MIKÄ KOULULAISEN ÄITIÄ PELOTTAA?

Viime perjantaina itketti. Syyskuun ensimmäinen päivä koulut avasivat taas ovensa, tai ainakin kansliansa (ja esimerkiksi meidän takapihalla sijaitseva koulu koekäytti välituntikelloaan myös viikonlopun läpi aamusta iltapäivään…) ja meille koitti kohtalon hetki. Niille, joilta tämä kouluunhakudraama on mennyt ohi, tiivistettynä tiedoksi että saavuimme Espanjaan alle viikko ennen kuin kouluissa loppui ns. jämäpaikkojen jako, kaikki vähän paremmin varautuneet olivat laittaneet kouluhakemuksensa sisään jo maaliskuussa. Me olimme siis todella myöhässä, sen lisäksi meiltä puuttui kasa virallisia papereita ja oikeastaan kaikki osaaminen sen suhteen, miten luovia tämän prosessin läpi. Kirjoitan varmasti joskus enemmän ja tarkemmin siitä, mihin kannattaa varautua kun muuttaa Espanjaan ja tahtoo lapsensa paikalliseen kouluun, mutta nyt ne uutiset. Niitähän olikin odotettu.

Ja ne olivat tietenkin tavattoman huonoja. Pojat eivät päässeet toisessa kaupungissa sijaitsevaan kunnalliseen kouluun, joka on tunnettu kieliohjelmastaan (siis siitä, että Espanjaa taitamattomat lapset saavat erityisopetusta), kansainvälisestä opiskelijamateriaalista sekä sellaisesta harvinaisuudesta kuin koulun omista verkkosivuista. Tämä oli ymmärrettävää, emmehän me varsinaisesti asuneet koulun oppilaaksiottoalueella. Pojat eivät myöskään päässeet vastapäiseen kouluun, jonne kotiovelta on matkaa alle 20 metriä. Eivätkä he päässeet kolmeen seuraavaksi lähimpään kouluunkaan. He päätyivät kouluun alueelle, joka on nätisti sanottuna hieman rähjäistä. Koulumatka ei siltikään ole mitenkään toivoton vaan noin 1,5 kilometriä suuntaansa: kun ajattelee etäisyyksiä Suomessa, 20 minuutin kävely ei ansaitse edes erityismainintaa. Mutta kaikki muu sitten on ahdistanut: koulua ympäröivä seutu, koulun henkilökunnalta välittynyt EVVK-asenne. Onneksi Se Ainoa Paikallinen Ystäväni tiesi kertoa, että koululla on ihan mukava maine eikä loppujen lopuksi koulujen välillä ole suurtakaan eroa meidän kaupungissamme.

Olen silti käyttänyt sellaisia termejä kuin ”ghettokoulu” ja ”slummikoulu”. Olen tuntenut itseni hirveäksi elitistiksi kun olen ahdistunut siitä, että lapset joutuvat tällaiseen rupuiseen kunnalliseen kouluun vaikka olen aina ollut sellainen maailmaahalaava vihervassari, joka on vastustanut kaikenlaista koulushoppailua. Olen aina pitänyt tärkeänä, että oppilailla on erilaisia sosio-ekonomisia taustoja ja oppilasmateriaali on mahdollisimman monipuolista, mutta nyt olen nähnyt painajaisia siitä että huumeparonien lapset ryöstävät poikien eväät. Yritän hengittää syvään: Ensi maanantaina pääsen itse mukaan ensimmäisen koulupäivän kuhinaan ja ensimmäinen vanhempainiltakin on ihan pian. Ja mehän olemme hirveän etuoikeutettuja, sillä jos kaikki kauhukuvat kävisivätkin toteen voisimme tarvittaessa itse muuttaa tai sitten jollain tavalla keplotella pojat Gibraltarille kouluun. Turhaa kermaperseilyä, mutta toisaalta aika luonnollista huolta siitä, että omat lapset saavat mahdollisimman hyvät lähtökohdat loppuelämälleen.

Jo esikoista odottaessani tutustuin netissä ”Kevätkesän odottajat 2010”-ryhmään, josta elämään jäi tärkeäksi osaksi reilun kymmenen ihanan naisen porukka. Monelle meistä tuo 2010 syntynyt jälkeläinen oli se ensimmäinen ja moneen vuoteen ei ole keskustelu Facebook-ryhmässämme ollut niin aktiivista kuin taas tänäsyksynä, kun ekaluokkalaisten äidit pohtivat et-opetuksen sisältöä, koulumatkojen gps-seurantaa ja murehtivat pienten koululaisten aamutouhuja. On pohdittu aapisten kierrätystä ja oltu kiukkuisia huonoista kerhojärjestelyistä. Itse en ole oikein voinut samaistua näihin murheisiin: Meillä lasten koulupäivä on yhdeksästä kahteen ja he ovat aina aikuisen valvonnassa, iltapäiväkerhoja on tarjolla vain harvoille lapsille. Meillä on pitkä lista itse ostettavia oppikirjoja ja uskonnonopetuksessa ei juuri ole vaihtoehtoja: lapset tulevat tutustumaan katolilaisuuteen hyvin läheisesti. Täällä ei itsenäistytä vielä alakoulussa.

Mutta kyllä äiti-ihminen keksii huolehdittavaa. Kiusataanko niitä nimistä, vaaleista hiuksista, kielitaidottomuudesta, äidin valitsemista vaatteista? Miten ne sopeutuvat espanjalaiseen koulukulttuuriin, jossa istutaan paljon paikallaan, pidetään esitelmiä luokan edessä, tehdään tuntitolkulla läksyjä… ja miten siihen sopeudumme me aikuiset? Reput on jo valittu, mutta viikonloppuna luvassa on koulutarvikkeiden ja -kirjojen shoppailua. Koulupukujen suhteen eletään epävarmuudessa, sillä koululta todettiin lakonisesti ettei niitä tarvita, koska ei oppilaiden perheillä ole sellaisiin varaa. Nyt sitten yritetään kauppakeskusten mainoslehtisistä päätellä, millaisissa vaatteissa paikalliset lähettävät lapsensa kouluun. Verkkarit vai farkut? Ensi viikolla meillekin koittaa se tärkeä päivä, ensimmäinen koulupäivä. O aloittaa 7-vuotiaana toisen luokan ja 5-vuotias P menee kolmevuotisen esikoulun viimeiselle luokalle. Olemme jännän äärellä.

10 kommenttia artikkeliin ”MIKÄ KOULULAISEN ÄITIÄ PELOTTAA?

  1. Vau, onnea! Musta on ihan luonnollista, että uudessa ympäristössä haluaa koulushoppailla. Kaikkihan on vielä ihan uutta, eikä asioiden vaikutuksia ja yhteyksiä näe. Mua rasitti kans viime muuton jälkeen, kun ”jouduttiin” logistisita syistä pikku kaupunkiin (isojen kyljessä) joten totta kai tää on täynnä vuokrakerrostaloalueita ja muuta sen sellaista. Ahdistusta helpotti se, että jossain vaiheessa aletaan sitten katsella sitä varsinaista kotia, kunhan tunnetaan tää seutu vähän paremmin ja mies on varma siitä, että duuni on mieluinen ja mullekin on löytynyt jotain. Koitan kuitenkin olla välittämättä siitä, että kivoja ravintoloita ja kahviloita ei ole ja ajatella, että ihan hyvähän se on, että suurin osa hoitokavereista on (mamuperheistä siis) kaksikielisiä, mutta silti mua mietityttää viedä tarhaan kenkiä ja vaatteita, jotka ei oo kiinakaupasta, koska haluan myydä ne käytettyinä eteenpäin. Hyvänä puolena tässä sijainnissa on se, että osa tarhatädeistäkin on mamuja, ja nyt meidän napero haluaa kotona hameen päälle ja huivin päähän 😄

    Tykkää

    1. Kiinakaupan kamat 😀 Meillä tosiaan koulushoppailuun ei suuresti ollut mahdollisuutta, ja nyt tämän kanssa eletään ja otetaan siitä ilo irti. Eiköhän se järjesty, kunhan alkujärkytyksestä toivotaan. Teidän napero kuulostaa siltä, että viihtyy hyvin 🙂

      Tykkää

  2. Bee

    Ma en tunne sua mutta hei iso hali. Ma oon kokenu JUST taman (eri maassa). Mun lapsi laitettiin kolmen lahikouluvaihtoehdon sijaan just tollaseen ghettokouluun ja pari paivaa ma raivosin kyyneleet valuen etta over my dead body. Lapsi aloitti just tokan vuoden samaisessa ghettokoulussa ja on viihtynyt, koulu ja opettajat on kivoja eika siina ole oikeestaan muuta vikaa kuin etaisyys (3km joten joudun ajamaan vaikken oo mikaan suursuhari). Tai siis vituttaahan se jengi (osa vanhemmista on ehka maailman ankeimpia karvaliiveissaan ja karva-aamutossuissaan. Niiden lapset myos syo liukumaessa tikkaria, suomiaidilla meinaa menna virtuaalinen tikkari kurkkuun jo pelkasta naysta). No en kylla myoskaan tajua miks pitaa antaa naennainen oikeus valita koulu kun silla ei oo mitaan merkitysta. Mutta toisaalta mieti jos ne lapset ois paassy johonkin eliitti-instituuttiin niin sahan oisit ihan peruspirkko siella, nyt saa kokea ihanaa moraalista ylemmyytta! Jesh! Suosittelen! Ja ennen kaikkea: onnea matkaan.

    Tykkää

    1. 😀 😀 😀 Tää ilahdutti ja lohdutti samalla. Mä luulen, että tää paikallisten koulutusjärjestelmä ja kasvatusmenetelmä tulee saamaan mun pään hajoamaan vielä monta kertaa, mutta yritetään löytää ne hyvät puolet. Kuten ainakin että me todennäköisesti ollaan ne valveutuneimmat vanhemmat…

      Tykkää

  3. Lydas

    Jos yhtään lohduttaa niin huolimatta siitä että ollaan toki ihan erilaisessa ympäristössä niin kyllä mäkin huolehdin ja kiukkusin ja odotin suorastaan kauhulla koulunalkua. Että toi mun vilkas viisvee kouluun! Näin nuorena?! Ei tule mitään! Miten se pärjää! Miksi viisivuotiaana pitää mennä kouluun! Ihan hirveetä! Me ei tulla ikinä selviämään aikaisista aamuista!

    Näin parin viikon jälkeen tää kouluhomma on varmaan parasta mitä meille on vähään aikaan sattunu: lapsi rakastaa olla siellä, oppii ihan sikana ja vaan nauttii. Valittaa kun koulu loppuu liian aikasin. Pärjää hyvin. On avoin ja puhelias (????) ja iloinen. Ja meidän aamut menee ihan putkeen.

    Lähinnä koitin siis sanoa, että voi olla että kaikki kuitenkin tulee menemään hyvin 🙂

    Tykkää

  4. Me koulushopataan ihan häpeilemättä. Viimeisin asuinmaammekin valittiin itse asiassa aika pitkälti lasten koulun perusteella… Mutta sanoisin, että oman kokemukseni mukaan opettaja on lopulta se tärkein vaikuttava tekijä. Hyvä opettaja saa pidettyä levottomammankin porukan järjestyksessä ja hyvillä mielin kun taas huonoa opettajaa ei juuri auta vaikka koululla olisi miten mainiot olosuhteet eikä resurssit. Toivotaan siis teidän pojille hyviä opettajia ja iloista koulunaloitusta!

    Tykkää

    1. Bongasin yhden ”oman alan” työpaikan Khartumista ja mietin, oisko pitänyt hakea 😀 Ei vaan, hetkeksi asetutaan tähän mutta mietin, että jos ollaan pidempään miten tehdään koulun suhteen sillä kunnallisesta ei noin vain vaihdetakaan toiseen – enkä tiedä miten lapsetkaan sitten haluaisi,kun ottaa huomioon kaverit ja tutut tyypit, joita varmasti tuoltakin saavat. Sormet ristissä!

      Tykkää

  5. Päivitysilmoitus: ONNEKSI LOMATKIN LOPPUVAT – Periaatteen Nainen

  6. Päivitysilmoitus: KOULUN ALOITUS ESPANJASSA – Periaatteen Nainen

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s