YSTÄVÄKIRJA

Joskus blogihaasteet ovat todella tervetulleita. Esimerkiksi just nyt, kun Isäkuukaudet-blogi heitti tälle tontille Ystäväkirja-haasteen – lupasi, että ei ole pahoja kysymyksiä ja eihän ne mitään hirveitä olleet. Tällaista oman navan kaivelua välillä, olkaa hyvät.

Bloginimeni tarina: No ei sillä ole mitään suurta ja kiehtovaa tarinaa. Mulla on aina ollut kauheasti periaatteita, joita en sitten ole kovin intohimoisesti noudattanut. Olenkin vähän sellainen puhuja enemmän kuin tekijä, että syön juustoa ja saarnaan maitotuotteiden paheellisuudesta samaan aikaan.

PERUSJUTTUJA:

Siviilisäätyni: Eronnut, eli siis sinkkumutsi. Tai ei nyt ihan supersinkku, mutta silleen puolivallaton vähintään.

Asumismuoto: Vuokralla, kerrostalossa ihanassa neliössä jossa on sauna ja oma piha ja lemmikkiorava.

Ammattini: En oikein osaa itsekään selittää. Yrittäjä, joka on koulutukseltaan yhteiskuntatieteiden kandidaatti ja työkokemukseltaan asiakaspalvelun ammattilainen.

Työpaikka: Oma toiminimeni.

Kiinalainen horoskooppini: Härkä, muistaakseni.

Harrastukset: Olen juuri hankkinut salikortin pitkän tauon jälkeen, mutta käyttänyt sitä niin harvoin ettei sitä voi vielä kutsua harrastukseksi. Mutta syöminen, museot ja netissä roikkuminen.

SYVÄLLISTÄ:

Periaatteet: No nyt! Lastenkasvatuksessa pick your battles, noin yleisesti be kind ja elämänohjeena Mae Westin When choosing between two evils, I always like to try the one I’ve never tried before.

Maailmankatsomukseni: Sellainen perinteisen polkupyöräilevän vihervassarin puitahalaava idealismi.

Pohdin: Lasten hyvinvointia, miten olla itse parempi ihminen joka sektorilla, miten malttaa olla ränttäämästä netissä aina kun törmää tyhmyyteen tai epäkohtaan.

Vihaan: Yritän välttää vihaamista, mutta en esimerkiksi kovin paljoa arvosta autoilijoita jotka eivät noudata suojatiesääntöjä enkä voi väittää pitäväni Mikko Kärnästä.

Halveksin: Itsekkyyttä.

Pyrin: Olemaan kiva kaikille, vaikka epäonnistun säännöllisesti.

Rakastan: Elämääni ja ihania tyyppejä joita siihen olen saanut, erityisesti tietenkin lapsiani.

Haaveilen eniten: Siitä, että maailma olisi sellainen ettei tarvitsisi pelätä lasten joutuvan aikuisina johonkin aavikkosotaan vaan saisin olla höperö mäyräkoiramummo monelle lapsenlapselle, joiden lähdettyä kotiin joisin viiniä ja lukisin lempikirjojani.

Tarvitsen: Vähemmän kuin kuvittelen.

Pelkään: Korkeita paikkoja, syöpiä ja lasten puolesta etenkin liikenteessä.

Kaipaan: Espanjaan.

Murehdin: Varmaan vähemmän kuin olisi aihetta.

Kerään: Kuitteja, huulirasvoja, harmaita neuleita,

LEMPI-

Värini: Kaikki paitsi ruskea.

Vuodenaika: Kaikki paitsi talvi.

Eläin: Kaikki paitsi meduusat.

Kirja: Nuoruudessa suuren vaikutuksen teki John Irvingin Ystäväni Owen Meany, joka resonoi oman fatalistisen elämänkatsomuksen kanssa. Aikuisena ikimuistoisimpia kokemuksia ovat olleet Katja Ketun Kätilö ja Ulla-Lena Lundbergin Jää.

Elokuva: Monta mistä olen pitänyt paljon, mutta useimmiten olen nähnyt Neiti Koviksen ja Päiväni Murmelina (ja kaikki Cars-elokuvat).

