En ole kovin usein tällä Suomi-lomalla huokaillut että no tää on just niin tyypillistä suomalaista, mutta myönnän sanoneeni sen tänään sunnuntaina kello 11 kun Kampin keskuksen yläkerran ravintolamaailma oli täysin autio. Tarjolla oli vain dumplingeja, mutta keho vaati kahvia ja aamiaisruokaa. Niinpä jätimme esimerkiksi Torrefazionen, joka ilmeisesti periaatteessa oli auki mutta ei kuitenkaan, väliin ja suuntasimme Narikkatorin toiselle puolelle klassiseen Café Lasipalatsiin, jonka sisäpihan ikkunoista oli kiva katsella kun ihmiset valloittivat kuun lopussa avattavan Amos Andersonin taidemuseon halkeilevia tiilivuoria.
Päädyimme siis testaamaan Café Lasipalatsin brunssin hieman vahingossa. Mikä iloinen sattumus, että paikassa oli tarjota brunssia (sen lisäksi vitriinistä löytyi herkullisia, hieman tuoreemman ja innostavamman näköisiä aamiaisannoksia ostettavaksi) ja paikan päällä oli vieläpä tilaa. Mikään itsestäänselvyys ei ole Helsingissä kävellä suoraan sisään brunssille ilman varausta. Hintapolitiikka oli ihan okei: omat mässäilyni maksoivat 19,50 euroa ja lapsiseuralaisesta sai maksaa euron per ikävuosi. En tiedä kuinka pitkälle lapsihinnoittelua sovelletaan; tuskin aina sinne 19 ja puoleen ikävuoteen asti. Kehuttakoon tässä välissä myös erinomaista kahvia, joka pehmeää ja herkullista.
Sitten alkaakin tämänkertainen tylytys. Olen nyt oppinut, ettei Helsingissä lähes millään brunssilla kannata haaveilla tuorepuristetusta mehusta joten laadukas tölkkimehu oli ihan okei. Mutta sitten nämä ruoat. Ne hämmensivät. En tosiaankaan ole yleensä less is more-nainen mitä tulee brunssitarjoiluun, mutta nyt kattaus oli suoraan sanoen omituinen, eikä kovin aamiaishenkinen. Aloin miettiä, söimmekö kuluneen viikon lounastarjoilujen jämiä: chevre-tomaattiravioleja kylmänä, kukkakaalicurrya saksanpähkinöillä (ennen puoltapäivää!) ja öhm, nachoja ja cheddarkastiketta?? Mitään punaista lankaa ei ruokavalikoimalla tuntunut olevan. Valikoimassa kasvis- ja liharuokien suhde oli OK (näin lakto-ovo-näkökulmasta, vegaaneille ikävämpi juttu) ja ruoat maistuivat ihan hyvältä, mutta olisin kaivannut painotusta aamupalapuolelle: esimerkiksi jogurttia tomaattikeiton sijaan, kananmunaa muuallakin kuin shaksukassa.
Jottei nyt mene ihan valittamiseksi niin todettakoon, että tahnat (hummus, tonnikalatahna ja muutama muu) olivat kiva lisä ja leipävalikoima oli maukas. Jälkiruokavaihtoehdot olivat oudot; brietä ja kuivakkaa brownieta sekä jäätelöä kastikkeineen – sitä emme päässeet kokeilemaan, sillä muilla ruokailijoilla kesti noin 20 minuuttia hakata puolidesiä umpijäistä jäätelöä lautaselleen ja minä en ala urheilemaan brunssilla. Ruokien esillepanossa olisi parantamisen varaa: nyt hedelmät (joista olisi ihan näön vuoksi voinut vaikka irrottaa tarrat) olivat tomaattikeiton kaverina (loogisempaa olisi ollut tarjota niiden kanssa vaikka sitä jogurttia), leivän päälle laitettavat tahnat ihan muualla kuin missä leivät olivat ja leipäpöydän luona taas orpoja krutonkeja ja siemeniä, jotka varmaan olivat tarkoitettu salaattien kaveriksi.
Café Lasipalatsin brunssi ei nyt ole mitenkään kaupungin huonoin, jos ei kyllä missään nimessä paraskaan. Omituisen kunnianhimoton ja sekava ollakseen moisen ravintolainstituution osa, mikä on sääli. Seuraavalla kerralla brunssin sijaan valitsen tiskistä smoothien ja tuorepuuroa tai täytettyä leipää, sillä nyt kattaus muistutti enemmän lounasbuffaa johon oli eksynyt pari croisanttia mukaan. Onneksi seura oli hyvää ja brunssin jälkeen pääsi itsekin Lasipalatsin pihalle laskemaan peppumäkeä.
Olipas mielenkiintoista lukea vaihteeksi tällainen kriittisempi postaus. Ehkä jo liikaa tottunut näihin ylistäviin juttuihin, niin asiallista ja perusteltua kritiikkiä oli jopa virkistävää lukea. Kun näin kuvat, ensimmäinen ajatus oli juuri se, että onpas tuo linjatonta ja tekstisi vahvisti ajatukseni. Yllättävää, että noin klassisessa paikassa on sorruttu noikin huonoon menoon.
TykkääTykkää
Tykkään brunsseista ja oon pari kertaa miettinyt millainen brunssi täällä on. Aika heikko esitys, kyllähän tuon varmasti söisi mutta keksin Helsingistä monta hyvää paikka missä käydä. Sijainnista kyllä plussat Lasipalatsille!
TykkääTykkää