TUNNELMANDROPPAAJAT

Kun Anu ihmetteli sitä, miten maailman onnellisin kansa voi olla samalla niin iloton, syntyi polemiikki. ”Ei kaikki suomalaiset!”, sanoi moni – ja olen samaa mieltä, oma ystäväpiirini Suomessa on varsin iloista, avointa ja mukavaa väkeä. Moni tuntematonkin vastaantulija on joskus hymyillyt! Ja sitten oli niitä, jotka tiesivät tarkkaan mistä Anu puhui. Sellaisesta henkisestä ilmastosta, josta ei ilmeisesti kannata kauheasti puhua. Pitää ainakin muistaa mainita suomalaisten rehellisyys, luotettavuus ja kaikki ne myönteiset ominaisuudet, ettei kukaan pahoita mieltään viiden miljoonan ihmisen puolesta. Koska juuri sitähän yhdessä blogipostauksessa yritetään tehdä, antaa täydellinen analyysi yhdestä kansakunnasta…

Mutta Anu mä ymmärrän! Vaikka omat kokemukset Suomesta ovat olleet voittopuoleisesti hyvin myönteisiä (ja monista paikoista ulkomailta vastaavasti ihan kamalia traumoja ihmisten petollisuudesta, ilkeydestä tai epäluotettavuudesta), niin jotain täällä on eri lailla. Aina kun alan liikaa haikailla saunan tai mustikkapiirakan tai rakkaiden ystävien perään, menen internettiin. Siellä se pahamaineinen negatiivinen ilmapiiri läväyttää naamalle suorastaan avokämmenellä.

Mun oli tarkoitus ottaa kirjoituksen kuvitukseksi muutama kuvakaappaus sellaisten suurten ajattelijoiden kommenteista, jotka luin aamulla Hesarin Facebook-sivulta. HS kertoi, että Pride-viikon kunniaksi tämän päivän painoksella olisi sateenkaarikansi. Nyt julkaisu on jo siivottu näistä syvällisistä viesteistä, joiden pääasiallinen sisältö oli ”Hirveää homorummutusta!”, ”Siis Suomessa on tasa-arvo oikein hyvällä mallilla, miksi nyt meuhkataan vaan homoista, entä lapset ja vanhukset!” ja ”En kestä enää yhtään sateenkaarta, miksi tästä pitää nyt perkele tehdä numero”. Ymmärrän, etteivät ihmisoikeudet ole kaikkien teekuppi. Esimerkiksi itse en pidä yhtään jääkiekosta. En kuitenkaan kokenut tarpeelliseksi käydä kommentoimassa MM-kisojen aikaan sinivalkoiseksi logonsa vaihtaneelle kaljafirmalle että ”En kyllä edes juo olutta mutta eikö nyt jo riitä tämä jääkiekkovouhkaus, kyllä kaikki osaa vähän tökkiä kiekkoa kepillä!”. Koska… ketään ei kiinnosta! Jos nyt sattuu olemaan niin ikävästi, että muu kuin heterohommelit ahdistaa niin sitten en voi toivoa kuin voimia tämän yhden viikon ajaksi kesäkuussa. Älä avaa internettiä.

Ja nyt sitten sanotaan, että se on vaan se kansalaisten kuona joka siellä verkossa purkaa pahaa oloaan. Mutta se ei ole totta. Ystäväni – jonka painolla, vaatekoolla, ulkonäöllä, iällä, hiustenvärillä tai millään muullakaan ei ole mitään väliä tämän jutun kannalta – meni kaupungille. Helsingissä. Hänelle oli kaksi erillistä tuntematonta ihmistä tullut kovaäänisesti kertomaan että hän on ylipainoinen ja hänen ei pitäisi olla pilaamassa kaupunkikuvaa. Voin kertoa, että sanavalinnat eivät olleet aivan näin sivistyneitä. Ja siinä vaiheessa minä täällä 4000 kilometrin päässä ihmettelen että mitä helvettiä. En voi kuvitella, että täällä kukaan huutelisi kenellekään kaupungilla mitään tuollaista. Vaikka vastaan tulisi millainen suohirviö. Täällä ihmiset puhuvat toisilleen kauniisti (paitsi ehkä liikenteessä), kehuvat, kutsuvat hyvännäköiseksi ihan automaattisesti. Kyllähän minä tiedän, etten oikeasti ole aamuseitsemältä kovin guapa, mutta tuleehan siitä hyvä mieli! Tai ainakin parempi mieli kuin siitä, että ventovieraat katsoisivat asiakseen kertoa miten pilaan maisemat pelkällä olemassaolollani.

