Jos nyt jotain muutakin kuin Käytännön Miestä on oikein kova ikävä Espanjasta, niin vähäistä vaatetusta. Jokapäiväinen puistoilu oli huomattavasti helpompi toteuttaa kun tarvittiin vain takit ja lenkkarit, jotka kuopuskin oppi matkan aikana pukemaan itse jalkaansa – vähän meni vääriin jalkoihin välillä, mutta ei se ole niin just. Ja tyhmäähän tästä on nytkin valittaa, kun olemme kovaa vauhtia matkalla kevääseen, tai oikeastaan kesään, ja jouduimme kärsimään pahimmista kurakeleistä, toppahousuista ja Kuomista vain pari kuukautta tänä vuonna. Pian on taas se vuodenaika, että pojat pärjää shortseilla ja lipokkailla. Tai edes välikausihaalarilla, niin kuin viime juhannuksena.

Mutta on tämä kolmen lapsen jatkuva pukeminen ja riisuminen ihan sieltä ja syvältä.

Kohta 6-vuotias esikoinen toki pukee itse, mutta harrastaa verbaalista vastarintaa. Yleensä O mieluummin makaa x-asennossa keskellä eteistä kuin kerrospukeutuu, ja hänelle erityisesti on kotiinpaluussa ottanut koville se, että pitääkin pukea villasukkaa ja haalaria. Onko pakko panna kauluri. En tahdo hanskoja. Miksi ei saa mennä ulos (räntäsateeseen) lenkkareissa? Kyllähän ne ulkovaatteet aina lopulta ilmestyvät lapsen päälle, hirveän marinan saattelemana, ja koska yleensä esikoinen on valmis ensimmäisenä, alkaa sitten se mulla on kauhean kuuma-itku.

Keskimmäinen taas on passiivisen vastustelun poikia. Se tarkoittaa sitä, että tyyppi retkottaa koko 19-kilon olemuksellaan täysin löysänä maassa, tuo vetelä makaroni. Osa tästä velttoudesta saattaa mennä dyspraksiadiagnoosin piikkiin (menemme selvittämään asiaa tulevaisuudessa toimintaterapiaan), mutta väittäisin että kyse on enemmänkin uhmasta ja laiskuudesta. Jos Pampulaa uhkailee, kiristää tai lahjoo pukemaan itse – hänellä kun se taito kuitenkin on – niin syvästi loukkaantunut lapsi kyllä kiskoo ne kurahaalarit päälleen, nyyhkyttäen dramaattisesti, yleensä tietenkin kaikki väärin päin. Yleensä allekirjoittaneella puskee kirosanat ja tuskanhiki päälle viimeistään siinä vaiheessa, kun yrittää pujottaa spagettisormia hanskoissa oikeisiin koloihin: Miten voi olla että lapsesta katoaa kaikki luut ja lihakset aina kun se tulee eteiseen!?

Parhaimman vastuksen tarjoaa tietenkin kuopus, koko 1,5-vuotiaan raivokkaalla energialla. Nipsun vastarinta on aktiivista, suorastaan aggressiivista, ja erittäin äänekästä. Jokainen vaatekappale vaatii muutaman judo-otteen, painimista eteisen lattialla hiekkojen keskellä, kevyttä väkivaltaa ja noin puoli litraa taaperon kyyneleitä. Kun se kypärämyssy on jäätävän huudon kera saatu lopulta päähän, niin kaveri kiskoo sitä pois heti kun käännän selkäni. Vaikka massaylivoimalla voitan nämä pukemistaistelut, on Nipsulla yksi ase, jolle äiti ei voi mitään: Siinä vaiheessa kun taapero on vihdoin valmis valloittamaan vaikka napajäätiköt, se vääntää siellä toppapuvussaan kauheat kakat.

Jos tässä jotain hyvää, niin ainakin olen lopulta aina voittajan äiti.