Bloggaajilla on tapana toistaa itseään ja kirjoitan itsekin saman postauksen kuin joka joulu: en ole jouluihminen. Ja kuten aikaisempinakin vuosina, julistan taas sitä joulun ilosanomaa, että Espanjassa se haittaa vähemmän kuin Suomessa. Joo joo, olette tainneet lukea tämän kirjoituksen jo pari kertaa. Silti, siitäkin huolimatta että olen aina ollut joulun täydellinen alisuorittaja, on tämä joulu kyllä jo valmiiksi epäjouluisin joulu koskaan. Jos ei olisi lapsia, en välittäisi ollenkaan – aikuisille se tarkoittaa vapaapäiviä ja minun tapauksessani vieroitusoireita lempikahvilasta, kun ravintolat ja kahvilat sulkevat kahdeksi päiväksi ovensa, mutta tämän muuttokaaoksen keskelläkin lapsille pitäisi jotain juhlantynkää järjestää.

Kävi vaan niin, että tyypit olivat kipeänä yli 10 päivää. Kuopukselta jäi väliin esikoulun joulujuhla. Toisaalta tämä ei ainakaan 4-vuotiaasta ollut suuri tragedia, sillä hän jo valmiiksi kieltäytyi pukeutumasta paimenpojaksi. Täällä aika usein joulun alla lasten rooli on olla paimen, siinä missä Suomessa tonttulakki on osa pakollista varustelua. Itse olisin halunnut tietenkin herkistellä lapsen laulaessa espanjalaisista jouluperinteistä turkislakki päässään, mutta olkoot. On tässä muutenkin herkistelty. Espanjalaisten perinteiden mukaisesti opettajille hankittiin lahjakoreja ja jälleen kerran käsilaukkuja, kelloja ja erilaisia mukeja ja esiliinoja luokan oppilaiden nimillä. Mikään aineettomien lahjojen, itse tehtyjen aarteiden tai ihan vaan ”ajatus on tärkein”-tyyppinen ajattelu tänne Etelä-Espanjaan ei ole vielä rantautunut. Enemmän on enemmän.

No, lasten sairastelu sotki muutkin suunnitelmat kuin pelkän eskarin joulujuhlan. Pakkaaminen on aivan puolitiessä ja pitäisi varmaan panikoida, sillä viikon päästä olemme jo odottamassa lähtölupaa lentokoneessa. Tavarat tosin tulevat rekalla vasta pari viikkoa perässä, mutta kyllä ne silti pitäisi olla kasassa viikon sisään. Pakkaamista hidastaa mm. se, että joululahjat on piilotettu matkalaukkuihin. Tietenkin ne ovat paketoimatta. Edes kuusta emme ole saaneet kasaan. Tänään oli tarkoitus reipastua ja koristella valkoinen glitterkuusi, mutta meille tulikin hieman ex tempore kylään esikoisen kaveri ja jostain syystä heitä kiinnostaa enemmän Playstation kuin Pienen rumpalipojan kuuntelu ja joulufiilistely. Ehkä yritän edes sen verran, että laitan pöytään joululiinan. Pojat ovat toivoneet, että sitten Suomessa leivomme legendaarisen piparkakkutalon.

Tässä tunnemyrskyssä olen kyllä muutenkin vältellyt joulutunnelmaa. Kaupunkiin sytytettiin jouluvalot ja menimme esikoisen kanssa paikalle. Vaikka itse valojen sytytys oli hieman antiklimaattinen, sai sitä seurannut pianokonsertti itseni kyynelehtimään ja lähdin suosiolla juomaan viiniä. Kävin kyllä katsomassa rakastamani zambomban, espanjalaiseen joulunodotukseen kuuluvan flamencoshow’n. Se on aina tulinen, eläväinen ja kaikkea muuta kuin harras tai arvokas. Tänä vuonna jätimme väliin Joulupukin luo jonottamisen ja lähes kaikki kaupungin joulutapahtumat. Osittain lasten puolikuntoisuuden vuoksi, mutta myös siksi, että itse en ole oikein jaksanut. Joulu tulee onneksi myös ensi vuonna, joten ehkä tällainen välivuoden tapainen pannukakku ei traumatisoi heitä loppuiäkseen.

Joululauluja

Zambomba!

Espanjalaisesta joulusta olen oppinut taas lisää. Lapsia rakastetaan paljon lahjojen kautta, ja vaikka paikalliseen perinteiseen kuuluu tärkeimpänä kolmen kuninkaan vierailu loppiaisena (jolloin suurin osa paketeista annetaan), käy nykyään monessa kodissa myös Papa Noel tuomassa joulupäivän aamuksi pienet yllätykset. Tuplalahjat! Tavanomaiseen joulunviettoon kuuluu kuulemma illallinen suvun kesken sekä aattona että joulupäivänä, ja tapaninpäivä on kuulemma yhtä turha pyhä täällä kuin Suomessakin. Se, mitä itse joulun alla rakastan on se, että täällä ovat ravintolat olleet kuukauden ajan aivan täynnä iltaisin kovaäänisiä, hyväntuulisia seurueita. Ystäväporukoita, kollegoita, isoja perhekuntia. Kaupunki on hyvin eloisa ja iloinen, ja yhdelle monista aukioista on pystytetty muutaman karusellin voimin pieni feria.

Tänäkään vuonna ei siis jaossa ole näppäriä pikkuneuvoja siitä, millaisia lahjoja kannattaa tarhantädeille antaa (paitsi ehkä se, että mitä ikinä se on niin sen voi tehdä ilman 1262:ta WhatsApp-viestiä aiheesta), ei askartelua eikä leivontaa. Ei edes kuusenkoristelua. Ehkä ensi vuonna joko a.) joulutan oikeaoppisesti enkä joudu julkisesti hakemaan synninpäästöä siitä, että pilaan lapseni latteilla jouluilla tai b.) olen vihdoin sinut sen kanssa, että vielä 33 vuoden aikana en tehnyt joulua oikein edes sydämeeni saati sitten kotiini, ja sekin on ihan okei. Siitä huolimatta ja juuri siksi, feliz navidad vaan jokaiselle!