Musiikkilaji: Yleensä löydän joka genrestä jotain kuunneltavaa – viime aikoina olen kuunnellut huolestuttavan paljon countrya ja ganstaräppiä.

Numero: Kaksi.

Asia minusta: Uteliaisuus (aika usein se on myös ärsyttävää).

Ruoka: Pizza.

Juoma: Vesi.

Lomakohde: New York.

Tuoksu: Vastatervatut puuveneet.

Kasvi: Aloe vera.

Säätila: Aurinkoinen ja lämmin sää.

Tapa viettää vapaa-ilta: Syöden, saunoen, lukien ja nukkuen.

KYSYMYKSIÄ:

Pidätkö tytöistä vai pojista: En pidä sukupuolten binäärimäärittelystä.

Onko sinulla salaisuuksia: On, paljon.

Onko sinulla valkolakkia: Periaatteessa on (olen ylioppilas), käytännössä ei (koska ensin hukkasin sen, varastin koulukaverin lakin omiin juhliini ja sittemmin oman löydyttyä myin sen).

Millainen oli ensimmäinen tatuointisi tai lävistyksesi: 12-vuotiaana tylsä ampumalla tehty nenälävistys, 15-vuotiaana tramp stamp-tatuointi eli delfiini alaselässä. Omaperäistä, tiedän…

Mitä tilaat baarissa: Mojiton.

Poltatko tupakkaa: Juotuani niin monta mojitoa että kuvittelen olevani kuubalainen kapakkalaulaja.

Omistatko eläimiä: Tassun.

Onko sinua siunattu parhaalla ystävällä: Kaikki mun ystävät on ihan parhaita.

Mitä muuttaisit itsessäsi: En olisi aina viittä minuuttia myöhässä.

KERRO JOTAKIN SIITÄ KUN…

Olit 10 vuotta nykyistä nuorempi... Olin juuri kertonut kaikille siitä, että olen raskaana. Asuin puoliksi Jyväskylässä ja puoliksi Sipoossa, olin onnellisesti raskaana ja ihanan nuori.

Viimeksi koit romanttisen hetken... Ei siitä kauaa ole, romantiikkaa on ollut ilmassa! Eikä siitä sen enempää.

Viimeksi sait jonkun nauramaan oikein kunnolla… Tää on kauheen helppoa kun on kolme lasta. Niitä naurattaa mun huonot läpät aina.

Joku kehui sinua taitavaksi... Tämäkin on helppoa kolmen lapsen ansiosta. Olen tehnyt vaikutuksen esimerkiksi kun osaan pukea hanskat tosi nopeasti, löydän kadonneet tavarat nopeasti (nii-in) ja kuinka tein tosi hyviä omenalohkoja.

Teit itsellesi lounasta... Pyrin syömään lounaani (ja kaikki muutkin ruoat) ravintolassa mutta jos teen muutakin lounasta kuin vihistä niin teen jämämunakkaan jääkapin viimeisistä vihanneksista ja juustosta, yleensä myös paistetuista perunoista ja salsasta.

Sinulla oli viimeksi kotoisa olo... Joka päivä, olen hyvässä paikassa.

Lausuit kehuja…Jälleen kerran helppo homma äitinä, joka päivä saa ja pitää kehua jälkikasvua. Kehuin myös äitini tekemää ruokaa ja talvisirkuksessa olisin halunnut kehua edessäni istuneen nuoren äidin tyyliä (että Kaarina, jolla oli suloisia tyttäriä, sulla oli upeat hiukset ja mahtava tyyli!).

Viimeksi luit jotain syvällistä... Kaikki mitä Antti Holma sanoo Instagramissa on syvällistä.

Linkitä biisi, joka on koskettanut sinua viimeksi... Varmaan Nick Caven Rings of Saturn, joka on vähän korni mutta soinut tänä syksynä tosi paljon tietyissä tilanteissa.

HAASTAN

Konalla-Anun, joka asuukin Australiassa.

Tulevan naapurini (!) Annuskan.

Kaliforniasta kirjoittelevan Paulan.

