MUTSI MARKKINOILLA

Se on taas yours truly raportoimassa HopLopissa, missä kymmenet syysloman ryydyttämät vanhemmat istuvat katatoonisessa tilassa läppäriensä kanssa toivoen, että tämä viikko on pian ohi. Olen muuten sitä mieltä, että jos suunnittelee perheenlisäystä olisi hyvä ensin viettää puolipäivää jossain tällaisessa sisäleikkipuistossa tutkailemassa sisintään, että ihanko oikeasti haluaa noin viiden vuoden ajan viettää vapaaehtoisesti näin lomapäiviään. Yllättävän moni meistä on kuitenkin valinnut tämän 18 vuoden riemuloman, itsekin vielä pari kertaa uudestaan senkin jälkeen kun oli selvinnyt, että seuraavan kerran sunnuntaiaamut olisi Netflix & chilliä joskus vuonna 2036.

Tänään tulin horisemaan teille taas Tinderistä. Tuo lempiaiheeni tältä vuodelta, loputon empiiristen kokeiden virtuaalinen kenttä, romantiikannälkäisten Wolt, toisinaan taas melkoinen Mordor. Nimittäin ensin hieman itseäni nuorempi sinkkuäiti Iida kirjoitti  Iidan matkassa-blogissaan siitä, kannattaako sinkkuäidin erikseen kertoa jälkeläisistään, ja sitten Kolmistaan-Karoliina kommentoi omalla kirjoituksellaan aihetta. Olen itse nyt swaippaillut (pääasiassa vasempaan) nyt seitsemän kuukauden ajan, joskin kiitos Tinderin olen voinut pitää sovelluksen poissa päältä jo parin kuukauden ajan. Olen siis omasta mielestäni varsin pätevä kokemusasiantuntija mitä tulee yksinhuoltajaäidin markkina-arvoon ja siihen, kuinka suorasanaisesti omasta perhestatuksestaan kannattaa kertoa.

Todettakoon, että itse olen paljastanut kortit heti kättelyssä. Profiilitekstissä ei ole lukenut tarkemmin lasten määrää eikä sukupuolta, mutta olen kyllä antanut ymmärtää, että heitä on, ja heitä on enemmän kuin ehkä se klassinen kaksi. Monet ovat tulkinneet kiertoilmaisuni niin, että lapsia on yhden pikkubussin verran joten oikeastaan kolme onkin ollut usein positiivinen yllätys. VAIN kolme! Toimiva taktiikka millä tahansa elämän osa-alueella, laskee vaan odotukset alas ja sen jälkeen kaikki onkin iloista yllätystä. Vaikka olen myös tehnyt selväksi, että en halua kotileikkiä vaan etsin lähinnä aikuista seuraa itselleni, on lasten olemassaoloa kuitenkin aika vaikea piilotella. Sen lisäksi en oikein usko, että olisin ihan samalla aaltopituudella ihmisen kanssa, joka kategorisesti vihaa lapsia (tai yksinhuoltajaäitejä, näitä on tullut muutama vastaan ennen kuin olen nopeasti vetäissyt vasemmalle).

Tässä tietenkin vaikuttaa vähän ikä: karkeasti arvioituna puolet Tinderissä pyörivistä yli kolmevitosista on toisella kierroksella (tai sitten periaatteellisesti perheettömiä, mikä on aivan yhtä okei). Oikeastaan se on mun mielestä ollut monella tapaa parasta tässä vaiheessa, sillä kun on kerran tai pari ottanut siipeensä suhdepuolella, on yleensä rehellisempi, tuntee itsensä paremmin ja myös tietää, mitä haluaa. No itse en tietenkään ole vielä mikään mestari noilla kolmella osa-alueella, mutta huomattavasti paranneltu versio siitä mitä olin edellisen kerran sinkkuna viime vuosikymmenellä. Lähes aina matchien kanssa tulee käytyä läpi henkilöhistoriaa ja on ihan luonnollista, että siihen kuuluu entisiä kumppaneita ja joskus niitä lapsia – itse yleensä puhun mielelläni jostain muusta kuin siitä, mitä kullannuppuni ovat tehneet, mutta on päiviä jolloin on pakko purkaa vanhemmuusangsteja ja silloin on kiva, että pöydän toisella puolella istuu joku joka suunnilleen ymmärtää etten ole aivan tosissani kun suunnittelen lasten sulkemista perunakellariin. Tämän takia huomaan, että yleensä ottaen todennäköisyydet tykkäyksille kasvavat kun näen esittelytekstissä maininnan lapsista (emojeita ei lasketa, koska emojimiehet ovat automaattisesti pelattu ulos).

