Kun aloitin vuosi sitten henkseleitä paukutellen ostolakkoni, olin jo alitajuisesti aika varma siitä että mikään menestystarina siitä ei tule. Minulla on oikeasti aika vähän paheita (siitäkin huolimatta että aina blogissa haaveilen viinistä, olen surkea alkoholinkäyttäjä kaikessa mielessä, vuosipäiväksi hankittu minipullo shampanjaakin on vielä jääkaapissa!) mutta shoppailu on ollut ehdottomasti se pahin. Sekä itseni, lompakon että ympäristön kannalta. Ja kun sanon shoppailu, tarkoitan nimenomaan ostamista ohi tarpeen. Sijaistoimintoja verkkokauppoja selailemalla, oman itseni uudistamista vaatteilla (koska ah näyttäisin ihanalta siinä punaisessa mekossa kun kulkisin Kuubassa… mutta en tietenkään oikeasti matkusta Kuubaan ja kuljen leggingseissä ja jättimäisessä paidassa koska niin on mukavampi ja käytännöllisempi). No, se siitä – kyllä olen tästä tilittänyt tässä blogissa ihan tarpeeksi synninpäästön perässä.

Ostinko sitten vuonna 2017 vaatteita?

Oi kyllä.

Ensimmäinen neljännes meni ihan okei. Mitä nyt täysin impulssiostoksena ostin lenkkarit. Ja ballerinat (joita en ole vieläkään käyttänyt kertaakaan). Seuraava kolmen kuukauden sykli vasta fiasko olikin. Ostin espadrilloja, shortsihaalareita, mekkoja – ei helvetti. Ostin ihan hulluna. Palautinkin paljon – ajattelin, että voisin taputtaa itseäni selkään edes siitä hyvästä, että en pitänyt ”ihan kivoja” vaatteita mutta luettuani tämän artikkelin alkoi hävettää vielä enemmän. Sen lisäksi näistäkin ostoksista on yhä joitain, joita en ole käyttänyt vielä kertaakaan. Kolmas neljännes meni ihan kivasti. Vaikka pääsin lempikauppoihini, ostin vain pakolliset (eli pakkaamatta jääneitä alusvaatteita) ja yhden ylimääräisen jutun: pipon. Sitäkin pipoa olen sittemmin pitänyt aika paljon.

Entäs sitten tämä viimeinen pätkä? Noh, sehän meni ihan käsille.

Madridissa mopo karkasi käsistä ihan totaalisesti. Unohdin jälleen – tämä on varmaan oikeasti alitajuista – pakata alusvaatteet ja alusvaatekaupassa sitten ostin vähän enemmänkin kuin tarvittavat alushousut. Rakastuin Mujiin ja ostin 12 euron tarjouspaidan vain koska se oli Muji. Onneksi se oli myös tosi kiva ja on ollut sittemmin käytössä. Ostin villatakin, joka on kyllä ollut lähes päivittäin käytössä. Oli halpa villatakki, joten kolmen kuukauden päivittäisen käytön jälkeen kainalossa on reikä. Hyvä muistutus taas laadusta. Tilasin joulupakettiin Suomesta neuleen (ja opin, että kun en pysty palauttamaan, ei kannata tilata sovittamatta). Ja sitten se viimeinen repsahdus: Black Friday-alennuksesta lenkkarit.

Osan tilaamistani vaatteista palautin. Muuten lista vasta pitkä olisikin. Sen lisäksi varmaan kolmannes hankinnoistani päätyi eteenpäin käymättä edes mun päälläni; mies vei yhdet kengät, mun äidille päätyi moni vaate jonka ostin ja sitten yritin jotenkin huijata pois listalta.  Ennen muuttoa Espanjaan varmaan kolmannes vaatekaapistani katosi kirpparille, kierrätykseen tai kavereille. Mutta vastaavasta sain vuoden aikana vaatteita: ystävä työskenteli H&M pääkonttorilla ja toi sieltä euron näytekappaleita. Toinen ystävä, jota on myös ”siunattu” koon 42 jalalla, antoi VIISI paria kenkiä (joista yksi pari lähti kiertoon vähän sirompijalkaiselle ystävälle). Isojalkaiset pitävät yhtä.