PB056049.jpeg

Postauksen ainoassa kuvituskuvassa olen Espoon EMMA-museossa katsomassa Michael Jackson: On the Wall-näyttelyä, joka on esillä tammikuun loppupuolelle asti. Se on melkoinen kokoelma erilaista Michael Jacksonin inspiroimaa fanitaidetta ammattilaisten välittämänä. Jacksonin persoonan ja uran synkeimmät hetket on hyvin vaiettu hiljaiseksi. Näyttelyssä on hetkensä – David LaChapellen valokuvat, Candice Breitzin ihan mieletön videoteos, jota olisi voinut katsoa ja kuunnella koko päivän, sekä Kai Guettan maalaus ”Michael Joseph Jackson” olivat mun suosikkeja, ja tässä kuvassa ihailen Kehinde Wileyn ”Equestrian Portrait of King Philip II (Michael Jackson)”-maalausta. Kuitenkin runsas ja vaihtelevan tasoinen materiaalia ja laajan kattauksen takia teosten ahtaminen hieman liian tiiviisti tekivät näyttelystä raskaan ja mössöisen eivätkä yksityiskohdat päässeet esille.

MUTSI MARKKINOILLA

Se on taas yours truly raportoimassa HopLopissa, missä kymmenet syysloman ryydyttämät vanhemmat istuvat katatoonisessa tilassa läppäriensä kanssa toivoen, että tämä viikko on pian ohi. Olen muuten sitä mieltä, että jos suunnittelee perheenlisäystä olisi hyvä ensin viettää puolipäivää jossain tällaisessa sisäleikkipuistossa tutkailemassa sisintään, että ihanko oikeasti haluaa noin viiden vuoden ajan viettää vapaaehtoisesti näin lomapäiviään. Yllättävän moni meistä on kuitenkin valinnut tämän 18 vuoden riemuloman, itsekin vielä pari kertaa uudestaan senkin jälkeen kun oli selvinnyt, että seuraavan kerran sunnuntaiaamut olisi Netflix & chilliä joskus vuonna 2036.

Tänään tulin horisemaan teille taas Tinderistä. Tuo lempiaiheeni tältä vuodelta, loputon empiiristen kokeiden virtuaalinen kenttä, romantiikannälkäisten Wolt, toisinaan taas melkoinen Mordor. Nimittäin ensin hieman itseäni nuorempi sinkkuäiti Iida kirjoitti  Iidan matkassa-blogissaan siitä, kannattaako sinkkuäidin erikseen kertoa jälkeläisistään, ja sitten Kolmistaan-Karoliina kommentoi omalla kirjoituksellaan aihetta. Olen itse nyt swaippaillut (pääasiassa vasempaan) nyt seitsemän kuukauden ajan, joskin kiitos Tinderin olen voinut pitää sovelluksen poissa päältä jo parin kuukauden ajan. Olen siis omasta mielestäni varsin pätevä kokemusasiantuntija mitä tulee yksinhuoltajaäidin markkina-arvoon ja siihen, kuinka suorasanaisesti omasta perhestatuksestaan kannattaa kertoa.

Todettakoon, että itse olen paljastanut kortit heti kättelyssä. Profiilitekstissä ei ole lukenut tarkemmin lasten määrää eikä sukupuolta, mutta olen kyllä antanut ymmärtää, että heitä on, ja heitä on enemmän kuin ehkä se klassinen kaksi. Monet ovat tulkinneet kiertoilmaisuni niin, että lapsia on yhden pikkubussin verran joten oikeastaan kolme onkin ollut usein positiivinen yllätys. VAIN kolme! Toimiva taktiikka millä tahansa elämän osa-alueella, laskee vaan odotukset alas ja sen jälkeen kaikki onkin iloista yllätystä. Vaikka olen myös tehnyt selväksi, että en halua kotileikkiä vaan etsin lähinnä aikuista seuraa itselleni, on lasten olemassaoloa kuitenkin aika vaikea piilotella. Sen lisäksi en oikein usko, että olisin ihan samalla aaltopituudella ihmisen kanssa, joka kategorisesti vihaa lapsia (tai yksinhuoltajaäitejä, näitä on tullut muutama vastaan ennen kuin olen nopeasti vetäissyt vasemmalle).

