LASTEN MATKAPAHOINVOINTI

Niin kuin edellisessä postauksessa mainitsin, ei olle kauheasti liikuttu kesätalon porttien ulkopuolelle, mitä nyt silloin tällöin sinne pokejahtiin. Eilen muistin kyllä miksi. Esimerkiksi siksi, että lapseni ovat erittäin matkapahoinvoivaa sorttia. Jos joskus aina tulee sosiaaliseen mediaan laitettua vähän silotellumpaa kuvaa arjensa – eihän siellä nyt kuulu se joko saa pelaa-nurina tai näy se kuinka lapset pyyhkivät räkänsä muhun ja kaikki muu sellainen, mihin sitä ihminen siedättyy kun on kerran päättänyt perustaa perheen – niin eiliseltä olisi saanut hyvää materiaalia siihen ”riipaisevan rehelliseen osioon”. Esimerkiksi sellaista, että kaikki kolme poikaa oksentavat moottoritien pientareelle kalsareissaan samalla kun yritämme lasten isän kanssa yhden babywipes-paketin (älkää I K I N Ä matkustako mihinkään ilman kosteuspyyhkeitä!) voimin putsata takapenkkiä triplalaatoista.

Ohi kaahanneille rekkamiehille ja golf-turisteille tämä performanssi toki oli varmasti erittäin viihdyttävä ja kyllä se itsekin vähän huvitti, tai no ei kyllä huvittanut, sen jälkeen kun oli ajettu kaikki ikkunat auki vielä 50 kilometriä motarilla ensimmäisen tavaratalon pihaan, josta kävin ostamassa uusia vaatekertoja ja kenkiä pilalle oksennettujen tilalle.  Mutta lasten puolesta se tuntuu kamalalta. Erityisen kamalalta se tuntuu, koska autoilu on välillä pakollista (tosin tämän episodin jälkeen varmasti mietimme todella hartaasti mitkä retket ovat sen auton sisäpesun ja jälkikasvun yleisen surkeuden arvoisia) ja siksi, että tämä lienee ihan minulta peritty ongelma. En ole sitä sorttia, joka voi lukea tai katsoa autossa mitään, somettamisestakin tulee aika nopeasti heikko olo, ja varsinkin raskausaikana oksensin ihan lyhyilläkin ajomatkoilla. Ja nyt koko kolmikko kärsii samasta vaivasta.

Instagramin puolella sain jo neuvoja siihen, miten pahinta pahoinvointia voi ehkäistä. Omat vinkkini koskevatkin vain meidän lapsia eivätkä nekään aina toimi, joten poikkeuksellisesti otan mielelläni vastaan muiden kokemuksia tehokkaista tempuista! Meillä ajomatkoihin varaudutaan näin:

  • Pahoinvointilääke. Se saattaa olla melkoinen plasebo, mutta lapset saavat aina puoli tuntia ennen lähtöä Biodramina-tabletin (olemme ostaneet nämä siis aina Espanjan apteekista, missä noin 10 tabletin paketti maksaa nelisen euroa). Vaikuttava aine on englanniksi dimenhydrinate, joka vissiin suomeksi on difenhydramiini, josta en uskaltanut kauheasti googlettaa koska haluan nyt vaan luottaa näihin etelän farmaseutteihin. Eilen lääke otettiin vähän liian myöhään, ja juuri syödyn aamupalan päälle – big mistake.
  • Syöminen, mutta ei siellä autossa. Autossa syömisestä, ja valitettavasti myös juomisesta, seuraa yleensä pahempi olo, mutta etukäteen hoidettu suht tukeva ateria auttaa aina. Kuten yksi seuraajakin vinkkasi, maitotuotteita kannattaa välttää. Arvatkaa, syötiinkö meillä eilen juuri mansikkajogurtit ennen lähtöä…
  • Viileys. Jälleen kerran yksi asia, missä meidän Espanjan auto eli suurperheelle hieman pieni Skofa Fabia ei ole parhaimmillaan: ei ole ilmastointia. Eikä tilaa. Takapenkillä on tukalaa vähemmästäkin, ja mitä lämpimämpi on, sitä pahempi olo luonnollisesti tulee.

Yleisesti ottaen kaikki kikat, mitä on kokeiltu ja mitkä ovat yhtään oireita auttaneet, ovat olleet melko maalaisjärjellä pääteltäviä; ajelua iltaisin ja pimeällä, jos on pakko syödä niin hedelmiä. Sitten monet neuvot ovat enemmän sellaisia, joilla yritetään minimoida vahingot: takapenkille valmiiksi muovipussit ja pyyhkeet. Eilen yksi aloitti ja kun se oksennuksen haju levisi autoon, niin kaksi muuta huusivat kuorossa että ”nyt mekin yrjötään!”. Oltiin tietenkin aamun kiiressä jätetty ne perinteiset oksennuspussit pakkaamatta, enkä ollut ottanut edes vaihtovaatteita. Hyvä minä! Lapsilla matkapahoinvointi on välillä sen verran rajua, että ovat oksentaneet lentokoneessakin, bussimatkoilla varataan aina etupenkit – junassa kukaan ei ole vielä valittanut oloaan!

Tämä on myös yksi monista syistä sille, että en ole vieläkään hankkinut ajokorttia tai autoa, ja olen aina pyrkinyt etsimään kodin alueelta, jossa on hyvät ja nopeat liikenneyhteydet joka paikkaan – vaikka sitten mieluummin asumaan ahtaammin. Autottomuuteen liittyy toki paljon periaatteita, ja uskon, että jos lapset matkustaisivat säännöllisesti autossa ja tottuisivat siihen enemmän niin tämäkin ongelma ehkä helpottuisi. Kaikilla pahoinvointi on alkanut noin 3-vuotiaana, eikä vielä suurta helpotusta näy edes esikoisella. Onneksi esimerkiksi mökkimatka on vain reilu vartin autolla ja vähän veneilyä päälle, eli mistään ei jäädä paitsi vaikka välttelenkin näitä automatkoja, mutta Espanjassa olisi ihanaa kierrellä enemmän. Jos on jotain tosi hyviä neuvoja tämän asian suhteen niin kuulen ne mielelläni! En nimittäin ihan heti uudestaan haluaisi toistaa eilistä esitystä paikallisille tielläliikkujille…