PALVELU PELASTAA, TAI PILAA

Olen tehnyt asiakaspalvelutöitä 18 vuoden ajan, ja ollut muuten joskus itsekin ravintola-alalla. Esimerkiksi tarjoilijana Forrest Gump-elokuvista inspiroituneisiin Bubba Gump Shrimp Co.-kala- ja äyriäisravintolaketjun paikassa Cancúnissa. Koska olimme kaverieni kanssa luultavasti maailman ainoat ihmiset, jotka lähtevät Meksikoon tehdäkseen laittomasti töitä, jouduimme pinnistelemään hyvien tippien puolesta. Muuta meille ei nimittäin maksettu, toki katkarapuja hyvällä henkilökunta-alennuksella. Erityisesti jenkkien suosimalla turistialueella suosittiin amerikkalaista palvelukulttuuria, ja se tietenkin tuotti meille perusjäyhille suomalaisille vähän vaikeuksia. Eikä se leveä tekohymy toiminutkaan kuin Meksikon pohjoisesta naapurista tulleisiin, eurooppalaiset asiakkaat näyttivät aina pakokauhuisilta kun me tarjoilijat ilmestyimme kesken aterioinnin pitämään pakollista tietovisaa pöytäkunnalle (”mistä materiaalista Luutnantti Danin jalka on tehty!?”), eivätkä tietenkään jättäneet tippiä kuin korkeintaan pari pesoa. No, se siitä muisteluhetkestä, palataan 2010-luvulle.

Suomessa on mun mielestä ollut jo vuosien ajan todella hyvä palvelukulttuuri, jossa huonot kokemukset alkavat olla ikävä poikkeus. Rentouden taso toki vaihtelee, jossain paikassa ollaan vähän jäykempiä ja toisaalla palvelu on sitten sellaista raukean letkeää, mutta yleensä ottaen esimerkiksi taannoisen Viron vierailun jälkeen on taas arvostanut luontevaa, henkilökohtaista ja sellaista aidon välittävää otetta asiakaskohtaamisiin. Vaikka olen muuten äärimmäisen anteeksiantava persoona, niin huonon palvelun kohdalla olen pitkävihainen – vaikka kyseessä saattaakin olla vain yksittäisen ihmisen huono päivä. Esimerkiksi en aio kolmatta kertaa syödä kaikkien aikojen lempiravintola-annostani Barcelonassa (ei nyt mennä siihen että en tiedä edes menenkö enää koskaan Barcelonaan…) koska viime kerrasta jäi paska maku suuhun muunkin kuin raa’an tonnikalan takia.

P8154616.jpg

Viime torstaina sain taas mahtavaa, joustavaa palvelua Tannerissa. Olin himoinnut lounaslistalta bongaamaani lohiannosta koko viikon, mutta tiesin virallisen lounastarjoilun päättyvän samaan aikaan kun piti olla jättämässä lasta naapurirakennuksessa ohjatulle tunnilleen. Kävin kuitenkin kysymässä etukäteen, voisinko maksaa ruoan ja tulla syömään sen kunhan olen vapautunut jälkikasvusta. Ja se sopi. Ja ruoka oli herkullista, mutta sitäkin parempi fiilis jäi sellaisesta hyväntuulisesta can do-asenteesta, että mun erikoistoiveestani ei ollut suurta vaivaa ja homma toimi taas upeasti. Olen kehunut Tanneria aiempien kokemusten perusteella (niin aamupala, brunssi kuin illallinenkin) ja nyt voin jo aika varmuudella sanoa, että palvelu pelaa.

Nyt mua oikeastaan kiinnostaisi kuulla suosituksia muista Helsingin ravintoloista, jossa saa tuntea itsensä toivotuksi vieraaksi. Kuninkaallista kohtelua en odota, mutta pidän paikoista joissa henkilökunta vähän heittäytyy. Huomaan, että itse päädyn aina samoihin ravintoloihin syömään jo ihan laiskuuttani. Tosin esimerkiksi viime viikonloppuna nopeasti syöty lounas Herttoniemen paikallisessa eli Treffi Pubissa, jonka hintataso ei aivan istu Itä-Helsinkiin, oli taas osoitus siitä että yleistyksiä ei voi tehdä: sain niin ystävällistä, reipashenkistä palvelua kuin apaattistakin tarjoilua, josta tuli sellainen fiilis että tarjoilijan on jokaisen asiakaskontaktin jälkeen vedettävä äkkiä shotti naamaan että selviää seuraavasta ”no maistuuks se?” mutinasta. Omat lempparit saa ehdottomasti paljastaa!