Täällä kannustetaan. Täällä tsempataan. Enkä tarkoita, etteivätkö suomalaisilla olisi yhteishenkeä. Mutta täällä ei pilata muiden hyvää fiilistä. Ihmiset suvaitsevat toisia ja toisenlaisia elämäntyylejä aivan eri tavalla. Ja kyllä, seuraan kirjoittelua myös espanjaksi sosiaalisessa mediassa. Ahaa-elämys iski viimeistään silloin, kun alueelliseen keskusteluryhmään Facebookissa joku laittoi kuvan perheestä, joka oli parkkeerannut totaalisen väärin – todettakoon, että ryhmän idea on puuttua epäkohtiin erityisesti kaupunki-infran osalta. Perhe itse näki julkaisun, pahoitteli paikoitusvirhettä ja pyysi, että kuva poistettaisiin. Ja kuvan julkaisija vastasi iloisesti, että ”minun vikani, tuohan oli inhimillinen virhe, olen pahoillani että julkaisin kuvan, toivottavasti saadaan enemmän laillisia parkkipaikkoja tähän, olette suloinen perhe”. Ne ovat pilanneet täällä internetinkin!

MORRISONS

OLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERA

Yhdellä osalla ylipitkäksi venynyt ruokakauppatrilogiani on tullut päätökseen. On aika esitellä Morrisons, tuo brittituotteiden keidas Gibraltarin puolella. Tämä ”musta hevonen” löytyi kunnolla vasta nyt keväällä, sitä ennen yhden epäonnisen jouluaatonaaton ostoskierroksen takia pidin paikkaa ihan surkeana. Mutta sittemmin olen rakastunut tähän kalliiseen mutta ah-niin-ihanaan kauppaan, joka saa erityisesti laiskan kokin sydämen sykkimään. Kaikkea mahtavaa – ja valmiina!

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Morrisonin valmisruokavalikoima on ilahduttava. Löytyy runsaasti valmiita annoksia intialaista ruokaa ja peribrittiläisiä aterioita, mahtavia paistovalmiita pizzoja – erityisesti 90 pennyn arvoiset ”pikkupizzat” ovat yksi lasten lempivälipaloista. Kasvissyöjälle löytyy ainakin kuutta erilaista hummusta, vegaanista Wiener schnitzeliä ja ihania intialaisia kasvisherkkuja. Ja jos haluaa leikkiä itse ruoanlaittoa, löytyy supermaukkaita valmiita kastikkeita ja marinadeja ja sellaisia ”lisää vain vesi”-vaihtoehtoja. Koska en voi tarpeeksi korostaa miten vähän motivaatiota mulla on ruoanlaittoon (paitsi tietenkin pitää perhe hengissä), niin yhtä paljon rakastan Morrisonin valikoimaa näissä aika monipuolisissa valmisaterioissa. Ei todellakaan mitään mikroruokia.

OLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERA

Morrisonilta löytyy usein myös hyviä marjoja (ironista kyllä, Espanjasta ei tunnu saavan ikinä hyviä mansikoita!) ja yrttejä. Morrisons kuitenkin kärsii eniten eristäytyneestä maantieteellisestä sijainnistaan, sillä tavarat tuntuvat loppuvan heti. Hyllyt ovatkin usein tyhjiä useammasta tuoteryhmästä, jonka takia arkiostokset tehdään usein esim. Carrefourissa sen sijaan, että mentäisiin kokeilemaan onnea Morrisonille – se kun tarkoittaa usein uutta kauppareissua esimerkiksi toiseen Gibraltarin vakiokaupoistamme, Eroskille. Todettakoon, että Gibraltarin ruokakaupat ovat aika pitkälti näissä kahdessa.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Morrisonilta haenkin ns. guilty pleasure-herkkuja. Kuten Rice Crispie Treatseja, noita vaahtokarkin ja riisimurojen ällömakeita yhdistelmiä. Ja Crumpetseja, paksuja paahdettavia leipäsiä jotka vaativat kaverikseen aitoa voita, näihin ihastuimme talvella Lontoossa. Smirnoff Iceä; tiedän, tiedän, ihan teinien juttu nämä limuviinat mutta minkäs teet. Ja Finders Keepers-valkosuklaakeksejä, joihin niin ikään rakastuimme Englannin-matkalla. Näitä ei tietenkään kuvauspäivänä ollut. Sen lisäksi kosmetiikan kuten shampoiden ja hoitoaineiden suhteen Morrisonilta löytyy harvinaisempia herkkuja, ja kaupassa on myös pieni, kätevä apteekki.

OLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERA

Lihansyöjälapsille Morrisonin pihvit ovat lempiruokaa, ja lihatiskin kinkku on kuulemma vertaansa vaille. Itse olen koukussa Morrisonin suolattuihin cashewpähkinöihin ja lohelle tarkoitetulle teriyaki-kastikkeelle. Mutta usein kun menemme Morrisonille, kaikki on loppu. Sitten harmittaa. Mutta Morrisonille onkin kiva usein mennä vain ihmettelemään ja tekemään kalliita heräteostoksia. Kaupan yhteydessä on myös harvinainen pieni kukkapiste, lastenvaatekauppa, apteekki sekä kahvila, jossa tarjoillaan epäterveellisiä annoksia.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Nyt olen tehnyt osuuteni esitellessäni kaikki oleellisimmat ruokakaupat 10 kilometrin säteellä La Líneasta. Toki meillä on myös Lidl, Día ja muutama muu halpaketju,  kauppahalli ja…äh, ehkä sitä pitää vielä kirjoittaa lisää!

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

ABSURDI AIR BnB KOKEMUS

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Okei, nyt muutama viikko tämän reissun jälkeen on aika kullannut muistot eikä kesäkuun alussa tehty vähän omituinen AirBnB-visiitti tunnu enää niin ihmeelliseltä, ja tuo silloin mielessä pyörinyt otsikkokin tuntuu vähän liioittelulta… mutta kerrotaan nyt kuitenkin. Meitä oli siis kymmenhenkinen seurue, ja halusimme vuokrata talon ystäviemme ollessa käymässä Suomesta. Meillä oli muutama edellytys: uima-allas, piha, riittävästi makuuhuoneita kuudelle lapselle ja kahdelle pariskunnalle sekä läheisyys Málagan lentokentästä, jotta ystäväperhe ehtisi mukavasti aamulennolleen.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Olen nyt oppinut, että näitä villa- ja talovuokrauksia Espanjassa kannattaa katsoa enemmin Booking.comin kuin lempisivustoni AirBnB:n kautta, mutta emme tienneet tätä vielä keväällä ja etsimmekin majapaikkaa juuri AirBnB:stä. Löysimme sitten sellaisen oikein lupaavan, jota mainostettiin ”ideaali isoille perheille”. Ja tartuimme siihen, vaikka näin jälkikäteen todettuna paikka olikin hieman ylihintainen, yli 200 euroa yöltä.

