MUTSILLA ON MORKKIS

P4035035.jpg

Nyt kun espanjalaivanhempien kasvatusvirheet on ruodittu, voin alkaa taas syyllistämään itseäni. Nimittäin morkkis, se on ollut viime aikoina. Meidän Aurinkokuningas-kuopus täyttää ihan pian vuoden ja yhdeksän kuukautta. Ai mitä ihmeellistä siinä on? No, juuri siinä iässä esikoisesta tuli isoveli, hänen ollessaan vaatimattomat 1 v 9 kk ja 2 viikkoa ”vanha”. Hän muuttui yhtäkkiä koko perheen lellimästä pikkutaaperosta valtavaksi lapsijättiläiseksi. Kukaan ei ollut varoittanut hormonihuuruista mutsia siitä, että toisen lapsen syntyessä se ensimmäinen kasvaa yhdessä yössä yössä neljä metriä ja kuusisataa kiloa, käy läpi pikametamorfoosin avuttomasta vauvasta itsenäiseksi isoveljeksi.

Kun nyt katson meidän perheen pienintä, tuntuisi todella julmalta että perheeseen tulisi nyt vauva (ei ole tulossa, ei pelkoa!) ja veisi hänen sylipaikkansa. Kyllähän siihen tottuisi ja hänkin varmasti selviäisi ilman suurempia traumoja, ja myös esikoisen suhteen olen optimistinen: Hän on empaattinen, perustyytyväinen ja reipas tyyppi, jonka pikkuveli oli paras kaveri, eli se kovin pieneltä tuntunut ikäero on muuttunut ihan palkitsevaksi raskaiden alkuaikojen jälkeen. Ja vaikka alle kaksi vuotta on pieni ikäero, se olisi voinut olla pienempi, ja niistäkin on lapset (ja yleensä myös vanhemmat) selviävät kunnialla. Jos voisin matkustaa menneisyyteen, niin jälkiviisaana kertoisin varmaan sille esikoisen 1-vuotissynttäreiden aikaan vauvakuumeen kourissa kärvistelleelle itselleni että malta hetki, kyllä sä ehdit. Nyt tietenkin ikäero tuntuu ihan täydelliseltä, niin läheisiä veljekset ovat keskenään, mutta oma jaksaminen oli kyllä kortilla keskimmäisen vauvavuoden ajan. Usein meinasi myös usko loppua sen suhteen, riittääkö musta molemmille lapsille.

P4035029.jpg

Hieman epäreilulta sekin, että olen kaikin puolin parempi äiti kolmannelle. Esikoinen, tuo 24-vuotiaalle noviisille syntynyt raukka, on ollut harjoituskappale, joka on joutunut kasvattamaan minua enemmän kuin minä häntä. Vieläkin Ompulta odotetaan enemmän kuin muilta, hän on tienraivaaja joka käy ensimmäisenä läpi uhmat ja muut kehitysvaiheet ja jolta automaattisesti vaaditaan parempaa käytöstä, enemmän osallistumista kotitöihin ja suurempaa luonnetta kuin pikkuveljiltä. Vaikka oikeasti, 5-vuotias on vielä monella tapaa tosi pieni. Yritän parhaani mukaan kasvattaa poikia tasapuolisesti ja huomioida aina ikätason, mutta jään usein itselleni kiinni siitä että keskimmäinen ja kuopus niputetaan ”pikkuisiksi” ja Omppua kohdellaan kuin keski-ikäistä. Ei näin, Milla, ei näin.

Nuorempien veljien, etenkin tämän jättivauvan, kanssa olen kärsivällisempi. Tiedän, että makaroniraivarit loppuvat joskus, että joskus myös kuopus nukkuu koko yön omassa sängyssä ja että myös pikkuveljistä kasvaa isoveljensä kaltaisia fiksuja, omatoimisia kavereita, jotka yllättävät äitinsä osaamisellaan ja älykkyydellään. Kuopuksen eroahdistus ja yövalvomiset on ollut helpompi sietää, kun tietää, että tämä on varmuudella viimeinen kierros näitä pikkulapsiajan lieveilmiöitä. Kahden nuoremman lapsen kanssa tiedän jo suunnilleen mitä olen tekemässä, mutta esikoisen kasvatus on monella tapaa hakuammuntaa – ja tulee sitä varmaan olemaan hänen aikuisuuteensa asti. Onneksi esikoinen on niin erinomaisen upea tyyppi, että edes kaikki ensikertailaisen mokat eivät häntä pysty pilaamaan.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

9 kommenttia artikkeliin ”MUTSILLA ON MORKKIS

  1. Esikoiset kyllä taitaa aina väistämättä olla harjoituskappaleita – mutta toisaalta se kehittää erityisen hienon luonteen (puhun tässä nyt varsinkin itsestäni esikoisena 🙂 ). Musta tuntuu, että jos nyt tulisi neljäs lapsi, niin mä olisin niiiiin täydellinen vanhempi – ja se olisi niin helppoa, kun se ei olisi esikoinen (eikä keskonen) eikä niitä olisi kahta kerralla.

