ILON KAUTTA?

Viikko sitten vitutti. 30-vuotiaan kiukulla vihasin koko paikkaa ja harkitsin vakavasti, että otan äkkilähdön takaisin Suomeen, en välittänyt siitä että siellä olisi pimeää, märkää ja maa täynnä persuja. Kaipaan tietenkin aika montaa asiaa, niin kuin Oivariiniä, Pikku Kakkosta, hyviä nettiyhteyksiä, kätevää joukkoliikennettä ja etenkin ystäviä, niin omia kuin lasten, mutta pahin kulttuurishokki alkaa helpottaa ja olen huomannut jopa muutaman kerran ajattelevani, että me ehkä sittenkin selvitään täällä talven yli.

Tämä kaupunki on rehellisyyden nimissä aika rähjäinen. Katuja ei tosiaankaan ole suunniteltu edes meidän kompakteille ja näppärille matkarattaille, ensimmäisellä kauppareissulla olin aivan eksyksissä sianjalkojen, äyriäisten ja kiukkuisten espanjalaismummojen keskellä ja purskahdin itkuun. Viime viikolla huusin lapsille luultavasti enemmän kuin koko syksynä yhteensä, ja surffasin ikävissäni 5GB:n nettiyhteyden heti täyteen kun juttuseuran puutteessa vaahtosin politiikasta Facebookissa – siksi kirjoitankin tätä ison viinilasin (1,70e!) voimin uudessa kantakahvilassani (postaus on muuten ajastettu, ihan niin eteläeurooppalaiseksi en ole alkanut että aloittaisin aamuni alkoholilla).

Tämä viikko on kuitenkin ollut parempi. Olemme löytäneet tämän lempiravintolan, jossa syömme aina samaa ruokaa samassa pöydässä. Olen päässyt tekemään rauhassa ruokaostoksia Carrefouriin ja voinut ajaa huolettomasti kasseineni taksilla kotiin, sillä matka maksaa vain neljä euroa. Olen käynyt ensimmäisellä lenkilläni kuukauteen, ja vaikka keuhkojen takia juoksu jäi vain pariin kilometriin, sain ihailla Gibraltarin casinon valoja ja nauttia valtameren tuoksusta. Olen tuntenut itseni suureksi sankariksi kun olen pystynyt keskustelemaan jääkaapinkorjaajan kanssa kodinkonevalmistajien salaliitosta espanjaksi. Olen löytänyt kotikaupungista kauneimmat kadut ja jouluvalot, ja La Línea ei enää tunnukaan sellaiselta rotankololta kuin aluksi.

Nyt jaloissa pyörii pulu ja ympärillä se turvallinen, taukoamaton kälätys, jonka sekaan hukkuvat mukavasti meidänkin lasten metelit. Täällä on erilaista, mutta ei ehkä sittenkään niin kamalaa miltä aluksi tuntui. Ehkä tästä tulee vielä ihan hauskaa.