Tässä tietenkin vaikuttaa vähän ikä: karkeasti arvioituna puolet Tinderissä pyörivistä yli kolmevitosista on toisella kierroksella (tai sitten periaatteellisesti perheettömiä, mikä on aivan yhtä okei). Oikeastaan se on mun mielestä ollut monella tapaa parasta tässä vaiheessa, sillä kun on kerran tai pari ottanut siipeensä suhdepuolella, on yleensä rehellisempi, tuntee itsensä paremmin ja myös tietää, mitä haluaa. No itse en tietenkään ole vielä mikään mestari noilla kolmella osa-alueella, mutta huomattavasti paranneltu versio siitä mitä olin edellisen kerran sinkkuna viime vuosikymmenellä. Lähes aina matchien kanssa tulee käytyä läpi henkilöhistoriaa ja on ihan luonnollista, että siihen kuuluu entisiä kumppaneita ja joskus niitä lapsia – itse yleensä puhun mielelläni jostain muusta kuin siitä, mitä kullannuppuni ovat tehneet, mutta on päiviä jolloin on pakko purkaa vanhemmuusangsteja ja silloin on kiva, että pöydän toisella puolella istuu joku joka suunnilleen ymmärtää etten ole aivan tosissani kun suunnittelen lasten sulkemista perunakellariin. Tämän takia huomaan, että yleensä ottaen todennäköisyydet tykkäyksille kasvavat kun näen esittelytekstissä maininnan lapsista (emojeita ei lasketa, koska emojimiehet ovat automaattisesti pelattu ulos).

Olen tänä vuonna käynyt treffeillä kuuden eri tyypin kanssa, ja olenkin hehkuttanut kaikille aiheesta kiinnostuneille sitä, että jokainen tyyppi on ollut tosi kiva. Normaali, hauska, tervejärkinen. Joidenkin kanssa juttu on jäänyt yhteen kohtaamiseen, toisia olen tavannut useammin. Mutta kuultuani kaverien kokemuksista kuinka esim. Tinder-treffikumppani on vajonnut psykoosiin kesken yhteisen illallisen niin tuntuu, että olen vähintäänkin voittanut jossain tinderpajatsossa (ihan lottovoittajiin en viitsi itseäni verrata). Matcheissa on ollut muutama vähän kirvesmurhaajavibaa välittävä kaveri (esimerkiksi Espanjassa itseään miljonääriksi kuvaillut heppu, joka halusi kyydittää minut vuorilla sijaitsevaan taloonsa viikoksi mutta ei halunnut kertoa oikeaa nimeään…) mutta vieläkään vastaan ei ole tullut yhtään dickpiciä, passiivis-aggressiivista naisvihaajaa tai fanaattista stalkkeria (pettymys!). Luulen, että osittain tämä tuuri selittyy raivorehellisyydellä, jota olen harrastanut omalta puoleltani. Tai sitten tämä on vain moukantuuria ja kun seuraavan kerran avaan sovelluksen siellä on kaikki karmeimmat kliseet vastassa.

KULTTUURIEROJA KÄNNYKÄSSÄ

Kirjoitin keväällä ympäripyöreästi Tinderistä ja yleisistä havainnoista, mitä sen perusteella voi suomalaisista sinkkumarkkinoista tehdä. Ja kyllä, kiertävä sinkkureportterinne on tietenkin tsekannut paikallisen tarjonnan myös Espanjassa – ei vain Aurinkorannikolla (jossa Tinderissä vastaan on tullut noin neljä suomalaista, eikä ikävä kyllä Tauskia joka palasi yhteen Hennan kanssa!) vaan myös Madridissa. Tinderöinti on tällä reissulla lähinnä laiskaa selailua ja kulttuurierojen havainnointia, ja koska lukijoissani on monta joita ehkä tummat latinorakastajat kiinnostavat, niin tässä muutama muistiinpano kaikista vasemmalle vilahteneista profiileista.

