Viikko sitten vietettiin maanantaita sateisessa (tietenkin!) Lontoossa. Olimme saapuneet Englantiin lauantaina: lentäminen suoraan Gibraltarilta on yhä huomattavan helppo ja halpaa, meiltä oli suorat lennot 140 euroa ja matka-aika, reilu 2 tuntia, on todella inhimillinen. Mutta matka Gatwickin lentokentältä keskustan Pizza Expressin kautta upealle maaseudulle kestikin sitten noin kahdeksan tuntia, joten sunnuntai vietimme landella hengaillen, keilaten, leikkien ja minä loikin mudassa hyvien valokuvien perässä.
Maanantaina suuntasimme taas noin 40 minuutin junamatkan Lontooseen. Koska aikaa oli varsin rajallisesti, olimme sopineet listalle British Museumin, Disney-kaupan sekä kaksikerrosbussin. Aloin kyllä viime hetkellä miettiä, olisiko British Museum – yksi omista lapsuuden suosikeistani – pitänyt vaihtaa Science Museum käyntiin, sillä Science Museum on kuulemma lapsille aivan huikean hieno ja toiminnallinen kokemus. Muumiot kuitenkin voittivat. Sitten lyhyt ja ytimekäs listaus siitä, millainen oli noin 10 tuntia Lontoossa.
+ Tarjonta tekemisen suhteen. Jos kaupungissa asuu lähes 9 miljoonaa ihmistä, ei sitä kierretä päivässä eikä varmasti edes viikossa. Jo pelkkään British Museumiin olisi saanut uppoamaan pari vuorokautta. Tylsähkön La Línean jälkeen runsaudenpula tuntui ihanalta. Seuraavalle kerralle jäivät se bussiajelu (onneksi doubledeckereillä voi ajella myös Gibraltarilla, joten tämän ohjelmanumeron ohitus ei aiheuttanut suurempaa draamaa), kierros London Eye-maailmanpyörässä, Tower Bridge ja niin moni muu nähtävyys ja tehtävyys.
-Kaaottisuus. Onneksi 7-vuotias on jo sen ikäinen, että hän liikkuu nohevasti itse metron porteista ja sukkuloi ihmisten keskellä, mutta varsinkin ruuhka-aikaan matka juna-asemalta Gatwickin lentokentälle oli melkoinen koettelemus (länsimaisen ihmisen ongelmia, tiedän). Sisäänpääsy metroasemalle suljettiin suoraan nenän edestä liiallisen ruuhkan takia ja siirtymät kestivät off-peak aikoinakin todella kauan. Esikoiselle nousivat pettymyksekyyneleet silmiin kun Big Ben oli täysin paketissa eikä hän päässyt näkemään kuuluisaa kellotornia, itseäni lievästi ahdisti vartijoiden ja erilaisten turvallisuusihmisten raskas aseistus, joka tietenkin on varsin ymmärrettävä viime aikojen tapahtumien jälkeen.
+ Britit. Paitsi että rakastan kuivaa huumoria ja sellaista tietynlaista ylhäistä pidättyväisyyttä, niin ne käytöstavat! Täällä Etelä-Espanjassa ollaan kyllä ystävällisiä ja iloisia, mutta ei juuri huomioida muita ihmisiä. Lontoossa taas siellä ruuhkametrossakin muistettiin käytöstavat, odotettiin omaa vuoroa ja oltiin kohteliaita. Asiakaspalvelu oli hetkittäin vähän ”off”, esimerkiksi ravintolassamme ja museokäynnillä, mutta pääasiassa teki vain mieli halailla näitä hieman varautuneita, mutta sopivan ironisia brittejä. Kyllä, yleistän nyt todella kovasti.
– Hintataso. Eihän tästä saisi valittaa, kun on itsestäänselvää ettei Lontooseen mennä säsätöbudjetilla, mutta vaikka emme shoppailleet (koska 7-vuotias varsin napakasti ilmoitti että yhteenkään vaatekauppaan ei mennä, ja koska hän oli oikeassa, suostuin) ja ravintolassa syöminen oli ihan kohtuullisen hintaista, niin kaikki muu tuntui maksavat. Parissa päivässä juna- ja metrolippuihin meni ainakin sata euroa, enkä sinällään tahdo tästä valittaa koska pääsimme liikkumaan paikasta toiseen… mutta valitan kuitenkin. Muuten ramppaisimme Lontoossa varmaan kaiken aikaa, mutta lentolippujen hinta triplaantuu heti kun poistumme edes kentältä.
+ Museot. Vaikka tämä nyt menee samaan kategoriaan noin yleisesti aktiviteettien kanssa, niin en pääse yli siitä, miten upea museotarjonta kaupungissa on. Vaikka eräs paikallinen olikin hämmästellyt, miksi British Museumia sanotaan brittiläiseksi: ”siellähän on vain tavaroita, mitä olemme varastaneet muilta kulttuureilta!”. Noh, meillä oli alun perin tarkoitus keskittyä lähinnä muumioihin mutta harhailimme lopulta läpi lähes koko museon (koska olimme liian laiskoja tutustumaan pohjakarttaan ennen kuin eksyimme…). Ja tämä oli ilmainen (paitsi narikkamaksu), kunnes pääsin museokauppaan…
-Ruokatarjonta. Olin hieman yllättynyt, että jopa Oxford Streetin kulmilla oli melkein mahdotonta saada pubiruokaa iltapäivällä. Luulin, että keittiön sulkeminen lounas- ja illallisajan välillä olisi vain espanjalainen ilmiö, mutta me kiersimme turhaan aika monta pubia fish and chipsien toivossa. Lopulta löysimme astetta siistimmän ”hipster-pubin” Adam & Even, joka oli ”ihan okei”. Annokset olivat isoja ja kohtuuhintaisia, fish & chipsin kalalla oli täydellinen olutkuorrutus ja lapsiin suhtauduttiin mukavasti. Kuitenkin tarjoilu oli hidasta ja vähän sellaista huolimatonta, ja paikan fiilis hieman kalsea. Nyt täytyy sanoa, että jos ei oltaisi oltu vähän oudolla aikataululla liikkeellä paluulennon takia, olisimme varmaan panostaneet syömiseen enemmän enkä siitä silloin varmasti murisisi.
+ Matkaseura. Tämä nyt on vähän ”ulkolontoolaista”, sillä toin oman seuralaisen mukanani ja tämä olikin ensimmäinen oikea äiti-poika-matka. Ja miten mahtavaa olikaan reissata lapsen kanssa, joka jaksoi valittamatta kävellä ja kiertää ympäri Lontoota, istua junassa ja metrossa, ihmetellä, kysellä (ja vielä kuunnella vastaukset!) ja miten superinnoissaan hän oli kun pääsi lopuksi vielä lelukauppaan. Sata sydäntä tähän.
-Meghan & Harry-lautasia ei ollut vielä saatavilla! Hitto. Olin toivonut, että mukaan olisi tarttunut jotain krääsää ennen kuninkaallisia häitä toukokuussa. Noh, ehkä ihan hyvä näin – tuli niistä ”käsimatkatavaroista” noottia kotimatkalla jo muutenkin.
Periaatteen Nainen 