Ai että, tänään olin salaa helpottunut, että olen palauttanut SDP:n jäsenkirjani jo vuosia sitten enkä joudu kokemaan niinkään myötähäpeää kuin vitutusta demarien puheenjohtajan Antti Rinteen syvästä huolesta suomalaisten syntyvyydestä. Ja tietenkin, synnytystalkoisiin ihan urakalla itsekin osallistuneena olen sitä mieltä, että kaikki perhepoliittiset parannukset ovat tervetulleita, mutta samalla tekee mieli heittää happoa silmille, sen verran vieraantunut todellisuudesta tämä(kin) päättäjä on.

Suomalaisten, tai kenenkään, ongelma ei ole se, että ihmisiä olisi tällä pallolla liian vähän. En myöskään pidä suomalaista geeniperimää niin poikkeuksellisen fantastisena, että juuri sitä tulisi erityisesti jatkaa. Olen onnellinen ja suorastaan ylpeä pohjoismaisista hyvinvointivaltioista, joissa ei jouduta lisääntymään holtittomasti kun lapsia parempaa henkivakuutusta tai eläkejärjestelmää ei ole tarjolla, tai ehkäisyä tai terveydenhuoltoa tai valinnanvapautta ja tasa-arvoa. Miten upea juttu, että jokainen voi teoriassa itse päättää perhekoon! Toivon kaikille juuri niin paljon vauvoja kuin sopivalta tuntuu, mutta älkää nyt hyvänen aika tehkö yhtään valtiolle.

Se, mikä tällaisissa suurten ikäluokkien miespolitiikkojen (joita voidaan myös käppäukoiksi toisinaan kutsua) avauksissa ottaa päähän on se, että oma tulevaisuushorisontti ei kestä noin kahtakymmentä vuotta kauemmaksi. Kuvitellaan, että ihan oikeasti maailman toistaiseksi paras sosiaaliturva ja erittäin avokätiset tuet perheille eivät riitä vaan ihmiset jättävät lisääntymättä lapsilisien takia. Olen puhunut monien itseäni jonnin verran nuorempien nuorisolaisten kanssa ja monet ovat kertoneet, etteivät lapset kuulu suunnitelmiin. Voisin tietenkin tätimäisesti puristaa poskesta ja sanoa, että kyllä se mieli vielä muuttuu, ootas kun biologinen kello alkaa tikittää, mutta nuorisolaisilla on olleet järkevät perustelut ja täti on ollut lopulta itsekin sitä mieltä, että jos olisi kymmenen vuotta nuorempi voisi ajatukset perheenperustamisesta olla erilaiset kuin silloin 2000-luvun alkupuolella.

Yksi syy on se, ettei perinteinen ydinperhemalli ole enää se ehdoton kohokohta ihmisen ennaltamäärätylle elämänkululle vaan sosiaalinen paine siihenkin on laskenut – tietenkin varmasti omat äidit haaveilevat yhä isoäitiydestä ja silleen, mutta elämänvalintojen monimuotoisuus on alkanut saada näkyvyyttä ja hyväksyntää. Hienoa! Toinen on ollut ihan vilpitön maailmantuska, joka ei ole mitään teiniangstia vaan valitettavaa realismia: Ei nähdä, että maailma olisi sellainen paikka, jonne haluaisi vapaaehtoisesti synnyttää oman jälkeläisen. Mahdollisesti kärsimään. Paitsi että esimerkiksi terroristit ja muut idiootit tekevät elämästä epävarmempaa, olemme kollektiivisesti käynnistäneet ympäristökatapultin joka vain odottaa linkoamistaan.

En ihan rehellisesti sanoen usko, että minusta tulee koskaan mummia. Se on ajatuksena todella surullinen, etenkin kun keskimmäinen tahtoisi kymmenen lasta (joita kuulemma minä sekä hänen isoäitinsä hoitaisimme, kun isä käy töissä ja ”äiti tekee mitä tahtoo”). Mutta jo nyt tuntuu, että ympärillä on monenlaisia maailmanlopun merkkejä: Täällä etelässä se korostuu kun lämpenevä Välimeri on täynnä roskaa; muovijätettä syntyy omassakin perheessä ihan mahdoton määrä; helteet, kuivuus ja myrskyt pahenevat paikallisten mukaan vuosi vuodelta. On hyvin vaikea suhtautua positiivisesti tulevaisuuteen, puhumattakaan sitten yhteiskunnallisesta kehityksestä joka ei viime aikoina ole antanut lupauksia rauhanomaisemmasta jatkosta.

Joten minusta olisi ihan helvetin kiva, että sen sijaan että mietitään miten saadaan lisää lapsia niin mietittäisiin enemmän sitä, miten pidetään huolta meidän lastemme tulevaisuudesta. Ympäristöriskit tiedetään, mutta toimenpiteitä näyttää olevan todella vaikea saada aikaiseksi ja jostain syystä eniten kitisevät suurten ikäluokkien poliitikot, joiden mielestä kasvisruokapäivät rikkovat ihmisoikeuksia ja haitalliset yritystuet on ihan okei, koska talouskasvuhan on vain se millä on väliä. En syytä ketään, joka jättää lapset tekemättä oli se syy mikä tahansa.

Me osallistuimme synnytystalkoisiin kolmen lapsen verran ja olen oman osani tehnyt. Olen ikuisesti kiitollinen suomalaiselle perhevapaajärjestelmälle, jonka ansiosta jokainen lapseni on saanut tilaisuuden olla kotihoidossa 3-vuotiaaksi, olen voinut yhdistää äitiyden osa-aikatöihin ja opintoihin, olemme saaneet tukea ja apua ja puoli-ilmaista terveydenhoitoa. Valitettavasti emme voi Rinteen vitsailujen mukaan tehdä sitä neljättä valtiolle, koska mikään sosiaaliturvan muoto tai valtion virasto ei voi antaa meille enempää tunteja vuorokauteen tai yhtäjaksoisia yöunia. Jollei ilmastopakolaisuudella vitsailu olisi meidän kohdallamme niin makaaberia, vaikka lämpimmät säät olivat yksi iso tekijä siinä, että suuntasimme Espanjaan, voisin sanoa että Rinteen kaltaiset poliitikot kyllä tekevät parhaansa saadakseen myös Suomen ilmaston lämpiämään sellaiseksi, että me palaisimme pohjoiseen veronmaksajiksi.