JOULUYLLÄTYS

Olen luultavasti mainostanut kaikissa mahdollisissa medioissa, että en ole mitenkään erityisen ”jouluihminen” – se geeni tosiaan hyppäsi yhden sukupolven yli ja siirtyi suoraan äidistäni esikoiseen, jota voi kätevästi alkaa uhkailla ikkunan takana kurkkivilla tontuilla jo syyskuussa. Se surullisenkuuluisa piparkakkutalo lienee tämän antijouluisuuteni ruumiillistuma.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Jos en oikein pääse fiilikseen Suomessa, niin tunnelmaan virittäytyminen on ollut vieläkin vaikeampaa täällä, +20 asteen lämmössä auringonpaisteessa (kyllä, säät ovat vihdoinkin sallineet jos nyt ei shortseja, niin toppatakista luopumisen!). Toki täällä on panostettu jouluvalaistukseen, prameisiin koristeisiin ja kaikkialla soivat espanjankieliset joululaulut tärykalvot räjäyttävällä volyymilla, mutta en vain löydä joulunhenkeä sisältäni.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA
Nämä epilepsiakohtauksen laukaisevat vilkkuvalot ovat meitä kotiovella vastassa.

Olemme kuitenkin yrittäneet pitää kiinni kaikista mahdollisista jouluperinteistä lasten takia. Pojat odottavat joulua kuten kaikki Joulupukkiin uskovassa iässä olevat kirkassilmäiset, leluille persot pikkuihmiset. Joulupukin posti on täällä hyvin kaupallistettu, sillä eräästä kaupasta löytyi postilaatikko ihan vain toivekirjeitä varten. Totta kai pojat sitten piirsivät hyvin seikkaperäiset listat toimitettavaksi – tämä on ihan pyhäinhäväistys – POHJOISNAVALLE. Mitä lahjatoiveisiin tulee, niin olimme helpottuneita kun lapset olivat hyvin maltillisia, toki tällä kertaa laatu voitti määrän myös hinnassa.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

No, oikeastaan tulin kertomaan ilouutisia, että kaikki joulujärjestelyt eivät jääkkään minun harteilleni. Pojat eivät vielä tiedä, eivätkä onneksi sitä osaa vielä lukea blogista, että olemme tilanneet tänne ihka oman joulumuorin, joka lentää luoksemme sinivalkoisiin siivin keskiviikkona. Kaksi isointa veljeä ovat jo useaan otteeseen ehtineet itkeä mummi-ikäväänsä, joten luulen, että joulun ylivoimaisesti paras lahja tulee olemaan melkein kuukausi laatuaikaa isoäidin kanssa.

PC200840.jpg
Kantakahvilan vallan pramea joulukuusi.

Olen ollut aivan burnoutissa jo tästä kahdesta viikosta, jolloin on pitänyt keksiä rajoittuneilla raaka-aineilla (toisin sanoen en osaa käsitellä kovin hyvin mustekalaa tai siansorkkia) kaksi ateriaa päivässä lapsille. Aika usein on turvauduttu tähän kantakuppilaan, jossa nytkin päivittelen blogia melkoisen hulinan keskellä; täällä on tänään vissiin jotkut vaalit tai sitten vaan tavanomainen sunnuntai, mutta elämää ainakin riittää ympärillä. Enkä tarkoita eristää mummia vain keittiöön, vaan aion myös karata ilman lapsia äiti-tytär-reissulle Sevillaan, ja ehkä me mennään Marokkoonkin!

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Joten täällä odotellaan aatonaattoa todella täpinöissään. Lapset laskevat öitä jouluun, eivätkä tiedä vielä että paras lahja tulee vähän etuajassa.