Rahallisesti summa on satasia. Suunnilleen keskivertosuomalaisen vuoden vaateostosten verran. Eihän siinä mitään, mutta kun piti olla vuosi ostamatta vaatteita. Koska vuosien varrella mulle on tarttunut mukaan sen verran itsetuntemusta, että tiedän itsehillintäni olevan heikko mutta se mikä harmittaa on se, että tein yhä virheostoksia. Joistain ostoksista tuli todellisia suosikkeja, mutta osa vaatteista roikkuu yhä laput kiinni kaapissa. Omien vaatteiden määrä ahdistaa, ja vaikka kuvittelin että vuoden vaihtuessa olisin näppäinsormi ojossa valmiina tilaamaan alesta yhtä sun toista niin ei ole tehnyt mieli ostella. Ei, vaikka sitä ei tarvitsisi julkisesti enää tunnustaa. Aion ehdottomasti jatkaa kirjanpitoa myös tämän vuoden. Se havainnollistaa hyvin sen summan rahaa, jonka vähän niin kuin huomaamattani laitan vaatteisiin. Verkkopankissa tai luottokortilla se unohtuu äkkiä mutta kun tammikuussa ostetutta tavara muistuttaa rahanmenosta vielä loppuvuodesta, se kummasti suitsii shoppailuhimoa.

Vaikka ostolakko menikin reisille, se myös opetti asioita. Käytän lopulta hyvin pitkälti samoja luottovaatteita kuin aina ennenkin. Olisipa ihanaa ostaa aina vain sellaisia kestosuosikkeja, mutta en ole vielä ratkaissut lempivaatteen kaavaa. Olen yrittänyt tutkia erityisesti materiaalitietoja löytääkseni parhaat yhdistelmät; vaatteet, joissa viihdyn, jotka ovat laadukkaita ja käytännöllisiä. Vuoden aikana olen systemaattisesti vilkuillut enemmän miesten valikoimaa, koska sieltä löydän usein paremman mallisia yläosia. Enkä ostaa enää Adidaksen lenkkareita, lesti ei sovi jalalleni. Ja että en tarvitse vuosiin lenkkareita, enkä juhlamekkoja, enkä korkokenkiä – luultavasti nykyisellä käyttötahdilla selviän elämäni loppuun asti nykyisellä karderobilla. Ja vaikka näen jonkun upean vaatteen ja ajattelen, että se päällä illasta tulee ikimuistoinen, niin ikimuistoisuus syntyy ihan muilla tekijöilläkin kuin vaatteilla.

Vuoden jälkeen eniten ihmetyttää, että tällaistäkö tämä kolmekymppisen länsimaisen ihmisen elämä on. Kauhean problemaattinen suhde kuluttamiseen, jolla yhtä aikaa yrittää pelastaa maailman, rakentaa omaa identiteettiään ja lievittää stressiä. Tälle vuodelle tavoitteena on hioa omaa vaatekaappia sellaiseksi, että siellä ei ole vaatteita, joissa en viihdy yhtään – tämä ei tarkoita uuden ostamista vaan luopumista. Tavoite on myös selvittää vielä paremmin vaatteiden tuotantoketjuja ja alkuperää. Tällä hetkellä perinteisen hikipaja/luonnonavara-murheen rinnalle on noussut vaatteiden rahtikustannuksiin liittyvät kysymykset: mikä on vaatteen todellinen arvo, kuka sen todellisen hinnan maksaa, miksi helvetissä meille myydään konttikaupalla trikoorytkyjä kolmella eurolla jotka on tuotu toiselta puolelta maailmaa? Jos olisin Suomessa, liittyisin varmasti jonkun vaatelainaamon jäseneksi. Espanjassa täytynee vain iloita siitä, että puolet vuodesta pärjää pelkällä hellemekolla. ”Ostolakko” jäi siis viime vuoden osalta heittomerkkeihin, mutta toivottavasti käynnisti pidemmän prosessin oman ostoskäyttäytymisen kehittämisessä.