Olettekin ehkä radiohiljaisuudesta arvanneet, että nyt tapahtuu Periaatteen Naisella jotain tosi tärkeää kun ei ehdi edes netissä räntätä. Arvasitte oikein.

Nyt lapset korvat hörölle, täti neuvoo.

Ensinnäkin, ei kannata lykätä sitä kandia seitsemää vuotta. Ne 300 opintopistettä tietty lämmittävät akateemista sydäntä, mutta ketään ei kiinnosta työnhaussa että olet lukenut sen seitsemän sivuainetta ja osaat pari sanaa mandariinikiinaakin kun kurssi oli kivasti tarjolla. Ja ihan ensimmäiseksi teet alta pois ne kaikista paskamaiset kurssit – jos et itse opinto-oppaasta vielä arvaa, mikä on oman tieteenalasi yleinen akilleenkantapää, niin kysy tutorilta. Omassa tiedekunnassani se on se virkamiesruotsi ja tilastomatikka. Toisen pääsin läpi, en kyllä tiedä millä lihaksilla, ja nyt valmistuminen riippuu pitkälti jälkimmäisen läpäisystä. Jos olisin aloittanut tilastokurssin tenteissä käymisen heti fuksivuonna, olisin ehtinyt kokeilla onneani jo yli 30 kertaa ja tilastollisesti päättelisin, että joku olisi mennyt läpi!

Tänä syksynä kävi klassisesti. Tuli kasa kursseja, jotka oli pakko suorittaa alta ennen kevättä, koska aika monessa yliopistossa laitosten rakenteita uudistetaan rankalla kädellä ensi syksynä. Siihen päälle sitten se kandityö. Jonka deadline oli eilen. Josta myöhästyin 20 tuntia, ja nyt on sitten koko päivä panikoitu että wtf. Ohjaajan kanssa lähetelty viestejä, jotka ei saa mitään korrektin kommunikaation kultapalkintoa. Ja siis jos pitää etsiä syyllinen tähän aikataulujen kusemiseen niin ei tarvitse etsiä kauaa. Sanoisin silti, että noin yleensä on vähän suuruudenhullua tässä elämäntilanteessa yrittää handlata kaikki. Tai en olisi arvannut, tämä on nimittäin ensimmäinen kerta 31 vuoteen etten palauta koulutöitä ajoissa. Ihana Kata on kirjoittanut pätevät ohjeet siitä, miten gradun voi realistisesti kirjoittaa kadehdittavan nopeasti (ja hyvin!) ja ajattelin antaa omat vinkkini siitä, miten EI kannata aikatauluttaa mitään lopputyön tapaisia. Tämä on vähän samanlainen ”älkää tehkö niin kuin minä teen”-ohjeistus kuin vinkkini siihen, miten selvitä kylmiltään puolimaratonista. Paitsi että puolikkaalla pääsin maaliin, nyt en.

Näin eteni oma kandinkirjoitusprosessini syyskuun lopusta joulukuun alkuun:

1. Siis yli kaksi kuukautta aikaa kirjoittaa 25 sivun tutkielma? Hah hah eihän tässä muuta olekaan kuin aikaa. (Ensimmäinen ohjaustapaaminen.)
2.  Aikaa! Eihän mulla muuta olekaan kuin aikaa! (1,5 kuukautta ennen palautusta.)
3.  Hmm, pitäis varmaan alkaa miettiä teoreettista viitekehystä ja avata tiedosto… (Kuukausi ennen palautusta.)
4.  Varmaan vois käydä kirjastossa katsomassa jotain lähdekirjallisuutta… (Kolme viikkoa ennen palautusta.)
5. Hyvin ehtii. On sitä ennenkin rykäisty esseitä tiiviillä aikataululla. (Kaksi viikkoa ennen palautusta.)
6.  Eihän tässä nyt mitään hengenhätää. Ihan hyvin voi mennä pikkujouluihin ja pitää pari vapaapäivää kirjoittamisesta. (Viikko ennen palautusta.)
7.  Hmm, tästä tulee kyllä nyt aika juosten kustu… (Kolme päivää ennen palautusta.)
8.  Ei helvetti, tämä koko tutkielma on kyllä aivan paska. (Päivä ennen palautusta.)
9.  Olkoot paskaa, pakko se on palauttaa! (Tunti ennen palautusta.)
10. Ei vittu vielä se lähdeluettelo! (Kolme minuuttia ennen palautusta.)

Kyllähän sen onneksi tiesi Paavo Väyrynenkin kertoa, ettei vitutukseen voi kuolla. Mistään maailmanlopusta nyt ei edes ole kyse, mutta kun on vanha kympintyttö ja koko kandiryhmä ollut täynnä tällaisia ylisuorittajia (paitsi ne kaikki muut ovat sellaisia, etteivät taida kaikki saada edes kirkkaita Alkosta) niin tämä ärsyttää. Toki toi lisäaikaa viimeistellä hienosäätöä ja lähdeluettelon nylkyttämistä vaativan kanditutkielman, toisaalta rokotti arvosanaa ja esti lomalle lompsimisen kevein mielin. Työskentelyaikaa on yleensä ollut iltaisin poikien mentyä nukkumaan ja aivot työstäneet tekstiä unissakin (viime yönä selitin sujuvasti työni sisällön Johnny Deppille ranskaksi, mutta suutuin kun Johnny ei ymmärtänyt sanaakaan vaikka on ollut vuosia naimisissa ranskattaren kanssa!). Nyt otan parin päivän lepotauon blogin ja joogan ja muiden koulutöiden parissa ja palaan sitten painimaan kandin kasaan.