KESÄN SOUNDTRACK

Kun on ollut koko elämänsä sellainen vähän ääniherkkä henkilö, niin tämä uusi äänimaailma on vaatinut hieman totuttelua. Lapsena – ainoana sellaisena – en pystynyt nukkumaan kuin pilkkopimeässä ja täyden hiljaisuuden vallitessa. No, vuodet, eli lentokentillä ja juna-asemilla nukutut yöt ja kolme huonounista lasta ovat tietenkiin siedättäneet ja luultavasti tämä elämä Espanjassa karsii viimeisetkin vaatimukset äänieristyksestä. En enää usko, että jos palaamme Suomeen olen se sama kiukkuinen kukkahattutäti joka paheksui Suvilahden herranen aika keskiyölle jatkuneita keikkoja tai mopopoikien pärinää. Sen sijaan ikävöin varmasti rahtilaivojen sumutorvia Algecirasinlahdella.

Täällä etelässä me asumme aivan ytimessä, ja se tarkoittaa paitsi lyhyttä kävelymatkaa joka paikkaan, myös ympärivuorokautista melua. Tai sanotaan nyt, että aamuneljästä noin puoli kahdeksaan täällä on aika hiljaista, lähinnä heinäsirkkojen siritystä, mouruavia kulkukissoja parinetsinnässä ja lokkeja. Muuten muuten ääntä riittää, sekä talon sisällä että ulkona. Alle puolen kilometrin päässä kodista sijaitsee myös Gibraltarin lentokenttä, joten koneiden laskut ja nousut kuuluvat meille oikein hyvin. Lentomelu ei onneksi pääse häiritsemään paljoa, sillä päivittäin kulkee vain muutama matkustajakone ja satunnaisia armeijan lennokkeja.

Suomessa hermostuin aina (eli siis kerran kahdessa viikossa) lapsen päiväuniaikaan parvekkeen alle parkkeeraavaan jäätelöautoon. Täällä on kolme eri jäätelörallia, jotka soittavat kaikki eri melodioita volyymista säästämättä, ja ne kiertävät korttelirallia yleensä puoleenyöhön asti. Ei edes ärsytä! Tai kaupungissa kesäisin kiertävä juna, jonka kyytiin mekin menimme mahdollisia kuulovaurioita pelkäämättä: Turisteille, eli oikeastaan paikallisille, tarkoitettu juna kiertää 20 minuutin ajan La Línean reunoja ja myös ohittaa useampaan otteeseen meidän kotimme. Musiikki on suoraan tämän kesän soittolistalta, joten kuulemme kolmanteen kerrokseen junan ohituksen kaukaa – kelloa soitetaan, ja sitä Despacitoa.

OLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERA

Musiikki ja möly on nykyään osa arkea. Musiikki soi rannalla rantaravintoloista tai nuorisolaisten soittimista, ohiajavista autoista, kaupungilla kahviloissa, kännyköissä tai joskus jopa livenä. Viereisessä korttelissa on myös konservatorio, joten kuulemme myös klassista latinorenkutusten lisäksi! Kulkueiden ja juhlien aikaan torvi- ja rumpusoittokunnat lähtevät liikkeelle melkein suoraan takapihaltamme (jossa oikeastaan on koulu, joka tuo kouluaikaan taas oman osuutensa äänimaailmaan) joten myös marssimusiikki on tullut tutuksi. Kunhan totun siihen, että musiikki raikaa sinne auringonnousuun asti, niin hyvä tulee. Nimittäin aika monessa espanjankielisessä laulussa luvataan vaikka mitä ”hasta la madrugada”, eli juuri sinne aamunkoittoon. Hyvin pitävät lupauksensa. Tämäkin ongelma helpottaa joskus lokakuussa, kun ei ole enää niin kuuma että ilmastoimattomassa asunnossa pitää nukkua kaikki ovet ja ikkunat auki.

Mitä sitten täällä soitetaan?

Ainakin Despacitoa, kuten kaikkialla muuallakin maailmassa. Despaciton jälkeen laitetaan pyörimään melko varmasti joku Enrique Iglesiasin hitti: Viime vuonna se oli Bailando tai El Perdón, tänä vuonna se on Subeme la radio jonka ansiosta täällä kaikki yli kolmevuotiaat laulavat onnellisesti kaduilla kuinka haluavat alkoholia joka vie kivut pois. Naisääntä kuulee harvemmin, mutta jos kuulee se melko varmasti on Shakiran Me Enamoré. Tämä on tällaista arjen kielikoulua  – juuri tätäkin kirjoittaessa kuulen junasta kaikuvan Enrique Iglesiasin. Ihan varmaa on, että vielä kymmenen vuodenkin päästä nämä kappaleet kuullessani palaan muistoissani tähän ensimmäiseen pitkään Espanjan kesään.