Todella monet kertovat olevansa normaaleja. En tiedä, mikä täällä on sitten se oletusarvo (itsehän pidän enemmän epänormaaleista, mutta ei mennä nyt siihen), mutta tuntuu hassulta kun esittelytekstit alkavat soy un chico muy normal. Normaaliudelle ei kai ole mitään universaalia määritelmää, pitäisi ehkä kysyä näiltä paikallisilta mitä kaikkea se ”normaali” sitten sisältää. Muita usein käytettyjä adjektiiveja ovat rakastava, hellä, herkkä ja rauhallinen. Rikotaanko näillä sitten ennakkoluuloja machoista, mutta paljon käytetään sellaisia kuvailuja joita usein annetaan vaan ulkopuolisen arvioitavaksi. Toisaalta ehkä se on suomalaista vaatimattomuutta, että asiaa lähestyy niin että kutsun itseäni uskomattoman fantastiseksi vasta sitten kun joku on ensin julkisesti tehnyt itsestäni tämän arvion.

Tärkeältä tuntuu kertoa, onko enemmän päivä- vai yöihminen. Olen enemmän päiväihminen, kertovat monet. Olen tulkinnut tämän liittyvän täkäläisen elämänrytmiin, joka on iltapainotteinen – ehkä se on potentiaalisen parisuhteen kannalta olellista että vuorokausirytmi ei heitä kumppanin kanssa kahdellatoista tunnilla. Erikseen täytyy mainita, jos ei pidä jalkapallosta. Ilmeisesti stereotypia futista rakastavista espanjalaisista pitää niin vahvasti paikkansa, että on hyvä varoittaa etukäteen kumppania jos ei suhtaudukaan lajiin palavan intohimoisesti. Kaikki ovat tosi urheilullisia ja erityisesti ulkoilma-aktiviteetteja korostetaan paljon. Se näkyy kuvissakin: Suomessa vaellus- ja kalastuskuvat dominoivat, täällä sitten on pedrot ja jorget kaikki rannalla speedoissa. Ihan oikeasti speedoissa.

Samaa passiivis-aggressiivista ”älä tykkää jos et aio puhua”-kommentointia näkyy myös täällä. Huumoria tai ironiaa käytetään vähemmän (tai sitten en vaan ymmärrä sitä, sekin on ihan mahdollista), mutta aika tyypillisiä ovat sellaiset ajatuksenvirta-tyyppiset olen hauska jätkä he he he tykkään olla ulkona kaiken aikaa enkä viihdy kotona heh heh, espanjalaisittain ”je je je” (eli siis he he, koska j lausutaan h:na), profiilikuvaukset. Kuviin on panostettu noin yleisesti ottaen vähemmän kuin Suomessa, mutta ehkä se runsas paljaan pinnan määrä kompensoi heikkolaatuiset kuvat. Omaa henkilöhistoriaa avaa hyvin harva, ja sitten pitää arvailla onko lapsi profiilikuvissa oma vai joku lainattu – jälkimmäinen vaihtoehto kuulostaa aina vähän pahalta.

No onko tullut mätsejä? Muutama. Mitään treffejä ei ole tapahtunut ja kun tämä lämpö nyt laiskistaa niin olen aika varma, että mitään rakkauden kesää 2019 ei ole luvassa. Yksi, joka urhoollisesti painoi sydäntä vaikka kävi sittemmin ilmi, että hän käyttää samankokoisia vaatteita kuin esikoiseni (minkä takia jouduin pinnallisesti toteamaan, että meistä ei nyt taida tulla mitään) ilmeisesti pahastui kun julkaisin useamman Pride-aiheisen kuvan Instagramiin. Onneksi mulla tätä miesseuraa riittää nämä lomaviikot, mutta aion kyllä jatkaa tätä harrastusta antropologisessa mielessä.

