Joulukuisen tapaturman seurauksena nyt kaksi kuukautta suussa heiluneet hampaat poistetaan huomenna. Hyvin lyhyen ja ytimekkään väännön jälkeen vakuutusyhtiö antoi hammaslääkärille vapaat kädet ja niinpä perjantain 3D-kuvauksen jälkeen tuomioksi tuli kahden hampaan poisto, kahden kanssa selvitään keraamisilla kruunuilla. Ennen kuin saan implantit, joudun elämään kolme kuukautta ilman ”oikeaa nelosta” ja ”vasenta vitosta” yläleuassa. Ei sillä että mikään hammastahnamalli olisin ollut ennenkään, mutta taidan tämän kevään näyttää aika pultsarilta.

Vaikka olisin mielelläni jättänyt koko tämän kokemuksen välistä, olen kuitenkin jaksellut kiitellä itseäni kun joskus imetyshuuruissa otin vakuutusmyyjän kaupitteluista sen tapaturmavakuutuksen, joka ei maksa vuodessa kuin joitain kymppejä. Nyt hammasremontin hinnaksi tulee kuitenkin useampi tonni, eikä siitä jää mulle mitään maksettavaa – omavastuukin on 0 €.

Huominen leikkaus suoritetaan kevyt sedaatiossa, eli ilmeisesti mut huumataan hyvin. Olen tässä vitsaillut, että kiva nukkua pari tuntia putkeen kun kuopus on yskinyt yöt läpeensä, mutta kyllä se myös jännittää. Mua ei ole koskaan nukutettu ja pelkään että alan tilittää anestesialääkärille tai jotain muuta outoa. Pitänee olla iloinen, että on selvinnyt yli kolmekymppiseksi ilman suurempia lääketieteellisiä operaatioita.

Niin paljon kuin haluankin fanittaa julkista terveydenhuoltoa, niin nuo Lastenklinikan viikonloppupäivystykset aina masentavat. Siellä oli ennen eräs legendaarinen mieslääkäri, jonka passiivis-aggressiivinen käytös ja olemattomat ohjeet esim. lääkityksiin olivat yleinen vitsi meidän jatkuvasti päivystyksessä kurkunpäätulehdusten, kolhujen tai korvatulehdusten takia juoksevien keskuudessa. Tänään pääsimme kyllä kiitettävän nopeasti tarkastukseen, kun vein jo kaksi yötä tuskaisen yskän takia valvoneen Nipsun tsekattavaksi, mutta lääkärillä oli jälleen aika paljon toivomista niin sosiaalisissa kyvyissä kuin kielitaidossakin. Olen aina julistanut sitä, että menen mieluiten suoraan Lastenklinikalle, mutta kun lähdimme jäätävässä tihkusateessa bussilla kotiin apuna vain ehdotus kokeilla höyryhengitys (tähän sellainen ”aah eipä ole tullut se mieleenkään”-sarkastinen huokaus) niin noh… (Toki, tiedän, kaikkeen ei lääkkeet auta ja vastaavasti saman ohjeistuksen olisimme voineet saada yksityisellä. Mutta ehkä olisin kokenut, että lapsen kurja olo ja väsyneen äidin kypsyminen sohvalla istuttuihin öihin olisi otettu hieman vakavammin.)

Mutta nyt, wish me luck, nukutusta ja neljän tunnin paasto, miten tästä selvitään!