Olen tänä vuonna käynyt treffeillä kuuden eri tyypin kanssa, ja olenkin hehkuttanut kaikille aiheesta kiinnostuneille sitä, että jokainen tyyppi on ollut tosi kiva. Normaali, hauska, tervejärkinen. Joidenkin kanssa juttu on jäänyt yhteen kohtaamiseen, toisia olen tavannut useammin. Mutta kuultuani kaverien kokemuksista kuinka esim. Tinder-treffikumppani on vajonnut psykoosiin kesken yhteisen illallisen niin tuntuu, että olen vähintäänkin voittanut jossain tinderpajatsossa (ihan lottovoittajiin en viitsi itseäni verrata). Matcheissa on ollut muutama vähän kirvesmurhaajavibaa välittävä kaveri (esimerkiksi Espanjassa itseään miljonääriksi kuvaillut heppu, joka halusi kyydittää minut vuorilla sijaitsevaan taloonsa viikoksi mutta ei halunnut kertoa oikeaa nimeään…) mutta vieläkään vastaan ei ole tullut yhtään dickpiciä, passiivis-aggressiivista naisvihaajaa tai fanaattista stalkkeria (pettymys!). Luulen, että osittain tämä tuuri selittyy raivorehellisyydellä, jota olen harrastanut omalta puoleltani. Tai sitten tämä on vain moukantuuria ja kun seuraavan kerran avaan sovelluksen siellä on kaikki karmeimmat kliseet vastassa.

KULTTUURIEROJA KÄNNYKÄSSÄ

Kirjoitin keväällä ympäripyöreästi Tinderistä ja yleisistä havainnoista, mitä sen perusteella voi suomalaisista sinkkumarkkinoista tehdä. Ja kyllä, kiertävä sinkkureportterinne on tietenkin tsekannut paikallisen tarjonnan myös Espanjassa – ei vain Aurinkorannikolla (jossa Tinderissä vastaan on tullut noin neljä suomalaista, eikä ikävä kyllä Tauskia joka palasi yhteen Hennan kanssa!) vaan myös Madridissa. Tinderöinti on tällä reissulla lähinnä laiskaa selailua ja kulttuurierojen havainnointia, ja koska lukijoissani on monta joita ehkä tummat latinorakastajat kiinnostavat, niin tässä muutama muistiinpano kaikista vasemmalle vilahteneista profiileista.

Todella monet kertovat olevansa normaaleja. En tiedä, mikä täällä on sitten se oletusarvo (itsehän pidän enemmän epänormaaleista, mutta ei mennä nyt siihen), mutta tuntuu hassulta kun esittelytekstit alkavat soy un chico muy normal. Normaaliudelle ei kai ole mitään universaalia määritelmää, pitäisi ehkä kysyä näiltä paikallisilta mitä kaikkea se ”normaali” sitten sisältää. Muita usein käytettyjä adjektiiveja ovat rakastava, hellä, herkkä ja rauhallinen. Rikotaanko näillä sitten ennakkoluuloja machoista, mutta paljon käytetään sellaisia kuvailuja joita usein annetaan vaan ulkopuolisen arvioitavaksi. Toisaalta ehkä se on suomalaista vaatimattomuutta, että asiaa lähestyy niin että kutsun itseäni uskomattoman fantastiseksi vasta sitten kun joku on ensin julkisesti tehnyt itsestäni tämän arvion.

Tärkeältä tuntuu kertoa, onko enemmän päivä- vai yöihminen. Olen enemmän päiväihminen, kertovat monet. Olen tulkinnut tämän liittyvän täkäläisen elämänrytmiin, joka on iltapainotteinen – ehkä se on potentiaalisen parisuhteen kannalta olellista että vuorokausirytmi ei heitä kumppanin kanssa kahdellatoista tunnilla. Erikseen täytyy mainita, jos ei pidä jalkapallosta. Ilmeisesti stereotypia futista rakastavista espanjalaisista pitää niin vahvasti paikkansa, että on hyvä varoittaa etukäteen kumppania jos ei suhtaudukaan lajiin palavan intohimoisesti. Kaikki ovat tosi urheilullisia ja erityisesti ulkoilma-aktiviteetteja korostetaan paljon. Se näkyy kuvissakin: Suomessa vaellus- ja kalastuskuvat dominoivat, täällä sitten on pedrot ja jorget kaikki rannalla speedoissa. Ihan oikeasti speedoissa.

