No nyt se aikoo liittyä johonkin nudistileiriin, te siellä huokailette kauhuissanne. Ei sentään. En ole alkanut naturalistiksi, otsikko oli vaan paljon raflaavampi kun siinä ei lukenut että vuosi ilman uusia vaatteita. Onhan näitä ostolakkoja nähty ennenkin, ei tosin meikäläisen tontilla. Tämä on mulle suunnilleen yhtä iso juttu kuin jättäisin vuodeksi pois sokerin tai viikoksi internetin – tai ainakin se tuntuu isolta, todellisuudessa toivon että vuoden 2017 päätteeksi totean, että pärjäsin ihan hyvin ilman uusia rätei ja lumpui ja voisin jatkaa jos nyt ei ihan samalla linjalla, niin maltillisemmin.
Se on nimittäin sillä lailla että meikäläisen kaapit kaipaisivat konmarittamista kovalla kädellä. Kymmenien kilojen jojo-laihdutuksen seurauksena kokovalikoimaa on kymmenen numeron verran, sitten on kaksi hyllyä sellaisia vaatteita, jotka ovat odottaneet vuoroaan varmaan ostopäivästään asti mutta josta en malta luopua, koska ihan varmasti ensi viikolla tulisi kutsu työhaastatteluun mihin vaaditaan jakkupukua tai sitten Cher-teemaisiin naamiaisiin. Oikeastihan käytän ehkä noin kymmentä luottovaatetta ja sitten siihen päälle lähiöäidin univormua eli verkkareita, Uggseja ja jotain löysää psykedeelisesti kuvioitua paitaa, josta ei räkä- ja ruokatahrat erotu.
Olen sallinut itselleni aika paljon vaateshoppailua, koska en tuhlaa rahoja juhlimiseen ja juomiseen, syön nykyään ulkona lähinnä Mäkkärissä, en hifistele hirveästi elektroniikkaa enkä oikeastaan panosta ulkonäköön juuri ollenkaan muuten (joo, sen huomaa, tiedän). Ja vaikka ekologinen omatunto kolkuttaakin, niin perustelen epäeettisiä ostoksiani yleensä sillä että a.) olen jonkinlainen kasvissyöjä ja b.) kierrätän kaikki tekstiilit. Mutta nämähän ovat kaikki ihan paskoja tekosyitä. Mulla on liikaa vaatteita, ja ensi vuosi on siitä erityisen jännä että tarkoitus olisi muuttaa toiselle puolelle Eurooppaa eli jo ihan taloudellisista syistä kannattaisi raakata karderoobia ja sen lisäksi täytän jotain tyhjiötä sielussani ostamalla enemmän määrää kuin laatua – vaikka kuinka olen täälläkin vannonut tsemppaavani ja tukevani enemmän kestävää ja kotimaista tuotantoa.
No, ensi vuonna en sitten tue mitään tuotantoa. Lapsille on tietysti pakko ostaa vaatteita, koska ne paitsi kasvavat ihan järkyttävää vauhtia niin ne ovat muutenkin järkyttävän vauhdikkaita, sillä seurauksella että etenkin kenkiä ja housuja kuluu kauheaa tahtia. Ei auta kuin pyöritellä silmiä ja maksaa kiltisti. Mutta mulla on tarpeeksi vaatteita. Voisin varmaan nytkin olla puoli vuotta pesemättä niitä ja silti olisi joka aamuksi uusi asu. Joten en voi perustella yhtään ostosta tarpeella – ainoa asia mitä ihan oikeasti tarvitsen (länsimaisessa kontekstissa, koska voin toki yhä elää ilman niitä) ovat jotkut kaupunkikäyttöön sopivat lenkkarit, ja sellaiset sitten hamstraan ennen vuoden vaihtumista. Mutta muuten on aika laittaa luottokortit kuivumaan, etenkin kun ensi kesänä koittaa se aika että olemme ulkomailla ja mulla ei välttämättä ole säännöllisiä tuloja, joilla lyhennellä velkojani (ja kyllä, tiedän, velaksi ostaminen nyt on muutenkin ihan urpoa).
Nyt se on siis kirjoitettu. Ei yhtään uutta vaatetta vuonna 2017.
PS. Joo joo, voisin tietysti tarttua haasteeseen heti, mutta tarvitsen oikeasti sen kolme kuukautta sopeutua ajatukseen.
Vau. Mä täällä harkitsen, olisinko loppuvuoden ilman uusia vaatteita. Niitä kun on tullut ostettua tänä vuonna jo sen verran, että vaate-excelin loppusumma saa hieraisemaan silmiä.
Ja mä oon muuten huomannut, että mitä vähemmän ostan, sitä vähemmän tekee mieli ostaa. Että jotain aukon täyttämistä se taitaa mullakin olla, shoppailu.
Tsempit sulle, toivottavasti vuosi on valaiseva! Olisi hauska jos raportoisit täällä aina välillä, miten menee, tuleeko vieroitusoireita ja silleen 🙂
TykkääTykkää
No, mutta sun kohdalla tiedän että sitä rahaa palaa laatuun, ei siihen määrään (jollet ole heittäytynyt ihan hulluksi). Millä olet täyttänyt shoppailuaukon?
Ja varmasti tulen raportoimaan – jo ennen lakon alkua – mitä tuskaa se on :D. Ja en luultavasti pysy päätöksessäni, jollen tee siitä tosi julkista.
TykkääTykkää
No sehän tässä mielenkiintoista onkin, etten tietoisesti millään. Taisin olla uudesta työstä niin väsynyt, etten jaksanut miettiä vaatteitani, ja niin siinä vain kävi, että oon ollut 2kk ostamatta mitään.
Ja joo, ostan laatua, mutta kyllä mulla ihan selkeästi ostamisen himo nousee, mitä enemmän mietin ostamista. Periaatteena ”ostan laatua ja vain tarpeeseen” on toki ihan kiva, mutta käytännössä on hirmu helppo perustella itselleen lähestulkoon mikä tahansa tarve. Ainakin mun on 🙂
TykkääTykkää
Pitäiskö meidän perustaa joku iloisten vaatteistakieltäytyjien facebook-ryhmä? Olen pitänyt systemaattista kirjanpitoa omista vaateostoksista tämän vuoden ja huh heijaa. Harkitsen vakavasti ostolakkoa ensi vuodelle. En ehkä ihan noin jyrkkää mutta selkeää rajoitusta kuitenkin.
TykkääTykkää
Jenni, joo, perustetaan vaan! Voidaan sitten kiertää omat kieltomme ja ostaa ristiin toisillemme vaatteita :D.
Ja Saara, kyllä, perustelen itselleni ihan minkä tahansa tarpeen jos pakko on. Pilkkihaalarista hulavanteeseen.
TykkääTykkää
Kuulostaa suunnitelmalta. Hianoa.
Suosittelen muuten, jos jostain löytyy ylimääräinen parituntinen, ihan tosissaan sitä vaatekaapin läpi käymistä. On erittäin vapauttavaa, helpottaa jokapäiväistä elämää ihan tosi paljon sekä vähentää toisinaan pukeutumiseen ja vaatteisiin liittyvää vitutusta paljon.
Mies totesi eilen mulle ”sä näytät tykkäävän mun vaatteista nykyään aika paljon”. Katsahdin itseäni. Jalassani oli mieheltä perityt verkkarit ja päällä oli miehen käyttämättä jäänyt uudehko t-paita. Tämän vuosi ilman uusia vaatteita-homman tullessa päätökseen, tiedän aika tarkkaan, mitä tarvitsen ja mitä en. Teen luultavasti muutamat täsmähankinnat vaatekaappiini (muutama laadukas t-paita ja muutamia mukavia trikoovaatteita sekä yksi välikausitakki, jossa EI ole neonpinkkiä vetoketjua). Näiden hankintojen jälkeen voinen jättää vaatekaappini ja pukeutumiseni kellumaan niille sijoilleen määrittelemättömäksi, mutta pitkäksi ajaksi. Toisin sanoen voin jatkaa jämähtämistä tyyliini ja ostamattomuutta.
Näinpä voinkin todeta, etten koe jääneeni mistään paitsi kuluneen vuoden aikana. En myöskään ole kokenut suurempia houkutuksia eikä ole tehnyt tiukkaakaan. Jos jotain, niin ulos mä oon auttamattomasti jäänyt. Kun jättää vaatekaupoissa kiertelyn ja sattuu puolen vuoden tauon jälkeen kävelemään ruotsalaisen halpavaateketjun sukkaosastolle, huomaa vaaterekeissä roikkuvan oransseja t-paitoja No parking-painatuksella ja mustilla hihansuiden ja pääaukon kanttauksella, muistaa itse käyttäneensä samanlaista paitaa 23 vuotta sitten, niin silloin huomaa olevansa auttamattoman ulkona kaikesta siitä, mitä muodin ja vaatetuksen saralla on lähiaikoina tapahtunut.
TykkääTykkää
Mä hartaasti toivon, että kesän trendit ovat tosi tylsiä ja jotain uusromanttista tai muuten vaan ällöä. koska mekot on suuri heikkouteni :D. Että jos ne on kivoja, niin tekee oikeasti tiukkaa jättää ostokset tekemättä. Toinen on lenkkarit, mutta jos varaudun ja ostan ne ainoat, mitä tarvitsen, ennen tätä ostospaastoa niin selviän ehkä vuoden. Sellaisen todellisen tarpeen osalta en kyllä tarvitse yhtään mitään, en edes sukkia (tai ehkä niitä) tai alushousuja. Ja tosiaan, mieheltä voi lainata – mun tapauksessa jopa kenkiä!
Olisi jotenkin autuasta olla ulkona kaikesta. Tämä edellyttäisi varmaan myös someseurattavien siivoamista. Sä olet kyllä yhä pitkälti mun idoli!
TykkääTykkää
Siinä ”virallisessa” Vuosi ilman uusia vaatteita-haasteessa taidetaan mainita kolme poikkeusta. Siis vuoden aikana kolme poikkeusta tähän sääntöön.
Jos pikkiriikkisen jättäisi tulkinnanvaraa tuohon sääntöön, niin sun poikkeus voisi olla lenkkarit 😉 ?
TykkääTykkää
Päivitysilmoitus: HAMSTRAUKSIA – Periaatteen Nainen
Päivitysilmoitus: LOPPUA KOHDEN KASVAA – Periaatteen Nainen
Päivitysilmoitus: SÄÄNNÖT SHOPPAILULLE – Periaatteen Nainen
Päivitysilmoitus: MERKKIEN MUKAAN OLEN YKSINÄINEN – Periaatteen Nainen
Päivitysilmoitus: ESPANJAN TULIAISET – Periaatteen Nainen
Päivitysilmoitus: KERRAN KVARTAALISSA – Periaatteen Nainen
Päivitysilmoitus: HIMOSHOPPAILIJAA HÄVETTÄÄ – Periaatteen Nainen
Päivitysilmoitus: TUNNUSTAN! – Periaatteen Nainen
Päivitysilmoitus: TILINPÄÄTÖS – Periaatteen Nainen
Päivitysilmoitus: VÄHEMMÄLLÄKIN PÄRJÄISI – Periaatteen Nainen
Päivitysilmoitus: OSTOLAKKO 2.0 – Periaatteen Nainen