Vaatteettoman vuoden – sellaisen, jolloin ei pitänyt ostaa uusia vaatteita – puoliväli häämöttää ja noh, tiedossa ei ole kultaa eikä kunniaa. En tiedä onko se ollut tämä muuttostressi tai muuttostressiä seurannut pysyvämpi turpoaminen, jonka seurauksella vain haaremihousut ja tunikat mahtuvat päälle, vai se että sisäinen hamsterini on halunnut kompensoida jatkuvaa luopumisprosessia mutta anyways, on mennyt ihan käsille tämä ostolakko. Koska en ole ehtinyt hirveästi päivittää muiden blogikuulumisia en aivan tiedä miten Arkijärjellä sujuu, mutta jollei hän ole ostanut itselleen vaatetehdasta Bangladeshista voisin väittää, että paremmin menee.

Ensimmäinen lipsahdushan tapahtui heti ensimmäisellä kvartaalilla, kun tilasin itselleni lenkkarit (ja avokkaat, jotka saapuivat kyllä vasta huhtikuun puolella). Jossain vaiheessa vain annoin itselleni luvan taas avata nettikauppojen uutiskirjeet ja lopulta myös selata sivuja – ensin lasten vaatteita, ja sitten nopeasti vilkaista mitä siellä alelaarissa oli naisille. Täytän kyllä kaikki ongelmakäyttäjän tunnusmerkit, mutta koska nämä viimeiset kaksi kuukautta ovat olleet ehkä elämäni stressaavimmat, antaisit itselleni anteeksi vakavammatkin rikkomukset kuin pelkän ostolakon rikkomisen. Vuoden päätteeksi lupaan tehtä sentintarkan tilinpäätöksen ja siinä paljastuu rikkomukseni vakavuus, mutta vielä hetken piilottelen kuitteja ja häpeän nurkassani.

Jos nyt jotain hyvääkin! Aion totta kai palata ruotuun mitä pikemminkin. On oikeastaan ihan pakko, koska muutto on imenyt viimeisetkin massit enkä luota Espanjan postilaitokseen tarpeeksi tilatakseni sinne mitään verkkokaupoista. Sen lisäksi olen tyhjentänyt vaatekaappiani; no, tällä hetkellä kaikki käytössä olevat vaatteet mahtuvat matkalaukkuun, mutta olen siis antanut eteenpäin, myynyt, kierrättänyt ja leikellyt räteiksi valtavan määrän vääränlaisia vaatteita. Mikään ylpeilyn aihehan se ei tietenkään ole, että kaappi oli puolillaan vääriä valintoja, joissa laput olivat vielä kiinni, mutta nyt ne vaatekappaleet tuovat toivottavasti iloa muille. Neljä numeroa liian pienet farkut ja muut tavoitevaatteet, kotihousuista mökkihousuiksi alennetut reikäiset verkkarit, noin 6000 paritonta sukkaa ja yksinkertaisesti vain omaan tyyliin sopimattomat yksilöt ovat oikeaoppisesti ohjattu eteenpäin, mitään ei ole heitetty roskiin. Tai yhdet reikäiset alushousut, kun en kehdannut kierrättää. Niistä ei olisi saatu aikaan kuin painajaisia.

Olen rankaissut itseäni heikosta itsekurista ja holtittomasta luottokortin levittelystä esimerkiksi purkamalla Ikean kerrossängyn, jonka uskoisin hyvittävän hieman tätä universumille annetun lupauksen pettämistä. Espanjassa sitten ei tarvitakaan kuin hyvää hellemekkoa ja uikkareita seuraavat neljä kuukautta, paitsi kun marraskuussa alkaa taas tulvia joudun kyllä saapasostoksille. Siihen asti, Matti Nykäsen sanoin, jokainen tsäänssi on mahdollisuus. Mahdollisuus siis olla ostamatta.