Se on taas yours truly raportoimassa HopLopissa, missä kymmenet syysloman ryydyttämät vanhemmat istuvat katatoonisessa tilassa läppäriensä kanssa toivoen, että tämä viikko on pian ohi. Olen muuten sitä mieltä, että jos suunnittelee perheenlisäystä olisi hyvä ensin viettää puolipäivää jossain tällaisessa sisäleikkipuistossa tutkailemassa sisintään, että ihanko oikeasti haluaa noin viiden vuoden ajan viettää vapaaehtoisesti näin lomapäiviään. Yllättävän moni meistä on kuitenkin valinnut tämän 18 vuoden riemuloman, itsekin vielä pari kertaa uudestaan senkin jälkeen kun oli selvinnyt, että seuraavan kerran sunnuntaiaamut olisi Netflix & chilliä joskus vuonna 2036.

Tänään tulin horisemaan teille taas Tinderistä. Tuo lempiaiheeni tältä vuodelta, loputon empiiristen kokeiden virtuaalinen kenttä, romantiikannälkäisten Wolt, toisinaan taas melkoinen Mordor. Nimittäin ensin hieman itseäni nuorempi sinkkuäiti Iida kirjoitti  Iidan matkassa-blogissaan siitä, kannattaako sinkkuäidin erikseen kertoa jälkeläisistään, ja sitten Kolmistaan-Karoliina kommentoi omalla kirjoituksellaan aihetta. Olen itse nyt swaippaillut (pääasiassa vasempaan) nyt seitsemän kuukauden ajan, joskin kiitos Tinderin olen voinut pitää sovelluksen poissa päältä jo parin kuukauden ajan. Olen siis omasta mielestäni varsin pätevä kokemusasiantuntija mitä tulee yksinhuoltajaäidin markkina-arvoon ja siihen, kuinka suorasanaisesti omasta perhestatuksestaan kannattaa kertoa.

Todettakoon, että itse olen paljastanut kortit heti kättelyssä. Profiilitekstissä ei ole lukenut tarkemmin lasten määrää eikä sukupuolta, mutta olen kyllä antanut ymmärtää, että heitä on, ja heitä on enemmän kuin ehkä se klassinen kaksi. Monet ovat tulkinneet kiertoilmaisuni niin, että lapsia on yhden pikkubussin verran joten oikeastaan kolme onkin ollut usein positiivinen yllätys. VAIN kolme! Toimiva taktiikka millä tahansa elämän osa-alueella, laskee vaan odotukset alas ja sen jälkeen kaikki onkin iloista yllätystä. Vaikka olen myös tehnyt selväksi, että en halua kotileikkiä vaan etsin lähinnä aikuista seuraa itselleni, on lasten olemassaoloa kuitenkin aika vaikea piilotella. Sen lisäksi en oikein usko, että olisin ihan samalla aaltopituudella ihmisen kanssa, joka kategorisesti vihaa lapsia (tai yksinhuoltajaäitejä, näitä on tullut muutama vastaan ennen kuin olen nopeasti vetäissyt vasemmalle).

Tässä tietenkin vaikuttaa vähän ikä: karkeasti arvioituna puolet Tinderissä pyörivistä yli kolmevitosista on toisella kierroksella (tai sitten periaatteellisesti perheettömiä, mikä on aivan yhtä okei). Oikeastaan se on mun mielestä ollut monella tapaa parasta tässä vaiheessa, sillä kun on kerran tai pari ottanut siipeensä suhdepuolella, on yleensä rehellisempi, tuntee itsensä paremmin ja myös tietää, mitä haluaa. No itse en tietenkään ole vielä mikään mestari noilla kolmella osa-alueella, mutta huomattavasti paranneltu versio siitä mitä olin edellisen kerran sinkkuna viime vuosikymmenellä. Lähes aina matchien kanssa tulee käytyä läpi henkilöhistoriaa ja on ihan luonnollista, että siihen kuuluu entisiä kumppaneita ja joskus niitä lapsia – itse yleensä puhun mielelläni jostain muusta kuin siitä, mitä kullannuppuni ovat tehneet, mutta on päiviä jolloin on pakko purkaa vanhemmuusangsteja ja silloin on kiva, että pöydän toisella puolella istuu joku joka suunnilleen ymmärtää etten ole aivan tosissani kun suunnittelen lasten sulkemista perunakellariin. Tämän takia huomaan, että yleensä ottaen todennäköisyydet tykkäyksille kasvavat kun näen esittelytekstissä maininnan lapsista (emojeita ei lasketa, koska emojimiehet ovat automaattisesti pelattu ulos).

Olen tänä vuonna käynyt treffeillä kuuden eri tyypin kanssa, ja olenkin hehkuttanut kaikille aiheesta kiinnostuneille sitä, että jokainen tyyppi on ollut tosi kiva. Normaali, hauska, tervejärkinen. Joidenkin kanssa juttu on jäänyt yhteen kohtaamiseen, toisia olen tavannut useammin. Mutta kuultuani kaverien kokemuksista kuinka esim. Tinder-treffikumppani on vajonnut psykoosiin kesken yhteisen illallisen niin tuntuu, että olen vähintäänkin voittanut jossain tinderpajatsossa (ihan lottovoittajiin en viitsi itseäni verrata). Matcheissa on ollut muutama vähän kirvesmurhaajavibaa välittävä kaveri (esimerkiksi Espanjassa itseään miljonääriksi kuvaillut heppu, joka halusi kyydittää minut vuorilla sijaitsevaan taloonsa viikoksi mutta ei halunnut kertoa oikeaa nimeään…) mutta vieläkään vastaan ei ole tullut yhtään dickpiciä, passiivis-aggressiivista naisvihaajaa tai fanaattista stalkkeria (pettymys!). Luulen, että osittain tämä tuuri selittyy raivorehellisyydellä, jota olen harrastanut omalta puoleltani. Tai sitten tämä on vain moukantuuria ja kun seuraavan kerran avaan sovelluksen siellä on kaikki karmeimmat kliseet vastassa.