Talo itsessään oli hieno. Siellä oli kattoterassi ja iso piha. Se oli todella siisti, ja siellä oli jopa oma joogasali – talossa järjestetäänkin ilmeisesti usein pienen porukan joogakursseja. Ja ilmeisesti myös tantraa, reikihoitoja ja muuta sellaista, mikä menee vähän yli jopa oman höpsismifiilistelyni. Talo oli hyvin varusteltu ja alue rauhallinen – mitä nyt joku naapuri soitteli rumpuja yömyöhään katolla, mutta ei siitä sen enempää. Mutta ei se aivan sopinut lapsiperheille kuten luvattiin.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Talon vuokrannut ystävämme laitettiin heti kättelyssä allekirjoittamaan paperi, jossa vannottiin hiljaisuutta esimerkiksi kello 15-17 kun on ”siesta”. Emännällämme oli kuulemma hieman vaikeuksia naapurien kanssa, ja hän oli vannottanut että olemme niin hiljaa kuin mahdollista. Kuulostaa tosi rentouttavalta kuuden 2-8-vuotiaan lapsen kanssa… Uima-altaalle annettiin pitkä ohjeistus, joskin olimme viimeiseen päivään asti ainoat altaan käyttäjät ja viimeisenä päivänä sinne pelmahti 20 espanjalaislasta yhden olutta juovan ”valvojan” kanssa juhlimaan synttäreitä ja totesin, että olimme turhaan stressanneet altaan käytöstä. Meitä myös kiellettiin katsomasta takapihalla olevan aidan yli. Aita oli vyötärön korkeudelle aikuista, siinä oli penkki ja sen takana oli parkkipaikka, mikä sai kiellon tuntumaan entistä koomisemmalta. Sen lisäksi varoitettiin liikkumasta ”turhaan” asuinalueen yleisillä paikoilla kuten, öhm, pihatiellä ja välttämään ovista kulkemista…

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Suosikkimme oli takapihalla ollut kulkukissalle tehty ”vessa”. Mitään varoituksia ei missään lukenut etukäteen huoneiden suitsukkeista ja vahvoista hajuista eikä siitä, että takapihalla asusti villikissa, jolle oli rakennettu oma ”hiekkalaatikko”. Olikin ratkiriemukasta yrittää jatkuvasti estää seurueen nuorimpia menemästä kylpemään kulkukissan toilettiin. Ja ymmärrän toki oikein hyvin AirBnB:n konseptin ja kunnioitamme mielellämme muita alueen asukkaita ja naapurisopua, mutta lomafiilikselle ei tee terää se, että käytännössä katsoen kaikki ilonpito kielletään.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Itse emäntä, jota en koskaan tavannut, oli kyllä sympaattinen ja ymmärrän, että kiukkuisten naapurien kanssa ei varmaan ole aina helppo luovia. Etenkin Espanjassa lasten äänekkäät leikit omalla pihalla kieltävät säännöt tuntuvat erityiseltä nipotukselta. Ensi viikolle olemme vuokranneet taas talon uima-altaalla, koska vietämme koko perheen yhteisen lomaviikon ilman internetiä, velvollisuuksia tai muuta ikävää, ja tällä kertaa valitsimme paikan vuorilta, ylhäisestä yksinäisyydestä. Saammepahan rauhassa remuta.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

VUOSIKATSAUS

Vuosipäivä! Vuosi sitten juhannusaattona hytisimme Keltaisen Talon pihamaalla, saunoimme ja itkimme poikien kanssa. Juhannuspäivänä lensimme Espanjaan, se oli se kirsikka sen kakun päälle, jota oli kevään mittaan täytetty luopumisella, lähtemisellä, hyvästeillä ja hermoromahduksilla. Nyt lähes 365 päivän jälkeen voin taas sanoa että aika. Aika kultaa kaiken. Aika on paras lääke. Tunnistan kyllä sen lähdön tuskan ja ne tunteet kun luen kirjoituksia vuoden takaa, mutta se ei tunnu enää pahalta. Se tuntuu pakolliselta vaiheelta ennen tätä hetkeä. Sellaiselta, joka oli käytävä läpi.

