Terveisiä pääkaupunkiseudun kulttuuritarjonnan keskeltä! Kävin ensimmäistä kertaa ikinä kävelemässä koko #LuxHelsinki-reitin tänään – vartti avauksen jälkeen – pyhiinvaellusmaisen ihmismassan kanssa, ja nyt Lux-veteraanina haluaisin kertoa omat vinkkini niille, joilla on mahdollisuus nauttia tästä ilmaisesta (!) valoilottelusta, joka jatkuu 8.1. saakka.

1. teos

Teresa Mar: SunWind

Virallinen reitti alkaa Senaatintorilta, jossa tuomiokirkko on muuttunut kankaaksi kollaasiteokselle. Mielestäni tämä paikka on vaikuttava ilman valojakin, mutta luonnollisesti kirkko herää eri tavalla eloon valojen, hahmojen ja hyvällä tuurilla myös kohdalle osuvan kellonsoiton vuorovaikutuksessa. Tästä reitti jatkuu Unioninkatua pitkin kohti The Bridge-teosta (2. teos) Topelian sisäpihalla: me kuitenkin jätimme tämän välistä, sillä jono sisäpihalle oli aivan absurdi ja viimeisillään raskaana ollut seuralainen ei ollut innoissaan täyteen ahdetusta teoksesta. Joidenkin mielestä tämä on reitin paras teos – ehkä sen itsekin käyn vielä katsomassa.

Tuomiokirkko ja tähtitaivas

Unioninkatu ja ihmismassat

Vinkki 1: Jos mukana on lapsia, voi harkita kannattaako Unioninkadun pätkää ottaa mukaan kävelyyn ollenkaan. Jos jonot ovat samaa luokkaa jatkossakin, on toiselle teokselle melkoinen odottelu ja kolmatta teosta, The Colour Out of Space, ei suositella lapsille ollenkaan. Mitä tähän Metsätalon sisäpihalla noin 10 minuutin välein esitettävään kolmanteen teokseen tulee, emme jonottaneet sinnekään. Kuitenkin Metsätalon sisäänkäynniltä näki pääosan esityksestä oikein hyvin, joten se on ihan varteenotettava vaihtoehto jos ei ole loputtomasti aikaa ja kärsivällisyyttä käytettäväksi.

3dsense-kollektiivin teos oli kyllä itsessään hieno, vaikka se ei sisäpihan ulkopuolelle täysin näkynytkään. Siitä tuli mieleen 90-luvun teknobileet, ja ympäristöä oli hyödynnetty hienosti. Tästä matka jatkui kohti Kaisaniemenpuistoa, jossa oli perinteikäs Lyhtypuisto. Oletan sen siis olevan perinteikäs, sillä viime vuonna raahasin lapseni katsomaan samoja lyhtyjä, jotka silloin oli sijoitettu Hakasalmen huvilalle. Se olikin kannattavaa: kierreltyämme kylminä aikamme kysyin lapsilta, mitkä olivat heidän lempivalonsa. ”Liikennevalot”, vastasivat nuo kiittämättömät pikku possut.

Kaisaniemenpuistossa alkoi mukavasti olla väljempää. Ei saisi valittaa, kun kyse on ilmaisesta tapahtumasta, mutta sen soisi kestävän pidempään niin, että vierailijat jakautuisivat useammalle päivälle, ja ahtaiden sisäpihojen sijaan voisi hyödyntää suurempia tiloja. Unioninkadun seinille olisi voinut heijastaa vaikka mitä hauskaa! Onneksi olin valinnut seurani oikein, ja siitä seuraakin hieman itsestäänselvästi toinen neuvoni.

Statement teos

Lyhtypuiston antia

Vinkki 2: Jätä lapset kotiin ja ota mukaan ystävä. Tämä tietenkin riippuu vähän jälkikasvusta. Yleisesti ottaen olen sitä mieltä, että lapsille pitää tuputtaa taidetta kaikissa mahdollisissa muodoissa aina tilaisuuden tullen, mutta nyt olin erittäin tyytyväinen etten joutunut taiteilemaan ihmisjoukon keskellä rattaiden kanssa enkä lahjomaan niitä väsyneitä koululaisia, joille luultavasti tämä parin kilometrin kierros olisi ollut ylivoimainen, mutta jotka todennäköisesti juoksisivat kilpaa kotiin täydellä energialla itse tapahtuman jälkeen. Monen teoksen alkuun kuului odottelua, ja se sujui erinomaisesti kuulumisia vaihdellen, eikä tarvinnut kuunnella mitään eikö se jo ala (saati eikö tää jo lopu)-kitinää. Ne voi sitten viedä katsomaan niitä liikennevaloja.

5. teos

Ivo Schoofs: Large Fire Tornado

Large Fire Tornado kuului varsinkin teknisen toteutuksensa ansiosta tapahtuman kärkikastiin. Elävä tuli on aina yhtä kiehtova elementti, joskin Australian viime aikaiset tapahtumat toivat teokseen oman, ahdistavan lisäyksensä. Tätä kommentoitiin myös yleisössä paljon. Sen jälkeen suuntasimme Tokoinlahtea kohti katsomaan Jere Suontaustan Peilipöllö-teosta, joka tarjosi illan naurut. Ei siksi, että ilmastonmuutosta ja kierrätysteemaa hyödyntävä diskopallopäinen pöllö olisi itsessään ollut erityisen hilpeä, vaan meille kävi samoin kuin Kööpenhaminassa, kun näimme ensi kertaa Pieni Merenneito-patsaan: olimme kuvitelleet teoksen paljon suuremmaksi, ja lopulta sen pienuus, ja omat odotuksemme, huvittivat kovasti.

6. teos

Jere Suontausta: Peilipöllö

Vinkki 3: Ota mukaan evästä. Meillä kävelyyn meni, melkein kaikki esitykset läpi katsoen, vajaa pari tuntia. Otimme mukaan kahvit Kaisaniemestä, mutta esimerkiksi taskumatista olisi voinut olla iloa. Tietenkin normaali ihminen selviää tästä urheilusuorituksesta ilman tankkausta, mutta itsehän elän syödäkseni. Reitille ei osu oikeastaan ravintoloita (ensimmäinen oli Tokoinrannan italialainen, joka oli aivan tukossa Lux Helsinki-väkeä), muutaman taideteoksen yhteydessä on pientä ruokatarjontaa (sekä bajamajoja!).

Seitsemäs teos on Meri Ekolan Magic Mirror, joka ei päässyt tuulisella säällä oikeuksiinsa. Peilikuvilla pelaileva teos oli kyllä kaikin puolin kiehtova, ja kannattaa tutustua tähän etenkin puhelinkulttuuria kritisoivan teoksen taustaan etukäteen. Lux Helsingin-kotisivut tarjoavat kyllä hyvän pohjustuksen tälle tapahtumalle. Muutenkaan ei tee mieli arvostella sitä, että tällaista järjestetään. Siksi jätänkin kokonaan purnaamatta esimerkiksi niistä pullonkauloista, joiden kohdalla ei voinut olla miettimättä miten tästä selviäisi hengissä jos ihmiset yhtäkkiä alkaisivat panikoida. Olkoot tapahtuma rauhanomainen ja leppoisa loppuun asti!

Katja Tukiaisen ja OiOin Do-Gooders on toiseksi viimeinen teos. Vaikka sen teema (maailmanpelastus!) ja toteutus (interaktiivinen animaatio!) sinänsä puhuttelivat, ja yleensä ottaen pidän kovasti Tukiaisen töistä, ei tämä oikein muiden teosten rinnalla sykähdyttänyt. Viimeinen valotaideteos, kaupunginteatterin seinään heijastettu Eero Helle/Visual45 yhteistyö Lux Arkkitehtuuri – day and night olikin ehdottomasti yksi kohokohdista. Koska fanitan tähtitaivaita sekä auringonnousuja ja -laskuja, olin tietenkin mitä otollisinta kohderyhmää. Sen lisäksi lyhyehkö teos leikitteli upeasti rakennuksen pinnoilla, saaden sen yksityiskohdat kunnialla esiin.

Eero Helle/Visual45: Lux Arkkitehtuuri – day and night

9. teos

Vinkki 4: Kannattaa mennä. Kun elämme vuoden pimeimpiä aikoja, on niistä mahtavaa löytää jotain myönteistä. Toppahousut jalkaan ja katsomaan edes osa teoksista: pelkkä Kaisaniemenpuistosta Hakaniemeen kulkeva reitti on jo riittävän hieno, ja toisaalta Senaatintorille ja kaupunginteatterille järjestetyt kohtaukset toimivat hyvin yksittäisinäkin makupaloina.