MINÄMINÄMINÄ

Kun on kahdessa peräkkäisessä postauksessa pääkuvituksena oma naama, alkaa jo ahdistaa. Piti oikeastaan kirjoittaa tästä ilmiöstä kun kerroin kaikesta, mitä mielessä pyöri Marokossa, mutta unohdin. Nykyään unohdan enemmän asioita kuin muistan. No, takaisin asiaan, netissä tuli vastaan tämä: poikaystäväraukat, joiden rantaloma ja ravintolaillallinen menee paremman puoliskon valokuvaamiseen. Nauratti ja toisaalta hämmensi ja vähän pelotti, että ohhoh, tällaisiako me nykyään ollaan.

Tähän se pakollinen disclaimer: minäkin otan selfieitä. Paljonkin. Ja pyydän, jos kehtaan, että mukana olevat kaverit ottavat kuvia jos on joku spektaakkeli tai jos olen omasta mielestäni jotenkin tosi hyvännäköinen. Silti suhtaudun tähän kaikkeen tosi ristiriitaisesti. Erityisesti ilmiö huvitti ja hämmästytti tänä talvena kaikissa turistikohteissa, kuten Rondassa ja Sevillassa ja muissa paikoissa, joissa ennen vanhaan kuvattiin niitä maisemia ja turistikohteita ja nykyään itseään. Alcázarin palatsissa ihmiset saattoivat kulkea koko palatsin läpi selfiekepin kanssa…kuvaten itseään siellä palatsissa.

Marokossa vierailijat kaikilta mantereilta tekivät samaa: kuvasivat itseään milloin missäkin, Herkuleen luolassa tai medinassa. Ei sillä, että ennen ne reissuvalokuvat jostain pyramideista tai hiekkarannoista olisivat oikeasti olleet kovin kiinnostavia ulkopuolisille, niin en tiedä ovatko ne yhtään mielenkiintoisempia kuin niissä onkin kuvaajan naama mukana. Mutta pääasia tuntui monella olevan se, että on todistusaineistoa siitä, että on itse seissyt jossain tietyssä paikassa eikä se paikka itsessään. Ihan kuin Rondan sillalle mentäisiin enemmänkin saamaan se hyvä valokuva kuin näkemään ja kokemaan se erityinen paikka.

Omat pyrkimykset päästä eroon elämän raportoimisesta someen (pic or it didn’t happen!-tyyliin) ja sellaisesta ”tästä tulee kyllä tosi hyvä kuva/postaus blogiin”ajattelusta ei oikein edisty. Enkä tarkoita, että tekisin asioita sitä varten, että niistä saa hyvää materiaalia, mutta kyllä se ajatus usein putkahtaa mieleen kun koet jotain hienoa tai maistat herkullisen annoksen, että tämä on pakko jakaa. Mietin vain, miltä oma ja pari nuorempaa sukupolvea näyttävät sitten joskus sadan vuoden päästä, kun muistona on miljoonia kuvia omista pepuista, hissiselfieitä, vessaselfieitä, smoothiebowleista ja itsestä esimerkiksi holokaustin muistomerkillä. Outoja aikoja me elämme.

2 kommenttia artikkeliin ”MINÄMINÄMINÄ

  1. Olen sivusta seurannut muutamia pakonomaisia selfiekuvaajia ja he ovat aika toimiva varoittava esimerkki: en haluaisi itse joutua samaan jamaan missä todellakaan mitään ei vissiinkään tapahdu ellei siitä raportoi someen!

    Mua ei niin haittaa jos joku jonkun nähtävyyden edessä ottaa itsestään selfien tai parikin. Selfiekepit ovat sitten kyllä asia erikseen… Mutta ihan kaikkein eniten ottavat päästä ne tyypit, jotka lentokoneen edessä kentällä tai koneen ovella pysähtyvät poseeraamaan ja hidastavat kaikkien koneeseen nousevien menoa. Jos tuntuu, ettei kaverit ilman kuvaa usko, että reissussa on käyty, niin voisiko niille antaa todisteeksi matkalipun kantaosan? 😉

    Tykkää

    1. Joo ja siis otanhan mä selfieitä itsekin, usein! Mutta jotenkin noissa turistikohteissa tuntui, että jotkut porukat eivät ota kuvia muusta kuin itsestään paikan päällä. Toisaalta ehkä jotenkin ylitulkitsen, mutta kyllä aina välillä hämmästyttää kummastuttaa se, miten se somen kaksoiselämä on niin isossa roolissa.

      Tykkää

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s