Samaa passiivis-aggressiivista ”älä tykkää jos et aio puhua”-kommentointia näkyy myös täällä. Huumoria tai ironiaa käytetään vähemmän (tai sitten en vaan ymmärrä sitä, sekin on ihan mahdollista), mutta aika tyypillisiä ovat sellaiset ajatuksenvirta-tyyppiset olen hauska jätkä he he he tykkään olla ulkona kaiken aikaa enkä viihdy kotona heh heh, espanjalaisittain ”je je je” (eli siis he he, koska j lausutaan h:na), profiilikuvaukset. Kuviin on panostettu noin yleisesti ottaen vähemmän kuin Suomessa, mutta ehkä se runsas paljaan pinnan määrä kompensoi heikkolaatuiset kuvat. Omaa henkilöhistoriaa avaa hyvin harva, ja sitten pitää arvailla onko lapsi profiilikuvissa oma vai joku lainattu – jälkimmäinen vaihtoehto kuulostaa aina vähän pahalta.

No onko tullut mätsejä? Muutama. Mitään treffejä ei ole tapahtunut ja kun tämä lämpö nyt laiskistaa niin olen aika varma, että mitään rakkauden kesää 2019 ei ole luvassa. Yksi, joka urhoollisesti painoi sydäntä vaikka kävi sittemmin ilmi, että hän käyttää samankokoisia vaatteita kuin esikoiseni (minkä takia jouduin pinnallisesti toteamaan, että meistä ei nyt taida tulla mitään) ilmeisesti pahastui kun julkaisin useamman Pride-aiheisen kuvan Instagramiin. Onneksi mulla tätä miesseuraa riittää nämä lomaviikot, mutta aion kyllä jatkaa tätä harrastusta antropologisessa mielessä.

KEVÄTVIIHDETTÄ

Olen pitänyt blogissa aika matalaa profiilia näistä asioista, mutta nyt haluan kuitenkin kertoa että olen saavuttanut (no okei, jo hetki sitten) sen pisteen, että latasin Tinderin. Olen ollut viimeksi sinkku vuonna 2007, että vähän on ehtinyt vettä virrata Vantaanjoessa. Silloin viime vuosikymmenellä (kääk!) pelattiin puhelimella korkeintaan matopeliä ja piti raahautua baariin asti etsimään elämänsä rakkautta. Ja silloin siellä Lostarin tanssilattialla piti käytännössä katsoen laittaa kaikki munat yhteen koriin, koska kauhean montaa tyyppiä ei ehtinyt yhden illan aikana yritellä. Nyt ei tarvitse enää käydä itse ruokakaupassa, yökerhossa eikä videovuokraamossa. Kyllä 2019 on hienoa aikaa ihmiselle elää.

Deittikulttuuri on siis hieman muuttunut, ja itsehän en. Sen jälkeen kun latasin ko. sovelluksen, ovat suunnilleen kaikki parisuhteessa olevat kaverini halunneet sitä tutkia – ja ymmärtäähän sen, siinä saa nopeasti käsityksen millainen kattaus sinkkumiehiä markkinoilla on, ja aika moni on yhtä vauhdikkaasti sulkenut koko sovelluksen ja huokaissut tyytyväisenä siitä, että ei tarvitse tosissaan swaippailla mihinkään suuntaan. Ja kyllä mä muistan, että tämä on aina ollut tietynlainen kansanhuvi niille, joilla ei ole oikeaa tarvetta Tinderille, oli itsellänikin vielä muutama vuosi taaksepäin. No, nyt se on sitten ladattu ihan oikeasti.

