Kauppakeskus Itis on maantieteellisesti meitä lähin ostari, ja käyn siellä myös kahdella eri kuntosalilla. Koska shoppailen yleensä netissä, käyn kaupoissa lähinnä äärimmäisestä pakosta, ja silloin me suunnataan usein ne pari pysäkkiä itään metrolla. Nyt toki Itikseen avattiin Starbucks, joten saatan joskus mennä sinne ihan vapaaehtoisesti 600 kalorin kahvin perässä. Maanantaina kuitenkin käytiin Itiksessä lounastreffien merkeissä, ja lapset palkittiin ilman särkyneitä astioita tai tärykalvoja sujuneesta ravintolakäynnistä visiitillä Itiksen Leikkiasemalle, jossa kahdella eurolla per lapsi saa tunnin leikkiaikaa vaatekauppojen väliin lasten ehdoilla rakennetussa tilassa.
Mikään SnadiStadin tai HopLopin kaltainen monitoimihalli Leikkiasema ei ole, vaan kompakti, rajattujen virikkeiden tila jossa lapset olisivat kuitenkin viihtyneet pidempäänkin kuin tunnin. Hinta-laatusuhde on Leikkiasemalla kuitenkin kohdallaan, ja vaikkei Leikkiaseman takia kannata matkustaa toiselta puolelta Suomea tai edes Helsinkiä Itäkeskukseen, niin tunnin pysähdys siellä on ihan hyvä palkinto shoppailukierrokselle mukaan pakotetulle lapselle. Viikonloppuisin seitsemän euron lisämaksusta voi jättää lapsen muiden vastuulle ja mennä itse piiloon sovituskoppiin tunniksi.
Leikkiasemalta löytyi vessat, mikro ja paikka eväiden syöntiä varten, pieni elokuvateatteri missä lapset löhösivät säkkituoleilla katsomassa Peukaloisen retkiä, interaktiivista elektroniikkaa yhden seinälle heijastetun pelin verran, rajattu alue Bobbles-palikoille (joihin meidän lapset ihastuivat keväisellä museokäynnillä), katon rajassa kulkevia putkia ja liukumäki ja muuta pientä touhua. Meillä kaikki lapset kohta 2-vuotiaasta kuopuksesta 6-vuotiaaseen olivat aivan fiiliksissä. Perinteinen leikkipaikkaongelma oli tietysti se, että kaikki lapset eivät tottele ajatuksia niin kuin omani ja meno muistutti hetkittäin Nälkäpeliä kun vain osaa porukasta paimennettiin, mutta noin yleensä äitien stressitaso oli matalamalla kuin parin tunnin SnadiStadi-sekoilun jälkeen. Halvempaakin oli. Luulen siis, että tulen käyttämään tätä talven räntäkeleillä usein korvikkeena leikkipuistoriehumiselle.