Aina välillä kun selaa omaa blogiaan, tulee fiilis että täällä vaan reissataan tai räntätään. Oikeastihan elämä on 95 % melko lupsakkaa, tavallista arkea. Legojen ja Pokemon-korttejen loputonta siivoamista, ruokakaupassa käyntiä, iltasatuja, kouluun viemistä ja hakemista, puistoilua niin että pojat kiipeilevät liukumäessä ja minä etsin mahdollisimman aurinkoisen paikan ja luen kirjaa, välillä käyn liikkumassa ja vähän useammin kahvilassa muka tekemässä töitä mutta oikeasti vain katselemassa ohikulkijoita. Tämäkin viikonloppu oli kauhean mukava, vaikka se päättyi siihen että perheestä on taas puolet kipeänä.

Perjantaina – koska mun viikonloppuhan alkaa henkisesti jo perjantaina – kävin aamulla viemässä isot pojat kouluun. Koulun portilla jäin suustani kiinni muiden äitien kanssa; ensi viikolla koululla vietetään karnevaalia ja lapsille pitää asuiksi koristella värikkäät jätesäkit ja tähän suhtaudutaan todella vakavasti. Piti siis koordinoida jätesäkkiasujen ulkonäköä. Sen jälkeen kävin ruokakaupassa Carrefourissa ja lähdin ensimmäistä kertaa kuopuksen kanssa Gibraltarin puolelle lasten ja vanhempien kokkauskerhoon. Eksyimme tietysti matkalla pari kertaa, mutta löysimme lopulta perille paikalliseen perhekerhoon. Tuo 3,5-vuotias oli tosi innoissaan kun näki Duploja ja Brion junarataa. Meillä oli noita Suomen kodissa isot laatikot mutta lapset myivät lähes kaikki lelunsa ennen muuttoa. Älkää olko huolissanne, romukiintiö on vakio ja leluja on kyllä kertynyt taas ihan kohtuudella.

Lapsi oli innoissaan kokkauksesta

muttei kokkailuistaan.

Teimme couscousia Marokon hengessä. Lapsi oli oikein omistautunut ruoanlaitolle, mutta suostui lopputuloksesta syömään vain rusinat. Leikittyään vielä hetken (itse olin klassinen huono äiti ja sometin sohvalla) lähdimme kotiin, ja mä lähdin viemään esikoista ”piirustuskouluun”. Hän käy siis kerran viikossa luokkakaverinsa kotona, jossa luokkakaverin äiti pitää autotallissa/kellarissa kuvataidekoulua alueen lapsille. Edullinen ja hauska harrastus, esikoinen on siellä ainoa poika mutta sen ansiosta oikea kunniavieras joka kerta. Hänen taulujaan ihaillaan erityisellä pieteetillä ja hän nauttii kaksituntisestaan klassista musiikkia kuunnellen ja samalla taiteillen. Itsehän istuin tuon aikaa kantakahvilassani syömässä ja etsimässä seuraavaa matkakohdetta…

Yritä nyt saada edes yksi…

…normaali kuva näistä kaikista.

Kun esikoinen oli haettu kotiin, lähdin käymään vielä bodypumpissa. Viikon ensimmäinen liikunta tuntui loistavalta, tosin jokin oli tekniikassa varmaan pielessä kun yläselkää jomottaa vieläkin. Lauantaiaamuna lähdimme ensin hakemaan churroja ja siitä kohti juhlia! Menimme koko perhe sen toisen uuden ystäväni lasten yhteissynttäreille, joissa juhlittiin myös lasten isän ikääntymistä. Emme tunteneet muita vieraita, jotka olivat kaikki sukulaisia, entuudestaan mutta lapset olivat onnessaan päästessään jonkun kotiin. Mekin pääsimme ekaa kertaa katsomaan vähän tarkemmin ”espanjalaista kotia”, olkootkin että asukkaat olivat kaikki expatteja. Piñata, barbeque, kakkua ja isäntäperheen kuriton koira, joka nylkytti aina tilaisuuden tullen Käytännön Miestä. Kivaa siis oli. Kotimatkalla lasten meininki oli jo sen verran levoton, että loppuilta katseltiin lastenohjelmia.

Saippuakuplia ja…

…piñata!

Ja tänään aamulla piti taas lähteä rajan taakse ruokakauppaan. Koska ilma oli vihdoin jo melkein keväinen, oli pakko päästä vähän pihalle vaikka aamulla herätessään esikoisella oli alkava kurkunpääntulehdus ja kuopus flunssainen. Niinpä suunnaksi lempiravintola täällä La Líneassa, lasi viiniä ja suosikkiannos (vuohenjuustoa, totta kai, sekä espanjalainen tortilla). Sen jälkeen vielä pyörähdys rannalla ja kotiin siivoamaan ja laittamaan ruokaa. Viikonlopun jännittävintä antia oli kun joku laitapuolenkulkija kävi sytyttämässä taloa vastapäätä olevan pullonkeräyslaatikon palamaan. Huomenaamuna keskimmäisen luokka on valmistanut teatteriesityksen ja sen jälkeen piipahdan koiratarhalla, ja ensi lauantaina lennetään Lontooseen. Yllättävän täyttä arki on täälläkin, mikä on ihan tervetullutta sillä kaksi vuotta sitten helmikuussa olin seota täällä tylsyyteen. Ja nyt – meillähän on täällä ihan normaali elämä!