Mä en ole mikään vuodenvaihteen maagiseen voimaan uskova elämäntapauudistuja, mutta juuri nyt on tuntunut siltä että joulu-tammikuun vaihteesta tulee vedenjakaja. Yleensä tykkään, että jokainen päivä on uusi mahdollisuus ja puhkunut uutta energiaa enemmän syksyisin – olen ihminen, joka vielä kolmekymppisenä elää enemmän kouluvuoden kuin kalenterivuoden mukaan. Taakse jää nimittäin vauhdikas vuosi, johon on mahtunut muutoksia …
Kategoria: jooga
PUOLI VUOTTA ILMAN URHEILUA
Oikeastaan kohta juhlitaan jo vuosipäivää siitä, kun yli neljän vuoden aktiivinen ja urheilullinen elämäntapa loppui. Nyt kun katson, vähän kauhunsekaisin tuntein, viimeisten kuukausien kalenterimerkintöjä ihmettelen, miten olen ikinä saanut urheilua ängettyä mihinkään väliin. Salijäsenyyden lopetusta edelsi neljä vuotta hurmoksellista urheilua, jossa kävin vielä viikko ennen synnytystä hikoilemassa spinningissä ja palasin bodycombat-tunneille potkimaan mielikuvitusvastustajia heti kun …
YHDEN SUHTEEN PÄÄTÖS
Eilen teki mieli heittäytyä sentimentaaliseksi. Kävin (toistaiseksi) viimeisen kerran SATSissa zumbassa. Neljän vuoden ajan ahkerasti höylätty salikortti on nyt suljettu ja sen voi antaa lasten leikkeihin, ei olisi eka kerta kun kotileikissä äiti käy jumpassa ja jättää lapset lapsiparkkiin hoitoon. En kuitenkaan kaivertanut pukuhuoneen vakiokaappiin nimeäni, en vuodattanut vastaanotossa eron kyyneliä enkä tehnyt mitään muistoalttaria …
MINÄ MEDITOIN
Viimeiset kymmenen vuotta eivät ole tehneet kovin hyvää aivoilleni. Vaikka toki tässä kuluneen vuosikymmenen aikana olen vaihtanut villin nuoruuden kolme kertaa viikossa tapahtuvan tissuttelun liki absolutismiin, olen kuitenkin saanut kolme lasta (aivan varmasti älykkyysosamäärää laskeva tekijä), nukkunut noin kuuden tunnin katkonaisia yöunia viimeiset kuusi vuotta sekä ajautunut niihin äläedessanositänimeä-vuosiin, jolloin kauppaan mennessä tarvitsee olla ostoslista pelkkää maitoakin …