ANTISISUSTAJA HABITARESSA

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Töiden puolesta päädyin ensimmäistä kertaa Habitare-messuille. Olen rampannut Matka- ja Lapsimessuja (note to self: seuraavaksi ehkä Kirjamessut!), mutta nyt oltiin oman mukavuusalueen ulkopuolella. Toki omassa yritystoiminnassa isoin asiakas on eettisen sisustuksen puolelta ja siksi olen vähän kiinnostunut asiasta, mutta olen vähän laiska sisustamaan (tai siivoamaan, ja harmonisesta sisustuksesta on aika vähän iloa jos se on pyykkikasan alla) ja olen sellainen hamstraaja, joka ei osaa pysyä yhdessä tyylissä vaan vetää koko skaalan läpi pelkistetystä industrial-tyylistä etnisen boheemiin värioksennukseen. Että ei niitä sisustusjuttuja täällä tule jatkossakaan kauheasti olemaan.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Kuten ehkä muistatte, myimme suunnilleen koko omaisuuden kun muutimme Espanjaan ja kun palasimme Suomeen oli koko kalustus hankittava suunnilleen alusta asti. Kun on kerran myynyt kaikki tavarat (en suosittele) niin huonekaluihin suhtautuu jo valmiiksi vähän negatiivisesti, sillä joskus siitä kaikesta on taas hankkiuduttava eroon. Jos en minä, niin joku muu. Siksi olen aika ylpeä, että sänkyjä ja ruokapöytää lukuunottamatta meille on kaikki hankittu kierrätettynä ja nopeiden ratkaisujen sijaan olen rauhassa haalinut tavaraa Facebook-kirppiksiltä.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Habitare ehkä siksi tuntuikin vähän ristiriitaiselta: tosi paljon kaikkea kivaa ja kiinnostavaa, mutta kun on taas messuhallin verran kaikkea minkä tarkoitus on innostaa ihmiset ostamaan… mitä kaikella tällä tavaralla tehdään? Olen viettänyt nyt jonkin verran aikaa Tori.fi:ssä ja se muodista menneiden huonekalujen määrä on ahdistava. Jatkuva tarpeettoman tavaran tuottaminen tekee pahaa, vaikka löydän oman paikkani siinä ketjussa, mukana haaveilemassa konjakinvärisestä nahkasohvasta sen sijaan että kelpuuttaisin jonkun tympeän tummanruskean massiivisen mallisen kasarisohvan sieltä nettikirppikseltä.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Kutsuni sain töiden kautta Wood Mind-nimiseltä huonekalupuuseppäparilta, jonka osastolla oli aivan ihanan pehmeää, Billnäsin verstaalla rakennettuja huonekaluja (ja ruukkuja ja korvakoruja ja leikkuulautoja…). Meiltä puuttuu kokonaan kirjahylly, joka tietenkin olisi oleellinen koska haluan päteä kaikille kyläilijöille sivistykselläni, jota tietenkin kirjojen määrä ja laatu korreloi. Olin alunperin ajatellut, että alan metsästämään vanhaa Lundiaa jostain second hand-kaupasta, mutta nyt myös vaihtoehtoisesti matalan ja pitkän kirjahylly/lipaston yhdistelmä teetettynä alkoi kiinnostaa. Sekin on aika eettinen vaihtoehto, vaikka uusia materiaaleja vaatisikin: Jennalle ja Jannelle ne tulevat pääasiassa Suomesta, ja ympäristökysymyksistä puhuimme pitkään perjantaina messujen lomassa.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Sen lisäksi löysin itseni fiilistelemästä vaikka mitä tilpehööriä ja koriste-esinettä, jolle ei oikeasti kotona ole tarvetta tai tilaakaan. Esimerkiksi asia mitä ei sadan hiuspannan nainen kaipaa on Gauhaurin ihanat hainhampaat, joiden ansiosta 90-luvun hiusjutut alkoivat näyttää tosi hyviltä.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Kierrätyskeskus oli hyvin edustettuna. Koska olen autoton ja aika harva ajokortillisista kavereista pääsee pakun kanssa avuksi, olen ollut huono hyödyntämään Kierrätyskeskuksen kuljetuspalvelua. Ja ihan rehellisesti sanoen tämä selvisi mulle vasta tätä postausta kirjoittaessa, siihen asti luulin että kotiin kannettuna saa vaan kun tilaa about Ikeasta. Nyt nolottaa.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Astioiden lisäksi mun suurimpia heikkouksiani sisustuspuolella on matot. Niiden kanssa puljaan päivittäin oman työn puolesta, ja tietty messuilta löytyi taas niin paljon lisää kaikkea kivaa, että lattiapinta-ala loppuu varmasti kesken. Yllä on Finarten Vilpola Hiekka-matto, joka on valmistettu kierrätetystä nahasta ja juutista Pohjois-Intiassa. Aivan hel-ve-tin hieno. Ja sitten sisäinen hippini, Väli-Amerikassa nuoruuden merkittävät vuodet viettänyt hörhö löysi ihanan Frazadan. Frazada tuo Suomeen Perussa paikallisten pientuottajien valmistamia tekstiileitä, etenkin mattoja, paksuja peittoja ja tyynynpäällisiä. Upeita värikkäitä, taidokkaita käsityötuotteita, jotka on muuten by the way laatuun, taustaan ja työmäärään nähden aivan liian edullisia. Haluaisin isomman kodin vain ja ainoastaan siksi, että voisin ehkä vuorata seinätkin mattotaiteella.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Olihan siellä kaikkea muutakin mitä halusin. En siis tarvinnut, enkä kyllä ostanutkaan, kun onneksi palkkaa tulee taas vasta ensi viikolla. Sanna Paakin hirvennahkalaukut olivat kauniita, yksinkertaisia ja käytännöllisiä. Harmi, että mulla on noin 39 laukkua enkä oikein mitenkään pysty perustelemaan uuden hankintaa. Ja sitten oli Empathy Movement, joka on Suomen Pakolaisavun ja Tikaun yhteistyöprojekti, johon kuuluu mm. pakolaisena saapuneiden naisten työllistämismahdollisuuksien kasvattaminen. Oheistuotteena syntyy esimerkiksi kangaskasseja, joissa on lempeä sanoma, ja lamppuja joihin voi kirjoittaa viestejä.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Olin ylpeä, kun en lähtenyt kotiin esimerkiksi Store of Hopen unelmanpehmeässä oranssinpunaisessa neuleessa vaan ainoa messumuisto oli tietenkin messulakut. Ehdin myös lyhyen visiitin aikana todistaa useamman pintamateriaaleista syntyneen perheriidan, ja taaperoiden perässä hikisinä tuskailevia äitejä (alueella oli toki Habi Kids-lastenalue, mutta eihän siellä nyt koko aikaa kukaan jaksanut hengailla). Olin lopulta iloinen, ettei ollut rahaa tai aikaa enempää käytettäväksi ja noihin muutamaan löytöön ehdin tutustua tarkemmin myöhemmin. Tässä on nyt kahdeksan kuukauden ajan rakannettu taas kotia, ja meillä on yhä niin tyhjää että kaikuu, mutta lopulta olemme kaivanneet, saati tarvinneet, hyvin vähän mitään. Kunpa muistaisin sen kaiken ihanan materian edessä.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

