OSTOLAKKO ON HUONO IDEA

Onhan tässä vähän selittelyn makua, mutta oikeasti: meillä on virus, jonka takia kaikki kevään suunnitelmat on peruttu, saa pelätä oman, läheistensä ja kansanterveyden puolesta, joutuu viettämään lasten kanssa 24/7 ja en tiedä, seuraavaksi tulee varmaan heinäsirkat, kevättulvat ja suoratoistopalvelut kaatuvat. Ai niin, kuntosali meni kiinni, museoon ei pääse. Siis kyllähän te kaikki tiedätte. Samassa jamassa ollaan. Monet elämän itsestäänselvät ilot katosivat kalenterista kerta heitolla.

Ja siksi tuntuukin erityisen julmalta että olen kaiken lisäksi kieltänyt itseltäni shoppailun! Nyt täytyy tunnustaa: lipsahdin ostolakossa kerran jo ennen karanteenia ja koronaa (ei, emme ole oikeassa karanteenissa, mutta kutsumme tätä eristyksen ja eristäytymisen aikakautta nyt käytännön syistä karanteeniksi). Silloin myytiin viimeisiä kappaleita Kaikon hameita, jotka henkivät brittiläistä maalaisidylliä – sellaista, joka resonoi oman sielunmaisemani kanssa. Olin jo aiemmin mallaillut hametta ja haaveillut siitä, mutta se jäi silloin ostamatta. Nyt iski paniikki, ja ostin sen – vaikka en sitä tarvitsisi (ja tuli hankittua numeroa liian iso, joskin luultavasti koronaruokavalion ansiosta sekin ylimitoitus on kiritty kiinni vappuun mennessä).

Koronan aikana olen livennyt lupauksistani toisen kerran. Heti rajoitusten alkupäivinä iski paniikki: koin hyvin henkilökohtaisesti että kaikkien suomalaisten pienyritysten selviäminen tästä taantumasta on mun vastuulla. Pakko ostaa! Tämähän on kiehtova, 2020-luvun tapa käsitellä mitä tahansa ongelmia: ostamme ratkaisun. Ostamme eettisempää, ekologisempaa, vastuullisempaa… kaikkeen on vastaus joku tuote tai palvelu eikä suinkaan pelkkä pidättäytyminen. Niinpä omaksuin hyvin vahvasti viestin, että täytyy kuluttaa jos kykenee. Sittemmin olen hillinnyt itseni, mutta en lupaa mitään. Tämä on ollut sellainen pakollinen downshiftaus joka rintamalla, joten jos oma mielenterveys alkaa rakoilla ja joku uusi tavara voi jollain tapaa lieventää oloani niin annan armoa itselleni. Joskus myöhemmin on sitten sen aika, että haen ammattiapua ja opettelen käsittelemään kriisejä jossain muualla kuin nettikaupoissa.

Ostin siis kuvissakin näkyvän suorastaan psykedeelisen collegen varkautelaiselta Ehta by Dream Circus yritykseltä. Sen jälkeen olen tietenkin haaveillut ties mistä ihanista Uhanista, Miia Halmesmaan ja Aarteen mekoista, R-Collectionin ulkoiluvaatteista ja Nanson pellavamekoista, kesähän on täällä ihan just (ja näillä näkymin me nökötämme sen Suomessa emmekä Espanjassa uima-altaalla – siksi kannattaisi varmaan haaveilla jostain vähän pellavaa paksummasta). Tässähän ei ole mitään järkeä, ja onneksi nyt on pakko ajatella taloutta: vaikka oma työ ei toistaiseksi ole vaakalaudalla, lienee viisaampaa himmailla ja katsoa vähän miten maailma makaa kun sairastapausten määrä tasoittuu ja pääsemme joskus palaamaan askel kerrallaan arkeen.

Kotona mököttäminen on näkynyt myös remppaintona: olen kiihkeästi haalinut huonekasveja, tällä viikolla aion maalata seiniä, olen shoppaillut kierrätyshuonekaluja ja ripustanut vuosikaudet vuoroaan odottaneita tauluja. Kun tämä lamaannuksen aika on ohi (käytän yhä ison osan päivästä pelkkään prokrastinointiin) aion aloittaa Gua sha-harrastuksen, ostaa blenderin ja tehdä joka aamu jonkun terveellisen smoothien ja vaikka mitä muuta. Olemme esimerkiksi ilmottautuneet paikalliseen eläinsuojeluyhdistykseen halukkaiksi hamsterin adoptoijiksi. Että tällaista se eristys saa aikaan – mitäs teillä?