Eniten Tinder on kuitenkin kiehtonut sosiaalisena ilmiönä. Jos olisin vielä yliopistolla, niin tutkisin tätä varmaan kaikki päivät. Tai heh heh, tutkinhan mä nytkin, mutta vain tällaisena omana puolitieteellisenä kenttäkokeena. Olen oppinut, että oleellisin ihmisyyden mitta Tinderissä on pituus. Jos sitä ei kerro, on varmaan aika lyhyt. Jäätelöemojilla ei ilmeisesti viitatakaan mieltymykseen maitotuotteista vaan siihen, ettei tykkää vaniljasta – en ole tästä nyt ihan varma, en ole lähtenyt selvittämään asiaa käytännössä. Ilmeisesti vallalla on käsitys, että kalastus-, vaellus- ja kiipeilyvalokuvat tekevät vaikutuksen. Ja siis varmasti tekevätkin moneen, itsehän en selvästi ole kohdeyleisöä. Voisin myös kuvitella, että jostain persoonallisuustestistä saadut kirjainyhdistelmät kiinnostavat enemmän rekrytoijia kuin potentiaalisia kumppaneita, mutta kuten sanottu, mä olen ihan mummo mitä tulee Tinderiin.

Muistan, kun sosiaalisessa mediassa muutamat tuttavani paheksuivat kun satoja naisia deittaillut mies meni ja kehitti kategoriat yleisimmille Tindertyypeille. Ja toki myös naiset harrastavat samaa.  Mutta tottahan se on. Isoon joukkoon mahtuu kamala määrä kliseitä. Yleensä jos on huumorintajuinen, sitä ei tarvitse erikseen kertoa muille. Kyllä sen hei huomaa. Kaikilla ei tietenkään ole samat kriteerit kuin itselläni, mutta yleensä olen pitänyt lähtökohtana että pystyy kuvailemaan itseään muutamalla virkkeellä, joissa on välimerkit ja isot alkukirjaimet. Annoin kyllä kerran, vastoin periaatteitani, tilaisuuden yhdelle ”emojimiehelle” joka oli tiivistänyt elämänsä riviin hymiöitä, ja kaduin sitä tosi nopeasti. Mutta erityisen oudolta tämä Tinder-kulttuuri tuntuu siksi, että siinä tosiaan tehdään aika nopeita johtopäätöksiä ihmisistä. Vaikka kaveripiirissä on juhlittu jo Tinderhäitä ja on kai pari Tindervauvaakin, niin ne tarinat tosirakkauden löytymisestä swaippaamalla tuntuvat vähän urbaanilegendoilta. Mutta viihteenä tämä toimii (tsekatkaa nyt vaikka tätä ilmoitusten aatelia!). Ja ehkä jonain päivänä kirjoitan vielä väitöskirjani Tinderistä.

KUVAHAASTE: VUOSI 2018 KUVINA

Muuttolintu-blogista lähti liikkeelle haaste, johon aika moni (matka)bloggaaja on jo tarttunut. Liityn joukkoon. Edellisen kerran taisin käydä kuvin läpi kulunutta vuotta vuonna 2016, eli ehkä on aikakin vähän kaivella kuvakätköjä ja omaa napaa.

1.VUODEN SUOSIKKIKUVA

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Oikeasti tämä oli mahdoton valinta. Blogi (tietokoneestani puhumattakaan) on täynnä fantastisia otoksia. Mutta tämä helmikuiselta Englannin-matkalta otettu kuva kertoo hetkestä, jolloin sydän täyttyi äärimmilleen pelkästään raikkaassa ja aika viileässä auringinnousussa seistessä. Kuten olette ehkä huomanneet etenkin Instagramin puolella, olen auringonnousujen ja -laskujen suuri ystävä. Olimme matkustaneet koko edellisen päivän esikoisen kanssa, saapuneet majapaikkaamme Lontoon liepeille yöllä ja aamulla keskellä maaseutua pellot olivat sumun takana piilossa, metsäkauriita hyppi puskissa ja sekosin aamukasteen keskellä pahemmin kuin isäntäperheen koira.