EROSKILLA

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Pitkästä aikaa rakastetun supermarkettisarjan jatkoa! Viimeksi käytiin Mercadonassa, joka on samalla tavalla ”lähikauppa” meille kuin Eroskikin. Oikeastaan Eroskiin on 400 metriä pidempi matka kuin Mercadonaan ja sinne pitää jopa mennä kahden passintarkastuksen läpi, mutta silti se on ”henkisesti” hieman lähempänä. En tiedä, miksi brittiläinen valikoima puolivalmisteineen puhuttelee minua enemmän kuin espanjalaisten paikalliset herkut. Onhan siinä muutenkin oma eksotiikkansa, että pitää kävellä toiseen valtioon ostoksille.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Eroski on hieman kalliimpi kuin Espanjan puolen kaupat. Nyt, kun punnan kurssi on laskenut laskemistaan (mikä on huono asia meille kaikkialla muualla paitsi Gibraltarin puolella olevissa kaupoissa), ei shoppailu kirpaise enää ihan samalla tavalla mutta välillä kurssi on aiheuttanut ikäviä yllätyksiä kassalla. Nykyään Eroskista harvoin tulee tehtyä päivittäisostoksia, vaan sinne mennä hakemaan ”täsmätuotteita”. Esimerkiksi leipää en juuri Eroskista osta, sillä siellä ei ole omaa paistopistettä vaan ”tuoreita leipiä”, jotka ovat olleet ennätyksellisen usein homeessa…

