Barcelonassa sen huomasi. Aina kun katsoi merelle taivaanrantaa, siellä oli lentokone. Taivas oli täynnä valkoisia raitoja. Ääntä ei kuulunut, mutta lentoliikenne näkyi kovin hyvin kaupunkiin. Tai ehkä siihen vain kiinnitti huomiota, sillä podin ihan valtavan huonoa omatuntoa siitä, että olin lentänyt kahden yön matkalle tuhat kilometriä suuntaansa. Kyse ei ollut omasta valinnasta, itse olisin mielelläni matkustanut maitse, mutta silti. Laskin, että tälle vuodelle lentotunteja kertyy viisitoista. Se ei ole suomalaisessa mittakaavassa mikään älytön määrä, jollen nyt satu voittamaan lotossa ja lähtemään maailmanympärysmatkalle. Mutta se on liikaa. Ainakin itselleni.

Uskon, että ulkosuomalaiselle tämä aihe on vieläkin vaikeampi. Lentäminen on monelle pakollista, jos tahtoo käymään omassa synnyinmaassa. Yleensä ulkomaille muuttaneet ovat muutenkin sellaista sakkia, jonka mielenterveys suorastaan vaatii uusia seikkailuja – kuulun itsekin sellaisten elämäntapamustalaisten joukkoon, jossa levottomuus alkaa helposti kalvaa ja sielu kaipaa uusia kokemuksia, hajuja, makuja, värejä. Vaihtelua. Aurinkoa myös talvella. Erilaisuutta arkeen. Mutta kuten jo aiemmin kerroin, on oli elämämme Suomessa paljon ympäristöystävällisempää kuin Espanjassa – ja nyt päälle vielä tämä lentäminen.

Longplayssa julkaistiin juuri kirjoitus, jossa kerrottiin Ruotsissa alkavan lentämisen veroitus. Ensimmäinen reaktioni oli puhdas riemu. Vähän niin kuin juuri vaateshoppailun kanssa, tuntuu, että oma itsehillintäni ei aina riitä. Olen kuin vauva. Sen sijaan että vain ajattelisin loogisesti ja jättäisin väliin ne ostokset, joita en tarvitse, en vain aina pysty taistelemaan impulssejani vastaan. Jos ihana paita maksaisi enemmän kuin 10 euroa, harkitsisin varmasti pidempään. Sama pätee lentomatkustamiseen. Kun Lontooseen pääsee muutamalla kympillä, on vaikea kieltäytyä suurkaupungin kutsusta. Ja tiedän, että moni ei edes pidä omia lentojaan ongelmana – koska kiinalaiset, suuryritykset, kaikki muut. Ja sallittakoon rajaton lentäminen kaikille vegaaneille, jotka eivät hanki lapsia, osta uusia vaatteita, aja yksityisautolla tai piereskele. Mutta me kaikki muut… mielestäni kulutustottumusten kriittinen tarkastelu on jokaisen velvollisuus.

Koska en tietenkään itse haluaisi kuitenkaan luopua ihanista matkoistani, toivon, että löytyisi jonkinlainen kompromissi. Juuri lentomatkailun progressiivinen verotus, muiden liikennevälineiden tukeminen, liikelentämisen kurittaminen. Mene ja tiedä. Suosittu ehdotus – tarjottiin ratkaisuksi mitä tahansa – se ei ole varmastikaan. Kyllähän tämän vapauden matkustaa kokee kansalaisoikeudeksi. Varsinkin jos olisi Suomessa, jonka sääolot ovat melkoinen rangaistus monelle suurimman osan vuodesta. Ensi viikolla pääsen taas lomalle, mutta tällä kertaa matka taittuu bussilla. Tunnen silti piston sydämessäni, kun kolme ihanaa ystävää lentää tänne (haluaisin sanoa, että tapaamaan minua, mutta luultavasti myös Granadalla on tekemistä vierailuinnon kanssa). Siitä, kuinka suuri ilmastosynti lentäminen on, on toki erilaisia näkemyksiä ja tutkimuksia. Itse kuitenkin koen, että kaikki omat valinnat aina iltapalasta lomamatkoihin, vaikuttavat siihen, millaiset elinolot omilla lapsillani on aikuisina. Ja en tosiaan haluaisi, että kaikista synkimmät dystopiat toteutuvat koska äiti halusi vähän nähdä maailmaa – näin karrikoidusti.