OSTOLAKKO 2.0

Ne, jotka ovat seuranneet edesottamuksiani useamman vuoden saattavat muistaa surullisenkuuluisan ostolakon vuodelta 2017 – vuoden, jolloin vilpitön pyrkimykseni oli olla ostamatta uusia vaatteita. No, sehän ei mennyt ihan maaliin vaan kaikesta huolimatta vuoden lopuksi olin ostanut useamalla sadalla eurolla kaikenmaailman rätei ja lumpui. Okei, osa tuli ihan tarpeeseen: ilmeisesti shoppailunkaipuinen alitajuntani järjesti niin, että lähdin kahdesti matkalle ilman sukkia ja alusvaatteita (siis muita kuin ne, jotka olivat päälläni) ja oli ikään kuin pakko mennä kaupoille, mutta valtaosa oli vain jonkun syvän, sisäisen tyhjiön täyttämistä.

Ymmärrän siis niitä, jotka ovat jo valmiiksi sitä mieltä että bitch please. Ei kannata edes yrittää. En ole itsekään ihan varma omasta itsekuristani. Nyt kuitenkin teen sen taas julkisesti ja lupaan ja vannon etten osta ensi vuonna yhtään vaatetta – en uutta tai käytettyä – muutamalla poikkeusluvalla. Esimerkiksi sukkahousut (niitä kyllä on varastossa, mutta ei olisi mitenkään ennenkuulumatonta että kaikki hajoavat ja olisi älytöntä että ilman sukkahousuja en voisi pitää monia mekkoja ja hameita), tukisukat (voin kertoa että tukisukkien kohdalla kyse on terveydestä ei turhamaisuudesta) sekä häämekko, jos yhtäkkiä Adam Driver ilmestyy ovelleni kihlasormuksen kanssa.

Tarvitsen ryhmäpainetta. En oikein tiedä mikä auttaisi siihen, että rakastan uusia vaatteita, vaikken ehdi käyttää edes vanhoja suosikkejani. Olen tänä vuonna tietoisesti tehnyt pesäeroa ketjuliikkeisiin (joskin rakastan silti Monkia ja &Other Storiesin tarjontaa) ja panostanut laadukkaaseen kotimaiseen (Kaiko, R-Collection ja Nanso muutama mainitakseni). Vaatekaapistani ei puutu oikeastaan mitään, sieltä löytyvät klassikot ja kaikki hirveät kasarirytkyt. Pärjäisin varmasti kuukauden tai kaksikin pesemättä yhtään pyykkiä, silti joka päivälle olisi puhdasta ja uutta päällepantavaa. En ole pystynyt luopumaan lempiharrastuksestani vaikka tiedän että se aiheuttaa maailmanlopun, henkilökohtaisen konkurssin ja siitäkin huolimatta että kauniit asiat tuottavat mulle ihan konkreettista iloa niin mulla on nyt sitä riemua kaapit täynnä, ja sen luulisi riittävän vähäksi aikaa.

Jotta se vanha vaatevarasto inspiroisi, olen varautunut tekemään Instagramiin tiliä siitä mihin pukeudun – ehkä se myös motivoisi käyttämään muutakin kuin villahousuja ja aina sitä samaa hupparia. Julkisen huutelun lisäksi olen peruuttanut uutiskirjeet kaikilta mahdollisilta tahoilta ja blokannut lempibrändini Facebookissa, kun töiden takia en voi täysin suojautua houkutuksilta ad-blockin avuin. En pahastu, jos löydän mielenkiintoisia ja laadukkaita kotimaisia merkkejä lakkovuoden aikana, niitä ehtinee ostaa myöhemminkin, mutta toivon voivani käännyttää itseni kokonaan pois pikamuodista. Kuten viime kerrallakin joku veikkasi, lapseni ovat varmasti paremmin puettuja vuoden päästä, ja nytkin veikkaan että kanavoin osan ylimääräisestä rahasta ja ajasta (haha!) siihen että optimoin lasten asut viimeisen päälle.

Sellaista on siis luvassa blogin puolella, ainakin välillä. Vaateaihe tuntuu kauhean pinnalliselta ja turhalta, mutta yritän ajatella itseäni yhteiskunnallisena kokeiluna: olen tiedostava ja yleisesti ottaen ahdistunut ja toisaalta aktiivinen toimimaan jotta tästä pallosta olisi jotain jäljellä kuviteellisille lapsenlapsilleni, mutta rakkauteni rytkyihin on välillä ollut suurempaa kuin tietoisuus siitä millaista tuhoa vaateteollisuus tekee planeetalle. Joten jos en minä pysty parantamaan tapojani, kuka sitten pystyy?

