Oon tainnut muutaman kerran mainitakin, etten ole mikään suuri jouluihminen. Jouluhulluus kyllä kulkee geeneissä, mutta se on hypännyt yhden sukupolven yli, koska mummi ja mun pojat kyllä aloittaa fiilistelyn jo joskus lokakuussa ja… noh, ilman lapsia olisin varmaan ulkomailla tai sitten ahnehtimassa pyhälisiä töissä. Kun on tällainen peruslaiska ihminen, niin jouluun liittyvä hössötys, eli siivoaminen, ruoanlaitto ja koristelu, on jotenkin kauhean kuormittavaa. Kyllä mä toki laitan tonttulakin päähän ja lähetän jopa pari joulukorttiakin, mutta noin yleensä tämä ei ole mikään vuoden huipennus mulle. Lapsille toki, ja niiden kautta löytyy vähän joulumieltä omaankin sysimustaan joulusydämeen.

Tänään käytiin etsimässä lisää joulumieltä kaupungin humusta. Piipahdettiin tuomiokirkossa, jonne esikoinen oli halunnut käymään jo kauan. Siellä oli joulukonsertti, jaksoi kiinnostaa lapsia noin kaksi minuuttia ja sitten suunnattiin portaita alas Tuomaan markkinoille. Karuselliin ei ollut yhtään jonoa, jee, ja koska tänä vuonna ei itse saatu piparkakkutaloa aikaiseksi, ostettiin sellainen. Melkoinen saavutus, että noin 20 Helsingissä asutun vuoden jälkeen selvisin vasta tänään ensimmäistä kertaa kaupungin vanhimmille joulumarkkinoille. Luultavasti paikka on vieläkin tunnelmallisempi illan hämärtyessä, mutta nyt oli rauhallista – ruuhkat eivät varsinaisesti nosta muuta kuin tatin otsaan. Harmitti, ettei ollut tarvetta hankkia joululahjoja Suomessa ja matkalaukut Espanjaan ovat niin täynnä, ettei voinut tukea suomalaista käsityötä. Että jos kuusen alla on vielä tyhjää niin ehdottomasti tuonne törsäämään, on paikallista ja puhdasta!

Käytiin myös katsomassa Stockan jouluikkuna, juomassa melkein kahdellakympillä kaakaot ja piparilatet Starbucksissa ja ihailemassa valoja. Kotiin tuli väsyneitä poikia, eikä ihan kauheasti joulumieltä tankanneet aikuiset. Olen varma, että ensi viikolla fiilikset on jo paljon jouluisammat, kun viimeiset koulutehtävät eivät koko ajan kurki sivupalkissa ja ollaan Espanjassa kaikkien hirveiden neonvalojen ja jatkuvalla syötöllä soivien feliz navidad-rallien keskellä. On tässä tietysti ripaus tällaista valkoisen miehen taakkaa, että meillä on lapsille lahjoja ihan liikaa, on varaa vaihtaa maisemaa jouluksi ja samaan aikaan ei edes niin kovin kaukana maailmalla tapahtuu sellaisia asioita, joita ei hyväosainen voi edes käsittää. Vaikka ei se mun maailmantuska muuta tilannetta miksikään.

No niin, tulipa kertakaikkisen angstinen postaus. Ei tosiaan mikään hyvänmielen lifestyleblogimeininki nyt päällä, mutta varmaan arvasittekin ettei täällä olisi mitään itse askarreltuja havukransseja tai reseptejä jouluhilloille. Yks väsynyt ja ahdistunut mutsi ja kolme pikkumiestä, joilla lievää joulustressiä ja joulujuhlatreenien ylikuormitusta, joka purkautuu vähän käsistä karkaavina tonttuleikkeinä. Ja onneksi jo melkein valmiiksi pakatut laukut.