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Eroskilla myydään Waitrosen tuotteita, ja Waitrosen purkkitonnikala onkin toistaiseksi ainoa (monista kokeilemistamme merkeistä) joka on syömäkelpoista. Eroskilta saa pakkasesta parasta luomupinaattia pinaattilettuihin. Eroskilta ostetaan myös levite eli spreadable, joka on lähimpänä ikävöityä Oivariiniä mitä täältä päin Eurooppaa löytyy. Eroskilla on myös mahtavia intialaisia eineksiä sekä loistavaa jauhelihaa. Myös Muttin pizzakastike ja soijanakit ja näkkileivät ovat asioita, joita haetaan aina Eroskilta.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Eroski onkin vähän hassu ”jokaiselle jotakin”-paikka. Valikoima tuotemerkkien osalta ei ole kovin hyvä, mutta siellä on huomioitu erikoisruokavaliot ja etenkin kasvissyöjät ja vegaanit todella hyvin, toisaalta esimerkiksi Gibraltarilla elävää ortodoksijuutalaisten yhteisöä on muistettu laajalla valikoimalla Kosher-tuotteita. Harvassa paikassa on näin hyvin saatavilla erilaisia luomutuotteita, ja pakasteissa on valmisruokaa juuri vegetaristeja varten monta hyllyä. Ottaen huomioon, että kauppa itsessään ei ole kauhean iso, on monipuolisuus ilahduttavaa.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Vaikka mä fiilistelen vegevalikoimaa, lienee Eroskin todellinen myyntivaltti kuitenkin viina. Olen pari kertaa suorastaan harmitellut, että kun en oikeasti juo kauheasti alkoholia (puhun paljon enemmän viinistä kuin sitä oikeasti kulutan!) enkä polta tupakkaa, jää tästä Gibraltarin verottomuudesta saatava hyöty kokonaan käyttämättä. Täällä on viina ja rööki halpaa. Eroskilla ei myydä savukkeita vaan ne pitää ostaa kulmalla sijaitsevasta kaupasta tai kioskista (vertailun vuoksi kartonki Marlboroa on n.29 puntaa eli about 32 euroa) mutta viinaa, viina siellä on! Noin kaupan kokonaispinta-alaan suhteutettuna niin nesteet on varsin hyvin edustettuina.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Kasvikset ja hedelmät eivät ole Eroskilla kauhean hyvin edustettuina. Se on vähän sekatavarakauppamainen, sillä siellä on pieni ja omituinen leluosasto, pieni osasto kaikelle epämääräiselle kuten mikroille, astioille ja kynille, ja sitten muutama hylly vaihtuville sesonkituotteille. Tällä hetkellä pääsiäiskoristeiden tilalle on tuotu uimakamat, joita varmaan pidetään esillä aina syksyyn asti.

OLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERAEroskin oli tarkoitus olla viimeinen osa tätä huikean suosion saavuttanutta postaussarjaa, mutta luultavasti esittelen meidän uuden suosikkikauppamme, joka sekin sijaitsee Gibraltarilla. Valikoiman erot ovat kyllä melkoiset, vaikka konkreettinen etäisyys Espanjaan onkin lähes olematon. Espanjalaisten perussuosikit kuten tortillat ja äyriäiset löytyvät kyllä Eroskiltakin, mutta verrattuna espanjalaisiin kauppoihin on valikoimassa paljon enemmän puolivalmisteita ja erilaisia einesaterioita. Sen sijaan suomalaisia karkkihyllyjä olen kaipaillut joka kaupassa, sillä täällä karkkien suhteen valikoima tuntuu paljon tylsemmältä. Onneksi on erikseen karkkikaupat – pitäisikö nekin käydä vielä läpi?

OLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERA

VIRHEOSTOKSISTA OPPII?

Julkaisin eilen Instagramissa oikein klassisen ”päivän asu”-kuvan, jossa kerroin kuinka tuo päälläni oleva mekko oli melkoinen virheostos. Bongasin sen Málagan bussiaseman vierestä Zarasta noin kolme minuuttia ennen kuin piti hypätä bussiin – ei siis aikaa sovittaa tai kauheasti tutkailla saumoja, materiaaleja tai muutakaan – ja se oli jotenkin pakko saada. Juuri se kamala impulsiivinen hetki, kun otat riskin. Kotona sitten sovitin ja totesin, että ei oo mun tyyliä, olkapäät näyttää kuin niissä ois toppaukset ja tuo leikkaus nyt ei vaan imartele meikäläisen vartalonmallia. Piti palauttaa. Paitsi sitten joku perheen suuri taiteilija oli vähän sohinut helmaan värikynää ja kuittikin oli kadonnut kun olin inventoinut lompakkoa, joten jäin jumiin mekon kanssa. Nyt sitä on pakko käyttää, joskin monet tosi positiiviset kommentit kuviin ilahduttivatkin ja tekivät mekosta astetta mieluisamman.