PC106702.jpeg

TUEN TARPEESSA

Kaupallinen yhteistyö Tukisukat-Shop verkkokaupan kanssa.

tukisukat-shop-kokemuksia.jpg

Let’s bring the sexy back! Kirjoitan nimittäin nyt aiheesta, joka saa mut tuntemaan itseni vahvasti keski-ikäiseksi. Ainakin mun kroppa keski-ikäistyy kovaa vauhtia, ja turvonneet jalat on olleet yksi viimeisimmistä krempoista. Kuten tiedätte, että en kovin usein tee kaupallisia yhteistöitä, mutta nyt otin itse yhteyttä Tukisukat-Shopiin, sillä kulkeneeni muutaman kuukauden oman elämäni elefanttinaisena totesin, että jotain on tehtävä. Halusin ostaa tukisukat verkkokaupasta, koska en oikein tiennyt mistä lähteä niitä etsimään Espanjassa (vaikka apteekkeja oli joka korttelissa, niin valikoimassa en koskaan nähnyt sukkia) ja toisaalta halusin mahdollisimman sopivat sukat. Tukisukat-Shopista sain asiakaspalvelun kautta täydellisesti istuvat, eli pikkaisen puristavat, sukat.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Vaikka olen ollut kolme kertaa raskaana ja lentänyt ihan liikaa, en silti ole ennen viime kesää kärsinyt tästä vaivasta. Siksi olinkin ihan järkyttynyt kun Suomeen lennettyämme toinen jalka oli paitsi kolminkertaistanut kokonsa, myös sen myötä taipuisa kuin halko. Onneksi en ole erityisen kysytty jalkamalli. Ja tähän pakollinen disclaimer: jalkojen turvotus voi olla myös vaarallista. Hengenvaarallista. Kun kuitenkin huomasin, että oma jalkojen turvotus olikin aika pitkälti sidoksissa hormonaaliseen kiertooni, ja nyt kun tätä on jatkunut puolisen vuotta, uskallan jo olettaa että kyse ei ole veritulpasta enkä ole ihan heti tähän vaivaan kuolemassa. Mutta mukava se ei missään nimessä ole. Niinpä piti hankkia elämäni ensimmäiset kompressiosukat. Nyt kun myöhemmin olen valitellut tätä ongelmaa etenkin lentoemäntäystävilleni, he ovat kaikki kertoneet että lentosukat on ihan ehdottomat. Nyt olen käyttänyt tukisukkia myös arjessa, ja saanut siitä helpotusta jalkojen turvotukseen.

Hankin itselleni mm. nämä kärjettömät tukisukat joogaan. Ne on toki suunniteltu ensisijaisesti niille, jotka eivät voi käyttää kärjellisiä sukkia varvasongelmien vuoksi, mutta sopivat mulla täydellisesti joogaan, jossa turvonneen nilkan jäykkyys on tehnyt asanat välillä mahdottomiksi. Sen lisäksi paketissa tuli mm. villaisia tukisukkia, urheiluun kompressiosukat ja kuumat tukisukkastay-upit. Valikoima on todella laaja, koska jalkojen turvotus itsessään on aika monimutkainen ongelma, joka usein liittyy muihin kroonisempiin sairauksiin. Olen totta kai googlannut aihetta ja diagnosoinut itselleni kaikki mahdolliset laskimosairaudet, mutta kalenteria katsomalla olen löytänyt syyn omasta kierrostani. Jotenkin tuskaista, että nykyään kierron vaiheet näkyvät naamasta ja jaloista. Sentään se syksyinen sulkasato on loppunut, ja ehkä nyt muuton jälkeen stressihormonit laskevat sellaiselle tasolle että muukin vartalo alkaa palautua entiselleen – eli heh heh, siihen mitä se oli 22-vuotiaana ennen raskauksia, totta kai.

tukisukat-online-verkkokauppa.jpg

Ylläolevista liukuvärjätyistä tukisukista tuli mun (ja myös koiran…) suosikit, erityisesti pirteän ulkonäkönsä takia – eipähän mene sekaisin tavan sukkien kanssa. Tukisukkien lisäksi yritän totta kai muistaa jaloitella, juoda vettä ja iltaisin pitää jalkoja ylhäällä, mutta ihan kauhean hyvin nämä muut toimenpiteet eivät toteudu… Jos jollain on jotain hyviä vinkkejä tai jopa kohtalotoveri, jonka jalat elävät omaa elämäänsä (ei hyvällä tavalla), niin otan neuvot vastaan mielelläni.

VÄHEMMÄLLÄKIN PÄRJÄISI

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Tokaluokkalainen sai läksyksi listata kodin kaikki sähköllä toimivat esineet. Hän kierteli kotia (eli kaikkia kahta huonetta) ja päätti aloittaa lampuista. Kaksi pöytälamppua, kaksi kattolamppua ja neljä kiinteää lamppua (joista yksi on saunassa). Alkoi heti hävettää. Keittiössä ei ole uunin, lieden, jääkaapin ja pakastimen lisäksi mitään sähköllä toimivaa. Itse asiassa ei siellä ole juuri muutakaan. Meillä on kolme haarukkaa, kolme lusikkaa ja kolme veistä. On kaksi kattilaa ja yksi pannu. Länsimaisessa mittakaavassa meillä ”ei ole mitään”, ja listasta tuli oikeasti aika lyhyt. Sanoin lapselle, että jos koulussa ihmettelevät kun ei ole edes mikroa niin kertoo, että ollaan juuri muutettu. Ei olla amisheja tai sähköyliherkkiä.

Oikeasti olemme olleet todella tyytyväisiä tähän tilanteeseen, ja kaivanneet lähinnä lisää leluja ja tilaa. Meidän muuttokuorma, joka oli suunnilleen sama neljä-viisi kuutiota vaatteita, kirjoja, koriste-esineitä ja tärkeitä tavaroita mitä on kuljeteltu nyt ees taas, lähti Espanjasta tänään. Tavarat tulevat kuun lopussa, enkä keksi mihin ne mahtuvat. Legoja ja muutamia keittiötarvikkeita lukuunottamatta en ole kaivannut mitään. Totta kai tiedän, että siellä on paljon asioita, joita joskus kaipaisin – enimmäkseen poikien lapsuusmuistoja ja yksi yliopistotutkinto ja kirjoja, joita olen kuljettanut mukanani kymmenen vuotta ehtimättä silti niitä lukea. Mutta esimerkiksi vaatteet, joihin olen viimekin vuonna tuhlannut ihan liikaa rahaa… En ole kaivannut kuin verkkareita, jostain syystä en pakannut niitä mukaan ollenkaan.

Me saavuimme Suomeen kahdella matka-arkulla ja parilla pienemmällä matkalaukulla sekä käsimatkatavaroilla. Ostin valmiiksi meidän toistaiseksi väliaikaiseen kotiimme pari patjaa sekä kaksi sänkyä. Saimme tuttavilta ruokapöydän, television, pari tuolia ja pyyhkeitä alkuun. Lapsilla on sukkia ja kalsareita tasan viikoksi, lakanoita on yhdet, joten toivon hartaasti ettei meille ihan heti osu oksennustautia kohdalle. Ja olen rakastanut tätä askeettisuutta! Matto olisi mukava äänieristyksen ja lämmön vuoksi, ja lisää valoa tarvitsemme, mutta muuten olen yhä vakuuttuneempi siitä että jatkossa pyrin vähentämään niin neliöitä kuin omistamaani tavaramäärää. Ehkä olisi aika uusia ostolakko, sillä mukana tuodusta tavaramäärästä 1,5 matkalaukullista oli minun vaatteitani mutta viimeiset kaksi viikkoa olen kulkenut lähinnä toppahousuissa ja lempineuleessani. Nyt rekassa kohti Suomea kulkeva tekstiililasti ahdistaa.

Toki olemme joutuneet shoppailemaan lapsille sitä säänmukaista vaatetta aika paljon. Toisaalta esimerkiksi sisävaatteita täytyy pestä paljon harvemmin, kun ulkona kuljetaan toppavaatteissa ja muissa suojavarusteissa. Ensimmäiset rukkaset toki katosivat jo eskarissa, joten jonkinlainen vara-arsenaali pitää haalia, mutta eteinen ei ole vielä muuttunut miksikään kuomien ja kurahousujen peittämäksi Mordoriksi. Olen ehkä liiankin optimistinen, mutta tuntuu, että kyllä näistä vuodenajoista selvitään. Ja kaikesta muustakin! Ja ennen kaikkea siihen selviämiseen ei tarvita ihan jokaista mahdollista vaatekappaletta, tuoksukynttilää ja sauvasekoitinta mitä kaupoista löytyy. Enkä halua nyt jeesustella: haaveilen yhä vohveliraudasta, sodastreamerista ja nolon trendikkäästä Mujin diffuuserista, mutta koko ajan kirkastuu myös se, että en halua enää olla tavaraähkyssä. Vaikka kaikki maailman tuotanto – siis tavaran, ei nyt sähkön eikä ruoan– lopetettaisiin tällä sekunnilla, meillä silti riittäisi turhaa ja tarpeellista tavaraa vuosikymmeniksi. Kun aloin etsiä ruokapöytää Torista, järkytyin. Ihmiset tosiaan uusivat sisustustaan intohimoisesti ja pari vuotta vanhat ruokailuryhmät vaihdetaan. Jonkun niistä ostan minä, mutta sitten pyrin selviämään sen vähän rumankin pöydän kanssa sen pöydän elinkaaren loppuun. Koska ehkä se ei niin kauheasti määrittele mun elämääni, identiteettiäni tai edes aamupalan tunnelmaa että minkälaiselta pöydältä sen sitten syön.