Eihän tässä ole enää kuin tollaiset 50 päivää siihen, että vanha materialisti joutuu luopumaan yhdestä lempiharrastuksistaan. Olen tässä miettinyt, että pitäisikö kiusata itseään oikein kunnolla ja luopua samaan syssyyn sokerista, valkoisesta viljasta ja alkoholistakin. Hitto olisin hyvää seuraa ensi vuoden. Vieroitusoireita on varmasti luvassa jo pelkästä shoppailustakin, ja uskon että tekee todella hyvää vähän tarkastella tätä omaa ostokäyttäytymistä. Tai oikeastaan olla kokonaan käyttäytymättä.

Muutamia poikkeuksia olen ajatellut näihin ihan itse keksimiini sääntöihin. Jos nykyiset Hait alkaa vuotaa, saan ostaa uudet kumisaappaat. Jos ilmasto muuttuu vallan arktiseksi myös uudet talvikengät saattavat tulla tarpeeseen. Kenkien suhteen luvassa on varmasti eniten haasteita: Kun jalankoko on 42, olen tottunut siihen ettei kivoja kenkiä ehkä löydä juuri silloin kuin niitä tarvitsisi ja olenkin ostanut hyvän parin aina jos olen sellaisen kohdannut. Vähän niin kuin varastoon, laittaisi rahaa pankkiin, you know. Muuten ei pitäisi loppua lenkkarit kesken, paitsi jos palaan saliharrastuksen pariin niin uudet sisäkengätkin on hankittava jollei jostain löydy yhden yksinäisen Reebokin parempi, eli vasen, puolisko. Muuten välineurheilunkin osalta pitäisi pärjätä nykyisellä arsenaalilla.

Mutta kyllä tämä nyt on vähän lipsahtanut tämä rahankäyttö loppuvuodesta. Osa on ollut tosi tarpeellista, kuten talvitakki sen jälkeen kun edelliset rotsini olin optimistisesti myynyt. Lenkkarit kaupunkikäyttöön, kun edelliset Niket luovuttivat isovarpaiden kohdalta. Pari paksua neuletta, kun tuntuu ettei talvitakki riittänyt lämmöneristykseen. Uimapuku ja toinenkin, kun uimahallissa käydään nykyään viikottain. Ja sitten sellaista rätei ja lumpui, joita nyt ei oikeasti tarvitsisi. Tämähän tässä tietenkin on koko katkon ydin: Opetella ostamaan vain tarpeeseen, ei täyttämään jotain tylsää hetkeä, henkistä tyhjyyttä tai omaa epävarmuutta. Vielä parempi, jos samalla oppisi ostamaan kotimaista, laadukasta ja eettistä vaatetta – sellaisiakin on varmasti olemassa. Oman tyylinkään selkiytyminen ei olisi pahaksi, vaikken uskokaan ikuisiin klassikoihin omassa vaatekaapissani.

Tänä syksynä mielihaluja on ollut tosi paljon, siis tuolla shoppailupuolella. Kollaasista näkee, etten todellakaan ole mikään muotibloggaaja, mutta Samujin beanieta tekisi mieli (onneksi ne ovat harvinaisempia kuin saimaannorpat, eli voin säästää rahani), kiitos vain kahden emeritabloggaajan joiden kanssa istuin iltaa ja tulin ohimenen aivopestyä näihin blogipipoihin. Tuntuu, ettei mustia mekkoja voi olla tarpeeksi eikä leggingsejä, vaikka tästä olen varmaan eri mieltä sitten kun niihin kyllästyn ja joudun niistä jonain päivänä hankkiutumaan eroon. Sama pätee harmaisiin collegeihin ja huppareihin, taas yksi oman karderoobini kulmakivi. Onneksi näitä on nyt odottamassa kaapissa ainakin yhden orpokodin tarpeisiin, että jollei ensi vuonna kohdalle osu tulipalo niin mitään akuuttia vaatepulaa en tule potemaan. Toivottavasti vuoden päästä en tähän aikaan haaveile enää mistään pipoista vaan mielenrauhasta, gradusta, sokerittomista herkuista ja maailman pelastamisesta.