Sen ei-niin-menestyksekkään vaatelakkovuoden jälkeen ei olla siis vielä opittu pois vanhoista tavoista. Sen verran olen tsempannut, että päätin etten enää osta itselleni yhtään vaatetta Hennesiltä (tämä tietty sen jälkeen, kun olin ensin ostanut sieltä vaikka mitä…) ja katsoin Netflixistä vaatteiden halpatuotantoa käsittelevän dokumentin, The True Cost. Vaikka se lisääkin, Machines-dokkarin tapaan, maailmantuskaa, on tuotantoketjuun tutustuminen ja sen toteaminen ongelmalliseksi lähes joka vaiheessa aina raaka-aineiden tuotannosta myymättä jääneiden vaatteiden loppusijoitukseen asti taas hieman tehnyt helpommaksi olla ostamatta. Vaikka olen silti ostanut.

Olen kuitenkin pakottanut itseni pitämään kirjaa ostoksista, koska siinä missä satunnaisina luottokortin vingahduksina vuoden vaateostot eivät tunnu mitenkään isolta asialta, niin kun ne listaa ja lopulta laskee yhteen sen räteihin ja lumpuihin tuhlatun rahan… huoh. Sen lisäksi, että ”vaatteet 2018” excelissäni on kirjattu ylös kaikki ostokset yksitellen, löytyy siitä kaksi välilehteä joista toivon olevan apua jatkossa kun tahdon tehdä järkeviä ostoksia. Ensimmäisellä on ne vaatteet, mitä voin hankkia. Ei varsinaisesti sellaisia mitä tarvitsen, mutta klassisen vaatekaapin kulmakiviä ja sellaisia, joita olen harkinnut pitkään. Täydelliset maiharit ja just sopiva kauluspaita. Nämä ovat vaatteita, jotka voin sitten joskus – kun se juuri oikea tulee vastaan – ostaa hyvällä omatunnolla. Toisella välilehdellä on materiaalilistauksia, sekä lempivaatteista että niistä epäonnistuneista hankinnoista, joista on kadonnut muoto ja tuntuma heti ekalla käytöllä. Koska viihdyn erityisen hyvin neuleissa, olen yrittänyt löytää eri materiaalien täydellistä yhdistelmää, ei liikaa tekokuituja muttei pelkkiä luonnonmateriaaleja, koska käytännöllisyys (kyllä, olisipa ihanaa jos voisi vain aina tuuletella vaatteet puhtaiksi, mutta nuo eritteet eivät oikein lähde tuulen mukana farkuista jne).

Tällä viikolla vietetään Vaatevallankumousta, joka on mahtava juttu. Niin kuin lentomatkustamisenkin suhteen, en panisi pahakseni pientä haittaveroa mitä tulee vaatteisiin – ainakin niihin, jotka jäävät myymättä. Tällä hetkellä nykyiset markkinat tuntuvat aivan absurdeilta, silloinkin kun on peruuttanut uutiskirjeet, lakannut seuraamasta lempimerkkejä sosiaalisessa mediassa ja muutenkin alkanut paremmaksi ihmiseksi, ainakin mitä tulee ostokäyttäytymiseen. Seuraava haaste voisi olla lastenvaatteet, joissa tarvetta on enemmän, kierto lyhyempää ja toisaalta joihin satsaaminen samalla ”tämä kestää vuosikymmeniä”-ajatuksella ei aivan toimi: ainakaan meidän perheessä, jossa keskimmäinen on lyönyt kaikki ennätykset rikkomalla yhdeksät housut polvista kuukauden sisällä. Aion muuten viedä ne korjattavaksi tai lyhennettäväksi shortseiksi!