2. ARJEN LUKSUSTA

Koen, että arkeni on monella tapaa luksusta aina: saan viettää paljon aikaa perheeni kanssa ja meillä on täällä Espanjassa hyvin harvoin kiire. Ja meillä on vapaus: vapaus valita missä asumme, minne menemme. Ja sitten on sellaista pientä arjen luksusta, joka tekee huonoistakin päivistä vähän parempia. Mulle ne ovat kahvilat ja ravintolat, joiden hintataso on sellainen, että voi mennä kakulle ja viinille vaikka joka päivä (vaikka se ei ehkä ravitsemuksellisesti ole suositeltavaa). Tässä kuvassa nautin päiväskumppaa Granadassa, eikä kukaan paheksu vaan kaikki ovat samaa mieltä: pieni luksus kuuluu arkeen.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

3. KESÄKUVA

Viimeiset kolme kesää meidän kesän yksi kohokohdista on ollut feria. Tarkoitus olisi olla täällä myös 2019 feriassa mukana, sillä se nyt on vain melusta, roskasta ja yleisestä kaaoksesta huolimatta kokemus. Tässä kuvassa kuopus on päässyt jättitrampoliinille valjaiden kanssa ja keikkuu nyt useamman metrin korkeudella.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

4. IHANA MAJAPAIKKA

kuvahaate-kivoin-majapaikka.jpg

Vuoden aikana tuli koluttua läpi useampi AirBnB, pari hotellia ja kavereiden nurkkia, josta löytyy tämän vuoden ihanin majapaikka. Palkinto menee siis Länsi-Suomeen, Emeritanakin tunnetulle akateemikolle, joka avoimin sydämin ja ovin majoitti meidän retkueen taannoisella Suomen visiitillä. Tunnelma, kaunis puutalokoti, mainiot asukkaat ja ihana vieraanvaraisuus tekivät tästä ehdottoman suosikin. Kiitos Turku!

5. HAUSKA MUISTO

Monet hauskoista muistoista ovat sellaisia, jotka eivät ehkä ihan tällaiseen koko perheen blogiin sovellu. Toisaalta ne usein edustavat pieruhuumoria parhaimmillaan. Yksi ihana muisto on kesältä, joka oli sinällään hieman haastava lasten pitkän loman, kuumien päivien ja tekemisenpuutteen vuoksi. Eräänä päivänä kävimme kuitenkin Gibraltarilla pyörimässä, ensin pizzalla ja sitten tuossa suihkulähteessä, jossa lapset kastelivat itsensä läpimäriksi ja saivat lopulta kävellä kotiin parin kilometrin matkan kalsareillaan. Tämä oli varmasti myös vastaantulijoiden mielestä hauska muisto.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

6. HERKULLINEN HETKI

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Kärsin jälleen runsaudenpulasta, sillä tämä vuosi on ollut täynnä herkullisia hetkiä (kysykää vaikka reisiltäni). Silti ylitse kaikkien ihanien ruoka-annosten yltää tämä ateria Barcelonassa, jota muistelen ehkä vielä kuolinvuoteellanikin. Täydellisesti grillattu tonnikala ja ratatouille, joka nosti tämän usein vähän aliarvostetun lisukkeen maailmanluokkaan. Aloin juuri kuolata näppikselleni.

7. SE EI-NIIN-HOHDOKAS MUISTO

Voin kertoa, että kun ns. shit hits the fan (lapsiperheessä joskus ihan kirjaimellisesti), en yleensä kaivaa kameraa esiin. Eilen tosin esimerkiksi ikuistui, kun kipeä lapsi oksensi päälleni… kesken Skype-palaverin. Vuoden kurjimmat hetket on ihan syystä jääneet tallentamatta ja mun puolesta ne saavatkin unohtua. Mutta ei tämäkään nyt koviin glamöröösiä ole:

kuvahaaste-ei-niin-hohdokas-hetki.jpg

8. RAKKAASSA SEURASSA

Olen saanut nauttia paljon hyvästä seurasta, mutta ei ole rakkaampaa kuin nämä kolme.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

9. SUOSIKKIKUVA ITSESTÄ

Ai että, miljoonista upeista otoksista oli pakko valita tämä. Olemme saapuneet edellisenä yönä Suomeen, lapset leikkivät ystäviensä kanssa omakotitalon pihalla ja minä juon rauhassa kahvia ihanassa Keltaisessa talossa.

kuvahaaste-lempikuva-itsestä.jpg

10. UNOHTUMATON MAISEMA

Instagramfeediäni, omaa elämääni ja sydäntäni on tänä vuonna dominoinut tämä yksi maisema. Tulen toivottavasti näkemään sen tulevinakin vuosina vielä monta kertaa, edes unissani.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA