VIERASPOSTAUS: ILMASTO-OMATUNTO EI PAIJAA

Tässä on tämän blogin ensimmäinen postaus, jota ei ole kirjoittanut bloggaaja itse. Syy, miksi tämä postaus julkaistaan on tämän ja tämän postauksen kommenteissa käyty keskustelu. Lupasin tarjota tälle vieraskirjoittajalle, joka on siis sama henkilö joka kommentoi nimimerkillä ”Ilmasto-omatunto ei paijaa” (ja jonka henkilöllisyys on meikäläisen tiedossa), alustan julkaista mielipiteensä, sillä kommenttiboksin väittely ei tuntunut etenevän yhtään mihinkään. Joten nyt pidän lupaukseni, editoimatta, mitään lisäämättä tai lyhentämättä, olkaa hyvät:

Hyvät blogistit:

te luotte kulttuurisia ilmiöitä yhteiskunnassamme. Syötätte tarpeettomiakin tarpeita seuraajillenne. Teillä on nykyisin yhteisönä paljon valtaa muiden kuluttavien kuolevaisten käyttäytymiseen. Kyllä: teillä on valtaa.

Yksikin Eeva Kolun postaus saattaa saada aikaan tietyn tuotteen loppumisen kaupasta. Ravintolatrendien lisäksi bloggareilta imitoidaan uudet vaatteet ja matkat. ”Aah, Mungo-Anna on taas ihanalla/täydellisellä/mahtavalla lomalla ja mäkin haluuuuun”.

Uusi ihana postaus: uudet halut ja tarpeet x-määrälle uskollisia seuraajia, jotka vuosia ovat apinoineet idoleitaan.

Tästä seuraa, että teillä on myös vastuuta. Kyllä. En aio silotella ja paijata ja kertoa, kuinka ”kyllähän te teette jo tarpeeksi”. Jos tavallinen taavi kerskuu lomamatkoistaan somessaan, kattavuus on todennäköisesti pienempi kuin teillä somemaailman kuningattarilla.

Tätä asemaanne voi käyttää myös hyvään.

Mitä jos blogistit eivät himoitsisikaan kollektiivina kerskakulutukseen perustuvia kaukomatkoja? Mitä jos loisitte vain vastuullisia trendejä, jotka olisivat ok maapallonkin kannalta? Mitä jos bloggarit eivät vain puhuisi rakenteellisista muutoksista, vaan tekisivät kansalaisaloitteita, joissa vaaditaan kieltoja ja muita lakeja?

Teillä on sanoittamisen taito. Teillä on seuraajia. Teillä on kyky saada porukkaa toimimaan.

Use it for good things!

Ja te bloggarien seuraajat: vaatikaa sisältöä, joka ei saa himojanne valloilleen. Jotka kestävät historiallisen ja moraalisen tarkastelun siitä, että tämä aikakausi ei ollut vain itsekäs aikakausi muiden joukossa, jossa jeesusteltiin paljon, mutta ei oltu valmiita tekemään riittävästi, koska ”lopulta eihän yksilö nyt voi oikein tehdä mitään”. Uskaltakaa kyseenalaistaa tätä hymisevän käden lämpöistä konsensusta siitä, että totta kai me voidaan elää miten lystää, kunhan on lystiä. Ja lähtekää mukaan tukemaan bloggareita, jotka jakavat virallisia ja ei niin kivoja postauksia, joissa vaikutetaan ihan oikeasti niihin rakenteisiin.

Lopuksi: Yes we can. Meidän pitää vaan alkaa nyt prkl oikeasti toimia ja lopettaa lörpöttely.

Bloggarit ja seuraajat, tää tulee teille kaikille.