KREISI GRANADA

OLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERA

Tuolla nimellä kulki meidän Facebook-event, joka lähti hieman puolivitsinä liikkeelle. Mietittiin ensin Marokkoa ja Madridia, mutta lopulta päädyttiin Granadaan, minä ja kolme ystävääni Suomesta. Viiden päivän loma oli pisin aika ikinä mulle ilman lapsia ja tulipa se tarpeeseen! Vaikka joku viisaampi olisi ottanut ilon irti ja esimerkiksi levännyt eikä juonut skumppaa ja avautunut aamuyölle asti (no ei ihan aamuyölle, mutta reippaasti yli keskiyön kuitenkin). Oli kuitenkin ihan mahtavaa, että ystävät reissasivat tuhat kilometriä katsomaan mua (tai oikeastaan, kuten he ystävällisesti ilmaisivat, ”katsomaan kun istut koneella”) ja toivat soijarouhettakin! Sata sydäntä sinne Suomeen!

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Ylläoleva kuva, jossa näkyy komeasti Granadan katedraali, jonne mä en jaksanut lopulta jonottaa (muu seurue kävi siellä ja kuvaili sanalla ”ihan kiva kirkko”, eli makuasioita. Ehkä joskus voin antaa kirkkohullun arvion siitä). Kuva on otettu meidän kattoterassilta; valittiin siis neljän hengen seurueena majoittumaan AirBnB:ssä. Neljältä yöltä majoitus maksoi noin 450 euroa, mikä oli mun mielestä oikein kohtuullinen hinta tilavasta, kauniista ja rauhallisesta asunnosta. Valtava kattoterassi, jolla olisi ollut ihana syödä aamupalaa ja katsoa heräilevän kaupungin vilinää, oli keskeinen valintaperuste, mutta koska koko meidän matkan satoi alusta loppuun, jäi kattoterassikokemus hieman vajavaiseksi.

Sijainti oli meille oikein sopiva; ei aivan suosituimmalla turistialueella, mutta mukavan, noin 10 minuutin kävelymatkan päässä katedraalilta ja kasbahista, ja kuten todettu, noin 40 minuutin kävelyn päässä Alhambrasta. Meillä oli hieman kommunikointiongelmia ja sen takia viivästystä sisäänkirjautumisessa AirBnB-emännän kanssa, mutta kun tapasin vuokraajan (tai oikeastaan hänen vanhempansa, jotka olivat äärimmäisen sympaattinen 50-luvulla syntynyt espanjalaispariskunta) unohdin kuinka olin uhonnut antavani yhden tähden arvioita… Mutta siis: Granadassa vaikuttaa oleva erittäin toimiva julkinen liikenne ja sen lisäksi me – taksikeskuksessa toisemme tavanneina – suosittiin paljon taksia, joka oli kohtuullisen edullista ympäri kaupunkia ajeluun. Majoituksen siis uskaltanee ottaa muualtakin kuin aivan ytimestä Puerta Realin kulmilta.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Vaikka Granadaa googlatessa tulee vastaan kehuja kuinka se on Andalusian kaunein kaupunki ja kuinka ravintolaelämä on todella eläväistä, en voi aivan allekirjoittaa näitä väitteitä. Alhambra on maan suosituin turistikohde ja etenkin Granada oli täynnä paikallisia matkailijoita. Meille se ei tietenkään jo säiden takia näyttäytynyt aivan kauneimmillaan, mutta verrattuna muihin Andalusian matkakohteisiini Granada oli melko rähjäinen, katukuvassa oli enemmän kodittomia ja köyhyyttä ja toisaalta sellaista juuri turisteille suunnattua kaupallisuutta. Tämä ei tietenkään tarkoita, että Granadassa sinällään olisi mitään vikaa, mutta jos vieraita ei erikseen kiinnosta Alhambra, veisin heidät mieluummin esimerkiksi Sevillaan. Shoppailun kannalta Granadan keskusta ei ole kovin ihmeellinen– jos siis kiinnostaa muukin kuin turistikrääsä, jossa kyllä oli valikoimaa niin espanjalaisista flamencoasuista marokkolaisiin bumerangeihin (!) – mutta neljän kilometrin päässä, bussiyhteyksien varrella, sijaitsee ostoskeskus Nevada Shopping Centre.

Ravintoloiden suhteen lähdimme liikkeelle luottaen siihen, että espanjalainen keittiö kohtelee meitä hyvin. Ensimmäisenä iltana söimme arabialaisessa kaupunginosassa, Restaurante Sultan-nimisessä paikassa joka oli yksi monista alueen arabialaista tai Lähi-Idän keittiötä edustavista ruokapaikoista. Keskinkertaisten hummusten, ylihinnoitellun leivän ja surullisen taginen kruunasi St.Elmoa muistuttava talon valkoviini, joka oli riistohinnoiteltu (näin espanjalaisesta näkökulmasta) 12 euroa pullo! Seuraavana päivänä Alhambra-retken jälkeen kohtasimme klassisen ongelman, kun aukiolevia ruokapaikkoja oli heikosti tarjolla kello 15:n ja 20:n välillä (jolloin meillä juuri sattui olemaan nälkä). Monen eksymisen jälkeen päädyimme paikallisten suosimaan tapaspaikkaan nimeltä Bar Trinidad, joka olikin rempseän tarjoilun, suurten annosten ja kohtuullisten hintojen kanssa mahtavaa vastapainoa ensimmäisen illan pettymykselle.

Seuraavana päivänä ystäväni olivat päätyneet myöhäiselle lounaalle keskustan hipsterpaikkaan eli La Reinaan, jonka yhteydessä oli myös äärimmäisen trendikäs Wild Food-vegaaniravintola. Koska vegaaniruoka näytti (ja mielestäni myös maistui) varsin epäilyttävältä, päädyin juomaan skumppaa ja tilaamaan herkullisen creme bruleen listalta. Erityiskiitosta loistavasta tarjoilusta. Viimeisenä päivänä söimme jättimäisen aterian La Suculenta-ravintolassa, jonka keittiö oli melkoinen fuusiokokemus eikä ehkä mikään mieletön makuelämys, mutta paikkana kiva, kohtuuhintainen ja valikoima laaja. Olisimme halunneet kokea kaikkien suositteleman El Mercaderin, mutta pirulainen, olivat lomalla juuri meidän matkamme ajan. Eli seuraavalla kerralla Granadassa pitää kokea sekä El Mercader että katedraali. Kaikki muu onkin jo nähty.

Granada oli täynnä mukavia pikku kujia, joille eksyä. Kävelykilometrejä kertyi sateesta huolimatta runsaasti ja viimeisenä päivänä lähdin seikkailulle Kasbahissa ja huomasin kiivenneeni Mirador San Nicolas-näköalapaikalle, josta oli upea näkymä suoraan Alhambraan. Suosittelenkin nousemaan mäen päälle katselamaan Granadaa yläilmoista ja varsinkin aiemman Alhambran vierailun jälkeen oli palatsien näkeminen hieman kauempaa todella hauskaa. Sai ehdottomasti paremman käsityksen kokonaisuuden valtavista mittasuhteista. Kuten jo ehkä muutaman kerran mainitsin, meillä oli kylmää ja märkää, jonka vastapainoksi olimme jo etukäteen buukanneet visiitin hammamiin. Hammam Al Ándalus on ”luksushammam”-ketju, jolla on näitä arabialaisia kylpylöitä niin Madridissa kuin Malagassakin. Ihan halvin elämys tämä ei ole, 1,5 tuntia pelkkää eri lämpöisestä altaasta toiseen lillumista sekä minttuteen juomista on 35 euroa, oma visiittini maksoi 69 euroa ja se sisälsi 15 minuutin rentouttavan hieronnan sekä 15 minuutin Kessa-hieronnan. Ihan viittä tähteä ei hammamille voi antaa erinäisen sähläyksen ja ahtaiden pukuhuoneiden takia, mutta rentouttava, koko rahan arvoinen elämys se kaiken kaikkiaan oli.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Joten ihan suurimmaksi suosikiksi ei Granada nyt singahtanut lempipaikkojeni listalla, mutta se saa vielä uuden tilaisuuden joskus. Se oli kaunis ja kasbah marokkolaisine myyjineen hyvä korvike silloin, jos ei pääse ostamaan keramiikkaa ja nahkatossuja suoraan Tangerista. Kriittisestä otteesta huolimatta loma itsessään oli aivan loistava: saimme kulkea omaan tahtiin, hyvässä seurassa jossa kaikki osasivat itse käydä vessassa ja pukea vaatteensa, sain rötvätä ja syödä lakua, kukaan ei hermostunut siitä että piti pysähtyä valokuvaamaan jotain yksityiskohtaa, kaikki tykkäsivät viinistä. Muuten vältän kaikkea sellaista ”odotahan kun sinulla on lapsia”-tyyppistä besserwisseröintiä, mutta tällaisia aikatauluttomia, lapsivapaita lomia ei tosiaan osannut ennen arvostaa. Nyt ne ovat kuin viiden vuorokauden hemmotteluhoito sielulle, joten kiitos siitä, matkakumppanit. Ja Granada, et sinäkään hullumpi ollut.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA