IHAN PARAS AIRBNB

En ole mikään high maintenance-muija, ainakaan matkoillani. Olen silloin tällöin saanut tilaisuuden nukkua viiden tähden hotellissa tai jossain ylellisessä all inclusivessa, mutta yleensä reissut on tehty sellaisella budjetilla, että öitä on vietetty lentokenttien lattialla, yöbusseissa ja -junissa, halvoissa hostelleissa, puolituttujen sohvilla ja ties missä koirankopeissa. Se on ihan okei, koska en lähde matkoille nukkumaan – paitsi tietysti nykyään se kuulostaa jo ihan hyvältä vaihtoehdolta. Nyt kuitenkin meidän kokoonpano alkaa tuottaa haastetta majoituksen löytämisessä: Kolmella lapsella ylittää standardiperheen koon, ja usein mukana kulkee vielä mummikin.

Portugalissa nukuttiin muutama yö Lissabonin Radisson SAS:ssa, joka joustavasti majoitti viisi henkeä isoon huoneeseen, tarjosi herkulliset aamupalat ja hienot näkymät lentokentälle. Pääasiassa kuitenkin buukattiin majapaikat AirBnB:n kautta, vähän uhkarohkeasti kun kyseessä oli pitkä reissu lasten kanssa eikä oltu aiemmin kokeiltu kyseistä palvelua. Ja se oli ihan parasta! Kaikki kodit vastasivat enemmän tai vähemmän sitä mitä esittelyssä oli luvattu, homma toimi joustavasti joka suuntaan, pääsimme vähän lähemmäksi paikallisten arkea ja ennen kaikkea majoituimme isolla porukalla todella kohtuullisin kustannuksin. Tämä muuten ei ole maksettu mainos, ihan ilmaiseksi hehkutan ensirakkauden huumassa.

Lasten kanssa tämä oli erityisen kätevää: Kahdessa talossa kolmesta oli pyynnöstämme vauvalle matkasänky valmiina, ja oma keittiö sekä kodinomainen ilmapiiri varmasti auttoivat siinä, että kolmikko matkusti tyytyväisenä paikasta toiseen. Nyt tavallinen hotelliyö tuntuu tosi tylsältä, vaikka se toki tarjoaa erilaista luksusta ja irtioton arjesta. Haaveilemme paluusta Portugaliin, ja selailemme viime kertaisia ”kotejamme” haikeana. Valitsimme kodit fiilispohjalta: Joitain vaatimuksia toki oli koon ja varustelun suhteen, mutta tuijotimme ennen kaikkea kodin tunnelmaa. Aika moni edullinen vaihtoehto jäi varaamatta koska siellä oli sitä tyypillistä eteläeurooppalaista sisustusta, muovikalusteita ja krääsää. Kaikki yösijamme olivatkin persoonallisia ja sellaisia, joihin olisi voinut jäädä asumaan pysyvästi.

Airbnb aukeaa välillä silloinkin, kun ei ole vielä edes lentolippuja varattu. Muiden koteihin kurkkiminen ja houkuttelevimpien majapaikkojen valitseminen on omanlaistaan eskapismia. Jotkut asunnot ovat niin kamalia että naurattaa, mutta yleensä sitä vain huokailee kuinka kauniita koteja upeissa paikoissa ihmisillä onkaan – ja miten monta matkakohdetta meilläkin on vielä kokematta. Mulle tämä on tässä tilanteessa oikein sopiva tapa löytää kiintopiste matkoilla, ja toistaiseksi meillä on ollut hyvä tuuri: Kämpät ovat olleet, pienistä puutteistaan huolimatta, juuri sopivia meidän mustalaisleirillemme ja myös meidän matkabudjetillemme. Lopuksi hieman kuvia Silvesin vuokratalolta (lokakuussa oli 114 euroa per yö), joka löytyy Airbnb:stä täältä. Voitte sitten vertailla vastaavatko mainoskuvat ja totuus toisiaan.

IMG_1029

IMG_1115

IMG_1387

IMG_1403

IMG_0995

9 kommenttia artikkeliin ”IHAN PARAS AIRBNB

  1. Me laitettiin ekaa kertaa kämppä vuokralle Airbnb:hin – vähän mua hirvittää, kestääkö tyypit meidän sotkua (vaikka toki on tarkoitus, että se vuokraus toimii myös kannustimena raivaamaan sotkua). Albanian matkalla oltiin parissa kohteessa sitä kautta, ja oli kyllä tosi hyviä – siellä vaan hotellitkin oli niin halpoja, että oltiin sitten paljon niissäkin. Mutta on kyllä ihan loistokeksintö, just tällaiselle vähän normia isommalle porukalle.

    Tykkää

  2. Mäkin olen vannonut Airbnb:n nimeen varsinkin sen jälkeen kun saimme lapsen. Hotellissa on vähän ankeaa, kun lapsen nukahdettua meidän kahden pitäisi kökkiä pimeässä huoneessa kuiskaillen. Eh… Vuokrakämpässä lapsi voi nukkua makuuhuoneessa ja me viettää iltaa toisessa huoneessa tai parhaassa tapauksessa terassilla/pihalla. Toistaiseksi meilläkin vastaan on tullut vain toinen toistaan kivempia asuntoja. Omaa kotia en ole rohjennut laittaa vuokralle, mutta kerran loman aikaan vuokrasin sen ystävän tuttavaperheelle. Ja viime kesänä teimme kodinvaihdon ystävien kesken (https://puolivalissa.wordpress.com/2016/01/25/kodinvaihto-loman-ajaksi/).

    Tykkää

  3. Päivitysilmoitus: SYÖ JA NUKU SEVILLASSA – Periaatteen Nainen

  4. Päivitysilmoitus: TRIPADVISOR-KOSTAJA – Periaatteen Nainen

  5. Päivitysilmoitus: PARHAAT LOMAMATKAT TOP 5 – Periaatteen Nainen

  6. Päivitysilmoitus: BARCELONAN HERKKUPALAT – Periaatteen Nainen

  7. Päivitysilmoitus: ABSURDI AIR BnB KOKEMUS – Periaatteen Nainen

  8. Päivitysilmoitus: MADRID MINIBUDJETILLA – Periaatteen Nainen

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s