VEGEBUFFETISSA TUKHOLMASSA

P9225165.jpeg

Dylanin brunssin lisäksi söin viikonloppuna vuorokauden sisällä kahdessa muussakin buffetpöydässä. En voi suositella, oli ihan puhdasta itsensä kiusaamista eikä pitopöydistä päässyt nauttimaan aivan täysillä kun oli jo alkupalojen kohdalla valmis luovuttamaan. Tukholmassa paikallinen ystäväni toimi laupeasti oppaanamme, vaikka minä ja seurueeni, eli kolme enemmän tai vähemmän krapulan ja humalan välimaastossa häröillyttä bloggaajaa joiden kanssa jaoimme hytin M/S Romantic-faniristeilyllä, olimme aika lailla sietämättömiä huonoine vitseinemme. No, asiaan.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Tukholmantietäjä suositteli meille lauantain pikavisiitille Herman’sin vegebuffettia, jota tarjoillaan Södermalmilla sijaitsevassa ravintolassa viikonloppuisin aina kello yhdestätoista iltayhdeksään; arkena lounasbuffet on katettu klo 11-15. Hintaa herkuttelulle tulee 220 ruotsin kruunua eli noin 20 euroa per naama, joka on ruoan laatuun ja Tukholman yleiseen hintatasoon nähden mielestäni oikein kohtuullinen. Kylmiä ja lämpimiä ruokia sisältävän buffetpöydän lisäksi siihen sisältyy vesi ja kahvi/tee. Sanomattakin selvää, että täällä oli tarjolla iKaffea.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Pöytävarausta suositellaan lämpimästi: me saimme istua tunnelmallisessa ”kasvihuoneessa” josta avautui upeat näkymät pitkin kaupunkia ja Gröna Lundiin, jonka raivohullujen laitteiden katselu ei varsinaisesti parantanut valmiiksi hieman heikkoa oloa. Ja rehellisesti sanoen vaikka ruoka oli mitä maukkainta, niin linssit ja terveelliset marinoidut kasvikset ja thaimaalainen keitto eivät ehkä olleet sitä ruokaa, mitä kohmeloinen ruumiini tarvitsi. Mutta hyvää se oli – eikä siis sitä ”vegaanihyvää”, jossa kasvisruokailijat joutuvat aina asettamaan riman lähtökohtaisesti vähän alas päin mitä tulee makuelämyksiin.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Ruoan osalta valikoima oli monipuolinen ja maukas. Ei liian mausteista vaan juuri sopivaa niin, että nenä alkoi vähän vuotaa. Herkullista hummusta, hyviä salaatteja ja esimerkiksi ihana kasvispiiras, joka oli kuin brittiläisestä pubikeittiöstä (tämä oli siis kehu). Lisäksi tiskillä oli kevyttä keittoa, pastaa, intialaista pataa, rustiikkista artesaanileipää lisukkeineen sekä pikkelöityjä kasviksia, saleettia ja siemeniä. Jos olisin jaksanut, olisin ehdottomasti ostanut kahvilanakin toimivan Herman’sin tiskiltä myös kakkua.

Erityisesti Viking Linen laivoilla saapuville sijainti on aivan huikea. Hyvin valmistettua kasvisruokaa (valtaosa vegaanista) jossa kokit ovat ymmärtäneet hyvin maustamisen päälle. Vatsa tuli täyteen ruokaa, joka oli vähän liian terveellistä olotilaan nähden, mutta jota uskallan kyllä suositella jopa lihansyöjille. Että smaklig måltid itse kullekin!

6 kommenttia artikkeliin ”VEGEBUFFETISSA TUKHOLMASSA

  1. Paras klassikkoravintola 😊 Just ja just täysi-ikäisenä aikoinaan matkustettiin laivalla pummilla ja sitten Herman’silla ladottiin ruokaa mukaankin tofulinerasioihin, jotta paluumatkallakin oli hyvää syötävää. Se oli ysäriä se 😁

    Tykkää

  2. Herkullisen näköistä (ja kuuloista!). Täytyy pistää muistiin seuraavaa Tukholman matkaa varten, buffetit on parhaita! Tosin petollisia ja loppupäivän saakin kieriä tuskissaan 😀

    Tykkää

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s