TUNNELMANDROPPAAJAT

Kun Anu ihmetteli sitä, miten maailman onnellisin kansa voi olla samalla niin iloton, syntyi polemiikki. ”Ei kaikki suomalaiset!”, sanoi moni – ja olen samaa mieltä, oma ystäväpiirini Suomessa on varsin iloista, avointa ja mukavaa väkeä. Moni tuntematonkin vastaantulija on joskus hymyillyt! Ja sitten oli niitä, jotka tiesivät tarkkaan mistä Anu puhui. Sellaisesta henkisestä ilmastosta, josta ei ilmeisesti kannata kauheasti puhua. Pitää ainakin muistaa mainita suomalaisten rehellisyys, luotettavuus ja kaikki ne myönteiset ominaisuudet, ettei kukaan pahoita mieltään viiden miljoonan ihmisen puolesta. Koska juuri sitähän yhdessä blogipostauksessa yritetään tehdä, antaa täydellinen analyysi yhdestä kansakunnasta…

Mutta Anu mä ymmärrän! Vaikka omat kokemukset Suomesta ovat olleet voittopuoleisesti hyvin myönteisiä (ja monista paikoista ulkomailta vastaavasti ihan kamalia traumoja ihmisten petollisuudesta, ilkeydestä tai epäluotettavuudesta), niin jotain täällä on eri lailla. Aina kun alan liikaa haikailla saunan tai mustikkapiirakan tai rakkaiden ystävien perään, menen internettiin. Siellä se pahamaineinen negatiivinen ilmapiiri läväyttää naamalle suorastaan avokämmenellä.

Mun oli tarkoitus ottaa kirjoituksen kuvitukseksi muutama kuvakaappaus sellaisten suurten ajattelijoiden kommenteista, jotka luin aamulla Hesarin Facebook-sivulta. HS kertoi, että Pride-viikon kunniaksi tämän päivän painoksella olisi sateenkaarikansi. Nyt julkaisu on jo siivottu näistä syvällisistä viesteistä, joiden pääasiallinen sisältö oli ”Hirveää homorummutusta!”, ”Siis Suomessa on tasa-arvo oikein hyvällä mallilla, miksi nyt meuhkataan vaan homoista, entä lapset ja vanhukset!” ja ”En kestä enää yhtään sateenkaarta, miksi tästä pitää nyt perkele tehdä numero”. Ymmärrän, etteivät ihmisoikeudet ole kaikkien teekuppi. Esimerkiksi itse en pidä yhtään jääkiekosta. En kuitenkaan kokenut tarpeelliseksi käydä kommentoimassa MM-kisojen aikaan sinivalkoiseksi logonsa vaihtaneelle kaljafirmalle että ”En kyllä edes juo olutta mutta eikö nyt jo riitä tämä jääkiekkovouhkaus, kyllä kaikki osaa vähän tökkiä kiekkoa kepillä!”. Koska… ketään ei kiinnosta! Jos nyt sattuu olemaan niin ikävästi, että muu kuin heterohommelit ahdistaa niin sitten en voi toivoa kuin voimia tämän yhden viikon ajaksi kesäkuussa. Älä avaa internettiä.

Ja nyt sitten sanotaan, että se on vaan se kansalaisten kuona joka siellä verkossa purkaa pahaa oloaan. Mutta se ei ole totta. Ystäväni – jonka painolla, vaatekoolla, ulkonäöllä, iällä, hiustenvärillä tai millään muullakaan ei ole mitään väliä tämän jutun kannalta – meni kaupungille. Helsingissä. Hänelle oli kaksi erillistä tuntematonta ihmistä tullut kovaäänisesti kertomaan että hän on ylipainoinen ja hänen ei pitäisi olla pilaamassa kaupunkikuvaa. Voin kertoa, että sanavalinnat eivät olleet aivan näin sivistyneitä. Ja siinä vaiheessa minä täällä 4000 kilometrin päässä ihmettelen että mitä helvettiä. En voi kuvitella, että täällä kukaan huutelisi kenellekään kaupungilla mitään tuollaista. Vaikka vastaan tulisi millainen suohirviö. Täällä ihmiset puhuvat toisilleen kauniisti (paitsi ehkä liikenteessä), kehuvat, kutsuvat hyvännäköiseksi ihan automaattisesti. Kyllähän minä tiedän, etten oikeasti ole aamuseitsemältä kovin guapa, mutta tuleehan siitä hyvä mieli! Tai ainakin parempi mieli kuin siitä, että ventovieraat katsoisivat asiakseen kertoa miten pilaan maisemat pelkällä olemassaolollani.

Täällä kannustetaan. Täällä tsempataan. Enkä tarkoita, etteivätkö suomalaisilla olisi yhteishenkeä. Mutta täällä ei pilata muiden hyvää fiilistä. Ihmiset suvaitsevat toisia ja toisenlaisia elämäntyylejä aivan eri tavalla. Ja kyllä, seuraan kirjoittelua myös espanjaksi sosiaalisessa mediassa. Ahaa-elämys iski viimeistään silloin, kun alueelliseen keskusteluryhmään Facebookissa joku laittoi kuvan perheestä, joka oli parkkeerannut totaalisen väärin – todettakoon, että ryhmän idea on puuttua epäkohtiin erityisesti kaupunki-infran osalta. Perhe itse näki julkaisun, pahoitteli paikoitusvirhettä ja pyysi, että kuva poistettaisiin. Ja kuvan julkaisija vastasi iloisesti, että ”minun vikani, tuohan oli inhimillinen virhe, olen pahoillani että julkaisin kuvan, toivottavasti saadaan enemmän laillisia parkkipaikkoja tähän, olette suloinen perhe”. Ne ovat pilanneet täällä internetinkin!

9 kommenttia artikkeliin ”TUNNELMANDROPPAAJAT

  1. Ecuadorissa suurin osa kansalaisista on katolilaisia ja iso osa vielä hyvin vanhoillisia. Paljon tietysti riippuu sukupolvesta mutta valtaväestö vastustaa homoseksuaalisuutta, homoavioliittoja, transseksuaalisuutta ym.
    Kotikaupungissani Quitossa, joka on Ecuadorin pääkaupunki, pidetään vuosittainen Pride-kulkue. Se on hyvin pieni, varsinkin kun ottaa huomioon kansan määrän.
    Joka vuosi asiasta kommentoidaan tiedotusvälineen Facebook-sivuille. Suurin osa kommenteista on negatiivisia. Pride-kulkuetta ei haluttaisi, sen edustamia arvoja vierastetaan ja toivotaan ettei maassa olisi lainkaan LGBT-ihmisiä.
    Toisaalta kommenttien väri on hyvin yleistä, jos joistakusta puhutaan pahaa niin politiikoista ja erityisesti Quiton pormestarista koska hän on kulkueen sallinut kaupungissa. Jos joku menee henkilökohtaisuuksiin muut ihmiset reagoivat hyvin nopeasti ja moittivat häntä pahanpuhumisesta lähimmäisestä ja muista ihmisistä.
    Samanlaista nettiraivoa kuin Suomessa ei saada aikaiseksi edes jalkapallosta tai korruptuneista poliitikoista puhuessa.
    Itse olin kerran paikalla katsomassa Pride-kulkuetta täällä Quitossa. Kuten sanoin, se oli pieni mutta intohimolla tehty. Ympärillä oli paljon kannustavia ihmisiä jotkut ohikulkijat kauhistuivat ja puhuivat vaimealla äänellä ympärilleen varovaisesti vilkuillen että miten kauheaa menoa tämä onkaan.
    Täytyy sanoa vielä että Ecuadorissa on enemmän pakolaisia kuin kaikissa muissa Etelä-Amerikan maissa yhteensä. Maassa on kolumbialaisia jotka pakenivat aseistettua konfliktia ja jäivät asumaan Ecuadoriin ja lisäksi maahan saapuu noin 2000 venetsuelalaista pakolaista päivässä.
    Maassa on tiukka taloudellinen tilanne, paljon työttömyyttä ja moni ecuadorilainen valittaa Facebookissa miten pakolaiset vievät työt ecuadorilaisilta. Mutta pakolaisia kohtaan ollaan ystävällisiä, ihmiset ruokkivat heitä, amjoittavat heidät, auttavat heitä miten pystyvät ja jos itse tapaat pakolaisen kadulla ei tulisi mieleenkään olla epäkohtelias tai ilkeä, onhan hän toinen ihminen.

    Tykkää

  2. Juuri tämä! Aivan samat kokemukset; meillä on maalattu muutamat penkit ja portaat sateenkaarenväreillä ja vaikka kulkue ainakin viime vuonna oli tosi pieni, sitä kannustettiin ja siihen suhtauduttiin vähintäänkin neutraalisti, yleensä kannustaen. Sama pätee tosiaan myös pakolaisiin ja usein kiukku osataan kohdistaa oikein: ylemmille tahoilla, lainsäädäntöön, poliitikkoihin eikä lähdetä köyhien kesken kilpailemaan. Juuri sellaista ihmisyyden kunnioitusta ja toisen ihmisen arvostusta, vaikka asioista oltaisiin eri mieltä. Ja toki, paljon ahdasmielisyyttä, vanhoillisuutta ja sellaista, jonka keskellä on varmasti ahdistavaa elää mutta ei pahansuopuutta.

    Tykkää

  3. Tosi hyvä kirjoitus , ja niin totta:) Täällä , tai Tel Avivissa ainakin,joka on Israelin vapaamielisin kaupunki, oli kesäkuun alussa suuri Pride kulkue (250 000 ihmistä) , ja koko viikon kestävä Pride tapahtuma, mutta kaikki sujui niin iloisesti , vaikka täällä uskovaiset ovatkin tapahtumaa vastaan. Oli ihanaa nähdä miten kaikki koko kaupunki ottaa tuon tapahtuman vastaan eikä ole tuollaista negatiivista fiilistä kuten SUomessa. Täälläkin on paljon pakolaisia, enimmäkseen Afrikasta , ja paljon vastustajia, koska suurin osa on asettunut kaupungin köyhimmille alueille, missä infrastruktuuri ei oikein kestä niin paljon ihmisiä, ja voi hyvin tajuta siellä asuvien paikallisten raivon, mutta sitten vastapainoksi on niin paljon järjestöjä ja ihania ihmisiä, jotka auttavat pakolaisia parhaansa mukaan.