Joten, jos mahdollista, älä kommentoi tähän, vaan säästä aikasi ja näkemyksesi rakenteiden muuttamiseen:

1. Hop, hop. Tällä on jo kiire: Julkinen kuuleminen hiilineutraalisuuteen tähtäävästä Suomen pitkän aikavälin strategiasta

https://www.otakantaa.fi/fi/hankkeet/432/

2. Kirjoita kansalaiskirje työ- ja elinkeinoministeriöön, jonka lähetät kirjaamoon:

Otsikoi: Kansalaiskirje ja tietopyyntö, vaadin vastausta rakennerahasto-ohjelman osalta

Miten varmistetaan, että tulevina vuosina rakennerahastosta käytetään alueiden ilmastotyöhön 35 % rahoituksesta? Miten voin kansalaisena seurata tätä työtä? Vaadin päästä työ- ja elinkeinoministeriön sidosryhmälistalle, josta saan tietoa TEM:n vastuualan ilmastotoimista, kuten vähähiilikartasta, ilmasto- ja energiastrategian valmistelusta ja ilmastolain mukaisen pitkän aikavälin suunnitelman valmistelusta. Kuinka näissä prosesseissa turvataan ilmastotieteen mukainen toiminta?

Huom. jollet saa vastausta kahdessa viikossa, voit kannella oikeuskanslerille.

3. Kirjoita kansalaiskirje valtiovarainministeriöön, jonka lähetät kirjaamoon:

Otsikoi: Kansalaiskirje ja tietopyyntö koskien Fortumin omistajanohjausta, vaadin vastausta

Mitä Suomi aikoo tehdä omistajaohjauksen keinoin, että Fortumin ja Uniperin toiminta ei riko Pariisin sopimusta, johon Suomi on sitoutunut? Kuinka voin osallistua omistajaohjauspolitiikan tekemiseen?

Huom. jollet saa vastausta kahdessa viikossa, voit kannella oikeuskanslerille.

Cheers,

Ilmasto-omatunto ei paijaa, jollet tee kaikkeasi ilmastokriisin pysäyttämiseksi

Ps. jollet jaksa muuta, niin katso edes tämä sarja,  niin ymmärrät psykaa sen taustalla, miksi ihmiskunta ei osaa käsitellä tätä kriisiä: https://areena.yle.fi/1-50118864

HELMIKUUN HYVÄT

Jos helmikuu alkoi höyryämällä, niin ajattelin lopettaa sen – ei, en kosintaan vaan – vähän positiivisempaan postaukseen. Täytyy kyllä sanoa, että ihan vähän tätä myönteisyyttä laimentaa se, että viimeyönä kuopukselle iski vatsatauti (aina yöllä, ja aina kun se on mun vieressä nukkumassa) ja lukupiirin ja joogafestivaalien sijaan olenkin tänään pyykkivuorossa. Aamullakin olin koiran kanssa lenkillä ja ihmettelin outoa hajua, kunnes kotona tajusin että kuopus oli yön pimeinä tunteina oksentanut myös mun takin selkäpuolelle. Mutta muutenhan helmikuu oli ihan hyvä kuukausi, ei anneta tämän yhden ylimääräisen yrjöpäivän pilata sitä!

  • Keskimmäinen täytti kahdeksan vuotta. Häntä juhlin aina kriiseittä ja kevyin mielin; esikoisen kohdalla järkytyn siitä, että voiko mulla olla jo x ikäinen lapsi!? Ja kuopuksen kohdalla suren, kuinka meillä ei ole enää yhtään x-vuotiastakaan vaan kaikki on niin kamalan isoja. Keskimmäinen siinä parin vuoden ikäerolla molempiin suuntiin saa kasvaa rauhassa.
  • Kävin kokeilemassa ihan uutta työtehtävää, lyhyellä varoitusajalla ja vähän valmistautumatta (no, olisin luultavasti valmistautunut tasan yhtä vähän vaikka aikaa olisi ollut enemmän kuin vajaa vuorokausi). Ja se oli virkistävää vaihtelua ja oli hauska myös huomata, että en ole tässä ihan surkea. Työrintamalla on ollut viime aikoina todella runsaasti kiitosmuttaeikiitosta, ja ne työjutut jotka ovat toteutuneet eivät ole olleet varsinaisesti suosikkejani, mutta tämä oli ihan kirjaimellisesti opettavainen kokemus uuden parissa.
  • Ystävät ovat saaneet vauvoja, ja minä olen saanut heidät nukahtamaan. Tämäkin on tuottanut suurta riemua kahdella tavalla: ensinnäkin olen saanut sylitellä ihania aikamatkaajia ja tuntea nukkuvan vauvan painon rintalastan päällä (ei puhuta mitään vauvakuumeesta nyt), ja olen saanut myös röyhistellä rintaani muutenkin kuin vauvan alla: osaan ainakin nukuttaa vauvoja. Muiden vauvoja, omieni kohdalla menestys oli huomattavasti heikompaa. (Neljännellä kerralla onnistuisin varmasti täydellisesti!)
  • Helmikuussa olen löytänyt kauheasti hengenheimolaisia, ja vahvistanut vanhoja suhteita. Kun on välillä omine ajatuksineen vähän jossain laidalla, on niin ihanaa että löytää läheltä (joko fyysisesti tai teknisesti) ihmisiä joiden kanssa resonoi. Kun toimittaja Kaarle Hurtig ja kirjailija Riikka Suominen juttelivat politiikasta ja parisuhteista (palaan tähän varmasti lisää kunhan Riikka Suomisen kirja on luettu), olin vilpittömän iloinen: kaikki eivät ajattelekaan niin konventionaalisesti. Ja samalla tavalla Instassa on tullut vastaan ihmisiä, joiden musta huumori, yhteiskunnalliset näkemykset ja elämäntapa ovat inspiroineet.

Nyt lähden ripustamaan pyykkejä ja silittämään potilaan selkää. Kohti maaliskuuta, kevättä ja valoa.

P2060996.jpeg

YSTÄVÄKIRJA

Joskus blogihaasteet ovat todella tervetulleita. Esimerkiksi just nyt, kun Isäkuukaudet-blogi heitti tälle tontille Ystäväkirja-haasteen – lupasi, että ei ole pahoja kysymyksiä ja eihän ne mitään hirveitä olleet. Tällaista oman navan kaivelua välillä, olkaa hyvät.

Bloginimeni tarina: No ei sillä ole mitään suurta ja kiehtovaa tarinaa. Mulla on aina ollut kauheasti periaatteita, joita en sitten ole kovin intohimoisesti noudattanut. Olenkin vähän sellainen puhuja enemmän kuin tekijä, että syön juustoa ja saarnaan maitotuotteiden paheellisuudesta samaan aikaan.

PERUSJUTTUJA:

Siviilisäätyni: Eronnut, eli siis sinkkumutsi. Tai ei nyt ihan supersinkku, mutta silleen puolivallaton vähintään.

Asumismuoto: Vuokralla, kerrostalossa ihanassa neliössä jossa on sauna ja oma piha ja lemmikkiorava.

Ammattini: En oikein osaa itsekään selittää. Yrittäjä, joka on koulutukseltaan yhteiskuntatieteiden kandidaatti ja työkokemukseltaan asiakaspalvelun ammattilainen.

Työpaikka: Oma toiminimeni.

Kiinalainen horoskooppini: Härkä, muistaakseni.

Harrastukset: Olen juuri hankkinut salikortin pitkän tauon jälkeen, mutta käyttänyt sitä niin harvoin ettei sitä voi vielä kutsua harrastukseksi. Mutta syöminen, museot ja netissä roikkuminen.

SYVÄLLISTÄ:

Periaatteet: No nyt! Lastenkasvatuksessa pick your battles, noin yleisesti be kind ja elämänohjeena Mae Westin When choosing between two evils, I always like to try the one I’ve never tried before.

Maailmankatsomukseni: Sellainen perinteisen polkupyöräilevän vihervassarin puitahalaava idealismi.

Pohdin: Lasten hyvinvointia, miten olla itse parempi ihminen joka sektorilla, miten malttaa olla ränttäämästä netissä aina kun törmää tyhmyyteen tai epäkohtaan.

Vihaan: Yritän välttää vihaamista, mutta en esimerkiksi kovin paljoa arvosta autoilijoita jotka eivät noudata suojatiesääntöjä enkä voi väittää pitäväni Mikko Kärnästä.

Halveksin: Itsekkyyttä.

Pyrin: Olemaan kiva kaikille, vaikka epäonnistun säännöllisesti.

Rakastan: Elämääni ja ihania tyyppejä joita siihen olen saanut, erityisesti tietenkin lapsiani.

Haaveilen eniten: Siitä, että maailma olisi sellainen ettei tarvitsisi pelätä lasten joutuvan aikuisina johonkin aavikkosotaan vaan saisin olla höperö mäyräkoiramummo monelle lapsenlapselle, joiden lähdettyä kotiin joisin viiniä ja lukisin lempikirjojani.

Tarvitsen: Vähemmän kuin kuvittelen.

Pelkään: Korkeita paikkoja, syöpiä ja lasten puolesta etenkin liikenteessä.

Kaipaan: Espanjaan.

Murehdin: Varmaan vähemmän kuin olisi aihetta.

Kerään: Kuitteja, huulirasvoja, harmaita neuleita,

LEMPI-

Värini: Kaikki paitsi ruskea.

Vuodenaika: Kaikki paitsi talvi.

Eläin: Kaikki paitsi meduusat.

Kirja: Nuoruudessa suuren vaikutuksen teki John Irvingin Ystäväni Owen Meany, joka resonoi oman fatalistisen elämänkatsomuksen kanssa. Aikuisena ikimuistoisimpia kokemuksia ovat olleet Katja Ketun Kätilö ja Ulla-Lena Lundbergin Jää.

Elokuva: Monta mistä olen pitänyt paljon, mutta useimmiten olen nähnyt Neiti Koviksen ja Päiväni Murmelina (ja kaikki Cars-elokuvat).

Musiikkilaji: Yleensä löydän joka genrestä jotain kuunneltavaa – viime aikoina olen kuunnellut huolestuttavan paljon countrya ja ganstaräppiä.

Numero: Kaksi.

Asia minusta: Uteliaisuus (aika usein se on myös ärsyttävää).

Ruoka: Pizza.

Juoma: Vesi.

Lomakohde: New York.

Tuoksu: Vastatervatut puuveneet.

Kasvi: Aloe vera.

Säätila: Aurinkoinen ja lämmin sää.

Tapa viettää vapaa-ilta: Syöden, saunoen, lukien ja nukkuen.

KYSYMYKSIÄ:

Pidätkö tytöistä vai pojista: En pidä sukupuolten binäärimäärittelystä.

Onko sinulla salaisuuksia: On, paljon.

Onko sinulla valkolakkia: Periaatteessa on (olen ylioppilas), käytännössä ei (koska ensin hukkasin sen, varastin koulukaverin lakin omiin juhliini ja sittemmin oman löydyttyä myin sen).

Millainen oli ensimmäinen tatuointisi tai lävistyksesi: 12-vuotiaana tylsä ampumalla tehty nenälävistys, 15-vuotiaana tramp stamp-tatuointi eli delfiini alaselässä. Omaperäistä, tiedän…

Mitä tilaat baarissa: Mojiton.

Poltatko tupakkaa: Juotuani niin monta mojitoa että kuvittelen olevani kuubalainen kapakkalaulaja.

Omistatko eläimiä: Tassun.

Onko sinua siunattu parhaalla ystävällä: Kaikki mun ystävät on ihan parhaita.

Mitä muuttaisit itsessäsi: En olisi aina viittä minuuttia myöhässä.

KERRO JOTAKIN SIITÄ KUN…

Olit 10 vuotta nykyistä nuorempi... Olin juuri kertonut kaikille siitä, että olen raskaana. Asuin puoliksi Jyväskylässä ja puoliksi Sipoossa, olin onnellisesti raskaana ja ihanan nuori.

Viimeksi koit romanttisen hetken... Ei siitä kauaa ole, romantiikkaa on ollut ilmassa! Eikä siitä sen enempää.

Viimeksi sait jonkun nauramaan oikein kunnolla… Tää on kauheen helppoa kun on kolme lasta. Niitä naurattaa mun huonot läpät aina.

Joku kehui sinua taitavaksi... Tämäkin on helppoa kolmen lapsen ansiosta. Olen tehnyt vaikutuksen esimerkiksi kun osaan pukea hanskat tosi nopeasti, löydän kadonneet tavarat nopeasti (nii-in) ja kuinka tein tosi hyviä omenalohkoja.

Teit itsellesi lounasta... Pyrin syömään lounaani (ja kaikki muutkin ruoat) ravintolassa mutta jos teen muutakin lounasta kuin vihistä niin teen jämämunakkaan jääkapin viimeisistä vihanneksista ja juustosta, yleensä myös paistetuista perunoista ja salsasta.

Sinulla oli viimeksi kotoisa olo... Joka päivä, olen hyvässä paikassa.

Lausuit kehuja…Jälleen kerran helppo homma äitinä, joka päivä saa ja pitää kehua jälkikasvua. Kehuin myös äitini tekemää ruokaa ja talvisirkuksessa olisin halunnut kehua edessäni istuneen nuoren äidin tyyliä (että Kaarina, jolla oli suloisia tyttäriä, sulla oli upeat hiukset ja mahtava tyyli!).

Viimeksi luit jotain syvällistä... Kaikki mitä Antti Holma sanoo Instagramissa on syvällistä.

Linkitä biisi, joka on koskettanut sinua viimeksi... Varmaan Nick Caven Rings of Saturn, joka on vähän korni mutta soinut tänä syksynä tosi paljon tietyissä tilanteissa.

HAASTAN

Konalla-Anun, joka asuukin Australiassa.

Tulevan naapurini (!) Annuskan.

Kaliforniasta kirjoittelevan Paulan.

PB056049.jpeg

Postauksen ainoassa kuvituskuvassa olen Espoon EMMA-museossa katsomassa Michael Jackson: On the Wall-näyttelyä, joka on esillä tammikuun loppupuolelle asti. Se on melkoinen kokoelma erilaista Michael Jacksonin inspiroimaa fanitaidetta ammattilaisten välittämänä. Jacksonin persoonan ja uran synkeimmät hetket on hyvin vaiettu hiljaiseksi. Näyttelyssä on hetkensä – David LaChapellen valokuvat, Candice Breitzin ihan mieletön videoteos, jota olisi voinut katsoa ja kuunnella koko päivän, sekä Kai Guettan maalaus ”Michael Joseph Jackson” olivat mun suosikkeja, ja tässä kuvassa ihailen Kehinde Wileyn ”Equestrian Portrait of King Philip II (Michael Jackson)”-maalausta. Kuitenkin runsas ja vaihtelevan tasoinen materiaalia ja laajan kattauksen takia teosten ahtaminen hieman liian tiiviisti tekivät näyttelystä raskaan ja mössöisen eivätkä yksityiskohdat päässeet esille.

MUTSI MARKKINOILLA

Se on taas yours truly raportoimassa HopLopissa, missä kymmenet syysloman ryydyttämät vanhemmat istuvat katatoonisessa tilassa läppäriensä kanssa toivoen, että tämä viikko on pian ohi. Olen muuten sitä mieltä, että jos suunnittelee perheenlisäystä olisi hyvä ensin viettää puolipäivää jossain tällaisessa sisäleikkipuistossa tutkailemassa sisintään, että ihanko oikeasti haluaa noin viiden vuoden ajan viettää vapaaehtoisesti näin lomapäiviään. Yllättävän moni meistä on kuitenkin valinnut tämän 18 vuoden riemuloman, itsekin vielä pari kertaa uudestaan senkin jälkeen kun oli selvinnyt, että seuraavan kerran sunnuntaiaamut olisi Netflix & chilliä joskus vuonna 2036.

Tänään tulin horisemaan teille taas Tinderistä. Tuo lempiaiheeni tältä vuodelta, loputon empiiristen kokeiden virtuaalinen kenttä, romantiikannälkäisten Wolt, toisinaan taas melkoinen Mordor. Nimittäin ensin hieman itseäni nuorempi sinkkuäiti Iida kirjoitti  Iidan matkassa-blogissaan siitä, kannattaako sinkkuäidin erikseen kertoa jälkeläisistään, ja sitten Kolmistaan-Karoliina kommentoi omalla kirjoituksellaan aihetta. Olen itse nyt swaippaillut (pääasiassa vasempaan) nyt seitsemän kuukauden ajan, joskin kiitos Tinderin olen voinut pitää sovelluksen poissa päältä jo parin kuukauden ajan. Olen siis omasta mielestäni varsin pätevä kokemusasiantuntija mitä tulee yksinhuoltajaäidin markkina-arvoon ja siihen, kuinka suorasanaisesti omasta perhestatuksestaan kannattaa kertoa.

Todettakoon, että itse olen paljastanut kortit heti kättelyssä. Profiilitekstissä ei ole lukenut tarkemmin lasten määrää eikä sukupuolta, mutta olen kyllä antanut ymmärtää, että heitä on, ja heitä on enemmän kuin ehkä se klassinen kaksi. Monet ovat tulkinneet kiertoilmaisuni niin, että lapsia on yhden pikkubussin verran joten oikeastaan kolme onkin ollut usein positiivinen yllätys. VAIN kolme! Toimiva taktiikka millä tahansa elämän osa-alueella, laskee vaan odotukset alas ja sen jälkeen kaikki onkin iloista yllätystä. Vaikka olen myös tehnyt selväksi, että en halua kotileikkiä vaan etsin lähinnä aikuista seuraa itselleni, on lasten olemassaoloa kuitenkin aika vaikea piilotella. Sen lisäksi en oikein usko, että olisin ihan samalla aaltopituudella ihmisen kanssa, joka kategorisesti vihaa lapsia (tai yksinhuoltajaäitejä, näitä on tullut muutama vastaan ennen kuin olen nopeasti vetäissyt vasemmalle).

Tässä tietenkin vaikuttaa vähän ikä: karkeasti arvioituna puolet Tinderissä pyörivistä yli kolmevitosista on toisella kierroksella (tai sitten periaatteellisesti perheettömiä, mikä on aivan yhtä okei). Oikeastaan se on mun mielestä ollut monella tapaa parasta tässä vaiheessa, sillä kun on kerran tai pari ottanut siipeensä suhdepuolella, on yleensä rehellisempi, tuntee itsensä paremmin ja myös tietää, mitä haluaa. No itse en tietenkään ole vielä mikään mestari noilla kolmella osa-alueella, mutta huomattavasti paranneltu versio siitä mitä olin edellisen kerran sinkkuna viime vuosikymmenellä. Lähes aina matchien kanssa tulee käytyä läpi henkilöhistoriaa ja on ihan luonnollista, että siihen kuuluu entisiä kumppaneita ja joskus niitä lapsia – itse yleensä puhun mielelläni jostain muusta kuin siitä, mitä kullannuppuni ovat tehneet, mutta on päiviä jolloin on pakko purkaa vanhemmuusangsteja ja silloin on kiva, että pöydän toisella puolella istuu joku joka suunnilleen ymmärtää etten ole aivan tosissani kun suunnittelen lasten sulkemista perunakellariin. Tämän takia huomaan, että yleensä ottaen todennäköisyydet tykkäyksille kasvavat kun näen esittelytekstissä maininnan lapsista (emojeita ei lasketa, koska emojimiehet ovat automaattisesti pelattu ulos).

Olen tänä vuonna käynyt treffeillä kuuden eri tyypin kanssa, ja olenkin hehkuttanut kaikille aiheesta kiinnostuneille sitä, että jokainen tyyppi on ollut tosi kiva. Normaali, hauska, tervejärkinen. Joidenkin kanssa juttu on jäänyt yhteen kohtaamiseen, toisia olen tavannut useammin. Mutta kuultuani kaverien kokemuksista kuinka esim. Tinder-treffikumppani on vajonnut psykoosiin kesken yhteisen illallisen niin tuntuu, että olen vähintäänkin voittanut jossain tinderpajatsossa (ihan lottovoittajiin en viitsi itseäni verrata). Matcheissa on ollut muutama vähän kirvesmurhaajavibaa välittävä kaveri (esimerkiksi Espanjassa itseään miljonääriksi kuvaillut heppu, joka halusi kyydittää minut vuorilla sijaitsevaan taloonsa viikoksi mutta ei halunnut kertoa oikeaa nimeään…) mutta vieläkään vastaan ei ole tullut yhtään dickpiciä, passiivis-aggressiivista naisvihaajaa tai fanaattista stalkkeria (pettymys!). Luulen, että osittain tämä tuuri selittyy raivorehellisyydellä, jota olen harrastanut omalta puoleltani. Tai sitten tämä on vain moukantuuria ja kun seuraavan kerran avaan sovelluksen siellä on kaikki karmeimmat kliseet vastassa.