Penaalien ja reppujen osto, uudet kynät ja vihot kuuluvat asiaan Suomessakin. Espanjassa ne olivat kuitenkin pakollinen osio kouluun valmistautumisesta. Koulun ilmoitustaululle ilmestyi syksyn alussa lista hankittavista tavaroista; mahdollisista vaatteista, eskarilaisen kirjoista (tokaluokkalainen saa ilmaiseksi omat koulusta) ja sitten pitkä, yksityiskohtainen lista kaikista tarvikkeista, mitä vuoden aikana tarvitaan. Siihen oli millin tarkkuudella eritelty erilaiset pahviarkit, muovailuvahat, monta pakkausta erilaisia värikyniä, muovitaskuja, kansioita, pyyhekumeja. Lopuksi vielä yksi iso pakkaus paperia, joita viime maanantaina aikuiset kantoivat muovipusseissa kouluille.

Jälleen kerran kiitos vaihtarivuodelle, tiesin tasan miten me tämä homma hoidetaan. Oman kielitaidon aukot näkyvät juuri tällaisissa tilanteissa, kun tuijotan listaa jossa on epämääräisiä nimiä erilaisille kynille ja papereille enkä tosiaan tiedä, miten valita juuri ne oikeat tavarat. Onneksi meillä on kaupungissa sellaisia tiskiltä palvelevia paperikauppoja, joiden kulta-aikaa koulujen alut juuri ovat, sillä tein kuten teimme Karibialla 17 vuotta sitten: marssimme listan kanssa kauppaan, annoimme listan myyjälle ja odotimme, että tiskille ilmestyi kasa koulutarvikkeita maksettavaksi. Pöytään tuotiin kaikki terottimista muovikansioihin ja meidän tehtäväksemme jäi vain höylätä korttia.

Sama taktiikka toimi myös koulupukuja myyvässä liikkeessä – niille tosiaan on täällä ihan oma kauppansa, joka on itsessään melkoinen aikamatka 80-luvulle vaatemerkkeineen. Näin teimme myös Dominikaanisessa tasavallassa: menimme kauppaan ja toivoimme, että siellä tiedettäisiin mitä tarvitsemme. Nytkin se toimi. Kerroin lasten luokat ja koulun ja takahuoneesta tuotiin juuri oikeat vaatteet molemmille‚ olkootkin että ensin tuotiin espanjalaisten standardimitoituksen mukaiset joita sitten vaihdettiin pari vuotta vanhempien kokoihin. Kolmevuotisen eskarin viimeisen luokan aloittaneella 5-vuotiaalla on siis pakollinen kouluasu, mutta 7-vuotiaalla pakollista vain urheilutuntien vaatteet. Hän on itse kuitenkin tykästynyt koulun tunnusväreissä ja logoilla varustettuihin shortseihin ja t-paitaan, joten on pitänyt niitä muutenkin paljon koulussa.

Perässä vedettävien reppujen lisäksi hankittavaksi jäi vielä eväsrasiat ja juomapullot, jotka ovat tuottaneet hieman haastetta sillä en halua lasten käyttävän halvimpia kiinakaupan muovipulloja, jotka on varmasti 100 % syöpävaraallisista yhdisteistä valmistettuja. Eväiden kanssa kikkailu on toistaiseksi tuntunut hauskalta: koulun ohjeistus on terveellistä ja siistiä syötävää, joten olen pakannut voileipiä, leipätikkuja, kasviksia, ja tietenkin keksejä. Eväitä selvästi vertaillaan paljon ja saan usein yksityiskohtaisia raportteja siitä, mitä koulukaverit ovat syöneet.

Viikossa olemme siis jo oppineet joitain espanjalaisen koulumaailman rituaaleja, kuten lasten hyvästely aamulla portille, josta pienet juoksevat jonoihinsa. Ja hakeminen luokan ovelta, opettajan hymyilemä ”muy bien” ja peukku. Ja jumalaton määrä papereita joita pitää täyttää! Ette ehkä suomalaiset vanhemmat tätä usko, mutta olisipa Wilma! Itse koulun aloitukseen meni kahden lapsen osalta rahaa noin 220 euroa – varmasti vähän repuissa olisi voinut säästellä – joten aivan ilmaista hupia se ei ollut (eikä tietenkään kovin kallista, meille, mutta ilmeisesti n.150 euroa erilaisia maksuja per lapsi tuottaa monille paikallisille haasteita). Koulussa kuitenkin ovat, ja huomenna on luvassa ensimmäinen vanhempainilta.