KEVÄTVIIHDETTÄ

Olen pitänyt blogissa aika matalaa profiilia näistä asioista, mutta nyt haluan kuitenkin kertoa että olen saavuttanut (no okei, jo hetki sitten) sen pisteen, että latasin Tinderin. Olen ollut viimeksi sinkku vuonna 2007, että vähän on ehtinyt vettä virrata Vantaanjoessa. Silloin viime vuosikymmenellä (kääk!) pelattiin puhelimella korkeintaan matopeliä ja piti raahautua baariin asti etsimään elämänsä rakkautta. Ja silloin siellä Lostarin tanssilattialla piti käytännössä katsoen laittaa kaikki munat yhteen koriin, koska kauhean montaa tyyppiä ei ehtinyt yhden illan aikana yritellä. Nyt ei tarvitse enää käydä itse ruokakaupassa, yökerhossa eikä videovuokraamossa. Kyllä 2019 on hienoa aikaa ihmiselle elää.

Deittikulttuuri on siis hieman muuttunut, ja itsehän en. Sen jälkeen kun latasin ko. sovelluksen, ovat suunnilleen kaikki parisuhteessa olevat kaverini halunneet sitä tutkia – ja ymmärtäähän sen, siinä saa nopeasti käsityksen millainen kattaus sinkkumiehiä markkinoilla on, ja aika moni on yhtä vauhdikkaasti sulkenut koko sovelluksen ja huokaissut tyytyväisenä siitä, että ei tarvitse tosissaan swaippailla mihinkään suuntaan. Ja kyllä mä muistan, että tämä on aina ollut tietynlainen kansanhuvi niille, joilla ei ole oikeaa tarvetta Tinderille, oli itsellänikin vielä muutama vuosi taaksepäin. No, nyt se on sitten ladattu ihan oikeasti.

Eniten Tinder on kuitenkin kiehtonut sosiaalisena ilmiönä. Jos olisin vielä yliopistolla, niin tutkisin tätä varmaan kaikki päivät. Tai heh heh, tutkinhan mä nytkin, mutta vain tällaisena omana puolitieteellisenä kenttäkokeena. Olen oppinut, että oleellisin ihmisyyden mitta Tinderissä on pituus. Jos sitä ei kerro, on varmaan aika lyhyt. Jäätelöemojilla ei ilmeisesti viitatakaan mieltymykseen maitotuotteista vaan siihen, ettei tykkää vaniljasta – en ole tästä nyt ihan varma, en ole lähtenyt selvittämään asiaa käytännössä. Ilmeisesti vallalla on käsitys, että kalastus-, vaellus- ja kiipeilyvalokuvat tekevät vaikutuksen. Ja siis varmasti tekevätkin moneen, itsehän en selvästi ole kohdeyleisöä. Voisin myös kuvitella, että jostain persoonallisuustestistä saadut kirjainyhdistelmät kiinnostavat enemmän rekrytoijia kuin potentiaalisia kumppaneita, mutta kuten sanottu, mä olen ihan mummo mitä tulee Tinderiin.

Muistan, kun sosiaalisessa mediassa muutamat tuttavani paheksuivat kun satoja naisia deittaillut mies meni ja kehitti kategoriat yleisimmille Tindertyypeille. Ja toki myös naiset harrastavat samaa.  Mutta tottahan se on. Isoon joukkoon mahtuu kamala määrä kliseitä. Yleensä jos on huumorintajuinen, sitä ei tarvitse erikseen kertoa muille. Kyllä sen hei huomaa. Kaikilla ei tietenkään ole samat kriteerit kuin itselläni, mutta yleensä olen pitänyt lähtökohtana että pystyy kuvailemaan itseään muutamalla virkkeellä, joissa on välimerkit ja isot alkukirjaimet. Annoin kyllä kerran, vastoin periaatteitani, tilaisuuden yhdelle ”emojimiehelle” joka oli tiivistänyt elämänsä riviin hymiöitä, ja kaduin sitä tosi nopeasti. Mutta erityisen oudolta tämä Tinder-kulttuuri tuntuu siksi, että siinä tosiaan tehdään aika nopeita johtopäätöksiä ihmisistä. Vaikka kaveripiirissä on juhlittu jo Tinderhäitä ja on kai pari Tindervauvaakin, niin ne tarinat tosirakkauden löytymisestä swaippaamalla tuntuvat vähän urbaanilegendoilta. Mutta viihteenä tämä toimii (tsekatkaa nyt vaikka tätä ilmoitusten aatelia!). Ja ehkä jonain päivänä kirjoitan vielä väitöskirjani Tinderistä.