    Tykkää

    1. Kiitos 🙂 Toisaalta kun en itse kuulu vähemmistöön, en osaa sanoa olisiko vaikeampaa elää kulttuurissa joihin heihin ryhmänä suhtauduttaisiin kielteisesti mutta yksilöinä suvaitsevaisesti, kun taas Suomessa tuntuu että vaikka isoissa kaupungeissa ilmapiiri on avoin ja suvaitsevainen, yksittäiset ihmiset (joita on paljon) jaksavat kyllä sortaa ja toistaa niitä vanhakantaisia asenteita.

      Tykkää

  4. Tämä on loputtoman kiinnostava aihe, ihmisten käyttäytyminen Suomessa ja muualla. Käytöstapojen puute taitaa vaivata Suomessa, tyypillinen esimerkki on se, ettei sanotaan mitään takaisin iloisesti tervehtivälle kassatyöntekijälle kaupassa. Ehkä ihmiset ovat niin paiseessa sosiaalisissa tilanteissa. Ja vaikuttaa siltä, että ne eivät ole mitään hyviä fiiliksiä, joita pinnan alla piilotellaan, vaan hiljaa ollaan, ettei se kaikki kiukku purskahtaisi ulos kuin lehtiartikkeleiden kommenttikentillä tai kiusaamalla tuntemattomia ihmisiä huutelulla ja pahoilla katseilla. Ja kyllähän se siltä vaikuttaa, että ihmiset ovat suuttuneita, jos eivät rapussa tervehdi tai katso takaisin. Pinna alla kiehuu, mutta miksi?

    Siksi kiinnostaa lähteä kokeilemaan Andalusiassa elämistä ja tarkkailla miten siellä osataan nämä hommat. Thaimaa pisti minulla pakan sekaisin, kun käytöstavat olivat ihan eri, mutta siellä ainakin opin, että jos vain hymyilee ja on rauhallinen, niin pääsee pitkälle. En tiedä toimiiko Espanjassa?

    Tykkää

    1. Noh, mun täytyy sanoa että espanjalainen asiakaspalvelu (etenkin kaupankassalla) ei kyllä varsinaisesti päräytä positiivisuudellaan, mutta noin yleisesti ottaen toisiin ihmisiin suhtaudutaan myönteisesti, lempeästä ja kannustavasti – mikä tekee elämästä monin verroin kivempaa!

      Mietin juuri tätä, että kävin kyllä Suomessa lähes päivittäin 8 vuoden ajan samassa kaupassa, ja silti kassalla ei vaihdettu kuin pidättäytyvä nyökkäys. Mutta Suomessa on myös mukavaa, että saa rauhassa mököttää 😀 Täällä välillä ihmetellään, kun olen ajatuksissani enkä hakeudu muiden seuraan (esim. koulun portilla kun mennään hakemaan lapsia), Suomessa taas kaikki ymmärtävät tällaisen käytöksen.

      Ja kyllä, hymyllä pääsee täällä todella pitkälle, eli tervetuloa testaamaan!

      Tykkää

  5. Tuo on kyllä jännä, kun mitään ei voi sanoa ilman miljoonaa disclaimeria. :/ Siis ettei voi sanoa että Suomessa on paljon ihmisiä, jotka voivat huonosti, ilman että samassa lauseessa todetaan että ei tietenkään kaikki. Ja sitten sekin, että jos on ahdistinut/ uupunut/ masentunut, mutta päivittää iloisia juttuja ja niistä mitä on saanut tehtyä, tulee kommenttia että miten muka voit olla uupunut kun teet tuota ja tuota, että eikö tuossa nyt työtkin onnistuis samalla lailla. Juuri eilen yhden kaverin kanssa juttelin puhelimessa, joka myös kamppailee työuupumuksen kanssa ja ollut sairaslomalla. Oli myös käynyt itsensäkehittämisseminaarissa/ tapahtumassa kuuntelemassa inspiroivia puheita ja laittanut pari kuvaa instagrammiin josta työkaverit olivat ne bonganneet. Samoin, kun itse päivitän jotain mitä olen saanut tehtyä, huutaa työsähköposti taas hoosiannaa. :/ Sori, ei tämä nyt tainnut tähän postaukseen varsinaisesti liittyä. Kunhan avauduin. 😀

    Tykkää

    1. Täällä saa avautua – aiheesta ja aiheen vierestä!

      Disclaimerit tosiaan kuuluvat jotenkin tosi vahvasti juuri suomalaiseen internetkulttuuriin, vaikka kyllä sitä ”not all men”-tyyppistä keskustelua näkee kaikkialla. Ärsyttävää se on, mustavalkoinen tulkinta ja se, että joka asia pitää pukea hampurilais-muotoon. Mutta ehkä me näin sitten kasvetaan paremmiksi kommunikoijiksi, lopulta!

      Tykkää

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

w

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s