ROHKAISURYYPPY

Sain tänään sen kandin vihdoinkin valmiiksi. Tai ei ihan: sivunumeroinnin kanssa tökkii, koska huolimatta monesta opettavaisesta Youtube-tutoriaalista, apujoukoista ja yhdeksän tunnin muotoilusessiosta en ole vieläkään saanut yhdistettyä MacBookkia, OpenOfficea ja sivunumerointia toimivaksi kokonaisuudeksi. Sinällään koomista, että valmistuminen on nyt siitä kiinni (ja 10 päivän päästä olevasta tilastomatematiikan läpäisystä, heh heh). Tämä tutkielma sai jotenkin eeppiset mittasuhteet, kun tuli paineet saada kaikki kasaan ennen kuin tulee täyteen kahdeksan vuotta yliopistolla, olkootkin että välissä on tehty vähän vauvoja, töitä ja reissattu.

Ja on tehty muutakin, eli päätöksiä.

Mutta en tietenkään olisi minä, jollen vääntelisi ja kääntelisi kaikkea – varaan siis oikeuden muuttaa näitäkin suunnitelmia vielä miljoona kertaa. Koska pelottaa. Vaikka elämä on viimeiset kahdeksan vuotta ollut paljon muutakin kuin opiskelua (oikeastaan kaikkea muuta kuin opiskelua, ne 300 opintopistettä on olleet sellainen lasten nukkumaanmenoajan jälkeinen harrastus) niin nyt kun tutkinto toivottavasti loppukeväästä on konkreettisesti kädessä niin voi olla, etten tee sillä ikinä mitään. Etten ikinä työllisty juuri sille unelmieni alalle, vaikka en ole aina ollut ihan varma siitäkään mikä se on. Ei kuitenkaan asiakaspalvelutöitä, jotka kuitenkin saattavat kutsua taas syksyllä.

Kaipaisin rohkaisua. Etenkin niiltä, jotka ovat päätyneet tekemään jotain ihan muuta kuin mitä ovat opiskelleet. Ehkä niiltäkin, jotka päätyivät tekemään juuri sitä mitä halusivat – että kutsumusammatti ei ole ainoa oikea tapa elättää itsensä, vaikka paras varmasti onkin. Sellaisilta, jotka ovat vaihtaneet alaa valmistumisen jälkeen, sellaisilta, joilla tähdet ovat olleet oikeissa asemissa niin, että työt ovat järjestyneet yksi toisensa jälkeen just täydellisesti. Tai edes hyvin. Tai että edes joten kuten järjestyisivät, meillä on nämä kolme aika hyvällä ruokahalulla varustettua pikkumiestä kuitenkin jääkaapilla jatkuvasti.

Jollei mitään ihmeitä tapahdu, me taidamme kuitenkin lähteä sinne Espanjaan, kaiken sen joopas-eipäs-arpomisenkin jälkeen. Olemme siellä onnellisia. Ja asian sanominen ääneen jännittää (ei siis sen, että olemme onnellisia vaan sen, että kai me ehkä muutamme) koska entä jos emme muutakaan? Tai jos punta romahtaa tai minä romahdan ja palaan sillä maitojunalla kotiin? Vaikka viimeinen asia, jota pitäisi tässä vaiheessa pohtia on muiden mielipiteet, sillä meillä on aika paljon mietittävää käytännön asioissa. Itselleni koko joulu- ja tammikuu meni analysoiden sitä, haluanko jäädä Suomeen vielä ainakin pariksi kolmeksi vuodeksi jatko-opiskelemaan ja yrittämään päästä unelmieni uralle (jonne olisi muutenkin haastavaa päästä, puhumattakaan siitä että kilpailisin itseäni nuorempien, pätevämpien ja kunnianhimoisempien ihmisten kansssa) vai antaisinko omien urahaaveideni olla ainakin hetken ja ottaisin riskin Espanjassa. Ja nyt, ehkä, varmaan, kai, päädyin jälkimmäiseen.

10 kommenttia artikkeliin ”ROHKAISURYYPPY

  1. En muista sanoinko sitä sillon kun facessa juteltiin (todennäköisesti keskityin märehtimään enempi omia juttujani, sori) mutta sä ehdit vielä opiskelemaan ihan koska tahansa. Mutta sen sijaan luulen, että sitä katuisit ihan älyttömästi jos et edes yrittäisi asua Espanjassa. Mitä sitten jos tulee maitojunalla kotiin? Ainakaan ei sitten tarvitse jossitella sen kanssa että olisiko pitänyt yrittää vai ei. Vaikka ette te sieltä millään maitojunalla tuu 😛 ainakaan ennen elokuuta ja meidän reissua 😛 Se, että huomaa olevansa jossain onnellinen on jo aika varma merkki siitä mitä pitäisi tehdä.

    Tykkää

    1. Kyllä me varmaan tästäkin turistiin 😀 Ja sun jutut oli vähän mielenkiintoisempia kuin tää mun kahden vuoden jahkailu!
      Ja kyllä, mitä sitten jos pitää/joutuu/haluaa/saa tulla kotiin. Sellaistahan se elämä on. Ja en oikeastaan pode itse mitään suurta epäonnistumisen pelkoa – olen sellainen että ”no shit happens ja jatketaan”-ihminen, mutta sitten ajattelen taas että ei hitto mitä kaikki muut ajattelee.. Että mitä välii 😀 .
      Ja tervetuloa!

      Tykkää

  2. Kahden yliopistotutkinnon pohjalta olen nyt maailmalla kiertävä kotiäiti. En kyllä tiedä onko tämä rohkaisevaa vai oonko ennemminkin varoittava esimerkki! Sen voin kuitenkin sanoa, että ihan vain omien vaistojen pohjalta olen elämässäni seikkaillut tänne asti enkä kadu yhtään.

    Tykkää

    1. Se, ettei kadu, on rohkaiseva esimerkki 😀 . Ja ettei joka päivä mieti että tuli tehtyä tutkinnot eikä hyödynnä niitä (työelämässä, onhan siis opiskelusta valtavasti iloa ja etua muutenkin).
      Ja saa olla varoittavakin esimerkki, en kuitenkaan ihan noin ”pienestä” pelästy :D.

      Tykkää

  3. Se on valmis!! Onnea!! Keskeneräiset tutkielmat on aina takaraivossa, joten niistä eroon pääseminen on mielettömän helpottava juttu. Nyt sukellat uuteen rohkeasti. Menette Espanjaan, jos siellä on hyvä olla. Ja sitten vuoden päästä kerrot meille kaikile, miten palaset loksahtivat kohdalleen 😀 Sillä asioilla on tapana järjestyä ja unelmatyöksi voi muodostua jokin sellainen, jota ei koskaan aiemmin osannut ajatellakaan.

    Tykkää

    1. Hah, joo, toivon että voin vuoden päästä fiilistellä oikeaa päätöstä (ihan sydämestä asti) enkä pureskella hampaita ja pakata kaikkia kamoja takaisin pakuun ja pohjoiseen.
      Ja kyllä, pitäisi vain orientoitua itsekin, ettei se viimeisen viiden vuoden unelmatyö ole ainoa vaihtoehto unelmatyöksi – ja tällä hetkellä pitäisi olla jo iloinen vain säännöllisestä palkasta, kun sellaista joskus taas saa 😀 .

      Tykkää

  4. Jee, se on valmis!! Asioilla on tapana lutviutua – sanonta, josta muistutan itseäni aina, kun päätökset tai tuleva ahdistaa. Ihmisen pitää tehdä sitä, mikä tekee onnelliseksi nyt, sillä tulevasta ei voi ikinä tietää. Ehdit ihan varmasti kivuta sinne unelmien urallekin vielä, mutta lapset ovat pieniä vain kerran ja elämässä on muutakin! Meidän sukupolvihan ei muuten tule ikinä pääsemään eläkkeelle, eli siltä pohjalta tässä on vielä aikaa vaikka mihin 😉

    Tykkää

    1. Eläkkeitä en edes ajatellut, usko eläkejärjestelmään taisi kadota joskus lukioikäisenä. Sen lisäksi mulla on tällainen ”afrikkalainen eläkevakuutus”, eli kolme poikaa, muhahahaa 😀 .
      Ja kyllä, olet oikeassa, kiitos näistä viisaista sanoista.

      Tykkää

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s