En ole vuodessa viisastunut juuri ollenkaan, mutta oppinut paljon itsestäni, Espanjasta, siitä, miten elämä tosiaan kantaa, ihminen sopeutuu ja kuinka lopulta siitä kamalasta muutostakin selvittiin ilman elinikäisiä traumoja. Koko vuosi ei todellakaan ole ollut mitään rakkaustarinaa uuden kotimaan kanssa vaan sellaista hyvin dramaattista yhteiselon harjoittelua, jossa on käyty läpi koko tunneskaala massiivisesta vitutuksesta ja turhautumisesta elinikäisen uskollisuuden vannomiseen. Tällä hetkellä olo on sellainen kuin toivoinkin sen olevan: iloisen utelias. Tyytyväinen tähän nykyiseen hetkeen, kaikessa epätäydellisyydessään, mutta samalla taas hieman jännittynyt sen suhteen missä tätä päivitystä kirjoitan taas vuoden päästä.

Koko vuoden ajan olen kirjoittanut omia fiiliksiäni ylös blogiin, mutta oikeassa elämässä keskittynyt lähinnä lapsiin ja tarkkailemaan heidän sopeutumisprosessiaan. Ehkä juuri siksi nyt tuntuu taas olevan helpompi hengittää kun tänään, viimeisen koulupäivän aikaan, he eivät muistele vuodentakaisia kyyneleitä vaan suunnittelevat kesää iloisina, odottavat jo syksyä ja koulunalkuakin, ovat ylpeitä itsestään ja siitä, miten paljon ovat oppineet ja miten hyvin selvinneet – koska aina välillä se on tuntunut suorastaan selviytymiseltä. He ovat kasvaneet kaikin puolin hurjasti vuodessa, he ovat ruskettuneita rantalapsia, vallattomia, sydämellisiä ja onnellisia. Koska sitähän kaikki vanhemmat haluavat: onnelliset lapset. Ja viime keväänä raskaan pakkausprosessin keskellä olin välillä aivan varma, että pilaan tällä maisemanvaihdoksella heiltä kaikki mahdollisuudet onnelliseen lapsuuteen.

Vuosi on vain hetki. Aika näyttää, onko tämä alkusoittoa pitkälle expatelämälle vai lyhyelle kokeilulle ulkomaanelämää. Todellisuudessa olemme eläneet melkoista päivä kerrallaan-rutiinia läksyjen, eväiden, pyykkien ja kaiken sen tavallisen touhun keskellä, vaikka samalla käynnissä on ollut omaa elämää mullistava vaihe. Nautin täyllä hetkellä suuresti siitä, että luvassa on niin paljon kaikkea hauskaa. Ensi viikolla alkava lyhyt loma perheen kanssa ilman tietokoneita, kuukausi kesälomaa poikien kanssa jolloin pitää keksiä tekemistä mutta voi myös katsoa piirrettyjä pyjamassa puoleenpäivään ja pelata lautapelejä, feria, matka Suomeen ja syksy, jolloin elämä muuttuu taas monella tapaa kun kaikki pojat ovatkin yhtäkkiä koulussa. Aion seikkailla itse viikonlopuksi vastarannalle Marokkoon tai ehkä Cadíziin, toivon, että saamme vieraita Suomesta. Näemme kesällä myös ystäviämme, niitä, jotka olemme vuoden aikana saaneet, tai ehkä tehneet ”making friends”-tyyppisesti, eiväthän ne ystävyydet ihan itsestään näissä olosuhteissa synny. Vaikka meillä on yhä pahvilaatikoita purkamatta ja ne muistuttavat kuukausista, jolloin kaduin jo etukäteen muuttoa ulkomaille, nyt olen vuoden verran viisaampi. Tästähän tulikin oikein hyvä.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA