TAMMIKUUSSA

OLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERA

Tammikuussa olen…

…kuvannut vähemmän kuin vuosiin. Ei johdu kylläkään siitä, etteikö talvinen Suomi olisi kaunis ja kuvauksellinen. Ensin hajosi muistikortti, joka olikin jo jatkoajalla, ja sitten ulkona on ollut yksinkertaisesti niin kylmä että sormet ovat jäätyneet ennen kuin kuin olen saanut edes kameran päälle. Kerran myös kamera jäätyi.

….syönyt lukemattomia runebergintorttuja mutta en yhtään laskiaispullaa. Olen myös ottanut koko Espanjassa vietetyn ajan edestä takaisin irtokarkit, sipsit ja uutuussuklaat (käsi ylös, tykkääkö joku oikeasti Geisha-Kismetistä?). Hampaisiin sattuu, eikä se että lopetin colajuomien juomisen tyystin kolme kuukautta sitten taida kompensoida tätä sokerimäärää.

….ilmoittanut keskimmäisen lapsen kouluun. Tähän sopivat kaikki kliseet kuinka hän vasta syntyi ja miten aika rientää ja kuinka ylipäänsä itsehän en vanhene ollenkaan, vaikka ensi vuonna esikoislapseni täyttää jo kaksinumeroisia lukuja! Joku tässä ei nyt täsmää…

…päässyt lukupiiriin, jossa pääsin suosittelemaan Kerrostalosutta. Paikalla oli vahva edustus kirjastoalan ammattilaisia, jotka säästivät multa kolme euroa (olen nimittäin unohtanut kirjastokorttini jonnekin Espanjaan…) ja kertoivat Tasku-sovelluksesta, jonka ansiosta olen nyt maanisesti varaillut kirjoja ja huomenna pääsen hakemaan ensimmäisen satsin. Sen sijaan luovuin taas äänikirjojen kuuntelusta, koska ei siihen vieläkään löydy aikaa.

…kävin Redissä ja sanoisin, että se on mainettaan parempi! Lähtökohtaisesti en tietenkään ole iloinen yhdestäkään kuluttamiselle omistetusta neliöstä, mutta tämä oli kiva, rauhallinen vaihtoehto meidän entiselle lähi-ostarille Itikselle.

…opetellut hanskaamaan kaiken yksin, ja ollut samalla yleensä aika tyytyväinen toteutukseen ja ennätysväsynyt.

… vienyt lapset katsomaan (melkoisella vaivalla, lahjonnalla ja kiukuttelulla) sitä vitun valoshow’ta, ja kysynyt lopuksi mitkä olivat poikien lempivalot ja saanut vastaukseksi ”liikennevalot”.

…ollut valittamatta säästä, paitsi ehkä pari kertaa on tainnut lipsahtaa että vähän lämpimämpi voisi olla. Tänään kuitenkin tammikuu päättyi sellaiseen pehmeään talviseen auringonpaisteeseen että halleluja! Kevättä kohti!

TAKAISIN LÄHTÖRUUTUUN

Muutimme Espanjaan tältä kadulta numerosta 18. Palasimme numeroon 19. Sadan metrin päähän talosta, jossa asuimme seitsemän vuoden ajan.

Lidlissä oli samat myyjät kuin lähtiessä. Koirapuistossa samat koirat. Leikkipuistossa samat vanhemmat (lapset vähän vaihtuneet). Joka kulmalla tulee tuttuja vastaan. ”Ai joo, ei teitä tosiaan pariin vuoteen olekaan näkynyt”, totesi yksi. Naapuritkin tunsin valmiiksi. Heti ensimmäisenä aamuna esikoinen katosi käymään läpi kaikki kavereiden kodit. Hän menee juuri sille samalle luokalle, jonne annettiin paikka pari vuotta sitten. Kuopus ja keskimmäinen menevät päiväkotiin tien toiselle puolelle. Päiväkotiin, jossa sekä keskimmäinen että esikoinenkin ovat olleet. Kuopuksen hoitotäti on sama kuin esikoisella kuusi vuotta sitten tämän aloittaessa ensimmäistä kertaa hoidossa kodin ulkopuolella. Keskimmäisen eskariope on sama kuin hänen ensimmäinen lastentarhaopettajansa neljä vuotta sitten. Lista jatkuisi vaikka kuinka pitkään, mutta selväksi varmaan tuli, että olemme palanneet todella tuttuihin maisemiin. Ympyrä on sulkeutunut.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Olen kiitollinen, että on tällainen paikka johon palata. Jossa sukellan saman tien osaksi yhteisöä, tunnen olevani jopa vähän ikävöity. Lapsilla on ystävät valmiina ja he tuntevat valmiiksi kaikki kujat ja kalliot. Harkitsimme kyllä muitakin paikkoja Helsingissä, jopa Turkua ja Espootakin, mutta päädyimme palaamaan sinne mistä lähdimmekin. Lasten kannalta tämä on aivan paras ratkaisu, ja olen saanut niin paljon apua paluumuuton osalta että olen voinut vain nii’ata joka suuntaan. En siis voi valittaa.

Mitään ”maitojuna”-morkkista en koe. Jos nyt voi jälkiviisastella, niin vähän olisi voinut jättää astioita säästöön tai muutenkin viisaammin suorittaa sitä infernaalista omaisuuden karsimista, mutta Espanjassa vietetty aika ei kaduta. Ei edes kaikki myllääminen. Mutta sellainen pieni pettymyksen maku on suussa. Henkilökohtainen. Että halusin aina asua ulkomailla, mutta en sitten saanut sitä toimimaan. Vaikka sopeuduimme hyvin, arjessa oli liian monta osaa jotka eivät toimineet ja lopulta tuntui olevan pakko palata. Pitäisi keksiä tilalle uusia unelmia ja malttaa jättää tämä unelma uudestaan toteutettavaksi toisessa elämänvaiheessa. Emmekä edes joudu ”aloittamaan alusta” vaan palaamme itse asiassa katettuun pöytään, jatkamaan siitä mihin jäimme viimeksi. Olemme lähtöruudussa, turvallisesti perillä Itä-Helsingissä, ja haikealla tavalla hyvin onnellisia.

MINÄMINÄMINÄ

Kun on kahdessa peräkkäisessä postauksessa pääkuvituksena oma naama, alkaa jo ahdistaa. Piti oikeastaan kirjoittaa tästä ilmiöstä kun kerroin kaikesta, mitä mielessä pyöri Marokossa, mutta unohdin. Nykyään unohdan enemmän asioita kuin muistan. No, takaisin asiaan, netissä tuli vastaan tämä: poikaystäväraukat, joiden rantaloma ja ravintolaillallinen menee paremman puoliskon valokuvaamiseen. Nauratti ja toisaalta hämmensi ja vähän pelotti, että ohhoh, tällaisiako me nykyään ollaan.

Tähän se pakollinen disclaimer: minäkin otan selfieitä. Paljonkin. Ja pyydän, jos kehtaan, että mukana olevat kaverit ottavat kuvia jos on joku spektaakkeli tai jos olen omasta mielestäni jotenkin tosi hyvännäköinen. Silti suhtaudun tähän kaikkeen tosi ristiriitaisesti. Erityisesti ilmiö huvitti ja hämmästytti tänä talvena kaikissa turistikohteissa, kuten Rondassa ja Sevillassa ja muissa paikoissa, joissa ennen vanhaan kuvattiin niitä maisemia ja turistikohteita ja nykyään itseään. Alcázarin palatsissa ihmiset saattoivat kulkea koko palatsin läpi selfiekepin kanssa…kuvaten itseään siellä palatsissa.

Marokossa vierailijat kaikilta mantereilta tekivät samaa: kuvasivat itseään milloin missäkin, Herkuleen luolassa tai medinassa. Ei sillä, että ennen ne reissuvalokuvat jostain pyramideista tai hiekkarannoista olisivat oikeasti olleet kovin kiinnostavia ulkopuolisille, niin en tiedä ovatko ne yhtään mielenkiintoisempia kuin niissä onkin kuvaajan naama mukana. Mutta pääasia tuntui monella olevan se, että on todistusaineistoa siitä, että on itse seissyt jossain tietyssä paikassa eikä se paikka itsessään. Ihan kuin Rondan sillalle mentäisiin enemmänkin saamaan se hyvä valokuva kuin näkemään ja kokemaan se erityinen paikka.

Omat pyrkimykset päästä eroon elämän raportoimisesta someen (pic or it didn’t happen!-tyyliin) ja sellaisesta ”tästä tulee kyllä tosi hyvä kuva/postaus blogiin”ajattelusta ei oikein edisty. Enkä tarkoita, että tekisin asioita sitä varten, että niistä saa hyvää materiaalia, mutta kyllä se ajatus usein putkahtaa mieleen kun koet jotain hienoa tai maistat herkullisen annoksen, että tämä on pakko jakaa. Mietin vain, miltä oma ja pari nuorempaa sukupolvea näyttävät sitten joskus sadan vuoden päästä, kun muistona on miljoonia kuvia omista pepuista, hissiselfieitä, vessaselfieitä, smoothiebowleista ja itsestä esimerkiksi holokaustin muistomerkillä. Outoja aikoja me elämme.

ESPANJAN TULIAISET

thefair.jpg

Olemme olleet Suomessa jo yli viikon, mutta matkalaukku makaa yhä olohuoneen nurkassa… enkä ole vieläkään saanut sitä tyhjätyksi. Yritin kuitenkin ryhdistäytyä ja hoidettua sen pois päiväjärjestyksestä, mutta kun aloin kaivella laukkua niin sieltähän löytyi vaikka mitä kivaa, mitä en muistanut ostaneeni!

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

En oikeastaan shoppaillut mitenkään mielettömästi Espanjasta, enkä edes Marokosta. Suurin syy oli varmasti se, ettei rahaa ollut yhtään ylimääräistä ja vaatteiden osalta olin sopivasti aloittanut ostolakon. Lapsille kyllä ostin senkin edestä, heti vuoden vaihduttua juoksin tuhlaamaan lapsilisät Primarkkiin (kyllä, niin halpaa etten edes uskalla miettiä missä oloissa vaatteet on tehty, ja materiaalikin on sellaista että pelkään lasten syttyvän itsestään tuleen). Toisaalta Espanjassa mun harvoin tekee niin hirveästi mieli ostaa vaatteita – paikallinen tyyli on vähän liian keskieurooppalainen mun makuuni, ja toisaalta monella merkillä edes XL ei mahdu meikäläiselle. Syytän kyllä mitoitusta.

Se, mitä aina tulee reissuilla ostettua on uskonnollinen krääsä. Jep. Nyt mukaan tarttui kiinakaupasta… Tiedättehän te, mitä kiinakaupat ovat? En tiedä, kuinka universaali ilmiö ”kiinakaupat” ovat, mutta ainakin Andalusiassa Espanjassa ”kiinakaupat” ovat ihan tunnettu konsepti. Aasialaisten maahanmuuttajien pyörittämiä ”sekatavarakauppoja”, jotka ovat yleensä auki aamusta yöhön ja silloin, kun paikalliset pyörittelevät silmiään työnteolle. Niissä myydään yleensä kaikkea mahdollista kopioitua ja muovista ja sen lisäksi jonkin verran ruokaa. Meidän naapurin kiinakauppa on ihan huippu, sieltä haetaan juomavedet, teipit, käsisaippuat. Luulen, ettemme voi keksiä mitään tarvittavaa, mitä ei kiinakaupassa myytäisi.

jesus.jpg

No niin, siis nuo avaimenperät ovat kiinakaupasta ja niin on tuo punainen Jeesus-aiheinen joulukangaskin. Noita kankaita roikkui ihmisten ikkunoilla ja parvekkeilla ja mekin tietenkin haluttiin sellainen. Ilmeisesti niiden ostopaikka oli kuitenkin joku paikallisten salaisuus, mutta olimme nähneet näitä kankaita yhdessä kiinakaupassa La Líneassa. Kun sitten joskus pari viikkoa joulun jälkeen päädyimme kyseiseen kiinakauppaan aikeissamme ostaa kangas, ei niitä ollut enää myynnissä! Sitten alkoi armoton selittäminen suomeksi, englanniksi, espanjaksi ja ennen kaikkea elekielellä: kaupan pitäjien kielitaito rajoittui johonkin, joka luultavasti oli mandariinikiinaa, ja toisaalta heille mun espanjanaksentti oli liikaa. Noin kymmenen minuutin käsien huitomisen, väärien tavaroiden torppaamisen ja ”JEESUS! BEBE JESUS!”-huutojen jälkeen myyjämiehen (yleensä kiinakauppoja pyörittävät perheet, ja tässäkin tapauksessa kassalla oli aviopari) silmiin syttyi riemu ja ilo ja hän juoksi takahuoneeseen hakemaan tämän viimeisen Jeesus-kankaan. Mikä työvoitto!

beautemediterrania.jpg

Toinen heikkous Espanjassa on edullinen kosmetiikka. Olen jo aiemmin hehkuttanut paikallisen S-Marketin Mercadonan kemppariosastoa, ja sieltä löytyi myös tuo ihana Beauté Mediterranea-päivävoide. Vitosella! Ostin jo pelkästään kauniin purkin takia, ja voide paljastui mainioksi. Sieltä saa eurolla ihanan paksuja oliiviöljymömmöjä ja kaiken maailman kultaöljyjä, jotka tekevät ikinuoreksi. Kauppareissut tuntuvat heti paljon glamöörimmiltä. Sen lisäksi päädyin Kiko-nimisen kosmetiikkaketjun alennusmyynteihin, josta parilla eurolla sai mahtavia huulituotteita – Espanjassa iskee aina suunnaton tarve käyttää kirkkaan punaista huulipunaa. Joku Almodovar-juttu varmaan. En kyllä uskalla ajatella kosmetiikan laatua, ekologisuutta tai eettisyyttä kun huulipunat ovat kaksi euroa…

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Pyryharakka rakastaa myös koruja. Euron korviksia sitten tulikin ostettua taas useampi pari… Ups.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Ja sitten tietysti vihkot ja muu paperisälä. Korttivarasto on taas täydennetty ja nyt on taas muistikirjoja, vaikken ole vanhoihinkaan ehtinyt kirjoittaa. Ale Hop, eli Espanjan Tiger, oli täynnä ihania muistikirjoja korneilla mietelauseilla, eli just sellaisilla mantroilla joita olen tässä höpsismivaiheessa suuresti kaivannut. Niitä sitten kannettiin myös Suomeen.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Nämä muut kuvat ovat La Línean markkinoilta. Ne ovat aina vaan mua hämmästyttävä ilmiö. Koju toisensa perään täynnä joko raaka-aineita ruokiin tai sitten väärennettyjä Adidas-huppareita, eksoottisia kenkiä, alusvaatteita (ja aika ronskeja sellaisia), lasten vaatteita, tyynyjä… Aika lailla mitä vaan. Että kuinka ihmiset aina osaavat sieltä ostaa mitä tarvitsevat ja voiko noilla markkinoilla oikeasti ansaita elannon. Suomalainen ostokulttuuri tuntuu olevan järjestäytynyttä, jopa internetkirppisten av/yv/jono-sekoilussaan, kun taas Espanjassa… on vielä paljon opittavaa mulle!

OLYMPUS DIGITAL CAMERA