MITÄ MUUTTAMINEN MAKSAA?

Minulta on pariin kertaan kysytty – ei tietenkään blogin puolella, mutta uskokaa pois, kasvotusten on montakin kertaa tiedusteltu näitä juttuja – mitä tarkalleen maksaa siirtää elämä maasta toiseen. Tähänhän on tietenkin niin monta vastausta kun on muuttajaakin, mutta ajattelin nyt kertoa hieman millä tavalla meidän viisi kuutioita (joka kyllä rehellisyyden nimissä oli varmasti kuusi, mutta reilu kuljetusmies ei nyt alkanut asiasta nillittämään) siirtyi Espanjan auringon alle.

Ensin me ajattelimme, että halvimmaksi tulee hoitaa muutto omin voimin, eli Käytännön Mies vuokraisi Espanjasta pakun, suhaisi Suomeen ja takaisin Espanjaan muuttokuorman kanssa. Se olisi sitten kyllä kestänyt vähintäänkin viikon ja pelkät lauttamatkat vieneet viitisen sataa, puhumattakaan palkattomasta vapaasta, autovuokrasta ja bensoista. Jos meillä olisi ollut Suomessa auto, mulla ajokortti ja meillä peräkärry niin olen juuri sen verran hullu että olisin saattanutkin ajaa Euroopan läpi lasten kanssa muuttokuorman kera. Hirveästi halvemmaksi se kuitenkaan ei olisi tullut.

Mukaan otettu omaisuus saatiin karsittua siihen viiteen kuutioon, ja tähän kuuluu oikeastaan kolmen aikuisen ja kolmen lapsen omaisuutta – ei siis pelkästään mun vaatteitani vaikka niin voisi ehkä kuvitella. Yllättävän paljon pakkaustilaa vei se ”kodin pikkusälä”, kuten keittiötarvikkeet (ah, kunnollinen kuorimaveitsi, ja pata, jota on kyllä pakko käyttää nyt enemmän kun se kerran tänne asti tuotiin!) ja toisaalta pyyhkeet ja lakanat. Niitäkään ei pakattu mukaan edes paljoa, vaan suurin osa myytiin tai kierrätettiin. Huonekaluista mukaan valittiin vain puinen penkki, joka toimii televisiotasona, sekä vietnamilainen jalkalamppu. Tähän meidän viiteen kuution kuului lopulta noita Pelicanin isoja pahvilaatikoita 10 kappaletta, pieniä yhdeksän, neljä isoa muovilaatikkoa sekä viitisen jätesäkkiä mattoja, vaatteita ja potkulautoja.

Aurinkorannikon läheisyyteen muuttamisessa oli ehdottomana etuna se, että tänne ajaa kuukaudessa useampikin ”muuttofirma”, meidän tapauksessa yhden miehen paku + perävaunu-yhdistelmä joka kuljettaa yleensä Espanjaan päin kiukaita, paljuja ja muuttotavaraa ja Suomeen sitten takaisin paluumuuttajien tavaroita. Paikallisessa Facebook-ryhmässä kyselemällä sain tunnin sisällä neljä eri tarjousta, joissa ovelta ovelle-toimituksen hinta vaihteli 200-250 euron välillä per kuutio. Valitsimme halvimman, onneksi hänellä oli vakuutukset ja verotukset kunnossa. Omaisuus kyllä matkusti yhdeksän päivää ja toimitus viivästyi arvioidusta päivän, mutta koska mulla oli kaksi matkalaukullista vaatteita niin selvittiin ihan hyvin se neljä päivää, mitä ehdittiin olla ennen laatikoitamme perillä. Oikeastaan nytkin olemme avanneet vain pari laatikkoa ja loppuja olen tuijotellut kauhulla: mitä mä kaikella tuolla tavaralla teen, ja mihin se oikein laitetaan?

Kuljetus maksoi siis 1000 euroa. Meidän yhdensuuntaiset lennot, jos ne nyt muuttokuluihin tahtoo laskea mukaan, Malagaan olivat noin 670 euroa. Vuokrasimme Suomesta kahden neliön varaston, tarkoitus nyt vuoden verran himmailla siellä esimerkiksi poikien vauva-ajan vaatteita ja katsoa, mihin ne on sitten järkevä sijoittaa. Varaston vuokra on kuukaudessa noin 70 euroa. Jollen olisi saanut huonekaluja delegoitua niin hyvin eteenpäin, olisi Sorttiin uponnut varmasti ainakin sata euroa. Nyt muuttokuluja kompensoi hieman se, että saimme paljon myös myytyä tavaraa. Sitten erinäiseen muuttosälään, kuten kunnollisiin pahvilaatikoihin, surkeisiin muovilaatikoihin (pikku vinkki: ei Tokmannin muovilaatikoita enää ikinä!) ja koko hintansa arvoiseen teippikoneeseen kului yhteensä noin 150 euroa. Suomen päässä tavaroiden vieminen varastoon ja uusille omistajille oli noin 60 euroa, kiitos hyväntahtoisen ja tehokkaan kuljettajan. Kaiken kaikkiaan tämä muuttoprosessi köyhdytti noin 2000 eurolla. Oma lukunsa on sitten se, mitä kaikkea täällä päässä vielä tarvitaan: poikien ”libro de familiat” eli perhesuhteista kertovat todistukset olisi voitu tilata Suomessa espanjaksi mutta päädyimme käännättämään ne täällä, ja se maksoi 140 euroa. Lisää viranomaismaksuja on varmasti luvassa, kunhan kouluasiat selviävät, sitten joskus syyskuussa.

Noh, muuttaminen ei ole ikinä ilmaista ja harvoin erityisen mukavaa puuhaa. Nyt toisaalta olo on kevyt, lompakon ja maallisen omaisuuden suhteen, sillä vaikka mukana on kyllä yhä tarpeetonta ja ylimääräistä materiaa, sitä on noin 60 neliön verran vähemmän kuin vielä kuukausi sitten. Aika näyttää, paljonko vielä itken pois annetun/heitetyn/myydyn kaman perään. Ja tuliko tännekin nyt tuotua ihan liikaa ja turhanpäiväistä. Ainakin juuri nyt tuo iso muovikassillinen villasukkia tuntuu hieman liioittelulta.

 

HIMOSHOPPAILIJAA HÄVETTÄÄ

Vaatteettoman vuoden – sellaisen, jolloin ei pitänyt ostaa uusia vaatteita – puoliväli häämöttää ja noh, tiedossa ei ole kultaa eikä kunniaa. En tiedä onko se ollut tämä muuttostressi tai muuttostressiä seurannut pysyvämpi turpoaminen, jonka seurauksella vain haaremihousut ja tunikat mahtuvat päälle, vai se että sisäinen hamsterini on halunnut kompensoida jatkuvaa luopumisprosessia mutta anyways, on mennyt ihan käsille tämä ostolakko. Koska en ole ehtinyt hirveästi päivittää muiden blogikuulumisia en aivan tiedä miten Arkijärjellä sujuu, mutta jollei hän ole ostanut itselleen vaatetehdasta Bangladeshista voisin väittää, että paremmin menee.

Ensimmäinen lipsahdushan tapahtui heti ensimmäisellä kvartaalilla, kun tilasin itselleni lenkkarit (ja avokkaat, jotka saapuivat kyllä vasta huhtikuun puolella). Jossain vaiheessa vain annoin itselleni luvan taas avata nettikauppojen uutiskirjeet ja lopulta myös selata sivuja – ensin lasten vaatteita, ja sitten nopeasti vilkaista mitä siellä alelaarissa oli naisille. Täytän kyllä kaikki ongelmakäyttäjän tunnusmerkit, mutta koska nämä viimeiset kaksi kuukautta ovat olleet ehkä elämäni stressaavimmat, antaisit itselleni anteeksi vakavammatkin rikkomukset kuin pelkän ostolakon rikkomisen. Vuoden päätteeksi lupaan tehtä sentintarkan tilinpäätöksen ja siinä paljastuu rikkomukseni vakavuus, mutta vielä hetken piilottelen kuitteja ja häpeän nurkassani.

Jos nyt jotain hyvääkin! Aion totta kai palata ruotuun mitä pikemminkin. On oikeastaan ihan pakko, koska muutto on imenyt viimeisetkin massit enkä luota Espanjan postilaitokseen tarpeeksi tilatakseni sinne mitään verkkokaupoista. Sen lisäksi olen tyhjentänyt vaatekaappiani; no, tällä hetkellä kaikki käytössä olevat vaatteet mahtuvat matkalaukkuun, mutta olen siis antanut eteenpäin, myynyt, kierrättänyt ja leikellyt räteiksi valtavan määrän vääränlaisia vaatteita. Mikään ylpeilyn aihehan se ei tietenkään ole, että kaappi oli puolillaan vääriä valintoja, joissa laput olivat vielä kiinni, mutta nyt ne vaatekappaleet tuovat toivottavasti iloa muille. Neljä numeroa liian pienet farkut ja muut tavoitevaatteet, kotihousuista mökkihousuiksi alennetut reikäiset verkkarit, noin 6000 paritonta sukkaa ja yksinkertaisesti vain omaan tyyliin sopimattomat yksilöt ovat oikeaoppisesti ohjattu eteenpäin, mitään ei ole heitetty roskiin. Tai yhdet reikäiset alushousut, kun en kehdannut kierrättää. Niistä ei olisi saatu aikaan kuin painajaisia.

Olen rankaissut itseäni heikosta itsekurista ja holtittomasta luottokortin levittelystä esimerkiksi purkamalla Ikean kerrossängyn, jonka uskoisin hyvittävän hieman tätä universumille annetun lupauksen pettämistä. Espanjassa sitten ei tarvitakaan kuin hyvää hellemekkoa ja uikkareita seuraavat neljä kuukautta, paitsi kun marraskuussa alkaa taas tulvia joudun kyllä saapasostoksille. Siihen asti, Matti Nykäsen sanoin, jokainen tsäänssi on mahdollisuus. Mahdollisuus siis olla ostamatta.

TÄRKEIMMÄT TAVARAT

Kun olen tässä nyt useamman postauksen verran meuhkannut, miten paljon tavaraa karsitaan ja kierrätetään ja mitä ei ainakaan oteta mukaan, niin todettakoon, että kyllä meillä silti lähtee matkaan se viisi kuutiota kamaa plus muutama matkalaukullinenkin varmaan. Mikä sitten on se crème de la crème meidän maallisessa omaisuudessa, joka saa kunnian muuttaa mukana 4000 kilometriä etelämmäksi?

No, palataan nyt vielä niihin tavaroihin, jotka eivät ainakaan tule messiin: huonekalut. Meillä on Espanjassa se sama, ihan kamalilla kasarihuonekaluilla sisustettu koti,  ja sinne eivät mahdu meidän mööpelit. Häälahjaksi hankittu pöytäryhmä on löytänyt uuden kodin ja kauppaamme kaappeja ja hyllyjä kaiken aikaa eteen päin – olisiko juuri sinulla tarve kauniille täyspuiselle liinavaatekaapille? Saman kohtalon ovat kokeneet astiat, sillä haaveilen pääseväni pian Marokkoon ostamaan itselleni ihanan värikkäitä kuppeja ja kippoja, se on sitten hyvästit näille tylsille ikealaisille. Vaatteista mukaan otetaan taas vaan harvat ja valitut, eli kaikki vähänkään villaisempi saa jäädä näille leveyksille. Mutta nyt sitten siihen listaan, johon on yritetty tiivistää koko kotimme henki ja hyvä fiilis ja se, millä keinoin yritämme tehdä siitä La Línean neliöstä oman näköisen, niistä kammottavista huonekaluista huolimatta.

P6072696.JPG

BANAANI

Me emme ole vielä ratkaisseet banaanipuun kuljetusdilemmaa, mutta tämä oikeastaan alkuperäisen, yli 20 vuotta sitten hankitun banaanipuun lapsenlapsi, tuore pistokaspoikanen, lähtee varmasti mukaan – onhan se oikeastaan jo perheenjäsen. Luultavasti pakkaamme sen käsimatkavaroihin, joten kaikki vinkit viherkasvien maastamuutosta otetaan kiitollisina vastaan.

TAIDE

Jos mulla olisi sikana rahaa, niin tuhlaisin ihan hulluna taiteeseen. Sitä olisi mun iholla ja mun seinillä. Nyt kuplamuoviin on kiedottu ystävältäni Raimolta keväällä ostettu ja kehystetty vesivärityö, Dekologiasta aikoinaan tilatut mäyräkoirataulut, kehystetty kartta sekä muutama muu taulu, jotka kuuluvat kotiin. Kaikista arvokkaimmat teokset säilötään hetkeksi varastoon ennen kuin olemme edes vähän varmempia siitä, mihin asetumme.

P5103136.jpg

LELUT

Lelujen suhteen olen yrittänyt antaa lapsille mahdollisimman vapaat kädet. Junarataa ja Duploja on myyty (ja rahoilla ostettu tilalle legoja Ruotsista) koska niillä ei enää aikoihin ole leikitty, mutta muuten olen psyykannut itseäni, että jos nyt se on ihan elämän ja kuoleman kysymys niin ottakoot mukaan pari Happy Meal-muovileluakin. Kyyneleitä ehtii vuodattaa tärkeämmistäkin asioista.

Noh, tässä oikeastaan oli keskeiset elementit mukaan lähtevistä asioista. Mutta aion hamstrata laukkuun muutamia muitakin asioita, joita tiedän Suomesta tarvitsevani. Nämä tosin ovat naurettavuuteen asti apteekin käsikauppakamaa – kuinka keski-ikäinen sitä voikaan olla…

print_AF0MTUMKs1

VITANALLET

Tämä ei ole maksettu mainos! Nuo d-vitamiinilla marinoidut hedelmäkarkit nyt vaan ovat a.) tosi hyviä (en tunnusta syöneeni puolta purkkia makeanhimossa…) ja b.) tapa, jolla lapset hoitavat itse oman vitamiinintarpeensa täyttämisen. Tietenkin Espanjassa d-vitamiinin tarve tuskin on ihan samaa luokkaa kuin Suomessa, mutta otetaan nyt pari purkkia mukaan kuitenkin, vaikka ovatkin kalliita. Mun makeanhimolla ei ole mitään tekemistä tämän kanssa!

SEANIK-SHAMPOO

Ihan ilmaiseksi ylistän myös Lushin palashampoota. Seanik tuoksuu ihanalle ja jättää hiuksiin rantafiiliksen. Kohta sitäkin saa ihan muuten vaan, ja Lushilla on myymälä myös Sevillassa, mutta muutamalla palashampoolla pärjään komeasti puolikin vuotta. Tätä saavat myös Espanjaan saapuvat vieraat tuoda mukanaan, vinkki vinkki!

02164.jpg

LIPOLAN

No nyt. Olenkin täällä tilittänyt aiemminkin iho-ongelmista, jotka alkoivat aika tasan tarkkaan vuosi sitten. Sittemmin olen käynyt läpi noin 90 eri rasvaa, myös esimerkiksi ihotautilääkärin määräämän Protopicin, joka paitsi poltti naamaa niin paljon että teki mieli kaataa naamalle jäähdytysnestettä ja aiheuttaa muuten sivuvaikutuksena jopa kasvaimia, niin synnytti mulle maksaläiskiä. Joten olen sittemmin pitäytynyt vähän miedommissa aineissa, ja lukijan vinkkaama Lipolan on toiminut parhaiten. Ja saahan niitä rasvoja Espanjastakin, mutta alkuun yritän varjella hipiääni suurilta muutoksilta ja otan varuiksi pari purkkia tätä riittoisaa mummomömmöä mukaan.

Olen yrittänyt miettiä asioita, joita tarvitsisin ehdottomasti Suomesta mukaan (kuksa? Löylykauha? Aalto-maljakko?) mutta keksin lähinnä ruokia. Olen myös optimisti ja haluan uskoa, että kaikki kaverit, jotka ovat uhanneet tulla kylään, myös vierailevat ja tuovat mukanaan sitten sitä ruisleipää ja irtokarkkia. Siihen asti me ehkä selviämme taulujen, lelujen ja banaanipuun voimalla.

MUINA MYYJINÄ

Kun on 30 vuotta hamstrannut tavaraa, siitä ei pääse ihan sekunnissa eroon. Melkoinen katumusharjoitus tämä kevät on ollutkin, tällaiselle ”jos nyt kuitenkin tarvitsen tätä paritonta kahden euron helmikorvakorua joskus”-säästäjälle. Meillä tosiaan mukaan lähtee maksimissaan viisi kuutiota kamaa, ja siitä ison osan vie lasten legot, kirjat ja vaatteet, ja Suomesta vuokraamme 1,5 neliön varaston. Kirjoitin jo aiemmin siitä henkisestä luopumistyöstä: tavaroille pitää arvioida tunne- ja käyttöarvo ja sitten laskea, onko niiden kuljettaminen Euroopan läpi tai varastoiminen varsin korkeaan neliöhintaan sen arvoista.

Lopputuloksena tietenkin on ollut todella monesta asiasta luopuminen. Monella tapaa se on ollut hilpeää: hei me voidaan myydä kaikki toppavaatteet, koska niitä ei ainakaan ensi talvena toivottavasti tarvita! Tosin niiden toppavaatteiden kauppaaminen kesällä ei ole ollut kauhean helppoa. Astioita, petivaatteita ja huonekasveja olemme delegoineet kavereille ja tällä viikolla meiltä haettiin päivän varoitusajalla pyykki- ja astianpesukoneet uuteen kotiin. Emme saaneet niistä rahaa mutta varmasti roppakaupalla hyvää karmaa, sillä ne menivät kotiin jossa pesukone oli juuri aiemmin hajonnut. Onneksi on Facebook, jossa on helppo huudella.

On tietenkin selvää, että emme ole päässeet omillemme kun olemme myyneet omaisuutta pois. Sehän on tietenkin ihan selvää, ettei käytetyllä tavaralla voi tehdä voittoa. Paitsi muumiastioilla! Tämä on naurattanut meitä keväällä paljon, myös matkalla pankkiin (emme nyt puhu mistään uskomattomista summista, mutta yllättävistä rahoista, joilla on sitten käyty nepalilaisessa syömässä tai ostettu pojille potkulaudat). Mulle ei ole lapsena ostettu osakkeita, mutta myös harvinaisten Muumimukien arvo on noussut mukavasti. Varmaan itse asiassa paremmin kuin joidenkin osakkeiden.

Eniten olemme käyneet kauppaa paikallisissa Facebook-ryhmissä, Torissa sekä sitten Hietsun kirppiksellä, josta voittoa jäi 118 euroa – ja siellä myytiin sellaisella osta yksi ja saat seitsemän kaupan päälle-mentaliteetilla. Tori.fi:n kautta myyminen on ollut ihan oma taiteenlajinsa ja sitä kautta on tullut tavattua melkoisia persoonia: suosikkini oli isoisäni pilkkivälineet ostanut keski-ikäinen kalamies, joka osasi vieheiden perusteella antaa aika tarkan luonneanalyysin pilkkitarvikkeiden edellisestä omistajasta. Sitten on tietty se ”toinen ääripää”, jossa pyydetään mikroskoopilla otettuja kuvia kahden euron kamasta ja säädetään noudon kanssa niin kauan, että lopulta päädyn viemään tavaran roskiin. Olemme varanneet vielä yhden kerran kirppispöydän, eli tervetuloa Hakaniemeen ensi sunnuntaina shoppailemaan, ja sen jälkeen tavarat jaetaan tutuille ilmaiseksi. Vähän kyllä surettaa: meillä oli komea kirjahylly, mutta sen sisällön siirtely ympäriinsä ei vaan tunnu järkevältä.

Tämä on ollut vapauttavaa, mutta odotan innolla aikaa Espanjassa kun kotona ei koko ajan katsele ympärilleen sillä silmällä, että mitä tänään laittaisi myyntiin. Oma vaatekaappi on kokenut karsintaa kun olen todennut, että on turhaa rahdata mukana sellaisia vaatteita, jotka eivät edes mahdu päälle, ja jäljelle jäävät vain suosikit. Sitä ennen meillä on alle kolme viikkoa aikaa päästä eroon verhoista, tuikuista, kirjoista, toppahanskoista ja urheiluvälineistä.

P5213211.jpg