseäni sillä :). Mutta nyt on taas se vaihe että ”laissez-faire”, kyllä tää tästä järjestyy!

      Tykkää

  6. Päivitysilmoitus: MATALAMMAT PAINEET | Periaatteen Nainen

  7. Päivitysilmoitus: VAHINGONILO EI EHKÄ OLE PARAS ILO – Periaatteen Nainen

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s