    Mutta näin se vaan menee, pyrkimys parempaan – tai siihen riittävän hyvään – on ehkä se mikä on oleellista.

    Tykkää

    1. Joo, armahdan itseäni sillä että ainakin YRITÄN olla tosi reilu ja koko ajan oppia omista virheistäni. Ja että esikoisen säästötilillä on eniten rahaa (kuopusparalla ei moista edes olekaan), ja hänen vauvakirjassaan eniten tekstiä…
      Mutta joo, vielä yksi lapsi tähän niin saisin jo jonkun valtionpalkinnon upeasta kasvatustyöstä! (Tai sit en).

      Tykkää

  2. Kävin insta-moikkauksen heittämässä sun kuvan alle ettei tarvi säikähtää 🙂

    Meillähän esikoinen sai olla ainoa vauva 5.5v ja hitsit mikä järkäle sinne synnärille tuli pikkuveljen synnyttyä 😀

    Tykkää

  3. Kuten Emiliakin totesi, esikoiset taitaa aina olla niitä kenen kanssa harkataan. Mutta kun ne kasvaa, siitä voi jutella niiden kanssa. Koska tokihan ne huomaa että ne nuoremmat saattaa päästä eri tavalla tilanteista jne. Meillä ainakin on juteltu aiheesta ja siitä että miten kaikki, mikä on hänelle uutta niin on tavallaan meillekin uutta. Kun ei olla oltu häntä aiemmin vanhempina. Ja tyyppi on ymmärtänyt. On myös tietyissä tilanteissa myönnetty että hän on oikeassa ja että on epäreilua jos hän joutuu esitaistelemaan. Toki sen esikoisen täytyy olla vähän isompi että kovin syvällisiä keskusteluja aiheesta voi käydä.

    Musta siitä ei tarvitse morkkistella, riittää että tämän tiedostaa. Kaikille lapsille ei voi olla samanlainen vanhempi, ihan jo senkään takia että ne lapset on erilaisia. Eikä tarvitsekaan olla, riittää että on just hyvä vanhempi just sille kyseiselle lapselle. Toki ne pikkulapsivaiheilun jutut tietää että ne menee ohi jne mutta ihan varmasti jokaisen lapsen kanssa tulee ne omat haasteensa, jotka menee just luonteen ja henkilökemioiden piikkiin. Vaikka olisi jo x-määrä lapsia pohjilla niin voi olla että sen vikan kanssa sitten pyöritellään sellaisia juttuja jotka ei ole tulleet aiemmin vastaan.

    Mutta tunnistan kyllä nää sun ajatukset. Kävin itse ihan samat läpi aikanaan kun kaksi nuorinta oli sen 1v7kk. Eli senikäisiä kun vanhin oli tullessaan isoveljeksi ekan kerran.

    Tykkää

    1. Kunhan en nyt ihan totaalisesti pilaisi esikoista (enkä muitakaan, mutta esikoisen kohdalla on kyllä korkeimmat todennäköisyydet). Odotan kyllä, enemmän kauhulla kuin innolla, aikaa jolloin lapsi alkaa antaa rakentavaa palautetta saamastaan kasvatuksesta. Kääk!
      Ja luulen, että näitä tilanteita tulee koko ajan vain enemmän, kun etenkin keskimmäinen tunkee isoveljen vanaveteen ja aika usein tuleekin nakitetuksi veljen kaveriksi pihalle, vaikka aina ei ole ehkä niin tervetullut. No, ollaan molemmat tästä kyllä ennenkin kirjoiteltu – ikuisuusongelma!

      Tykkää

  4. Mirkku

    Mäkin olen kauhistellut ja itkeskellyt tätä – Unirosvo on nyt 1 v 10 kk 2 vk, eli 2 kk vanhempi kuin Aikavaras tullessaan isoveljeksi. Silti niin pieni, takertuva vauva. Okei, Aikavaras ei ollut tällainen koskaan, mutta silti tulee ikävä pala kurkkuun, kun ajattelee että näin pikkuinen on joutunut isomman asemaan. Koitan muistuttaa itseäni, että se on ihan biologisesti normaali tilanne, ja että sisarus on myös lahja.

    Tykkää

    1. Myös nää kuopukset hämää: Nipsua on paapottu paitsi vanhempien myös kahden isoveljen voimin, eli sitä ei ole varsinaisesti kannustettu samaan ”reippauteen” kuin esimerkiksi Omppua. Ja kyllä, iloksi se pieni ikäero on muuttunut monella tapaa, ja lupaan maksaa terapiat esikoiselle kun se on aikuinen. Kompensoidaan, kompensoidaan.

      Tykkää

  5. Päivitysilmoitus: KOLMAS EI SAA KOSKAAN MITÄÄN – Periaatteen Nainen

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s