PAHA LAPSI

Parin viikon päästä seitsemän täyttävä esikoinen on jo jonkin aikaa saanut nauttia vähän suuremmasta vapaudesta, eli leikkiä omalla kotipihalla ja viereisessä leikkipuistossa ilman, että äiti hengittää niskaan ja on koko ajan että nyt se takki kiinni ja älä miekkaile niillä kepeillä joku vielä sokeutuu! Ja kyllä, kuten tuon ikäisillä lapsilla aika usein, välillä on harkintakyky vähän pettänyt ja kaverin kanssa on käyty juoksemassa kilpaa naapuritalon rappukäytävässä tai piilouduttu hiekoitushiekkalaatikkoon. Sellaista onneksi aika viatonta hölmöilyä. Kuitenkin pääasiassa olen voinut olla luottavaisin mielin kun lapsi on sanonut heipat ja häipynyt polkupyörän ja bestiksen kanssa ajamaan ympäri korttelin sisäpihoja.

Eikä mua kauheasti pelota lapsen toilailut, liikenne vähän, mutta olen vasta nyt ymmärtänyt että mun pitää oikeasti olla huolissani muista lapsista. Ja kyllä kuulostan kukkahattutädiltä, mutta muutaman kerran lapsi on palannut kotiin hieman lannistuneena, kun samassa pihapiirissä pyörivä kolme vuotta vanhempi lapsi on vääntänyt kättä (ei silleen hyväntahtoisessa kilpailuhengessä) tai jotain muuta lievästi väkivaltaista. Ja tiesin kyllä kenestä puhutaan joka kerta ennen kuin lapsi pääsi selityksessään siihen vaiheeseen, koska kyseessä on sellainen lapsi jolla on monta erilaista leimaa, esimerkiksi hankala tapaus ja ongelmalapsi.

Tässä kohtaa sitten käsi ylös sen merkiksi, etten olekaan mikään suuri superkasvattaja. Nimittäin aina kun kohtaan kyseisen lapsen, tekisi mieli mennä uhoamaan että vielä kerran väännät sitä kättä niin sen jälkeen syöt jatkossa jaloillas tai miltä tuntuisi tekohampaat kolmannella luokalla häh. Ja se on ihan hirveää. Koska tiedän, että ensinnäkin kukaan lapsi ei ole tarkoituksella kamala, paha, ilkeä – tai tarkoituksella ehkä, mutta ei siksi että olisi luonnostaan mikään puolitoistametrinen ihmishirviö. Ja että minun ja muiden äitien reaktiot eivät ainakaan auta lasta, jolla on sen verran vaikeaa elämässä, että pitää kiusata itseään huomattavasti nuorempia lapsia.

Olen tavallaan naurettavan helpottunut, että meidän osaltamme ongelma ratkeaa muutolla. Ei tarvitse pelätä, että omassa kotipihassa tilanne menisi sellaiseksi, ettei lasten voi antaa olla keskenään ilman jatkuvaa tuomarointia, tai että oma lapsi joutuisi kiusatuksi isompien toimesta ekaluokalla ensi syksynä. Mutta olen melko varma siitä, että tämä ei ole viimeinen kerta kun sisäinen leijonaemo alkaa käydä kierroksilla ja unohtaa kaiken kehityspsykologiasta ja varhaislapsuudesta ja myötätunnosta opitun ja haluaa vaan mennä nostamaan tyypin kauluksista ilmaan ja vähän uhkailla. Ja jos musta, kuitenkin silleen omasta mielestäni aika tiedostavasta ja parhaansa mukaan sellaisella myönteisellä ”koko kylä kasvattaa”-mentaliteetilla toimivasta ihmisestä, tuntuu näin raivokkaalta niin millaista on sen huonosti käyttäytyvän lapsen kotona, millaisia kohtaamisia koulussa tai sitten muualla?

Pelottavin ajatus on tietenkin se, että jonain päivänä oma lapsi olisi se paha lapsi, jolla ei olisi kavereita ja joka kiusaisi pienempiään (tai minkä kokoisia tahansa) ja potkisi lokkeja. Että jos tää mun paras ei riitäkään, tai jos lapsi masentuu tai jos en vaan pysty suojelemaan sitä tarpeeksi maailmalta. Olen myös miettinyt sitä, miten nyt tämän meidän pihan pahiksen kanssa pitäisi toimia. Tiedän lapsen jo vuosien ajalta ja joskus – hänen ollessaan vielä paljon pienempi ja vaarattomampi – olemme jutelleetkin ulkona, kaipasi silloin kovasti huomiota. Ja nyt kun lähes päivittäin törmätään, en vain tiedä mitä sanoa. Kuinka pitää oman lapsen puolta rikkomatta toista lasta enempää, olla yhtä aikaa tiukka ja turvallinen aikuinen kun ei tiedä millaisia vastareaktioita on luvassa. Joten kyllä, sinä joka sanoit mun valittaessa jostain vaatteidenpukemisboikotista tai yöheräilyistä, että mitä isommat lapset niin sitä isommat ongelmat… olit ihan oikeassa.

Advertisements

5 kommenttia artikkeliin ”PAHA LAPSI

  1. No juuri tämä, toisaalta me ollaan tässä kohtas valitettavasti saatu jo päiväkodissa esimakua aiheesta kun jouduin käymään keskustelun otsikolla Antoi olla viimeinen kerta kun mun lastani kuristetaan. Toisaalta nämä on myös asioita, joita lapset itse pohtivat. Juuri eskarista tuli viikkokirje, jossa oli kerrottu ryhmän koulunaloitukseen liittyviä huolia ja todella moni niistä liittyi kiusaamiseen.

    Tykkää

    1. On yllättävän vaikea pitää omat tunteet (ja tunnereaktiot) kurissa kun kyse on oman lapsen turvallisuus ja hyvinvointi. Vaikka uhkana olisikin joku nippa nappa 120 senttinen niin silti se raivo on aika primitiivistä, tuo suojeluvietti.
      Meillä koulukiusaaminen on noussut todella vähän esiin keskusteluissa, toisaalta eskarissa on ollut hyvä ryhmähenki ja reilu peli, joten ehkä lapset ovat saaneet olla vähän pumpulissa vielä. Ihanaa, että teillä kuitenkin tieto huolenaiheista ja ajatuksista kulkee, tietää myös kotona vähän kokeilla keskustelua. Vaikka siis varmasti asiasta puhutaan muutenkin.

      Tykkää

  2. pilami

    Mä olen yrittänyt aina lapselle puhua myös siten, että ”te kaikki olette vielä pieniä lapsia ja harjoittelette miten ollaan hyviä kavereita, jokaisella on omat haasteensa ja tällä lapsella se haaste on että oppisi olemaan hyvä kaveri muille”. Että vaikka käy lävitse sitä että ketään ei saa kiusata ja miten lapsen tulisi siinä tilanteessa toimia (hae aikuinen apuun) niin yritän olla kokonaan mustamaalaamatta sitä riiviötä joka rikkoo muiden lelut. Sama muuten sitten sivustakatsojien roolista: mitä olisi toivonut muiden tekevän ja mitä itse olisi hyvä tehdä jos näkee jonku kiusaavan jotakuta. Ettei oma lapsi olisi se hiljainen hyväksyjäkään. Lähipiiristä kun löytyy rankkaakin koulukiusaamistaustaa. Yritän todella että a) oma lapsi ei kiusaa, b) oma lapsi ei ole hiljainen sivustakatsoja (vähintään aikuiselle pitää kertoa, aina parempi jos saa suun auki itse tilanteessa) ja c) jos kiusataan niin siitä pitää kertoa eikä se ole koskaan kiusatun vika. Haluan ainakin vielä uskoa että kun näistä kurjistakin jutuista keskustellaan ihan normaalisti iltapalapöydässä niin siitä muodostuisi sellainen tunne että näitä ei tarvitse eikä kuulu peitellä, ne jutellaan oman perheen kesken läpi ja mietitään mitä asialle seuraavaksi tehdään.

    Mutta aargh, ihan oikeastihan leijonaemo minussa iloitsee kun kiusaaja menee eri kouluun. Harmi vain että niitä lienee lisää odottamassa siellä koulun pihalla..

    Tykkää

    1. Osut ytimeen.
      Mun on ollut todella vaikea muotoilla lapselle sitä, miksi toinen käyttäytyy niin kuin käyttäytyy demonisoimatta itse urpoilijaa. Ja kuinka paljon sitten lapsi ymmärtää kun kertoo, ettei toisella ole hyvä olo ja sitä voi purkaa myös tuolla tavalla…
      Mutta puhuminen. ❤ Ja miten lohdullista on että tuo eskarilainen jo itsekin pohtii monelta eri kannalta ja yrittää asettua toisen asemaan. Säilyisipä sama myötätunto pitkään.

      Tykkää

      1. pilami

        No siis just toi puhuminen. Kiusatuksi joutumisen kamaluus kasvaa potenssiin x jos siitä ei pysty puhumaan kenellekään. Edes kotona. Mun mielestä on pelottavaakin miten lapset voivat suojella vanhempiaan ja olemaan kertomatta että taas koulussa potkittiin, reppu revittiin ja pää laitettiin vessanpyttyyn. Olen tätä joutunut paljon pohtimaan ja mietin sitäkin että jos siitä kiusaamisesta puhumisesta vain saataisiin normaalimpaa niin pakkohan sen olisi vähentyä: kaikki tulisi tietoon ja ainakin kiusatun traumat olisivat pienemmät kun pienen ei tarvitsisi kantaa sitä kiusatuksi joutumisen taakkaa yksin. Siksi yritän ainoan muistaa kehua lapsia kun kertovat jotain kurjia asioita: riitoja, kinoja ym. ”Että olipa tosi hieno juttu kun kerroit”. Että todella pystyisin olemaan vanhempi jolle kaikista kurjistakin asioista voi kertoa ilman että pelkää äidin säikähtävän, suuttuvan, tulevan surulliseksi tai mitä nyt ikinä kuvittelevatkaan.

        Tykkää

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s