HIMOSHOPPAILIJAA HÄVETTÄÄ

Vaatteettoman vuoden – sellaisen, jolloin ei pitänyt ostaa uusia vaatteita – puoliväli häämöttää ja noh, tiedossa ei ole kultaa eikä kunniaa. En tiedä onko se ollut tämä muuttostressi tai muuttostressiä seurannut pysyvämpi turpoaminen, jonka seurauksella vain haaremihousut ja tunikat mahtuvat päälle, vai se että sisäinen hamsterini on halunnut kompensoida jatkuvaa luopumisprosessia mutta anyways, on mennyt ihan käsille tämä ostolakko. Koska en ole ehtinyt hirveästi päivittää muiden blogikuulumisia en aivan tiedä miten Arkijärjellä sujuu, mutta jollei hän ole ostanut itselleen vaatetehdasta Bangladeshista voisin väittää, että paremmin menee.

Ensimmäinen lipsahdushan tapahtui heti ensimmäisellä kvartaalilla, kun tilasin itselleni lenkkarit (ja avokkaat, jotka saapuivat kyllä vasta huhtikuun puolella). Jossain vaiheessa vain annoin itselleni luvan taas avata nettikauppojen uutiskirjeet ja lopulta myös selata sivuja – ensin lasten vaatteita, ja sitten nopeasti vilkaista mitä siellä alelaarissa oli naisille. Täytän kyllä kaikki ongelmakäyttäjän tunnusmerkit, mutta koska nämä viimeiset kaksi kuukautta ovat olleet ehkä elämäni stressaavimmat, antaisit itselleni anteeksi vakavammatkin rikkomukset kuin pelkän ostolakon rikkomisen. Vuoden päätteeksi lupaan tehtä sentintarkan tilinpäätöksen ja siinä paljastuu rikkomukseni vakavuus, mutta vielä hetken piilottelen kuitteja ja häpeän nurkassani.

Jos nyt jotain hyvääkin! Aion totta kai palata ruotuun mitä pikemminkin. On oikeastaan ihan pakko, koska muutto on imenyt viimeisetkin massit enkä luota Espanjan postilaitokseen tarpeeksi tilatakseni sinne mitään verkkokaupoista. Sen lisäksi olen tyhjentänyt vaatekaappiani; no, tällä hetkellä kaikki käytössä olevat vaatteet mahtuvat matkalaukkuun, mutta olen siis antanut eteenpäin, myynyt, kierrättänyt ja leikellyt räteiksi valtavan määrän vääränlaisia vaatteita. Mikään ylpeilyn aihehan se ei tietenkään ole, että kaappi oli puolillaan vääriä valintoja, joissa laput olivat vielä kiinni, mutta nyt ne vaatekappaleet tuovat toivottavasti iloa muille. Neljä numeroa liian pienet farkut ja muut tavoitevaatteet, kotihousuista mökkihousuiksi alennetut reikäiset verkkarit, noin 6000 paritonta sukkaa ja yksinkertaisesti vain omaan tyyliin sopimattomat yksilöt ovat oikeaoppisesti ohjattu eteenpäin, mitään ei ole heitetty roskiin. Tai yhdet reikäiset alushousut, kun en kehdannut kierrättää. Niistä ei olisi saatu aikaan kuin painajaisia.

Olen rankaissut itseäni heikosta itsekurista ja holtittomasta luottokortin levittelystä esimerkiksi purkamalla Ikean kerrossängyn, jonka uskoisin hyvittävän hieman tätä universumille annetun lupauksen pettämistä. Espanjassa sitten ei tarvitakaan kuin hyvää hellemekkoa ja uikkareita seuraavat neljä kuukautta, paitsi kun marraskuussa alkaa taas tulvia joudun kyllä saapasostoksille. Siihen asti, Matti Nykäsen sanoin, jokainen tsäänssi on mahdollisuus. Mahdollisuus siis olla ostamatta.

KERRAN KVARTAALISSA

P3283383.jpg

Arkijärki-Jenni jo jonkin aikaa sitten kyseli, miten se mun kauheasti etukäteen kuuluttamani ostolakko sujuu. Ajattelin, että raportoin teille tunnollisestitunnollisesti kerran kvartaalissa, koska kukaan nyt jaksa joka kuukausi lukea siitä mitä ihania vaatteita haluaisin ostaa ja miten vaikeaa on länsimaalaisen ihmisen olla koko ajan ylikuluttamatta.

No, miten sitten menee?

Noh. Tämän postauksen kuvituksena on vaaleanpunaiset Gazelle-tennarit ja varmaan arvaattekin, että on aika tunnustaa. Lipsahti. Onnistuttuani kaksi kuukautta vaientamaan kaikki ostoimpulssit, voin rehellisesti myöntää olleeni mainoksen (tai tässä tapauksessa Instagram-kuvan) uhri: siitä kun näin kuvat näistä voimavärissäni ilmestyneistä lenkkareista, meni noin neljä minuuttia että olin naputellut ne tilaukseen verkkokaupasta. Olin hyvin tietoinen, että kahden kuukauden kurimus menee nyt hukkaan enkä pysty tätä perustelemaan millään tavalla. Kaapissa oli kaksi suht uutta kenkäparia odottamassa, mutta en vaan voinut vastustaa noita.

Periaatteessa voisin sanoa, että tämä oli ainoa harha-askel matkalla askeesiin. No ei ollut. Se toinen harha-askel on vaan postissa matkalla paikalliselle Ärrälle, koska eräiden punaisten ballerinojen seikkailu on ollut sellainen, että maailmankaikkeus selvästi yrittää viestittää mulle että ÄLÄ OSTA. Ei pitäisi. En tarvitsisi. Nämä kengät ovat selvästi mun heikko kohta. Mun jalkahan on vaatimattomasti kokoa 42 ja voin kertoa, että teini-iässä ei löytynyt mitään kauniita ja kivoja kenkiä siinä koossa. Sain hankkia kenkäni miesten osastolta ja niitä kutsuttiin koulussa mm. kanooteiksi ja suksiksi. Eihän se nyt mikään pätevä puolustus ole, mutta aikuisena olen kyllä nauttinut verkkokauppojen tarjonnasta senkin edestä.

Olen siis ostanut kaksi paria kenkiä. Harkitsen vakavasti erään mekon ostamista, koska en saa vain päästäni pois mielikuvaa jossa istun juuri se mekko päällä lukemassa kirjaa ja juomassa viiniä Espanjassa lempiravintolani edustalla. Sen lisäksi olen, vastoin aiempaa päätöstäni, ruinannut äitienpäivälahjaksi erästä hupparia. Olin päättänyt, että lahjavaatteet otetaan vastaan, mutta niitä ei erityisesti pyydetä. En voi ulkoistaa shoppailunhimoani. Arvontoihin olen osallistunut, koska voitettua vaatetta ei lasketa. Ajattelin myös, että vaatteiden itse tekeminen kyllä hyväksytään, koska olen niin laiska ja lahjaton käsitöissä, että luultavasti kulkisin ennemmin vuoden jätesäkissä kuin tarttuisin itse neulaan ja lankaan.

Noin yleensä tämä on tehnyt hyvää, etenkin taloudellisesti. Olen joutunut tarkastelemaan kriittisesti vaatekaappiani ja olenkin, sekä muutto että tyylinmuutos mielessä, karsinut sieltä paljon myyntikelpoisia yksilöitä, joita en vain ole ikinä pitänyt (ja joita tiedän, etten ikinä pidä – vaikka nyt se röyhelötoppi, joka päällä kuvittelin vatkaavani salsatunnilla… ei taida tapahtua) ja sitten niitä reikäisiä ja rähjäisiä vaatteita, joissa en kehtaa käydä edes siellä Ärrällä lunastamassa pakettiani. On tullut entistä selvemmäksi, mitkä vaatteet ovat suosikkeja, ja millaisissa vaatteissa on mukava olla. Uskon, että vuoden päästä teen jo paljon parempia valintoja ja toivottavasti osaan tällaisena mielikuvashoppailijana hahmottaa, mitkä tilanteet toteutuvat todennäköisesti: se, että istun juomassa viiniä terassilla, vai se, että käyn tanssitunneilla salsaclubilla.

Vaikka ihan nappiin tämä ostolakko ei ole mennyt, se jatkuu. Mun oma henkilökohtainen angstailu siitä, etten voi hoitaa mielipahaa, tekemisenpuutetta tai minäkuvan heikkouksia ostamalla uusia vaatteita on oikeastaan ihan toissijaista sen rinnalla, että tämä nykyinen kulutuskäyttäytyminen ja vaateteollisuuden kaikki ongelmat ahdistavat ihan hitosti. Ei ole kiva olla osa ongelmaa. Vaikka olenkin kokenut suurta tyytyväisyyttä lajitellessani niitä kotivaatteiksikin liian kulahtaneita rätei ja lumpui kierrätykseen, ei se varsinaisesti ole mikään vastaus siihen, että ostamme liikaa.

ESPANJAN TULIAISET

thefair.jpg

Olemme olleet Suomessa jo yli viikon, mutta matkalaukku makaa yhä olohuoneen nurkassa… enkä ole vieläkään saanut sitä tyhjätyksi. Yritin kuitenkin ryhdistäytyä ja hoidettua sen pois päiväjärjestyksestä, mutta kun aloin kaivella laukkua niin sieltähän löytyi vaikka mitä kivaa, mitä en muistanut ostaneeni!

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

En oikeastaan shoppaillut mitenkään mielettömästi Espanjasta, enkä edes Marokosta. Suurin syy oli varmasti se, ettei rahaa ollut yhtään ylimääräistä ja vaatteiden osalta olin sopivasti aloittanut ostolakon. Lapsille kyllä ostin senkin edestä, heti vuoden vaihduttua juoksin tuhlaamaan lapsilisät Primarkkiin (kyllä, niin halpaa etten edes uskalla miettiä missä oloissa vaatteet on tehty, ja materiaalikin on sellaista että pelkään lasten syttyvän itsestään tuleen). Toisaalta Espanjassa mun harvoin tekee niin hirveästi mieli ostaa vaatteita – paikallinen tyyli on vähän liian keskieurooppalainen mun makuuni, ja toisaalta monella merkillä edes XL ei mahdu meikäläiselle. Syytän kyllä mitoitusta.

Se, mitä aina tulee reissuilla ostettua on uskonnollinen krääsä. Jep. Nyt mukaan tarttui kiinakaupasta… Tiedättehän te, mitä kiinakaupat ovat? En tiedä, kuinka universaali ilmiö ”kiinakaupat” ovat, mutta ainakin Andalusiassa Espanjassa ”kiinakaupat” ovat ihan tunnettu konsepti. Aasialaisten maahanmuuttajien pyörittämiä ”sekatavarakauppoja”, jotka ovat yleensä auki aamusta yöhön ja silloin, kun paikalliset pyörittelevät silmiään työnteolle. Niissä myydään yleensä kaikkea mahdollista kopioitua ja muovista ja sen lisäksi jonkin verran ruokaa. Meidän naapurin kiinakauppa on ihan huippu, sieltä haetaan juomavedet, teipit, käsisaippuat. Luulen, ettemme voi keksiä mitään tarvittavaa, mitä ei kiinakaupassa myytäisi.

jesus.jpg

No niin, siis nuo avaimenperät ovat kiinakaupasta ja niin on tuo punainen Jeesus-aiheinen joulukangaskin. Noita kankaita roikkui ihmisten ikkunoilla ja parvekkeilla ja mekin tietenkin haluttiin sellainen. Ilmeisesti niiden ostopaikka oli kuitenkin joku paikallisten salaisuus, mutta olimme nähneet näitä kankaita yhdessä kiinakaupassa La Líneassa. Kun sitten joskus pari viikkoa joulun jälkeen päädyimme kyseiseen kiinakauppaan aikeissamme ostaa kangas, ei niitä ollut enää myynnissä! Sitten alkoi armoton selittäminen suomeksi, englanniksi, espanjaksi ja ennen kaikkea elekielellä: kaupan pitäjien kielitaito rajoittui johonkin, joka luultavasti oli mandariinikiinaa, ja toisaalta heille mun espanjanaksentti oli liikaa. Noin kymmenen minuutin käsien huitomisen, väärien tavaroiden torppaamisen ja ”JEESUS! BEBE JESUS!”-huutojen jälkeen myyjämiehen (yleensä kiinakauppoja pyörittävät perheet, ja tässäkin tapauksessa kassalla oli aviopari) silmiin syttyi riemu ja ilo ja hän juoksi takahuoneeseen hakemaan tämän viimeisen Jeesus-kankaan. Mikä työvoitto!

beautemediterrania.jpg

Toinen heikkous Espanjassa on edullinen kosmetiikka. Olen jo aiemmin hehkuttanut paikallisen S-Marketin Mercadonan kemppariosastoa, ja sieltä löytyi myös tuo ihana Beauté Mediterranea-päivävoide. Vitosella! Ostin jo pelkästään kauniin purkin takia, ja voide paljastui mainioksi. Sieltä saa eurolla ihanan paksuja oliiviöljymömmöjä ja kaiken maailman kultaöljyjä, jotka tekevät ikinuoreksi. Kauppareissut tuntuvat heti paljon glamöörimmiltä. Sen lisäksi päädyin Kiko-nimisen kosmetiikkaketjun alennusmyynteihin, josta parilla eurolla sai mahtavia huulituotteita – Espanjassa iskee aina suunnaton tarve käyttää kirkkaan punaista huulipunaa. Joku Almodovar-juttu varmaan. En kyllä uskalla ajatella kosmetiikan laatua, ekologisuutta tai eettisyyttä kun huulipunat ovat kaksi euroa…

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Pyryharakka rakastaa myös koruja. Euron korviksia sitten tulikin ostettua taas useampi pari… Ups.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Ja sitten tietysti vihkot ja muu paperisälä. Korttivarasto on taas täydennetty ja nyt on taas muistikirjoja, vaikken ole vanhoihinkaan ehtinyt kirjoittaa. Ale Hop, eli Espanjan Tiger, oli täynnä ihania muistikirjoja korneilla mietelauseilla, eli just sellaisilla mantroilla joita olen tässä höpsismivaiheessa suuresti kaivannut. Niitä sitten kannettiin myös Suomeen.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Nämä muut kuvat ovat La Línean markkinoilta. Ne ovat aina vaan mua hämmästyttävä ilmiö. Koju toisensa perään täynnä joko raaka-aineita ruokiin tai sitten väärennettyjä Adidas-huppareita, eksoottisia kenkiä, alusvaatteita (ja aika ronskeja sellaisia), lasten vaatteita, tyynyjä… Aika lailla mitä vaan. Että kuinka ihmiset aina osaavat sieltä ostaa mitä tarvitsevat ja voiko noilla markkinoilla oikeasti ansaita elannon. Suomalainen ostokulttuuri tuntuu olevan järjestäytynyttä, jopa internetkirppisten av/yv/jono-sekoilussaan, kun taas Espanjassa… on vielä paljon opittavaa mulle!

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

PÄIVÄ MAROKOSSA

OLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERA

Tangier, Tanger – joka tapauksessa meitä on jo vuoden verran houkutellut tuo vastarannalla näkyvä kaupunki. Meidän välissä on vain ollut kapeimmillaan 14 kilometriä Gibraltarinsalmessa virtaavaa Välimerta, joten on tuntunut hölmöltä, ettemme ole tarttuneet tilaisuuteen ja hypänneet jonkun monista päivittäin tunnin verran Marokkoon seilaavista risteilyaluksista (jotka eivät ole sitten mitään ruotsinlaivoja, vaikka niissä pienet tax-freet onkin). Jahkailtuamme riittävästi buukkasimme lopulta viime viikolla äitini kanssa päiväretken Tangerin satamakaupunkiin.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Vaikka olen yleensä ennakkoluuloton ja tyhmänrohkea seikkailija, tuntui nyt parhaalta ratkaisulta mennä tutustumaan uuteen maahan, jonka kieltä en puhu (olkootkin, että arabian lisäksi lähes kaikki paikalliset puhuvat ranskaa ja espanjaakin, monet myös auttavaa englantia… special price, tiedättehän) jonkun vähän paremmin paikat ja tavat tuntevat seurassa. Monet ystäväni ovat viime aikoina kehuneet kaupunkia eurooppalaiseksi, mielenkiintoiseksi ja helposti hallittavaksi, mutta olin lukenut myös vähemmän imartelevia arvioita, joissa vilahtelivat sanat ”shithole” ja ”elämäni kamalin kokemus”.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Espanjasta Marokkoon kuljettaa useampi laivayhtiö. Ja useampaan satamaan: Meitä (ja esim. Aurinkorannikkoa) lähinnä on Algecirasin satama, mutta sieltä veneet vievät Tangier Medin satamaan, n. tunnin taksimatkan päähän itse kaupungista, tai Ceutaan, joka on Espanjalle kuuluva alue Afrikan pohjoisrannikolla. Päästäkseen suoraan ytimeen on ensin matkustettava Tarifaan (joka itsessään on ihana surffihenkinen kaupunki ja vierailun arvoinen ilman laivamatkaakin!), josta lautta vie Tangier Villen terminaaliin. Meno-paluu maksaa noin 50 eurosta ylöspäin per henkilö. Me päädyimme ostamaan turistikierroksemme, yhden päivän ”Cultural Tour”:in suoraan varustamolta, eli FRS-laivayhtiöltä. Hinta kulttuurikierrokselle oli 63 euroa per henkilö, kun taas pelkät meno-paluu laivaliput olisivat olleet noin kympin kalliimmat. Selvää säästöä siis.

herculescaves.jpg

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Päiväretkeen sisältyi edestakainen laivamatka, opas ja kuljetus paikasta toiseen, visiitti hieman kaupungin ulkopuolelle Herkuleen luoliin, Cap Spartelille jonka majakan juuressa Välimeri ja Atlantti yhdistyvät sekä matkalla pysähdys rannalle, jossa voi joko kahden euron lisämaksusta ratsastaa 20 metriä kamelilla tai vain ihailla maisemia. Päivään kuului myös nopea kiertoajelu kaupungilla, seikkailu medinassa (jossa pakollisena visiitti kangaskauppaan), lounas paikallisessa ravintolassa, nopea piipahdus entisen sulttaanin palatsissa, Kasbah Museumissa sekä lopuksi noin 1,5 tuntia omaa aikaa eksyä medinassa. Me noudatimme kiltisti matkaohjelmaa ja kuljimme vajaa 30-henkisen ryhmän mukana, hauskaa opastamme Alia seuraten, sillä huhujen mukaan omille teilleen karkaajia sakotettiin satamassa kotimatkan aikaan.

 

Näistä kierroksistakin olin kuullut myös negatiivista, kuinka aika meni lähinnä oppaan valitsemien kauppojen kiertämiseen ja kaupustelijoiden hätyyttelyyn, mutta meillä kävi joko tuuri tai sitten olimme vain sopivalla asenteella liikkeellä. Tuntui hyvältä vaihtoehdolta ottaa kaupunki haltuun ensin bussin kyydissä – aiomme totta kai palata paremmalla ajalla – ja Alin opastus oli oikein mainio. Nähtävyyksistä Kasbahin museo ei ollut kovin ihmeellinen ja jos olisimme olleet itsenäisesti liikkeellä olisimme käyttäneet vähemmän aikaa medinassa, mutta en voi valittaa – kokonaisuudessaan päivä ja turistikierros oli oikein onnistunut.

koju.jpg

Lähdimme laivalla kello 11 ja aikaeron ansiosta olimme samaan aikaan perillä. ”Rajamuodollisuudet” hoidetaan jo laivalla. Paluu oli kello 18, tosin lähtö viivästyi puolisen tuntia mysteeriksi jääneestä syystä, mutta kotimatka oli myös pimeällä hieno kun sai ihailla molempien mantereiden loistavia valoja. Meillä oli onni matkassa eikä merenkäynti ollut erityisen voimakasta, sillä nämä nopeat alukset kuulevat keinuvat melkoisesti – siellä ei sitten ole juuri muuta tekemistä kuin istuminen ja merelle tuijottelu. Paitsi tietenkin pari peliautomaattia. Kummankaan pään terminaalissa ei ole oikeastaan yhtään mitään paitsi ylihintaiset kahvilat, eli omat eväät mukaan.

tossuja.jpg

Minua oltiin etukäteen varoitettu ”ahdistavasta tuijottelusta” ja sietämättömän sinikkäästä tyrkyttämisestä, mutta rehellisesti sanoen kaikkea kaupustelua oli odotettua vähemmän. Ehkä se johtui siitä, ettei tammikuussa medinassa ollut juuri muitakaan turisteja ja kaikista kovimmat kauppamiehet olivat lomalla, mutta pääasiassa feikkikelloja, rumpuja, nahkavöitä ja ametisteja kauppaavat tyypit luovuttivat kun totesi, että rahat on loppu, ei ole käteistä tai että ensi kerralla sitten. Ei kannattanut kovin tarkkaan edes katsoa mitä kaupataan. Kysyin ennen matkaa Marokossa asuneelta ystävältäni hintatasosta, sillä halusimme ostaa huiveja tai kankaita, itse haaveilin myös koruista (mutta kun ne kaikki olivat hopeaa!) ja nahkatossuista lapsille. Ainoa neuvo oli, että ”tinkikää ainakin puolet siitä mitä pyydetään”. Näin teimme ja se toimi ihan hyvin. Yleensä kävimme suomeksi neuvottelut siitä, mitä olisimme tuotteesta valmiit maksamaan ja hilasimme hintaa alaspäin. Ei tullut tunnetta, että olisi joutunut suuremmin silmäänpissityksi, mutta jälkikäteen harmitti kun ostin pojille tuliaisrummun (josta tuli suuri suosikki… mitähän oikein ajattelin kun ostin noille rummun…) ja koska mulla oli ihan oikeasti rahat lopussa, maksoin siitä sympaattiselle myyjäpojalle oikeasti kauhean vähän. Pitänee palata takaisin ja olla vähän avokätisempi dirhamien kanssa.

Yksi parhaita juttuja koko reissussa oli meidän ryhmä. Olin varsin skeptinen kun laivamatkan jälkeen porukka kokoontui kasaan – korealaisia, espanjalaisia, kanadalaisia, saksalaisia, yksi hillittömän hauska aussi – mutta viimeistään yhteisellä aterialla alkoi vilkas keskustelu pöydistä toiseen. Todella opettavaista, mielenkiintoista ja piristävää. Suurin osa porukasta oli eläkeikäisiä mutta se ei haitannut, siellä suunniteltiin sosialistista vallankumousta ja kerrottiin tulevista surffimatkoista Balille. Mitä lounaaseen tulee, se oli aika mitäänsanomatonta turistitarjontaa jälkiruoaksi tarjoiltua herkullista leivosta ja ihanaa minttuteetä lukuunottamatta, mutta paikka oli siisti ja viihtyisä ja siellä oli toimivat vessat – asia, mitä arvostan millä tahansa mantereella.

OLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERA

Suosittelen ehdottomasti matkustamaan Marokkoon, yksin tai sitten tällaisen tosituristin opastetulla kierroksella. Meidän ensimmäiset fiilikset Tangerista olivat, että se on mainettaan siistimpi ja rauhallisempi, ihmiset olivat ystävällisiä ja hymyileviä ja minttutee ihanaa. Ensi kerralla mukaan lähtee ainakin paikallinen teeastiasto ja yksi ihana keltainen nahkalaukku, joka jäi pienen kaupan hyllylle huutamaan mun nimeä. Seuraavalla kerralla reissuun kuuluu yö hotellissa, visiitti hamamissa ja varsin monikulttuurisen Tangerin erilaisten alueiden (sieltä löytyy brittikortteli, ranskalaisten asuinalue, italialaisten alue jne) tutkimista ja varmasti vähän shoppailua medinassa.