10 + 1 KYSYMYSTÄ ULKOSUOMALAISELLE

Olin haaveillut, että tässä vaiheessa voisin jo huokailla saavuttaneeni kaksi kuukautta kadoksissa olleen leposykkeen ja löytäneeni mielenrauhan mutta lasku uuteen asuinmaahan ei ole ollut ihan pehmeimmästä päästä. Päällimmäisenä on ollut meidän ”kontin” viivästyminen päivällä, joka lähinnä harmitti, ja sitten ongelmat poikien kouluilmoittautumisen ja paperien kanssa. Avaudun niistä lisää myöhemmin, nyt vielä stressaa liikaa se, että emme ehdi saada kaikkia vaadittavia todistuksia, lippulappuja ja lupia ennen perjantain deadlinea. Nyt on siis hyvä hetki vastata Anun haasteeseen, johon en vielä Suomessa viitsinyt vastailla. Tässä siis vastaukset 10 + 1 kysymykseen.

1. Mikä on parasta tämänhetkisessä asuimaassasi?

Heh heh, pakko kai vastata ainakin ilmasto. Auringon lisäksi edullinen hintataso, rento suhtautuminen elämään, monipuolisuus – käden ulottuvilla on kaikkea Afrikasta Aurinkorannikkoon ja meri.

2. Entä ikävintä?

Yleinen välinpitämättömyys ympäristöstä ja eläimistä, julkisen liikenteen heikkous (olen ollut hemmoteltu helsinkiläinen tähän asti). Itse olen sen verran huono nukkuja että öinen melutaso vähän häiritsee.

3. Jos saisit matkustaa mihin tahansa maahan kahdeksi viikoksi ilmaiseksi, mihin matkustaisit. 

En aio olla tylsä ja sanoa Meksiko, vaikka sinne mieli halajaakin. Latinalaiseen Amerikkaan se matka kuitenkin kohdistuisi, ehkäpä Argentinaan tai Chileen?

4. Mihin kohteeseen matkustaisit uudelleen?

No tietysti Meksikoon, ja näihin muihin lempipaikkoihin.

5. Mitä suomalaista ruokaa kaipaat eniten ulkomailla?

Kolmessa päivässä ei ole ehtinyt vielä tulla mikään mieletön ikävä, mutta veikkaan että tulevaisuudessa listan kärkipäässä ovat ainakin luonnonmarjat (oi mustikka!), Oivariini, nokkosleipä ja Runebergin torttu.

6. Uskotko muuttavasi joskus takaisin Suomeen.

Nyt tulee kyllä tosi savolainen vastaus, mutta voipi olla että muutamme, voipi olla että ei. Luulen, että nämä seuraavat pari vuotta ratkaisevat aika pitkälti jäädäänkö ikuisiksi nomadeiksi vai palataanko lempilähiöön.

7. Mikä on asuinmaasi hauskin/mielenkiintoisin juhlapyhä?

Mä odotan erityisen innolla ensi kuussa alkavaa feriaa, joka on absurdi yhdistelmä karnevaaleja, tivolia ja markkinoita. Myös loppiaisen cabalgata on hauska. Vielä on kokematta ainakin pääsiäinen ja pyhäinpäivä uudessa kulttuurissa.

8. Mikä oli vaikeinta ulkomaille muutossa?

Muahahahaa… koska olen tätä käsitellyt niin huolellisesti blogissa viimeisen kuukauden, tyydyn vaan toteamaan että yhdestä hyvästä elämästä luopuminen.

9. Voisitko kuvitella asuvasi jossain muualla kuin Suomessa tai nykyisessä asuinmaassasi?

Voi kyllä. Vaihtoehtoja pyöritellään tasaisin väliajoin ja oma ajatus on ollut, että mitä kauemmas sen parempi. Tosin niistä muutamista ”mahdottomista” paikoistakin olen kirjoittanut.

10. Mikä oli vuoden 2016 mieleenjäävin hetki?

Nyt täytyy sanoa, että luultavasti se kun iskin leuan S-Marketin lattiaan ja aloin sylkeä hampaita ulos. Iski pieni paniikki. Parhaat hetket ovat luultavasti matkoilta, niitä oli kyllä monta.

11. Aiotko matkustaa jonnekin tänä vuonna? Minne?

Nyt kun on matkustettu tänne ei ehkä paljoa enää matkustellakaan. Mutta lokakuussa on puolimaraton Madridissa, vähän haaveilen ottavani halvat lennot ja käyväni Lontoossa, jos eräs vierailu toteutuu niin suuntaamme varmaan taas Marokkoon.

Näyttökuva 2017-06-28 kello 18.41.42

Haasteen säännöthän olivat seuraavat:

Säännöt Liebster Awardin vastaanottamiseen:

  • Kirjoita postaus palkinnon saamisesta ja julkaise se blogissasi
  • Kiitä henkilöä, joka nimitti blogisi ja linkkaa hänen bloginsa postauksessasi
  • Lisää blogiisi Liebster Awardin logo osoitukseksi palkinnosta
  • Lisää postaukseen myös palkinnon säännöt
  • Vastaa palkinnon antajan esittämiin kysymyksiin
  • Nimitä 5-11 uutta blogia
  • Keksi kysymykset bloggaajille, jotka nimität
  • Ilmoita nimityksestä valitsemillesi bloggaajille ja linkkaa oma postauksesi heille
  • Linkkaa Liebster Award -postauksesi myös sinut nimittäneen blogin postaukseen

Nyt on kuitenkin niin, että olen niin myöhässä vastauksineni että kaikki ovat tainneet jo vastailla näihin, mutta jos joku ulkosuomalainen bloggaaja näihin tarttuu niin hip hei huraa, kerro se mun kommenttikentässä! Että kiitos Anu ja anteeksi, että olen tällainen rusinat pullasta poimija, joka vain höpöttää itsestään.

MUINA MYYJINÄ

Kun on 30 vuotta hamstrannut tavaraa, siitä ei pääse ihan sekunnissa eroon. Melkoinen katumusharjoitus tämä kevät on ollutkin, tällaiselle ”jos nyt kuitenkin tarvitsen tätä paritonta kahden euron helmikorvakorua joskus”-säästäjälle. Meillä tosiaan mukaan lähtee maksimissaan viisi kuutiota kamaa, ja siitä ison osan vie lasten legot, kirjat ja vaatteet, ja Suomesta vuokraamme 1,5 neliön varaston. Kirjoitin jo aiemmin siitä henkisestä luopumistyöstä: tavaroille pitää arvioida tunne- ja käyttöarvo ja sitten laskea, onko niiden kuljettaminen Euroopan läpi tai varastoiminen varsin korkeaan neliöhintaan sen arvoista.

Lopputuloksena tietenkin on ollut todella monesta asiasta luopuminen. Monella tapaa se on ollut hilpeää: hei me voidaan myydä kaikki toppavaatteet, koska niitä ei ainakaan ensi talvena toivottavasti tarvita! Tosin niiden toppavaatteiden kauppaaminen kesällä ei ole ollut kauhean helppoa. Astioita, petivaatteita ja huonekasveja olemme delegoineet kavereille ja tällä viikolla meiltä haettiin päivän varoitusajalla pyykki- ja astianpesukoneet uuteen kotiin. Emme saaneet niistä rahaa mutta varmasti roppakaupalla hyvää karmaa, sillä ne menivät kotiin jossa pesukone oli juuri aiemmin hajonnut. Onneksi on Facebook, jossa on helppo huudella.

On tietenkin selvää, että emme ole päässeet omillemme kun olemme myyneet omaisuutta pois. Sehän on tietenkin ihan selvää, ettei käytetyllä tavaralla voi tehdä voittoa. Paitsi muumiastioilla! Tämä on naurattanut meitä keväällä paljon, myös matkalla pankkiin (emme nyt puhu mistään uskomattomista summista, mutta yllättävistä rahoista, joilla on sitten käyty nepalilaisessa syömässä tai ostettu pojille potkulaudat). Mulle ei ole lapsena ostettu osakkeita, mutta myös harvinaisten Muumimukien arvo on noussut mukavasti. Varmaan itse asiassa paremmin kuin joidenkin osakkeiden.

Eniten olemme käyneet kauppaa paikallisissa Facebook-ryhmissä, Torissa sekä sitten Hietsun kirppiksellä, josta voittoa jäi 118 euroa – ja siellä myytiin sellaisella osta yksi ja saat seitsemän kaupan päälle-mentaliteetilla. Tori.fi:n kautta myyminen on ollut ihan oma taiteenlajinsa ja sitä kautta on tullut tavattua melkoisia persoonia: suosikkini oli isoisäni pilkkivälineet ostanut keski-ikäinen kalamies, joka osasi vieheiden perusteella antaa aika tarkan luonneanalyysin pilkkitarvikkeiden edellisestä omistajasta. Sitten on tietty se ”toinen ääripää”, jossa pyydetään mikroskoopilla otettuja kuvia kahden euron kamasta ja säädetään noudon kanssa niin kauan, että lopulta päädyn viemään tavaran roskiin. Olemme varanneet vielä yhden kerran kirppispöydän, eli tervetuloa Hakaniemeen ensi sunnuntaina shoppailemaan, ja sen jälkeen tavarat jaetaan tutuille ilmaiseksi. Vähän kyllä surettaa: meillä oli komea kirjahylly, mutta sen sisällön siirtely ympäriinsä ei vaan tunnu järkevältä.

Tämä on ollut vapauttavaa, mutta odotan innolla aikaa Espanjassa kun kotona ei koko ajan katsele ympärilleen sillä silmällä, että mitä tänään laittaisi myyntiin. Oma vaatekaappi on kokenut karsintaa kun olen todennut, että on turhaa rahdata mukana sellaisia vaatteita, jotka eivät edes mahdu päälle, ja jäljelle jäävät vain suosikit. Sitä ennen meillä on alle kolme viikkoa aikaa päästä eroon verhoista, tuikuista, kirjoista, toppahanskoista ja urheiluvälineistä.

P5213211.jpg

KIITOS FB 2007-2017

Nyt ollaan kyllä syvällä bloggaamisen ytimessä kun tartun Rimpuilija mamma-Lauran haasteeseen esitellä oma vuosikymmen Facebookissa – nimittäin TOTTA, olen nyt tuhlannut aikaani edes takaisin scrollaamalla kymmenisen vuotta! Kauas on tultu ajoista, jolloin statukset alkoivat Periaatteen Nainen is… ja perään piti keksiä jotain tosi nokkelaa ulkomaan kielillä. Ja kyllä, hyvänen aika, kauas on tultu noissa profiilikuvissakin. Nyt nimittäin katsellaan omaa naamaa ihan urakalla. Siitähän bloggaamisessa on kyse.

2007

1928369_7762547497_9892_n

Tässä sitä makoillaan muina naisina Dominikaanisen tasavallan rantahiekoilla, missä olin töissä kuusi viikkoa talvella 2007. Vaikka tarkoitus oli tietenkin vain laittaa kuva raukeasta katseesta, niin onhan tällaisen profiilikuvan julkaiseminen joskus marraskuun synkeimpinä hetkinä ihan sitä, että hierotaan vaan niiden noin 16 silloisen Facebook-kaverin naamaan sitä että joku on päässyt Karibialle ja siitä vielä maksettiinkin mulle.

2008

1923556_9497412497_2451_n

Kyllä sitä voi olla ihminen angstiteini vielä 23-vuotiaanakin. Mietin pitkään, että mikä mua on noin mahtanut ahdistaa kevättalvella 2008 kun nuori rakkaus on kukoistanut Käytännön Miehen kanssa ja kotona pyörinyt jaloissa mahtava mäyräkoiranpentu, mutta ehkä se oli se kätilökoulu, jossa jaksoin painaa huikeat kaksi viikkoa ennen kuin ripustin kumihanskat naulaan.

2009

4338_96728082497_1393693_n

Ai että, classy! Niin classy! Tässä sitä ollaan villillä tyttöjen viikonloppulomalla Riikassa ja päässä on Käytännön Miehelle löydetty tuliaishattu ja kädessä matkan neljäs alkoholiannos – todettakoon, että mentiin tuonakin iltana kello kahdeksalta nukkumaan katsottuamme kaverin kanssa vähän latvialaisia visailuja. Täysin lavastettu kuva.

2010

39807_449364447497_5660982_n.jpg

Ja tänä vuonna kuviin ilmestyivät vauvat. Yritän tässä peitellä kahta asiaa: tissiäni sekä sitä faktaa, että kahden kuukauden ikäinen esikoislapseni näyttää ihan Tony Halmeelta.

2011

267722_10150304650547498_1641307_n

Tässä kuvassa yritän sitten peitellä sitä, että olin just edellisenä päivänä tehnyt positiivisen raskaustestin ja pikkasen pukkasi paniikkia kun en meinannut tuolla Linjan ihanassa leikkipuistossa pystyä pitämään tuota yhtäkään lasta kahluualtaan pinnalla.

2012

314316_10151168574137498_2100601065_n

Ja katos, nyt niitä onkin kaksi.

2013

1074548_10151844213002498_1131818478_o.jpg

Vaihdoin hetkeksi vauvat koiriin ja karkasin ystävän kattoterassille. Tästä muuten jatkoin matkaani treffaamaan sellaisia hauskoja bloggaajia kuten Valeäiti, joka myös tänään seurasi somepersoonansa kehityksen kymmenvuotiskaarta.

2014

10574250_10152651964847498_4707085306220296308_n

Taas vauvoja. Se oli varmaan aika monen reaktio kun laitoin tällaisen profiilikuvan heinäkuussa 2014, olin nimittäin jotenkin ihmeellisesti onnistunut olemaan huutelematta asianlaitaa aiemmin Facebookissa. Moni varmaan toivoi, että kyseessä olisi ollut joku throwback Thursday, mutta oliko niitä vielä edes keksitty? Olin kyllä tuossa ton piparminttujäätelöni kanssa hullun onnellinen: kuuma kesä, kylmä jäätelö ja kolmas poika.

2015

10641303_10153334188007498_4663520775101912250_n

Äitienpäivän profiilikuva, jossa halusin estoitta fiilistellä sitä, että mulla on kolme lasta (jotka viihtyvät yleensä alasti kotona).

2016

12662519_10153930916407498_5478009597766679378_n.jpg

Ryppyjä ja liian yksityiskohtainen kuva Espanjasta. Siis nainen, missä retusointi, missä blurraus, missä Darth Vader-naamari kun sitä olisi tarvittu…

2017

Onnellinen muija Gibraltarinvuorella. Tätä mielentilaa odotan taas kuukauden päästä. (Ja hei, jo kerran tänä vuonna olen voinut kulkea ulkona ilman takkia!)16114056_10154917077632498_8226887328943459303_n.jpg

KEVÄTKIMARA

Olin elämäni 30 ensimmäistä vuotta syksyihminen. Sitten varmaan viime vuonna viimeistään mulle iski keväthulluus, johon liittyy oleellisena osana huokailu luonnon ihmeille, lintubongaus (kuten lehtopöllö poikasineen ihan meidän kodin vieressä, kelatkaa!) ja sellainen yleinen eläkeikäisille sopiva fiilistely. Ja kuulkaa, vaikka tämä kesäaikaan siirtyminen itsessään on ihan puhdasta sadismia, niin noin yleensä aurinko, kohta kuitattu maaliskuu ja se fiilis kun voi jo melkein pestä toppapuvun pois eteisestä (vain melkein, koska pitää kuitenkin varautua että vappuna sataa lunta). On se ihanaa.

Tämä on ollut monella tapaa hyvä viikko, ei vain siksi että kolme viimeistä pakollista kurssia menivät läpi ja nyt voin rallatella enää  noiden vapaaehtoisten kanssa. Oli hyvä viikko, kun menimme ensimmäistä kertaa kylään Annalle, joka on ihan mun toteemi-ihminen: rento, hauska ja sillä on niin mahtavat lapset! Kun ystävystyminen ei aina ole mikään itsestäänselvyys (aikuisillakaan), varsinkin kun kyseessä on ns. erityislapsi, niin en millään malttanut keskeyttää viiden lapsen varsin harmonisia leikkejä ja lähteä kotiin. Onneksi uudet treffit on jo sovittu! Ja eilen pääsin perinteiselle Earth Hour-illalliselle Saaran luo, jossa mua taas hemmoteltiin hyvällä ruoalla ja seuralla ja haastettiin erilaisilla mielipiteillä. Vaikka kukaan muu kuin mun äiti ei lukisi tätä blogia niin silti olen Suomen menestynein bloggaaja, koska onnistuin haalimaan ympärilleni internetin särmikkäimmät naiset.

Onhan tässä tietenkin ollut sitä säätöä, kun lapsilla on joku epämääräinen räkätauti ja olen jännittänyt muuttuuko se vielä laryngiitiksi. Mutta tänään ne pystyivät olemaan pari tuntia ilman että olivat ihan läpimärkiä räästä ja sen kunniaksi mentiin pienelle kevätretkelle, minä korkkasin sen Ipanaiselta hankitun Tula-repun (josta sain muodollisen alennuksen) ja aurinko paistoi ja sanoinko jo, että on kevät? Olen ehtinyt parissa kuukaudessa nähdä paljon ystäviä – en tarpeeksi, mutta enemmän kuin aikoihin – ja käydä teatterissa ja elokuvissa ja sopia vielä monet illalliset ensi kuulle ja Espanjastakin tulee ihan pian vieras ja viikon päästä mennään ruotsinlaivalle, tietenkin sillä noro-Siljalla. Mutta elämä. Aurinko. Kevät. Ymmärsitte varmaan pointin!