Mua on itse asiassa hieman hävettänyt se, miten vähän me ollaan harrastettu Espanjassa ns.kotimaanmatkailua. Meillä on parin tunnin ajomatkan päässä niin upeita kohteita, ettei meinaa uskoa, eikä siltikään olla vieläkään vierailtu Cádizissa, Vejer de la Fronterassa, oikeastaan koko Andalusian länsirannikko on näkemättä ja sisämaastakin moni kiehtova paikka. Ensimmäinen oikaisuliike tehtiin kuitenkin viime viikonloppuna, kun esikoinen oli isänsä kanssa Suomessa ja me muut vuokrattiin talo läheltä Conilia, joka on yksi maakunnan rantakaupungeista, Costa de la Luzin Atlantin rannalla nouseva valkoinen kylä.

Ajoimme perjantairuuhkassa kohti Cádizia ja matka itsessään kesti noin 1,5 tuntia. Päätieltä poikettuamme ajoimme vain keskellä käsittämättömän kaunista maalaismaisemaa, jossa olimme tuhansien kukkien ympäröimänä. Vehreä luonto teki vaikutuksen, eikä perille päästyä tarvinnut myöskään pettyä. Taloltamme ajoi nopeasti ties kuinka monelle rannalle, ja ne olivat kaikki aivan huikeita. Muistuttivat sopivasti niitä ihania Portugalin rantoja, joita lasten kanssa jatkuvasti ikävöimme. Oli ”caloja”, kallioiden sisään syntyneitä pieniä poukamia, ja kilometrien pituisia hiekkarantoja joilla turistit, kalastajat ja surffarit jakoivat tilansa sopuisasti.

Emme malttaneet pysähtyä vain yhdellä rannalla, vaan ajelimme läpi useamman. Faro de Roche-majakalta, joka on melko pian Conilin kaupungin jälkeen, alkoi kaunis kävelyreitti jylhien kallioiden päällä, jossa oli mahdollisuus poiketa juuri pienille kalliorannoille. Niistä kävimme yhdellä, jossa lapset onnellisena kiipeilivät itsensä naarmuille simpukoiden ja korallien peittämillä kivillä.

Monta erilaista lapsiystävällistä rantaa, joita olisi voinut käydä rauhassa läpi ties kuinka kauan. Ja me suhasimme vain muutaman kymmenen kilometrin pätkää, kun oikeastaan koko rannikko on täynnä kiehtovia kohteita – paluumatkalla ajoimme tarkoituksella Barbaten ja Zahara de los Atunesin läpi, päätyen myös keskelle upeita luonnonpuistoja josta löytyisi retkikohteita koko vuodeksi. Henkilökohtaisesti sydämeni sykki näille maisemille paljon enemmän kuin itään päin Aurinkorannikolle mentäessä, vaikka ymmärrän toki Costa del Solinkin viehätyksen. Mutta jos haluaisin seikkailla Andalusiassa, en malttaisi jättää näitä rantakohteita väliin.

Emme tutustuneet Conil de la Fronteraan kaupunkiin kuin Mercadonassa vierailun ja läpiajon verran, mutta me tietysti olimme innoissamme surffiskenestä, ”eurooppalaisista” ravintoloista (=hippien kasvisruokaa ja muutakin kuin tapasta, kaikille rakkaudella espanjalaiselle ruokakulttuurille). Lapset olisivat halunneet kartingiin ja minä ratsastamaan rannalle, sillä alueella järjestetään surffauskurssien lisäksi myös runsaasti pidempiä ratsastusleirejä. Kaupungeista varmasti löytyisi erilaisia kulttuurikohteita ja viehättäviä kyliä oli pitkin Atlantin rantaa, tällä kertaa menimme tarpeeksi sekaisin noista rannoista.